Kreikan ja Suomen välinen vakuussopimus julkistettava
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kreikan ja Suomen välinen vakuussopimus julkistettava.
lp:___ |
#26 Aivan05.03.2012 09:59Kyllä kansa tietää, milloin meitä johdetaan harhaan. Eiköhän meillä ole oikeus myös tietää totuus, ei se esim. kivaa ole kun kaikesta saa melkein nykyään maksaa kaksinkertaisen hinnan esim kaupassa. Tavallisen talliaisen arjessa ne veronkiristykset näkyy ja tuntuu. |
KOMMUNISMIA |
#27 Salaiset sopimukset ja EU05.03.2012 10:07Miksi Perussuomalaiset eivät ota asioista selvää ja kerro kansalle asioista totuutta,sillä onhan sosialidemokraatit sosialidemokratia toitottanut Halosta myöten avoimuutta,mitä se sitten tarkoittaneekaan. |
Takapiru |
#2805.03.2012 11:02Kun jotkut politikot ovat jättäneet tutustumatta englannin kielellä kirjoitettuun salaiseksi julistettuun sopimukseen he ovat perustelleet etteivät voisi lakia rikkomatta enää edes keskenään keskustella sopimuksen tekstistä. Voisin sanoa, että on aika erikoista kun kansanedustaja ei saa suomeksi kirjoitettua sopimusta vaikka joutuvat siitä tekemään päätöksiä. Hallituksen salailu-toimet olisivat jotenkin menneet läpi Neuvotoliitossa tai nykyisin Venäjällä mutta ei todellakaan itseään demokraattiseksi oikeusvaltioksi kutsuvassa Suomessa. Kansalaisten ei pidä hyväksyä Kataisen-Urpilaisen ylimielistä toimintaa, joka alkaa olla jo stalinismiin verrattavaa touhua. Tästä ei ole pitkä matka siihen, että erimieltä olevat haetaan aamuyöllä "uudelleenkoulutukseen". Nykyinen hallitus, jossa diktatuuriin pyrkivillä on dominoiva asema, halveksii kansalaisia ja heidän oikeuksiaan. Meidän äänestykseen oikeutettujen on muistettava vaalipäivinä kenellä on todellinen valta tässä maassa ja sitä on myös käytettävä sillä siunaaman hetkellä kun piirtää numeron äänestyslippuun. Sillä hetkellä valta on äänestäjän kynän kärjessä mutta siirtyy ulottumattomiin kun lippu uurnaan putoaa. Ellei kansa tätä ymmärrä, niin pian ei ole edes äänestysoikeutta. Hallitus ja eduskunta ovat vain ja yksinomaan tehtävässään kansan palvelijoita ja se totuus on tehtävä heille selväksi. |
Vieras |
#2905.03.2012 11:05Akt ja hallitus samaan veneeseen ja matkaan..... |
Facebookkiin!! |
#30 Linkittäkää Adressi Facebookkiin!05.03.2012 11:29Niin tulee miljoona täyteen tätä ADRESSIA |
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
05.03.2012 13:30- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
05.03.2012 13:37- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Jyri Hovila Adressin tekijä |
#33 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Tutkintapyyntö05.03.2012 15:15Jotkut meistä ilmeisesti uskovat edelleen siihen, että viranomaiset, poliitikot ja systeemi ylipäätään toimii Suomessa aina oikein, ja että niiden päätöksiin on tavallisen tallaajan vain alistuttava. Toisaalta esimerkiksi tämän nimenomaisen adressin allekirjoittaneet kansalaiset ovat selvästikin asiasta eri mieltä. Nostin aiemmin tekemäni tutkintapyynnön esiin vain, koska joku mainitsi heti ensimmäisissä kommenteissa että Urpilaisen ja Kataisen toimista olisi syytä käynnistää rikostutkinta. Tein tämän ainoastaan tuodakseni ilmi, että oman kokemukseni mukaan tutkintapyynnöistä tai poliisista ylipäätään on tämänkaltaisissa tilanteissa harvemmin hyötyä - en "urputtaakseni" mistään. Se että tulkitsit kommenttini itsekeskeiseksi oikeassa olemisen tarpeeksi kertoneekin enemmän sinun kuin allekirjoittaneen mielen sisäisistä liikkeistä ja tunnelmista. Adressiin liittymätön, henkilööni kohdistuva kritiikki ja uhoaminen (vink-vink;) päättyy tämän keskustelupalstan osalta tähän. Tästä eteenpäin poistan kommentit joiden sisältö ei liity käsillä olevaan adressiin. Minun ja tekemisteni kritisointia voi halutessaan jatkaa vaikkapa omilla sivuillani osoitteessa http://jyrihovila.fi/keskustelu/ |
Oikeutta kansalle! |
#34 Mikä mättää?05.03.2012 15:17Kun monet lain oppineet sanovat että tässä rikotaan lakia kun sopimus ei ole julkinen? Kyllä se pitäisi poliisilaitokselle riittää tutkinnan aloittamiseksi? |
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
05.03.2012 15:24- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Jyri Hovila Adressin tekijä |
#36 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Tutkintapyyntö05.03.2012 15:28Samaa sinulle, anonyymi kullannuppu, ja aurinkoista kevättä! <3 |
Jouni Suonsivu Tampere/Kemiönsaari |
#37 Kataisen salailu jatkoa alkuperäiseen rikokseen05.03.2012 16:49Vuosi sitten näihin aikoihin Jyrki Katainen (Mari Kiviniemen kera) lupasi omavaltaisesti ja salaa, eli eduskunnalta ei anottu valtuuksia, 7,92 miljardia verovarojamme ERVV:n käyttöön, siis valtakunnasta ulos. Tässä Katainen rikkoi ministerivastuulakia ja tällainen valtiorikos ei vanhene milloinkaan. Henkilö toimii pääministerinä ja on toistaiseksi välttänyt tuomionsa, koska maassa ei ole riippumatonta perustuslakituomioistuinta. |
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
05.03.2012 20:33- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Jyri Hovila Adressin tekijä |
#39 Re: Anonymiteetti05.03.2012 21:14Tarkoitukseni ei suinkaan ollut pilkata - huomauttaa vain, että asiattoman keskustelun (esim henkilökohtaisuuksien) puolelle meneminen on kovin helppoa kun ei kirjoita omalla nimellä. Kieltämättä ehkä pieni lipsahdus harkinnassani, pahoittelen ja korjaan toimintaani tästä eteenpäin. Kiitos että otit asian esiin. |
Vieras |
#4005.03.2012 21:44Joskus nahoissani tuntemani olio, iilimato, tekee tarmokkasti hyvää Luojan sille antamaa työtään itsensä ja perheensä elättämiseksi. Bankgsterit ja mafioituneet kreikkalaiset, ei tee työtä ja vaan imevät laiskasti vaan kun niitä EU tuttiruokkii ruokitaan sadoilla ja sadoilla miljardeilla meidän euroillamme. Jos pitää valita niin uimarannoilla mielelläni ruokin itselläni iilimatoja kuin annan bankgsteri mafiosojen imeä. eläkerahani. Jo kohta 4% maailman taloudesta kontrolloivat bangsterit. En tiedä oli tämä kovin suoraan sanottu vai ei, kun olen kuulemma niin hämärän lempeä sanainen. Jos joku haluaa minulta tästä asiasta selkokielistä näkemystä , mikäetteei, kerron sen kysyjille. |
Vieras |
#4105.03.2012 22:00Suomalaisten on tiedettävä miten neuvottelijat suhmuroivat vakuusasiassa. Pöyrisistyttävää salailua |
Vieras |
#4205.03.2012 22:03Kyllä kansalaisten on tiedettävä mitä nuvottelijat ovat suhmuroineet. Pöyristyttävää kansan aliarvioimista |
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
05.03.2012 22:26- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Jyri Hovila Adressin tekijä |
#44 Re: Re: Re: Anonymiteetti05.03.2012 22:34Hyviä pointteja kaikki, ja loistomeininki että näistäkin metatason aspekteista syntyy rakentavaa keskustelua. Siitä on valitettavasti Suomessa ollut pitkään vakava vajaus, mikä sitten näkyy mm. juuri siinä että kun debattia yritetään käydä, sillä on taipumus roiskua yli laitojen - milloin mihinkin suuntaan. Tästä on hyvä jatkaa. =) |
Vieras |
#4505.03.2012 22:52 |
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
06.03.2012 05:58- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
06.03.2012 06:03- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
06.03.2012 06:08- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
06.03.2012 06:09- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
06.03.2012 07:49- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1372 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
786 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1206 Luotu: 19.04.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
516 Luotu: 11.09.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
327 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
283 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21227 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
227 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
970 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
197 Luotu: 22.07.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
147 Luotu: 11.09.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
109 Luotu: 12.09.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
792 Luotu: 17.03.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
419 Luotu: 21.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025