VETOOMUS JYRKI KATAISEN EROTTAMISESTA
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista VETOOMUS JYRKI KATAISEN EROTTAMISESTA.
Vieras |
#137605.10.2012 16:05Joo ja kun nämä meidän pässinpäät luulevat että amerikka olisi meille joku pelastus kunhan vaan suostumme ensin tekemään kaiken mitä sieltä käsketään. Pelko siellä toinen täällä. Huh heijaa |
Vieras |
#137705.10.2012 16:05Vaaleissa pitäisi saada antaa myös negatiivinen ääni. |
Vieras |
#137805.10.2012 16:06Kyllä pinokkio lempataan siinä vaiheessa kun isot pojat päättää ettei häntä enää tarvita, tulee joku seksiskandaali tms, tai hän itse alkaa tajuamaan asian tilan ja heti jalka kipeeksi. Harmi vaan kun hän kuvittelee että luvattu taivaspaikka pitää. |
Vieras |
#137905.10.2012 16:07Tämä Katainen on mennyt muuttamaan perustuslakiamme siten että yhdellä äänestyksellä merkittävä osa Suomen toimivallasta voidaan siirtää jollekin kansainväliselle järjestölle. Tästä perustuslakimuutoksesta ei tietenkään ole mediassa kerrottu mitään, selvähän se. Hyvät ihmiset, menkää lukemaan keväällä muutetun perustuslaistamme pykälät 94 ja 95! Tässä lainaus "Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivallan siirtoa Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle, eduskunnan on se hyväksyttävä sitä lepäämään jättämättä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä" Lähde http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731 Katainen, mitä tarkoitetaan uudessa perustuslaissamme kansainvälisellä järjestöllä? Emme tarvitse enää talvisotia, kun tämä sama porukka, joka tämän perustuslakimuutoksen äänesti voimaan, voi siirtää toimivaltamme jollekin kansainväliselle toimielimelle. Voitte luovuttaa aseenne. Tämäkö on valkaantumisemme lopullinen tavoite. |
Vieras |
#138005.10.2012 16:08Eduskunnassa järjestäytynyttä rikollisuutta? :) Määritelmän mukaan rikollisryhmän järjestäytyneisyys edellyttää, että ryhmä täyttää kuusi oheisen listan kriteereistä. Näihin kuuteen sisältyvät pakollisina kohdat 1, 3, 5 ja 11. Kriteerit ovat seuraavat: 1. Useamman kuin kahden henkilön yhteistyö. 2. Jäsenillä on määrätyt tehtävät. 3. Toimii pitkän tai määräämättömän ajan. 4. Käyttää sisäistä kuria. 5. Epäillään törkeistä rikoksista. 6. Toimii kansainvälisellä tasolla. 7. Käyttää väkivaltaa tai muita uhkailukeinoja. 8. Käyttää peiteyhtiöitä. 9. Harjoittaa rahanpesua. 10. Pyrkii vaikuttamaan poliitikkoihin, julkiseen hallintoon, tiedotusvälineisiin, oikeusviranomaisiin tai talouselämän edustajiin. 11. Toiminnassa taloudellisen hyödyn tai vallan tavoittelu on määräävä tekijä. |
Vieras |
#138105.10.2012 16:19Puoluekuri Kuka meillä oikeasti eduskunnassa päättää kun siellä rehottaa tämä puoluekuri. Siellä on 200 edustajaa, mutta pieni kourallinen henkilöitä, jotka määrää mitä tehdään.6 |
Vieras |
#138205.10.2012 16:20Poliitikkojen ja virkamiesten mielivaltaa rajoittava kansalaisluottamus on poistettu lainsäädästöstämme, miksiköhän? Kansalaisluottamus: "lisäksi tuomittava lisärangaistuksena ainiaaksi tai määräajaksi (1–15 vuodeksi) menettämään myös kansalaisluottamuksensa. Tällöin hän oli kansalaisluottamusta vailla tietyn ajan vielä sen jälkeen, kun hänet oli vapautettu. Kansalaisluottamuksen menettänyt henkilö ei ollut äänioikeutettu eikä vaalikelpoinen kunnallisissa tai valtiollisissa vaaleissa. Häntä ei voitu nimittää valtion tai kunnan virkaan eikä valita jäseneksi kunnallisiin lautakuntiin tai yhdistyksen hallitukseen. Hän ei myöskään voinut toimia todistajana eikä toisen henkilön asiamiehenä oikeudessa. Lisäksi henkilö, joka oli menettänyt kansalaisluottamuksensa, ei saanut toimia kauppiaana eikä harjoittaa eräitä laissa mainittuja elinkeinoja. Kansalaisluottamuksen menettäminen merkittiin myös kirkonkirjoihin ja siviilirekisteriin, ja se oli merkittävä virkatodistukseen." No, eihän meillä riittäisi virkoihin henkilöitä :) |
Vieras |
#138305.10.2012 16:21Lähes kaikki EU valtiot ovat veloissa korviaan myöten. Tukipakettien tarkoitus on saada velkanyöriin loputkin maat. Näin EU maat ajetaan liittovaltioon ja sen jälkeen onkin jo vuorossa Uusi Maailmanjärjestys, jolloin valta edelleen keskittyy. Jos tähän suostumme näin tulee tapahtumaan. Katsokaa taaksepäin, katsokaa eteenpäin. Media on tässä mukana, sillä ne ovat täysin tämän eliitin hallussa. Heillä on myös valta painaa tätä leikkirahaa kunhan joku vaan suostuu ottamaan velkaa. Tämä on sitä politiikkaa jota EU:ssa ajetaan ja meillä sitä toteuttaa maan johto tietoisesti tai tietämättään. Jopa Kataiselta lipsahti vahingossa Uusi Maailmanjärjestys eduskunnassa http://www.youtube.com/watch?v=BuVgVFGOW-g Kunhan riittävän moni, heitä on jo paljon, tajuaa tämän, poistuu uhkakuvat ja pelottelu, nämä pellet otetaan jalustaltaan, velat annetaan anteeksi ja aloitetaan puhtaalta pöydältä. Huomataan että mitään ei tapahtunutkaan. Säilyttäkäämme kuitenkin malttimme ja nauttikaa elämästä. Näiden tavoitehan on meidän ärsyttäminen syöttämällä meille suut ja silmät täyteen vihaa. Heille helpoin olisi jos me kävisimme vielä toistemme kimppuun. Ylekin lähettää sen seitsemältä kanavalta pelkkää angstia. Pankaa televisio kiinni pariksi viikoksi niin elämänne muuttuu. Pitäkää mieli korkealla ja olkaa lähimmäistenne kanssa. |
Vieras |
#138405.10.2012 16:22Afrikan maita otetaankin sitten väkisin mukaan. Heillä kun on öljyä eikä velkaa tarvi ottaa. |
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
05.10.2012 16:45- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
05.10.2012 16:46- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
05.10.2012 16:48- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
05.10.2012 16:50- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
05.10.2012 16:51- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
05.10.2012 16:53- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
05.10.2012 16:54- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
05.10.2012 16:56- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Vieras |
#139305.10.2012 21:23On hienoa Licanen että jaksat pysyä palstalla lukemassa kirjoituksiamme, ehkä sinunkin ajatusmaailma vielä kääntyy kun tarpeeksi kauan luet näitä tekstejä. Kuulut vielä siihen pieneen vähemmistöön jonka silmät eivät ole vielä auenneet. Mutta varo vaan ettei ihannoimasi katainen tule painajaisena uniisi kun joudut elämään noin ristiriitaisessa tilanteessa väärinymmärrys lahjoillasi laput silmilläsi. Eikä tämä ole enää kauaa asemassaan, niin kuka sen jälkeen on suuri idolisi. |
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
05.10.2012 22:49- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
06.10.2012 00:56- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
06.10.2012 00:59- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
06.10.2012 01:00- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
06.10.2012 01:02- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
06.10.2012 01:03- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
06.10.2012 03:27- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45534 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10624 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1740 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
730 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
257 Luotu: 30.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
203 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
173 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20870 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
139 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
108 Luotu: 26.06.2025