Opettajille tuki!

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Opettajille tuki!.


Vieras

#26

15.10.2016 09:58

Lapset tulee opettaa kunnioittamaan toisia ihmisiä!

Vieras

#27

15.10.2016 10:02

Olen ollut opettajana yli 30 v ja nähnyt muutoksen,jossa opettaja jätetään täysin puolustuskyvyttömäksi lapsia ja vanhempia vastaan.
Mistä asti vanhemmilla on ollut määräysvalta koulussa?Sen he siirtävät lapsilleen asenteellaan.
Lisäksi neuropsykiatriset ym.häiriöt ovat moninkertaistuneet,sillä aikaa resursseja leikataan rahapulassa.

Vieras

#28

15.10.2016 11:05

Opettajat tekevät erittäin tärkeää työtä.

Vieras

#29

15.10.2016 11:15

Tärkeä aihe. Hienoa saada allekirjoittaa. Opettajan äiti sekä 2:n murkku-ikäisten mummi.
voi herranpieksut sentään

#30 Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa

15.10.2016 12:44

Onkohan asiaan vaikuttavana tekijä alkoholi, huumeet ja maahanmuutto. Niin ei silloin ongelmaa voida ratkaista ennen kuin nämä on saatu pois.Homotkin pyörivät koulujen ympärillä,tarjoten palvelujaan.  Eli ei saavutettuja etuisuuksia voi poistaa, ei asialle voi tehdä  yhtään mitään.

Antaa vain ongelman olla ja vaikuttaa, kyllä aika haavansa parantaa.

UUDET TAVAT JA PERINTEET

#31 OPETTAJILLE TUKI !

15.10.2016 13:03

Nykyisin jokainen vetää omaan suuntaansa. Koulu on kilpailua. Toisin oli ennen hyvinä aikoina kaikki, puhalsivat yhteiseen hiilee. Ei nykyisin, vaan kustaan naapurin hiileen.


Vieras

#32

15.10.2016 16:43

Olen huolissani opettajista ja lapsista nykykoulussa. Varsinkin isommissa kaupungeissa ja Helsingin kaupungin eri alueilla, joissa on tosi isot erot eri koulujen mm. käyttövarojen välillä. Ihan uskomatonta, kun kuuntelee.

Vieras

#33

15.10.2016 16:47

Kyllä opettajaa pitää totella. Täytyy olla keinoja saada solvauksia huutavat kuriin
.

Vieras

#34

15.10.2016 20:12

Opettajia tulee kunnioittaa ja antaa heille työrauha.

Vieras

#35

16.10.2016 02:40

Opettajille on ehdottomasti taattava työrauha.

Vieras

#36

16.10.2016 05:57

Entisenä opettajana tiedän sen turhautumisen, joka usein valtaa mielen, kun ei ole keinoja puuttua häiriökäyttäytymiseen. Tarvitaan uusia työkaluja opettajan käyttöön.

Vieras

#37

16.10.2016 07:41

Koska: työrauha, työssäjaksaminen, työturvallisuus.

Vieras

#38

16.10.2016 09:15

Tämä asia olisi ollut ajankohtainen ajat sitten. Lähipiirisssä on usea opettaja ja heidän kuin kaikkien muidenkin arvokasta työtä tekevien työrauha on turvattava. Jos työpaikoilla alaiset alkaisivat käyttäytymään törkeästi ja uhkaillen esimiehiään kohtaan, niin potkut tulisi. Nuorison huono käyttäytyminen on lisääntynyt ja näkyy mm katukuvassa muutenkin. Alaikäisten rankaisumahdollisuudet olisi laajennettava ilman muuta.

Vieras

#39

16.10.2016 15:34

Opettajille pitää saada tukea heidän arvokkaassa työssään. Nykyinen tilanne on sietämätön, kun heiltä on käytännössä viety kaikki valta mutta vastuuta vaan lisätään jatkuvasti.

Vieras

#40

16.10.2016 16:31

Ihan kauheeta, että opettajat eivät saa tehdä työtänsä rauhassa nykyään, kun lapsille ei opeteta eikä vaadita hyviä käytöstapoja kotona. Missä ammatissa tällaista siedettäisi, ei missään. Tilanteeseen on tultava muutos. Laatikaa uudet pelisäännöt kouluun ja häirikköoppilaat kuukauden pakkolomille kuten minunkin kouluaikana tehtii. Hiljaisina ja nöyrinä palasivat kouluun eikä toista lomaa enään tarvittu.

Vieras

#41

16.10.2016 17:25

asia on tärkeä !
-PSo

#42

16.10.2016 19:42

Opettajille tulee antaa välineet poistaa luokkaan sopimattomat oppilaat, ja heidän vanhemmilleen tulee määrätä sakot jos mukula ei käyttäydy kunnolla. Loppuu se vanhempien kettuilu samalla sille opettajalle. Jos raha ei olisi ongelma, niin poliisi joka kouluun jakamaan rikesakkoja vanhemmille sitä mukaa kun muksut häiriköi -ja tarpeen vaatiessa poliisiauton tai ampparin kyydissä rettelöivä muksu sairaalaan suljetulle osastolle. Hakekoot vanhemmat sieltä.. ja selitelkööt sitten!

Kodeissa tulee opettaa kunnioitus auktoriteetteja kohtaan, ja lopettaa se hyssyttely "ei meidän pikku-petteri kiusaa eikä häiritse.." Koteihin sellaista arkirealismia, että -kumpi on oikeassa jos ope sanoo toista ja se em. pikku-petteri ihan toista... Toinen niistä on aikuinen ja yliopistokoulutuksen saanut. Tietty kiusaamalla saadaan lopulta jokainen menettämään malttinsa -ope ml. 

-PSo

p.s. en ole ope, suvussa niitä on tosi paljon.


Vieras

#43

16.10.2016 20:27

Koulujen työrauhan vuoksi.

Vieras

#44

16.10.2016 20:53

Opettajien työ on rankkaa, joutuvat koville ....
Ent ope

#45

16.10.2016 21:04

Säännöt selkeämmiksi kouluissa, ja mielellään yhtäläiset kännykkäsäännöt kaikkiin Suomen kouluihin. Kännyköitä ei tarvita kouluissa! Kotimatkalla kenties ja vapaa-aikana.  Kännyköiden käytön sekä käytöstapojen opettaminen vanhemmille. Opettajien aika menee muuhun eikä koulupäivien tunnit useinkaan riitä vaan illat menee kokouksissa ja kokeiden korjaamisissa ja vanhepien tapaamisissa.


Vieras

#46

16.10.2016 23:54

Koulurauha on tärkeä asia ja kuri pitäisi saada takaisin. Häiriökäyttäyttyjistä tulee koko ajan röyhkeämpiä kun mitään ei saa auktoriteetin sanoa tai tehdä.

Vieras

#47

17.10.2016 05:15

Asia on todella tärkeä. Sitä ei voi, eikä saisi ohittaa.

Vieras

#48

17.10.2016 05:42

Homma karannut käsistä. Liian moni vanhempi ei ota vastuuta lapsen peruskäytöstapojen opettamisessa. Opettajat ovat kädettöminä joku pilkan kohde. Opettajat ovat oppilaita varten koulussa ja oppilaat oppimassa. Kaikki sadattelu, haistattelu ym. kielletty. Valvontakamerat luokkiin eikä provosoivien häiriköivien teinien kännykkävideoita nettiin. Missä muussa työpaikasta työtä saa mennä vapaasti kuvaamaan?

Vieras

#49

17.10.2016 06:10

Olen itse opettaja ja lopen uupunut työhöni. Päivittäin selvittelen oppilaiden välisiä riitoja ja jatkuvasti - lähes suurimman osan oppitunnista yritän saada työrauhan aikaiseksi. Keinot ovat kuitenkin niin rajalliset, että useimmiten se jää vain yrittämiseksi. Asia on juuri niin, että muutaman oppilaan takia kaikki kärsivät, mutta toki viime aikoina häiriköivien oppilaiden määrä luokissa on hurjasti lisääntynyt. Oppilaat eivät jaksa rauhoittua ja keskittyä. Koko ajan mennään ylikierroksilla ja kaiken pitäisi olla helppoa ja kivaa. Syytän kyllä myös paljon pelejä, sillä joistakin oppilaista näkee liiallisen pelaamisen vaikutuksen - he elävät ikään kuin pelimaailmassa koko ajan - ja käyttäytyvät myös sen mukaisesti. Välitunnilla esim. voivat fyysisesti vahingoittaa toista oppilasta, kuvitellen ettei mitään tapahdu. Olen kuitenkin myös äiti ja haluaisin omien kouluikäisten lasteni saavan opiskella luokissaan rauhassa ja turvallisesti.


Vieras

#50

17.10.2016 06:10

Koska opettajia on ollut ja on läheisissäni, opettajien kädet ovat nykyään niin sidotut, oppilaat saavat tehdä mitä vaan ja opettajilta otettu keinot pois asian korjaamiseksi, takaisin koulukuri!!