Suden metsästys vapaaksi.

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Suden metsästys vapaaksi..


Vieras

#251

24.10.2016 18:55

Sudet haittaa liikkumista luonnossa

Vieras

#252

24.10.2016 19:06

Tytön pihapiirissä Jakokosken Romolla susi on syönyt koiria ja mmonessa muissakin paikoissa tuhoa tehnyt.

Vieras

#253

24.10.2016 21:33

Että äärimmäisen hieno ja monipuolinen metsästysharrastus koirien kanssa voi jatkua ja palautua normaaliksi! !

Vieras

#254

25.10.2016 12:56

Siskoni asuu kahden alle kolmevuotiaan lapsen ja koiransa kanssa alueella, jossa susi-ilmiö on käynyt sietämättömäksi! Alue on syrjäinen, mutta asutusta alueella on jonkin verran. Ulos ei pysty lähtemään pimeällä eikä hämärissä, eikä lenkkeilemään tai ulkoiluttamaan koiraa alueella vapaana! Vauvaikäistä lasta ei pysty nukuttamaan ulkona vaunuissa valvomatta, sillä susihavaintoja on ollut jopa tontillakin!! Sudet ulvovat öisin ja aamuisin läheisessä vaarassa noin kilometrin päässä, sekä lammen, jonka rannalla talo on, toisella puolella. Tälläkin viikolla joka aamu! Havainnot perustuvat asiantuntijalausuntoihin sekä näkö- ja jälkihavaintoihin! Ilmoitukset häirikkösusista on tehty poliisille ja riistakeskukseen, josta on käyty ihan paikan päälläkin. Molemmat tahot vähättelevät asiaa ja pitävät sanomansa mukaan naisen tekemää ilmoitusta turhana ja epäluotettavana! Siskoni on liikkunut pienestä asti metsässä ja on aktiivisesti seurannut koiraharrastuksensa myötä metsän elämää ja eläimiä koko ikänsä! Jos metsästys sallittaisiin vapaasti, olisin jo ampunut nuo sudet tuolta...

Vieras

#255

26.10.2016 02:38

Asun itsekin susialueella ja haluaisin liikkua koirieni kanssa metsässä pelkäämättä. Lisäksi koirani ulkoilevat vapaana omalla pihalla ja aina vähän hirvittää päästää niitä yksin ulos.

Vieras

#256

26.10.2016 11:22

Asiaa, susia on täällä idässä aivan liikaa

Vieras

#257

26.10.2016 19:29

Liikaa kanta on liikaa. Toivottavasti sitten vapautuksen myötä ei tulla tilanteeseen että kanta vähenee liikaa.
Luonnossa liikkuva

#258 Tänne mahtuu

26.10.2016 20:21

Itsekin asun susialueella laajan metsäalueen reunassa maaseudulla ja ihmettelen suuresti mistä tällainen silmitön susiviha kumpuaa? Kun elää luonnon ehdoilla, eli ottaa pedot huomioon omassa toiminnassaan esim. kotieläinten kanssa, niin mitään ongelmaa ei ole. Kannattaa katsoa muuallekin kuin omaan napaan.


Vieras

#259

26.10.2016 21:20

Imiset maasedulla pelkäävät elinkeinonsa polesta ja pienten lasten vanhemmat pelkäävät pahinta..!

Vieras

#260

26.10.2016 21:30

Siksi, kun susia on liikaa ja ne haittaavat karjankasvattajien ja koiraharrastajien normaalia päivittäistä elämää... Meilläkin on oikeus tulla kuulluksi..

Vieras

#261

27.10.2016 06:06

Sudet tappavat viimeisetkin metsäpeurat.

Vieras

#262

27.10.2016 12:31

Koska susia käyny omassa pihassa myös.
Ei vaan ole vielä yhtään haaveria sattunut onneksi.

Vieras

#263

27.10.2016 13:21

Joku järsetys on saatava rajaseudun asukkaille ,että homma saadaan viranomaisteen lupapäätöksilläm ratkaistua !

Vieras

#264

29.10.2016 03:41

Susia yksinkertaisesti liikaa, koiraharratus JO kärsinyt pahastikkin ja liikkuvat talojen pihamailla etsimässä helppoa ateriaa,,,itsellä kolme metsästyskoiraa.
Sulo Suhonen
Vieras

#265 Susia liikaa...

31.10.2016 07:00

Suomen päättäjien, LUKEN ja luontojärjestöjen välinpitämättömyys ylisuurta susikantaa kohtaan on ajanut karja-pieneläinkasvattajien sekä erimuotoisen koiraharrastajien tilanteen sietämättömälle tasolle... On käsittämätöntä kuinka oikeusvaltiossa saa viraliset tahot käyttää valheisiin perustuvasti sutta poliittisten tarkoitusperiensä välikappaleena... Tällä lyömäaseella hyökätään kansantaloudellisesti merkittävää karja- pieneläinkasvattajia ja metsästys- koiraharrastusta vastaan... Säilyttääkseen maailman ainoat metsäpeuransa, on suomen kansalaisten turvaamiseksi leikattava ruotsin ja norjan tapaan susikantaa rajulla kädellä...


Vieras

#266

09.11.2016 09:48

Susien määrä ja levinneisyys ovat saavuttaneet ihmisten sietokyvyn rajan.

Vieras

#267

09.11.2016 10:21

Peto kannat karannu päättäjien käsistä eikä 10 vuoteen muuta kun menty huonompaan suuntaan

Vieras

#268

09.11.2016 11:32

Asun ja vietän aikaani susi alueilla. En halua menettää kotieläimiä tai lemmikkejäni näille pedoille, jotka eivät kunnioita ihmisen reviirejä. Liian monta tuhoa nämä suojatit tekevät vuosittain, vaikka suomesta tapettaisiin joka ikinen vahinkoa aiheuttava susi, niin niiltä ei silti vältyttäisi. Sudetkin ovat oppineet, että helpompi käydä viemässä pihasta koira taikka lammas kuin kaataa umpihangessa hirvi.

Vieras

#269

09.11.2016 12:01

Käyn paljon ajokoiralla metsästämässä itä-suomessa.

Vieras

#270

09.11.2016 14:09

Susien aiheuttamien ongelmien takia. Ihmisten ja heidän omaisuuden (lemmikit, tuotantoeläimet) joutivat todellisen vaaran ja uhan alle. Turvallisuuden tunne vähenee .


Vieras

#271

09.11.2016 14:09

Jämtin omistajana ja Itä-Suomessa asuvana ei oo muuta vaihtoehtoa.

Vieras

#272

09.11.2016 16:08

Susi kanta on kasvanut ylisuureksi.

Vieras

#273

09.11.2016 16:18

Asia on juuri näin.

Vieras

#274

09.11.2016 16:30

Susi vieraillut myös 1.11.2016 pihallani!

Vieras

#275

09.11.2016 16:44

Susien perusteeton suojelu on tappamassa metsästyskulttuurin koko itäisessä suomessa.