Adressit.com

Vastustamme Hämeen rykmentin lakkauttamista

Ota yhteyttä adressin tekijään

Vieras#126 Feb 12, 2012, 23:17
olin aikoinaan töissä hennalassa puusepänverstaalla ja ei ole kuin hyviä muistoja siitä ajasta.
Vieras#127 Feb 13, 2012, 07:21
Hennalan varuskunta ON osa Lahtea, lähtemättömästi.
likinäköiset#128 Feb 13, 2012, 09:19
Pieni varuskunta jonka lähes kaikki rakennukset ovat homeessa ja terveysriski niin henkilökunnalle, kuin myös varusmiehillekin. Kannattaa ottaa huomioon koko Suomen, eikä vain Lahden näkökulma. Vuoteen 2015 mennessä on n. 3000 aloittavaa varusmiestä vähemmän.
Vieras#129 Feb 13, 2012, 15:58
Lahdessa ja Lahden ymäristössä työttömien määrä on ollut kautta aikojen suuri,pitkäaikaistyöttömien ja syrjätyneiden määrä on ihan omaa luokkaansa. 1000 työpaikan ja niistä saatavien verotulojen menetys on Lahdelle todella iso asia, sillä valtion typaikat ovat muutenkin Lahdessa minimissä. Pitkäaikaistyöttömiä on vuosittain työllistetty Puolustusvoimille Hennalan kasarmille ja he ovat sen kautta päässeet uuden elämän alkuun. 90 luvun laman seurauksena osa työttömäksi joutuneista on syrjäytynyt, eivätkä tälläkään hetkellä saa tarvitsemiaan palveluita, joten miten on jos verotulot edelleen vähenevät ja ja mahdolliset työllistämistukipaikatkin hävitetään. Tämäkö on sitä Niinistön lupaamaa syrjäytymisen hoitoa?
Vieras#130 Feb 13, 2012, 16:01
Perinteinen varuskunta-alue on säilytettävä. Alueella on valmiina logistiset ym. asiat, joten onko kustannustehokasta rakentaa samoja asioita uudelleen Riihimäelle?
Vieras#131 Feb 13, 2012, 16:15
Just hyvä koska Hennala pitää säilyttää!!!
make#132 Feb 13, 2012, 17:41

makella on asiaa

Kiinni vain koko pask4.
Armeijajuntit ulisee :DD
Ei-Sharanna#133 Feb 13, 2012, 19:41

Re:

Tuskinpa liikuntapalvelut tuosta mihinkään vähenevät, nämäkin rykmentille vaaditut palvelut olivat vain varusmiesten käytössä. Työttömyyttäkään ei juuri synny, sillä upseerit yms. saadaan joko siirrettyä toisiin varuskuntiin uusiin tehtäviin tai siirtämällä eläkkeelle yms. Kuljetukset eivät myöskään maksa kaupungille mitään, sillä kuljetusten järjestämisestä vastaavat muut varuskunnat itse (ja VMTK)?

 

Kysyttävää?

Vieras#134 Feb 13, 2012, 22:25
Historiallisesti varuskunta tärkeää ja tuo paljon toimintaa hiljaiseen kaupunkiimme. Onnea ja menestystä !
Vieras#135 Feb 14, 2012, 12:47
Mieletöntä Suomen akasajoa ja vain EU;n vuoksi, jotta Suomi olisi EU; mallimaa. Häpeällistä herrojen EU;n mielistelyä vähävaraisten ihmisten kustannukselle.
Vieras#136 Feb 14, 2012, 17:37
Hämeen rykmentti pitää säilyttää,
jopa kulkyhteyksien kannalta,keskellä
eläsuomea.
Vieras#137 Feb 16, 2012, 20:21
Kehitysapurahoillakin,jotka menevät pelkkään turhuuteen ja hallitsemattomaan väestön lisääntymiseen voitaisiin ylläpitää Suomessa jopa 50 prikaatia.Kehitysapumme on n.1,1 miljardia ja yhden prikaatin ylläpito maksaa n.20 miljoonaa€/vuosi.Oma maa ensin! Toivottavasti Wallin ottaa mallia Venäjästä.Siellähän juuri hänellä olisi ollut Putinilta ollut neuvoja saatavissa.Ehkä olikin saanut? Entäs se Dragsvik?
Jaska#138 Feb 16, 2012, 20:27

Hyvä

Vapaaehtoisen maanpuolustuksenkin toiminta niin Hennalassa ja Hälvälässä loppuisi.Entä missähän siviilitkään voisivat harrastaa tarkkuusammuntaa sen jälkeen.

This comment has been removed by the site administration.

Reason for the removal: spam

Vieras#140 Feb 17, 2012, 08:37
Mikä on "sopiva määrä" nimiä?
Vieras#141 Feb 17, 2012, 11:18
Hieno teko nuorelta naiselta!
Työskentelin Hennalassa yli 30 vuotta, nyt eläkkeellä.Silti tuntuu kuin toinen koti menisi.
Monipuolinen varuskunta ei jouda lakkautettavaksi.
Kasarmialue on sitäpaitsi kulttuurihistoriallisesti korvaamatonta kansallisomaisuuttamme.
Vieras#142 Feb 17, 2012, 16:07
Hennala on lapsuuteni leikkipaikka...

Ja toki monen työpaikka nykyisin.
Vieras#143 Feb 18, 2012, 13:47
Järkyttävien hallitusratkaisujen järjetön jatke !
Vieras#144 Feb 18, 2012, 20:00
Lahdessa tarvitaan työpaikkoja
RTM#145 Feb 18, 2012, 22:15

II/95 EsikEsk/ HämRjP/ HämR.

Vaikka se inttiaika olikin melkoosen veemäistä, näin jälkeenpäin aatellen se oli kuitenkin ihan mukavaa aikaa. Itse olin Hennalassa, ja nyt on tarve puolustaa sitä. Onko ratsumiehen voittanutta? -ei oo eikä tuu .. herra kapteeni.
PYSYVÄT ARVOT#146 Feb 19, 2012, 10:12

HETKIPOLITIIKKAA

SUOMEN ITSENÄISYYTTÄ JA
KUNNALLISTA ITSEHALLINTOA EI PIDÄ UHRATA KOSKAAN, EI MILLOINKAAN

HETKIPOLITIIKALLE
SUHDANNEPOLITIIKALLE
KAUSIPOLITIIKALLE.

Pysyvät arvot ovat pyhiä.

Tällaisia uudistuksia on tehtävä punniten, yhdessä , ei äkkipikaistuksissa tai koston hetkillä, vaikka Väyrynen ja Soini nousevatkin yhdessä tämän maan valtaapitäviksi.
Vieras#147 Feb 19, 2012, 19:35
Hennalan varuskunta on säilytettävä. Aivan pöyristyttävälle kuulostaa. Näinkö välinpitämättömästi Päijä-Hämäläiset kansanedustajat meidän asioita ajaa ? Osa heistä valittu alineljänneksellä. Ettei tarvitse ihmetellä mien asioita hoidetaan. HÄMEEN RYKMENTTI SÄILYTETTÄVÄ! RAHAA RIITTÄÄ KREIKKAANKIN MILJADEJA !!
Vieras#148 Feb 20, 2012, 15:12

Ei mitään järkeä

Ei ole mitään järkeä lakkauttaa Lahdessa sijaitsevaa Hämeen Rykmenttiä. Toimintojen pirstaloiminen ja henkilökunnan pakkomuutot toisille paikkakunnille ovat mennyttä maailmaa. Mm. Urheilukoulun keskeinen sijainti on hyvä nykyisellään. Ollaanko taas menossa siihen entiseen malliin, että urheilijoiden toiminnnot hajoitetaan Kajaaniin ja Santahaminaan. Näin ei pidä olla.

Veijo Eskelinen
ylivääpeli res
Porvoo
Onko järkee vai ei?#149 Feb 21, 2012, 09:26

Re: Ei mitään järkeä

#148: - Ei mitään järkeä

Tässä ei tunnu olevan mitää järkeä ollenkaan.

Useammalata kapiaiselta, viestirykmentistä ja parolasta, olen saanut kuulla ihmettelyjä siitä, että mihin "ne tulijat oikein laitetaan?"

Panssariprikaatiin ollaan siirtämässä Riihimäeltä viestirykmentin joukkoja ja Lahdesta varusmiessoittokunta > eivät mahdu. Panssarisoittokunnalta ei kuulemaan mukaan ole jäämässä tyhjäksi sellaisia tiloja, joita varusmiessoittokunta tarvitsee ja jotka lahdessa soitto-opetusta ja harjoittelua varten ovat olemassa.

Jos viestirykmentin väki ei mahdu Parolaan niin ne varmaan jäävät Riihimäelle eikä sieltä vapaudu riittävästi tiloja sinne kaavaillulle porukalle, jota ollaan kasaamassa sinne vähän sieltä sun täältä!

Huoltokoululle ja lääkintäkoululle on vuosien varrella fiksattu Lahteen toimintaa sopivat tilat ja nyt porukka siirtyy varuskuntaan, jossa tilat on tehty viestikoulutusta varten. Mitähän tilojen kunnostus ja maksaa? Varuskunnat ovat saman ikäisiä eikä viestirykmentissä  peruskorjauksia ole tehty sen enempää kuin Hennalassakaan.

Urheilukoulu kasattiin Lahteen juuri Santahaminasta ja Kajaanista aikanaan, että koulutus saadaan keskitettyä ja osaava henkilökunta yhdelle paikkakunnalle tehokkaampaan käyttöön. Puhumattakaan siitä, että Lahden alueella on kahden urheiluopiston palvelut käytettävissä ja MM-tason harjoittelumaastot talviurheilijoille. Nyt sitten ollaan hajoittamassa ja hävittämässä tämä keskitetty osaaminen. Ei varmaankaan ole urheilijoiden harjoittelussa ja valmentautumisessa niin paljoa eroa, että pitää tehdä eroa kesä/talviuorheilijalle. Ainoa mikä eroaa on kilpailukausi. Nuorta urheilijaa ei ainakaan hyödytä pohjoisuomesta keskellä viikkoa tehtävät pitkät pelimatkat etelää kohti.

Hämeenrykmentin varusmieskoulutuksesta joukkotuotannon näkökulmalta on sanottu, että sen voi tehdä muuallakin. Niin varmaan voi. Ehkäpä Lahteen kannattaisi siirtää vaikkapa pioneeri ja suojelukoulu, jonka muuttomatka Lappeenrantaan, jossa  muuttajia odottaa samanikäiset ja kuntoiset kasarmit kuin Lahdessa, lyhenisi. Näin saataisiin lisää erikoistuvaa koulutusta hennalaan ja suojelukoulutuksella olisi varmasti yhteyttä lääkintäalan koulutukseen ja eikös padasjoella, rykmentin harjoitusalueen, yhteydessä ole pelastusalan kurssi- ja leirikeskus, Palotarus. Eli yhteistyötä sinnekin suuntaan löytyis varmasti.

Tarkan markan mies#150 Feb 21, 2012, 11:41

Kyllä voidaan lakkautaa

Aika keposet argumentit säilyttämisen puolesta. Urheilujoukot täyttä pelleilyä ja sotilassoitto muusikoiden kivanpitoa. Mun verorahoja ei käytetä tuollaiseen.