Kotihoidontukea ei saa lyhentää

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kotihoidontukea ei saa lyhentää.

Elämä on arvokasta

#176

03.03.2012 16:27

Pieni lapsi on täysin riippuvainen vanhemmistaan, niistä, jotka ovat hänet 'nimeltä kutsuneet'. Kasvun ja kehityksen myötä hoivan ja tuen tarve vähenee ja itsenäisyys lisääntyy riittävän hyvässä vuorovaikutuksessa häneen kiintyneisiin vanhempiin. Nuoret vielä tarvitsevat 'hengissä pysyvät' vanhemmat löytääkseen perustan omalle identiteetille turvallisessa suhteessa heihiin - jotta he vuorostaan voisivat löytää molemminpuolisuuden (rakkaudellisen suhteen, joka perustuu vapaaehtoisuuteen ja toisen kunnioittamiseen omana itsenä, ei 'valtataisteluna') ja olisivat valmiit kutsumaan elämään ja huolehtimaan omista lapsista. - 'Päivähoito' on sosialistista perinnettä, jossa kiintymyssuhteiden (perheiden, kodin, kotiseudun, jne.) arvo kielletään; kielletään vanhempien sukupolven arvo (niinkuin edistykselliset tekivät 60-60 -luvulla), sukupuolten ja sukupolvien erot. Isien (ja äitien, jotka eivät arvosta lapsen isää kumppanina, eivät oman isänsä henkistä perintöä) virheet kostautuvat kolmanteen ja neljänteen polveen henkisinä taakkoina. Ketkä olivat, keiden toiminnan kautta päiväkoti-ideologia meillä lähti liikkeelle, ketkä tekivät siitä vallitsevan - ja pakollisen? Keitä he ovat nimeltään? Ei meitä mitkään 'yhteiskunnalliset voimat', 'markkinavoimat' jne. heittele. Kyllä me jokainen olemme 'ihmisiä', lapsillakin kaikki mahdollisuudet itsessään.

Vieras

#177

03.03.2012 17:42

..olisiko jo aika puuttua vihdoin noihin eduskunnan ja kansanedustajien kuluihin eikä aina vain vähävaraisimpien ihmisten elämään ??
Kotiäiti

#178 Re: Re:

03.03.2012 17:51

#39: Työtön akateeminen - Re:

Pistää tuo että ne joilla ei ole lapsia eivät laske esimerkiksi kotona lapsiaan hoitavia äitejä työtä tekeviksi. Minulla on kaksi-vuotias, yksi-vuotias ja kohta laskettu aika toukokuussa uudelle vauvalle. Luuletteko että tämä ei tunnu välillä todella raskaalta työltä 24 kertaa 7, jossa ei auta kukaan, niinkuin kaikki muukin työ? Tästä kertyy myös ELÄKETTÄ sentää nykypäivänä. Se on valinta että lapset ensin ja sitte yhteiskunta ja ura. Aikaa on 65 asti olla uraputkessa jos saa. Ei haluta märistä työpaikalla joskus että en tiedä lasteni lapsuudesta juuri mitään, milloin ne oppi potalle, mitä ne itki, mitä oppivat..


Vieras

#179

03.03.2012 17:55

Kotihoidon tuki on monelle mahdollisuus hoitaa lapsensa kotona, mikä on kokonaisuuden kannalta edullisin ratkaisu. Asetetaan subjeltiivinen päivähoito-oikeus sen sijaan harkinnanvaraiseksi - säästöä tulee paljon enemmän.

Vieras

#180

03.03.2012 17:58

Toimeentulotukimenot kasvaa kunnissa jos
kodinhoitotukea leikataan.

Vieras

#181

03.03.2012 18:10

Onko edullisempaa maksaa työttömyyskorvausta äideille kun työtä ei kaikille riitä? Onko arvokkaampaa jos VIERAS ihminen hoitaa PIEENTÄ lasta joka tarvii kehitykseensä juuri omien vanhempien hoivaa ja huolenpitoa? Sairauspoissaolot lisääntyvät kun pienet lapset joutuvat isoissa lapsiryhmissä sairastelukierteeseen. Taitaa olla taas yksi ÄLYNVÄLÄYS kun ei asioita ajatella monelta kannalta. On liiankin paljon vanhempia jotka vievät jo vauvaikäisen lapsensa vieraiden ihmisten hoitoon.

Vieras

#182

03.03.2012 18:18

Kuulostaa ihan järjettömältä! Ei takuulla tuo säästöjä eikä ole lasten parhaaksi.

Vieras

#183

03.03.2012 18:22

Kotihoidontukeahan tulisi pidentää tässä taloudellisessa tilanteessa.
Pipsa

#184 Re: Adressin perusteluista

03.03.2012 18:32

#35: Annu - Adressin perusteluista

Olen samaan mieltä, siellä päiväkodissa työskentelee myös hyvin motivoitunutta ja koulutettua väkeä. Aivan mitättömän huonolla palkalla vieläpä.


Vieras

#185

03.03.2012 18:35

Atressin kohde on aivan oikea. Suomessa on nimenomaan tarve kestävää ja johdonmukaiseen perhepolitiikkaan, jota tämä hallituksen aikomus ei ole.

Vieras

#186

03.03.2012 18:46

kansanedustajat valitaan luottamustoimeen ja näin ollen heille ei tule maksaa palkkaa eikä kulukorvauksia. puolueilta valtiontuet pois. kun kansanedustajille maksetaan luottamustoimesta palkkaa ja he tulevat nauttimaan ökyeläkkeitäkin, niin silloin kansanedustajan tehtävien hoitamiseen tulisi määritellä ammatilliset pätetyysvaatimukset aivan kun mihin hyvänsä työhön haettaessa. hyvät äänestäjäkollegat miettikääpä hieman tarkemmin ketä arkadianmäelle äänestätte. arkadianmäen päätöksistä saamme syyttää osaksi itseämme, sitä saa mitä tilaa, pahoinvointiyhteiskuntamme sen kun pahenee. kohta ei erota syntyperäisiä suomalaisia romanialaisista kerjäläisistä.
Pipsa

#187 kotihoitotuen lyhennys...

03.03.2012 18:51

Ainoa joilta mieltestäni kotihoitotuen poistaminen / lyhentäminen voisi tulla kyseeseen on ne vanhemmat, jotka sen toisen (kolmannen, neljännen) lapsen synnyttyä vievät vanhemmat lapset hoitoon. Arkumentteina käytetään, kun se niin viihtyy päiväkodissa, siellä on kavereita, virikkeitä...
Juma, mitä muuta se alle kolmevuotias tarvitsee kuin oman vanhemman, mahdollisesti seurakunnan perhekerhot, avoimet päiväkodit. Sitä oman vanhemman kanssa puuhastelua ja yhdessä oloa. Tervettä olisi myös herätellä vanhempia.


Vieras

#188

03.03.2012 19:02

Tätä menoa jos supistetaan lapsiperheiden tukemista ,ei ihme jos suomeen ei synny terpeeksi uusia ihmisiä.
Jos tulot on alle toimeentulo rajojen niille mieluimmin lisää tukia. Suuri tuloisille ei tarviis olleenkaan tukia(esim perhe /netto yli 5000euroa/kk:dessa ei tukia).

Vieras

#189

03.03.2012 20:03

Pieni lapsi tarvitsee rakastavaa huolenpitoa. Se rakentaa hyvää pohjaa itsetunnolle ja tasapainoiselle kehitykselle. Päiväkodin hoitaja ei lapsia raksta, Eikä ehdi huomioida yksilöllisesti. Kotihoito on myös halvempaa veronmaksajille. Aivan absurdia kehitystä. kodinhoidon tukea tulisi nostaa ja ikärajaa paremminkin korottaa. Nyt ollaan leikkaamassa ihan väärästä päästä! Hommatkaa halvemmat edustuautot sinne eduskuntaan1 Unohtakaa Guggenheimit ja muut reikäpäiset ideat! Ei ole reilua potkia puolustuskyvytöntä, varsinkaan kun meidän kaikkien tulevaisuus on heidän käsissään ja toivottavasti vähemmän narsistisessa mielessään!

Vieras

#190

03.03.2012 20:08

Omaishoitoa pidetään niin arvokkaana ja ihannoitavana, mut menepä sanomaan, että hoidat omia lapsiasi, niin asenne muuttuu ihan toiseen suuntaan. Aivän käsittämätöntä1 Omaisia ne on lapsetkin ja ihan yhtä puolustuskyvyttömiä, kuin vanhuksetkin. Todella tarvitsevat mahdollisimman paljon oman perheen poistiivista huomiota kasvaakseen vahvoiksi yksilöiksi, joita varmasti tulevaisuudessakin tarvitaan, jopa enemmän, että voidaan hoitaa myös tämä vinoutuneen ikärakenteen tuomat ongelmat! Kuka meidät hoitaa hellästi, kun olemme vanhuksia?!

Vieras

#191

03.03.2012 20:16

nyt on aika laittaa nimi alle :)
kaisu

#192 nyt pomppas ja pahasti tämä leikkaus!

03.03.2012 20:43

kyllä kotihoidontuki on lapsiperheille tuiki tärkeä! ei sitä saa mennä leikkaamaan! lapsilisäkin on aivan liian pieni! vert. on paljon lapsi perheitä joissa jompikumpi kävisi töissä, mutta työtä vaan ei saa, kun ei ole tarpeeksi kouluttautunut ja opiskeluun ei ole varaa! kaikilla ei ole niitä säästöjä(perintöjä) tilillä joita vois käyttää! hyvätuloiset tämän leikkauksen hyväksyy, muttaköyhyysrajan alapuolella oleien elämä menee taas vaan alemmas ja sitä kautta taas se syrjäytyminen ja leipäjonot kasvaa...oiskos jo aika sitten aloittaa ne entivanhaiset "sossun-avustukset'' vaatelaput ym jaot pienituloisille, ne auttais suuresti tuolloin leikkauksen tapahduttua perheellisten elämää.

Vieras

#193

03.03.2012 20:47

Toivottavasti mahdollisimman mon allekrjoittaa tämän adressin. Pienen lapsen elämässä vuosi on valtavan pitkä aika, eikä ole lainkaan sama aloittaako lapsi pävähoidossa 2 vai 3-vuotiaana. Yhteiskunnan pitäisi pikemminkin tukea kotona tapahtuvaa hoitoa, kuin karsia sitä. Antakaa niille perheille mahdollisuus hoitaa lapsiaan kotona, jotka haluavat niin tehdä! Se on lapsen -ja pitkällä tähtäimellä kaikkien etu!
2v ja 4v lasten kotiäiti

#194

03.03.2012 20:52

Mua sapettaa koko ehdotus niin kovaa että en viitsi tänne edes kirjoittaa pidempää "runoa". Tulee julkaisukelvotonta teksitä.

Vieras

#195

03.03.2012 20:59

Siis,sehän on ihan järjetön esitys,niin kuin kaikki muutkin tämän hallituksen ehdotukset!

Vieras

#196

03.03.2012 21:08

Hallitus tuntuu kuvittelevan, että kaikki kotiäidit, jotka hoitavat 2-3 vuotiasta lasta kotona, ovat hoitovapaalla vakituisesta työstä, ja lisäävät töihin lähtiessä verotuloja.

Suurin osa tuntemistani hoitovapaalla olevista äideistä, jotka ovat hoitovapaalla niin pitkään kun lapsi täyttää 3-vuotta, ovat työttömiä tai pätkätyöläisiä, eli hoitovapaan jälkeen ovat työttömänä kortistossa, eikä täten siis vähennä valtion kustannuksia vaan pikemminkin kasvattavat niitä hoitovapaan jälkeen. Ja työpaikkoja ei kuitenkaan tunnu löytyvän koulutuksesta huolimatta. Todellista säästöä siis lyhentää hoitovapaata...  Vakituisen työpaikan omaavat äidit joutuvat yleensä lähtemään töihin viimeistään lapsen ollessa 1,5 vuotias, koska paine työpaikoilla on niin kova, ja yt-neuvottelut päällä vähän väliä.

Tältäkin kannalta siis JÄRJETÖN AJATUS LYHENTÄÄ KODINHOIDONTUEN AIKAA!!

nimimerkillä "korkeasti koulutettu työtön kotiäiti"

 


Vieras

#197

03.03.2012 21:16

lasten hyvinvoinnista ei saa leikata.
subjektiivinen päivähoito-oikeus

#198 Re: kotihoitotuen lyhennys...

03.03.2012 21:18

#187: Pipsa - kotihoitotuen lyhennys...

Olen aivan samaa mieltä kuin Pipsa kommentissa 187.  Jos säästää pitää säästetään vaikka subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta.  Mielestäni se on vanhempien hoito- ja kasvatustaitojen aliarvioimista, jos kuvitellaan, että lapsi saa parempaa hoitoa päivähoidossa kuin kotona olevan vanhemman hoivissa.  Tietysti ongelmien kohdatessa (päihteet, sairaus  yms)  lapsen hoito tulee turvata yhteiskunnankin toimesta myös silloin kun toinen (tai jopa molemmat) vanhemmat ovat kotona.


Vieras

#199

03.03.2012 21:29

Eiköhän noita "säästöjä"? löydy jostain muualtaki kuin lasten kodinhoidon tuesta? Voiko tätä suomea enään sanoa hyvinvointi valtioksi? minkähän kaaoksen tämä hallitus saa vielä aikaan jos pystyssä pysyy?? NYT VAIN NÄYTTÄÄ SILTÄ ETTÄ JOSTAIN NE RAHAT ON KREIKAN PELASTAMISEKSI KYNITTÄVÄ!! SAIRASTA TOUHUA###
Äiti ja ammattikasvattaja

#200

03.03.2012 21:35

Kannatan kotihoidontuen pitämistä ennallaan. Mutta toisin kuin joku kirjoittaja (176), en lähtisi demonisoimaan päiväkoteja. Minusta Suomessa on pääsääntöisesti laadukasta varhaiskasvatusta. Mustavalkoinen ajattelu, jossa vain kotona hoidetut lapset ovat tasapainoisia, on tarpeetonta. Päiväkotijärjestelmä on ehdottomasti hyvä. Sen sijaan nykyisiä resursseja ja suhdelukuja pitäisi tarkastella kriittisemmin. Minusta on erittäin oleellista, että naisten työssäkäynti ja opiskelu on mahdollista myös alle kouluikäisten lasten perheissä. Ei kai sentään kukaan enää nykyaikana ajattele, että vain oma äiti voi huolehtia lapsesta kyllin hyvin?

Kannatan vaihtoehtoja, jolloin kukin perhe voi valita itselleen parhaiten sopivan hoitomuodon.