EI tuulivoimaloita Kaskisiin

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista EI tuulivoimaloita Kaskisiin.

Kasköbo

#101 Nii justii

10.04.2013 20:06

Hyvät ihmiset, tutustukaa asioihin ennenkuin kommenteillanne nolaatte ittenne. Olitte sitten puolesta tai vastaan, molemmilta kanteilta on mennyt niin paljon ohi faktojen. Adressin aloittaja on selvästi tutustunut asiaan huolella, muut kommentoijat ovat vähän taikka vähän enemmän hakoteillä.
Milläs hyvät ihmiset luulette sähköä tehtävän muutaman vuoden päästä kun Suomen tekemät sopimukset pakottaa tuottamaan sähkönsä puhtaasti? Puita polttamalla ja samantien takasi kallionkoloihin asumaan? Nykyään on muutakin tekniikkaa kuin nuotiot, eletään kuitenkin 2000-luvulla. Pakko noita tuulipuistoja on jonnekin tehdä ja paljon. On se hullua että mikään ei kelpaa, ei ydinvoima, ei tuulivoima, tuskin aurinkovoimakaan? Verratkaa vähän vaikka Ruotsissa, Saksassa ja Tanskassa tehtyyn tuulisähköön. Tanska on kuitenkin pieni koko valtio, mutta silti niin paljon edellä Suomea tässä asiassa. Tuskin ovat siellä itkeneet että suoja-alueet vievät näin ja näin monta % valtion pinta-alasta. Ehkä siellä ei vastusteta vain vastustamisen ilosta.
Se on varmasti tosi, että kukaan ei tuollasta myllyä takapihalleen tai mökkinsä edustalle halua, mutta hei, että oikeen marjastus ja metsästysmaita menee? Ihan oikeasti, Botnian saastuttamaa p*ska-allas aluetta josta en itse ainakaan laittasi yhtäkään lipeän makuista mustikkaa suuhuni. Hukkamaata ja muutama mökki.
Junaradan korjaukset, sähköistykset ja meteli ei tunnu haittaavan ketään vaikka ääntä lähtee junista ihan joka päivä. Radan varressa asuu silti monia ihmisiä kun taas myllyalueella ei kai ympärivuotisesti ketään? Liekköhän nyt ihan tosi tuokaan että ääni häirittis ketään?
KSK

#102 Re: Bioenergialle kyllä, väärinsijoitetulle tuulivoimalle EI

10.04.2013 20:19

#95: Kai Ylikoski - Bioenergialle kyllä, väärinsijoitetulle tuulivoimalle EI

Jos kannatat biodieseltehdasta niin voit tuosta listastasi rajata ympäristön, luonnon sekä asumisviihtyvyyden pois. Jännä että mylly ei kelpaa noiden kantilta mutta TEHDAS kelpaa? Jos tehdas kelpaa sen takia että se tuo kaupungille rahaa ja asukkaille töitä TAI nostaa asuntojen arvoa(joka on mielestäni naurettava perustelu. Halutaan Kaskisiin tehdas jotta kyläläiset voivat myydä talonsa kalliimmalla, HAH) niin kyllä sitä vastaan pitäisi päteä nämä luontoa ja ympäristöä koskevat samat miinukset mitkä koskevat myllyjäkin. Ja se tehdasko olisi täysin äänetön? Mm-m varmasti.

Kai Ylikoski
Adressin tekijä

#103 Re: Re: Bioenergialle kyllä, väärinsijoitetulle tuulivoimalle EI

10.04.2013 21:09

#102: KSK - Re: Bioenergialle kyllä, väärinsijoitetulle tuulivoimalle EI

Lueppa uudelleen. Bioenergialle kyllä, väärinsijoitetulle tuulivoimalle EI. Yleisesti ajatellen, miksi jättää Suomalainen energia käyttämättä? Periaatteellisesti bioenergia parempi kuin tuonti kivihiili monessakin suhteessa. Mutta se ei tarkoita että olisin hihkumassa onnesta jos Kaskisiin tulisi biodiesellaitos. Saari täynnä energiantuotantoa (missä muodossa tahansa) ei kuulosta oikeen huokuttelevalta... Täälä pitää pystyä myös elämään.

Ei tuulivoimaloita Kaskisiin.

Entinen vihreä

#104 Re: Kauniita tiilimyllyjä joka kylään

12.04.2013 17:29

#1: - Kauniita tiilimyllyjä joka kylään

HEI,

saasteen eneregiansaanti pelastaa maailmaa,ei luonto tuulimyllyistä vaaraannu

Itsekkyys on itsekästä

Allekirjoittajat ajatelkaa muitakin kuin itseänne

Kai Ylikoski
Adressin tekijä

#105 Ei tuulivoimaloita Kaskisiin, löytyy nyt myös facebookista

13.04.2013 18:18

http://www.facebook.com/pages/Ei-tuulivoimaloita-Kaskisiin/230134507111511

Tänne päivitetään tietoa, kuvia, ym.
Sivuja pääsee katsomaan vaikka ei olisi rekisteröitynyt facebookin käyttäjä.
Kai Ylikoski
Adressin tekijä

#107 Syd-Österbotten lehti 18.4.2013

18.04.2013 18:41


ANMÄRKNINGAR MOT VINDKRAFT I KASKÖ

13 anmärkningar till utkastet till delgeneralplan för vindkraft i Kaskö hade lämnats in när tidsfristen gick ut i tisdags. I utkastet finns planer för upp till sex vindkraftverk mellan hamnen och fabriksområdet i Kaskö.

Vapaasti käännettynä suomeks: 13 huomautusta oli jätetty Kaskisten kaupungin tuulivoimaosayleiskaavan luonnoksesta tiistaihin mennessä. Osayleiskaava mahdollistaisi kuuden tuulivoimalan rakentamisen sataman ja teollisuus alueen väliin Kaskisissa.

Uutisessa on sijoitusta koskeva virhe. Tuulivoimalat sijoittuisivat pääosin viheralueille, ja Bockholm, Dicksholm ja Härtsholm, eivät ole sataman ja teollisuusalueen välissä.
Tuomo Kangas

#108 Tuulimylly voi kaatua ja aiheuttaa tsunamin

20.04.2013 19:34

Nämä suunnitellut ja ulkomailta tulevat härvelit ovat jo pystytettäessä vanhanaikaisia. Uusinta uutta (ja tehokkaaampia) ovat vaakatasossa pyörivät myllyn siivet. Mutta onhan tänne Suomeen nyt saatava kaikki vanha tekniikka myytyä.
Tuosta biodieselistä sen verran, että nykyinen risujen kanssa sählääminen pitää lopettaa! Kantojen kerääminen niin ikään. Hakkuutähteet kuuluvat metsään! Niissä on jäljelle jäävälle puusukupolvelle välttämättömät ravinteet! Ja vieläpä oikeassa suhteessa yleensä. 2/3 ravinteista on puun latvuksessa ja oksissa, ne myös vapautuvat kiertoon suhteellisen nopeasti. Kannoista ravinteet vapautuvat hitaammin.
1000 ltr biodieseliä saadaan 11 kiintokuutiosta puuta. Eli n. yhdestä puutavaraauton nipusta se saadaan.
Biodieseliä pitää alkaa valmistamaan runkopuusta. Suomen metsät ovat väärällään kuitupuun kokoista puuta. Metsäteollisuus on suurin biodieselin kehittämisen vastustaja maassamme, koska se haluaa pitää kuitupuun itsellään ja suosii kyllä risuprojekteja. Metsäteollisuus haluaa siksikin pitää ensiharvennuskuidun itsellään, koska se saa siitä kätevästi raakaainetta energiantuotantoonsa voimalaitoksillaan.
Metsäteollisuus on auringon laskun ala Suomessa.
Tutkimuksia on jo 60-luvulta, hakkuutähteiden aiheuttamasta ravinnehävikistä mm. Ruotsista. Tutkijat ovat jo pitkään varoitelleet meneillään olevasta hullutuksesta.
Ei ole kymmentäkään vuotta siitä, kun virallisesti tutkijoiden taholta tunnustettiin, että itä- suomessa kaskimailla havaittujen kuusen latvukasvusten pensasmaisuus johtui n. 100 vuotta aiemmin alueella harjoitetusta kaskeamisesta. Tämän seurauksena maaperästä katosi boori, joka aiheuttaa kuusella em. kasvuhäiriön.
Eli nykyisellä ravinteiden ja kantojen keräämisellä tulee olemaan pahat jälkiseuraamukset, jotka todentuvat viiveellä.
Uskon vakaasti biodiesel-laitoksen nousevan Kaskisiin ja sen eteen kannattaa kuntapäättäjien tehdä töitä - vastustusta ei sille hankkeele paljoa löydy! Kakislaiset ovat sen takana lähes yksimielisesti!
Antaa Kristiinan vaipua takaisin pimeään keskiaikaan vanhanaikaiseksi pian osoitettavien myllyjensä kanssa. Voihan ne sitten muuntaa vaikkapa minareeteiksi 10 vuoden päästä...

Tuomo Kangas
Tuomo Kangas

#109 Tuulimyllyt voi kaatua ja aiheuttaa tsunamin

20.04.2013 20:24

Tässä yksi variaatio tuulen hyödyntämisestä. Kehitystyö on vasta alkanut tälle energian tuotantomuodolle.
http://www.windside.com/fi/yhtio
Kai Ylikoski
Adressin tekijä

#111 "Monsterimyllyt valtaavat Suomen"

23.04.2013 19:45

Ajankohtainen kakkonen 23.4.-13 juttu "Monsterimyllyt valtaavat Suomen" katsottavissa
Yle Areenasta kuukauden ajan.

http://areena.yle.fi/tv/1867562
Kai Ylikoski
Adressin tekijä

#112 Vappuhyrrä pyörii

30.04.2013 20:30

Kolmen ja puolen minuutin video, katso niin näet miltä väärin sijoitettu tuulivoima näyttää ja kuulostaa. Kuvittele mitä se on kun jatkuu 24/7. Miten vaikuttaa?

http://www.youtube.com/watch?v=ESdb8qELHAY&feature=related

Ei tuulivoimaloita Kaskisiin

Vieras

#113

03.05.2013 18:08

Ei sovellu, pilaa maiseman.
Toiseksi millä rahalla,veronmaksajienko.
EI 2000,-EURON kassalla.
Tuomo Kangas

#114 Kalliiksi veronmaksajille näytttää muodostuvan muuallakin

07.05.2013 06:20


Tuulimyllyt edustavat pimeää keskiaikaa. Tukea, tukea, tukea. Tuetaan, kun myllyt eivät tuota sähköä ja tuetaan, kun yrittåvät tuottaa. Hyvä meininki.

http://www.tekniikkatalous.fi/energia/ensin+pitaa+tukea+tuulivoimaa+etta+syntyy+sahkoa+ndash+ja+nyt+tuulipuistolle+maksettiin+miljoona+puntaa+tuotannon+pysayttamisesta/a899564?s=r&wtm=-07052013&?s=k
Kai Ylikoski
Adressin tekijä

#115 Adressin seuraava luovutus

15.05.2013 20:09


Adressi luovutetaan 8.6.2013 klo. 14:00 tuulivoimalan T2 kaavaillulla sijaintipaikalla, Bockholmenintien ja Bränskogenin lahden välissä.

Tilaisuuteen on kutsuttu Kaskisten tuulivoima Oy.n lisäksi Kaskisten kaupunginhallituksen ja valtuuston puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat.

Tilaisuus on yleisölle avoin, ja saattaa olla että pääsee myös esittämään muutaman kysymyksen vastaanottajille. Tervetuloa.

Lisää tietoa tulossa tänne, ja Ei tuulivoimaloita Kaskisiin facebooksivulle.

https://www.facebook.com/pages/Ei-tuulivoimaloita-Kaskisiin/230134507111511
Kai Ylikoski
Adressin tekijä

#116 Tuulivoimaloiden kiinteistöverotuotto, ei olekkaan lottovoitto kunnille.

19.05.2013 20:02

Monen kunnan tuulivoimakiiman on aiheuttanut myllymiesten lupaukset satumaisista kiinteistöverotuloista,lottovoitto joka vuosi. Kaikki on vaan tuloa, ja mitään haittoja ei ole. Mikään mikä kuulostaa liian hyvältä, ei sitä yleensä ole. Ei nytkään.
Haittoja on tässä jo aiemmin perusteltu hyvin, joten pysytään nyt vain tässä myllymiesten lottovoitossa, kiinteistöverotuotossa kunnalle.
Esimerkki tapauksena laskelmissa tämä rakas kotisaari, Kaskinen. (jossa kuulemma mustikat maistuu lipeältä, ei maistu.)

Kiinteistöveron piiriin lasketaan vain kiinteät rakenteet (KKO.n päätös no 2887/2004) elikkä tuulivoimalan tapauksessa: perustus, runko ja koneiston kuoret. Näiden arvoksi on laskelmassa arvioitu 1000000e ,tuo miljoona euroa on hyvin lähellä, riippuen hieman voimalan korkeudesta ym. Arvosta tehdään vähennys (Asetus rakennusten jälleenhankinta-arvosta, VVM.n päätös 634/2012 §21 mom 1.) jolloin verotettava osuus on 70% eli 700000 euroa. Kaskisten yleinen kiinteistövero 2013 on 1,0% (www.kaskinen.fi)
Verotusarvo vähenee 10% vuodessa mutta ei koskaan alle 20 prosenttiin hankintameno-olettamasta (Laki varojen arvostamisesta verotuksessa 1142/2005 §30 kohta 3.)

Kiinteistöverotuotto laskelma Kaskinen, edellä mainituilla muuttujilla, jos 6 tuuliturbiinia toteutuu.

kiinteistöverotuotto ensimmäisenä verovuonna: 6 x 7000e = 42000e
kiinteistöverotuotto toisena verovuonna: 6 x 6300e = 37800e
kiinteistöverotuotto kolmantena verovuonna: 6 x 5670e = 34020e
kiinteistöverotuotto neljäntenä verovuonna: 6 x 5103e = 30618e
kiinteistöverotuotto viidentenä verovuonna: 6 x 4593e = 27558e
-
-
kiinteistöverotuotto kymmenentenä verovuonna: 6 x 2712e = 16272e

Eli ei tuo nyt oikeen lottovoitolta tunnu, Kaskisis valuu enemmän rahaa varmaan puhtaana vetenäki viemäriin satamas...
kiinteistöverotuotto muuttuu helposti jopa negatiiviseksi, monenko ihmisen pitää muuttaa pois Kaskisista tai jättää muuttamatta tänne tuulivoiman läheisyyden takia, jotta vastaava lovi tulee jo Kaskisten kukkaroon? Sitä en nyt laskenu, saatan joku päivä laskee.
Pikkurahan takia Kaskisten ei kannata taloudellisessakaan mielessä tuulivoimakiimaan ryhtyä, mutta onko tässä nyt jollain oma lehmä ojassa? Kaveri haluaa kerätä syöttötariffit taskuunsa niin kaavotetaan vähän....?
kaskislainen

#117 Re: Re: Re: Bioenergialle kyllä, väärinsijoitetulle tuulivoimalle EI

28.05.2013 04:36

#103: Kai Ylikoski - Re: Re: Bioenergialle kyllä, väärinsijoitetulle tuulivoimalle EI

Näin juuri..TÄÄLLÄ PITÄÄ PYSTYÄ ELÄMÄÄN! Puhtaasti turismilla me Kaskislaiset emme tule toimeen. Nuorison jo nytkin on  pakko lähteä muualle töitä hakemaan täältä kaiken torjuvasta kaupungista. Negatiivinen kuva kaupunkilaisista jo saatu aikaan lietsonnalla vaikka suurin osa asukkaistamme ei adressia allekirjoitakkaan. Kauhukuvia (entinen Kaskinen ristillä) puihin kiinnittämällä osoittaa jo lapsellisuuttakin. Toivottavasti biodiesel tehtaan tulolle ei laiteta kapuloita rattaisiin.. vaikka tämäkään laitos tuskin tulisi olemaan äänetön,hajuton ,näkymätön ja toivottavasti käynnissäpidossa on ihmisiä. Mutta pelätäänhän täällä muukalaisiakin. Kantakaupunkiin tuskin nuo myllyt näkyisi. Kaupungin ei kannattaisi jatkaa vuokramökki tonttien sopimuksia eikä myöskään myydä näitä tontteja määräajan loputtua koska mökkiläisten rauha (ja linnut) tuntuu olevan kaiken teollisen rakentamisen (Kaskisiin) suurimpia murheita ja esteitä. Kyllä saarellemme muutama tuulimyllykin hyvin mahtuu kuhan ei torille pystytetä. Positiivisuutta tuleville hankkeille!


Vieras

#118 Re: Re: Re: Re: Bioenergialle kyllä, väärinsijoitetulle tuulivoimalle EI

29.05.2013 15:19

Tuomo Kangas

#119 Tuulivoima .- kallista veronmaksajille

07.06.2013 09:38

kaskislainen

#120 Re: Re: Re: Re: Re: Bioenergialle kyllä, väärinsijoitetulle tuulivoimalle EI

08.06.2013 07:49

#118: - Re: Re: Re: Re: Bioenergialle kyllä, väärinsijoitetulle tuulivoimalle EI

PRoPAKANDAA!!!!    kuva kaukaa Närpiöstä päin. kas kun taiteilija ei torille noita piirtänyt.

Kai Ylikoski
Adressin tekijä

#121 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Bioenergialle kyllä, väärinsijoitetulle tuulivoimalle EI

08.06.2013 21:04

#120: kaskislainen - Re: Re: Re: Re: Re: Bioenergialle kyllä, väärinsijoitetulle tuulivoimalle EI

Hei "kaskislainen"

Tuo kuva ei ole taiteilijan tekemä, kuva on havainnekuva Åf-Consult Oy,n tekemästä selvityksestä vuodelta 2010, johon nykyinen tuulivoimaloiden sijoitus pohjautuu. Voit pitää propakandana, mutta voi voi, yksi kuva kuva puhuu aika paljon. Nuo tuuliturbiinit on suuria, Botnian piippu kalpenee niiden rinnalla, kun ei edes pyöri... Eikä nämä "hyrrät" tuo työpaikkoja edes tuon Biotnian piipun verran. Tuovatko yhtäkään Kaskisiin?

Haitat merkittävät, hyöty hyrristä kaskisiin ? Olematon kiinteistövero?

Ja tuohan on vaan kuva, ääniä ei ole kuvassa. Lähtötaso melussa 105-110db ja matalataajuiset äänet ei juuri ilmassa vaimene... Meluarvotkin tulisivat ylittymään reippaasti... Mieti nyt itsekkin sitä.  Liian lähellä asutusta, puhumattakaan haitoista luonnolle... Huoltotiet, nostoalueet, sähkölinjat, louhittavat alueet.. ym. Vaikutukset luontoon ja elämiseen Kaskisissa, Ei käy. Otappa nyt järki käteen ja ota selvää asioista, jo asemasi kunnallispolitiikassa edellyttää sitä...

rohvessori

#122 matikan tehtäviä

09.06.2013 15:09

ote Wikipediasta..

Tuulivoima Suomessa[muokkaa]
Pääartikkeli: Tuulivoima Suomessa
Elokuussa 2012 Suomen 145 tuulivoimalan kokonaiskapasiteetti oli 234 MW. Ne tuottavat noin 0,7 prosenttia Suomessa kulutetusta sähköstä.[29] Vuonna 2008 laadistussa Suomen ilmasto- ja energiastrategiassa tavoitteena on, että tuulivoimalla tuotetaan kuusi terawattituntia vuodessa vuoteen 2020 mennessä, jolloin kapasiteetin pitää olla noin 2 000 MW.[30]
VTT:n vuonna 2007 julkaiseman tutkimuksen mukaan tuulivoimalla voitaisiin tuottaa vuoteen 2020 mennessä jopa 10 % Suomen sähköntarpeesta.[31]


ja sitten dataa...

Kulutus ja tuotanto Suomessa Info
Kulutus 7 637 MW
Tuotanto 5 178 MW
- Vesivoima 1 178 MW
- Ydinvoima 1 830 MW
- Lauhdevoima 722 MW
- Yhteistuotanto - kaukolämpö 442 MW
- Yhteistuotanto - teollisuus 971 MW
- Tuulivoima 2 MW
- Muu tuotanto (arvio) 34 MW
- Tehoreservi 0 MW
Tuonti/vienti (netto) 2 459 MW

tässä linkki fingridin sivulle josta näkee reaali aikaisen tiedon sähkön tuotannosta:

http://www.fingrid.fi/fi/sahkomarkkinat/voimajarjestelman-tila/Sivut/default.aspx


234 Mw nimellistehokapasiteetista saadaan 2Mw irti. eli alle prosentti jiihaa!
(toki 2013 kapasiteetti on jo enemmän, mutta silti vaan 2 MW)
rohvessori

#123 piti jatkaa kun oli liikaa linkkejä..

09.06.2013 15:10


alla juttua nimellistehosta ja todellisesta tehosta-

http://www.tut.fi/smg/tp/kurssit/SMG-4500/2013/luento6.pdf


eli jos nyt myllyt pyörisisisivät lasketulla 40% maksimiteholla niin niistä pitäis irrota 93,4Mw
(tämän toki professorikin myöntää että on erittäin harvinaista)
todellinen mitattu mediaanihyötysuhde pyörii jossain 9-25%

taas hyvä linkki hyötysuhteesta:

http://kaikenhuippu.com/2011/05/04/tuulivoiman-tuottoa-ja-luotettavuutta-liioiteltu/

eli jos 2020 mennessä pitää tehdä todellista tuottoa 6TWh =6000 GWh = 6000000 MWh
2000 nimellisteho megawatilla (hyötysuhde korjattuna 20%?)=400 Mw todellista.
niin koko kapasiteetin pitäisi pyöriä vuodessa täysillä 15000 tuntia.
aika hassua kun vuodessa on vain 8760 tuntia, eikä karkauspäivä tätä pelasta edes joka neljäs vuosi.

viisaat on laskenut että tuulivoimalan erittäin hyvä käyntiaste on n.40-45% vuodesta!


kun lasketaan yhteen seuraavat asiat:
nimellisteho
todellinen teho
käyttöaste

saadaan aika mahdoton yhtälö.

ei tämä voi toimia järkevästi. missään.

2000 megaa kapasiteettia kolmen megan myllyillä = 666 kappaletta
käyttöastekorjaus 50% (ollaan optimisteja) = 1332 kappaletta
hyötysuhdekorjaus 40% (ollaan tosi optimisteja) = 1864 kappaletta

1864kplx3mw=5592mw rakennettua tuulivoimaa. takuutariffia saa ekat 2500 valmistunutta mw.
loput menee konkurssiin ilman tukia.(tai sitte sähkön hinta räjähtää)

jos tuohon 10%todellisen tuottoon ihan oikeasti pitäisi pyrkiä niin suomeen pitäisi rakentaa
3000-4000 myllyä.

korjatkaa heti jos on laskettu väärin.
Kai Ylikoski
Adressin tekijä

#124 Ajankohtainen kakkonen 18.6.2013

18.06.2013 19:44

Ajankohtainen kakkonen, Yle tv2, 18.6.-13
Jos ei nähnyt, niin Yle areenassa näkyy kuukauden ajan.
Jakso: Paljon melua tuulivoimasta. alkaa kohdasta 06:50
http://areena.yle.fi/tv/1914203
Ja meluhan on vain yksi negatiivisistä vaikutuksista...
http://www.adressit.com/ei_tuulivoimaloita_kaskisiin
Tuomo Kangas

#125 Ei tule myllyjä Kaskisiin - valitan

08.07.2013 20:56