Pieneläinpäivystys Jyväskylään
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Pieneläinpäivystys Jyväskylään.
Vieras |
#115.04.2012 12:43Meillä on kääpiömäyräkoira ja jos sitä esim.purisi käärme koira kuolisi jos pitäisi viedä Tampereelle tai Kuopioon. Tänne Jyväskylään ehdottomasti pieneläinpäivystys!! |
Paulia |
#215.04.2012 18:15Pieneläinklinikka Otso on jättänyt tarjouksen päivystyksestään seuraaville kolmelle vuodelle. Aika paljon on kiinni myös Jyväskylän kaupungista, että mahdollistaako se toimivan päivystyksen. |
Vieras |
#316.04.2012 11:30Eläinlääkäreille luovutettavan adressin lopullisen sanamuodon tulee olla korrekti. Epäkohteliaalla vaatimisella ei asiaa edistetä toivotulla tavalla. |
Koiranomistaja Vieras |
#416.04.2012 12:25Eipähän sitä tietysti pajonkaan vaatia voi, mutta toivoa ja sen pohjalta ehdottaa... Tarvehan on kieltämätön tosiseikka. Ja sitäkin toivoisi, että päivystävä eläinlääkäri on suomen kielen taitoinen. Maksullisesta puhelinneuvosta ei ollut kerrankaan mitään apua, kun lääkäri ei ymmärtänyt minua enkä minä lääkäriä, siis puhetta. Oli etuni, ettei asiassa ollut hätätapaus. Kasvotusten voi aina käyttää elekieltä apuna ja ilmeestä näkyy, meneekö viesti perille vai ei. Tätä ei ole tarkoitettu rasistiseksi valitukseksi vaan järjen käyttämisen puolesta tässäkin palvelussa.:-) |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
16.04.2012 15:27- Poiston ajankohta: 16.04.2012
- Poistamisen syy:
Vieras |
#616.04.2012 15:29Adressiteksti täynnä kirjoitusvirheitä ja muutenkin ihan omituista kieltä. Ei anna kovin vakuuttavaa kuvaa. |
Vieras |
#716.04.2012 18:27Otsikon nähtyäni ajattelin allekirjoittaa. Luettuani adressin tekstin tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin. Kirjoitusvirheitä ja muutoinkin asia hyvin epäselvästi ilmaistu.. |
Vieras |
#817.04.2012 22:08Joo teksti nyt on mitä on, mutta eniten minua häiritsi, että eikö täällä muka ole päivystys (joskus toki Äänekoskella asti)? Kyllä me olemma ainakin aina päässeet päivystykseen tarvittaessa. |
Jenni |
#918.04.2012 08:57Jos ei ole yhdyssanat ja kielenkäyttö muutenkaan yhtään hallussa, niin kannattaisi pyytää jotain toista kirjoittamaan adressin teksti. Luotettavuus ja asiallisuus hukkuu tuohon tökeröön esitystapaan. Asiana hyvä, mutta tällaisenaan en tätä pysty kannattamaan enkä siis allekirjoita. |
ELL Kirsi Hartikainen, Keski-Suomen eläinklinikka |
#1018.04.2012 15:19Keski-Suomen eläinklinikka on jälleen jättänyt tarjouksen päivystyksestä kolmivuotiskaudelle 2013-2015. Jyväskylän kaupunki tekee päätöksen valinnasta. Olemme kuitenkin jo tässä vaiheessa pyrkineet auttamaan päivystystä siten kuin voimme, mm. tuurausapuna tarvittaessa. Lisäksi viime vuoden lopulla aloitimme uuden palvelun: arkiaamuisin klo 8-10 välisenä aikana toimivan ensiapuklinikan, johon ei tarvita ajanvarausta - kuka vaan voi kävellä ovesta sisään ja saa ensiavun lemmikilleen. |
Vieras |
#1118.04.2012 17:45Minä kanssa meinasin tulla allekirjoittamaan, mutta kun luin adressin, tulin toisiin ajatuksiin. Syyt: 1. Adressi näyttää todella pikaisesti ajattelematta kirjoitetulta 2. Adressin kieli ei ole parhaimmasta päästä 3. Adressissa vaaditaan melko rumasti eläinlääkäreitä toimimaan - olisiko adressi kuitenkin pitänyt osoittaa kaupungille? Uskon kuitenkin, että eläinlääkärit olisivat valmiita päivystämään, jos kunta olisi valmis siitä maksamaan. |
Vieras |
#12 Re:18.04.2012 23:15#10: ELL Kirsi Hartikainen, Keski-Suomen eläinklinikka - Kahdeksasta kymmeneen välisenä aikana arkiaamuna pääsee kyllä hätätapauksessa ihan muutenkin eläinlääkäriin ilman että maksaisi teille tuplahintoja. |
Vieras |
#13 Re: Re:08.05.2012 13:37Aivan näin! Silkkaa rahastusta tuo arkiaamun päivystys. |
Kimmo |
#14 Sanoma09.11.2012 13:26Voisin kyllä tukea tätä. Mutta miksi ihmeessä adressin sanomassa annetaan ymmärtää että Jyväskylässä jotkin eläinlääkäriasemat ovat jo alkaneet päivystää. Eli tämähän merkitsee sitä että siellä on jo päivystys. Toki tätä asiaa voisi muuten tukea. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45711 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10634 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1873 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
829 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
732 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
375 Luotu: 30.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2373 Luotu: 22.03.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
253 Luotu: 18.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
231 Luotu: 01.07.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
224 Luotu: 18.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
219 Luotu: 03.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
216 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
181 Luotu: 30.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
142 Luotu: 07.07.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
718 Luotu: 06.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20905 Luotu: 20.03.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
123 Luotu: 23.06.2025