EI tuulivoimaloita Kaskisiin

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista EI tuulivoimaloita Kaskisiin.

jounia

#251 Eipä ole tuulivoimasta ollut sähköntuottajaksi

28.01.2014 09:27

http://transmission.bpa.gov/business/operations/Wind/WIND_InstalledCapacity_PLOT.pdf

USA:ssa on tapahtunut jo selvä käänne vapaaseen pudotukseen, rakennetun tuulivoimakapasiteetin suhteen, vanhaa tuuliturbiinikalustoa poistuu käytöstä ja uutta kapasiteettia ei automaattisesti rakenneta enää tilalle, monin paikoin ei ole vuoteen enää rakennettu. Verohuojennuksia tuulivoimalle ei enää jatketa näillä näkymin.

Tällaiselle trendinomaiselle käänteelle lienee syynsä, Suomenkin olisi nyt tarkkaan analysoitava maailmalla kääntyviä trendejä. Auringonlaskun alalle ei ole enää syytä tässä vaiheessa hypätä mukaan, ellei sitten anneta tuulivoimaloita omakustannushintaan, nekin kannattaisi sijoittaa mahdollisimman kauas asumattomalle seudulle (sielläkin ne listii lintuja ja lepakot kuolevat keuhkoverenvuotoihin suurten painevaihteluiden seurauksena). Suuret teollisuusluokan tuulivoimalat > 3 MW:a tuhoavat nimittäin ihmisten elinympäristöjä ja aiheuttavat vakavia vaaratilanteita, jääkimpaleet lentelee ympäriinsä talvella, ne syttyvät vieläpä helposti palamaan ja kuivana aikana sytyttävät mahdollisesti vielä ympärille jääneen metsän. Sähköntuotanto on vain satunnaista, eikä sitä voida varastoida taloudellisesti. Ala on lisäksi läpeensä korruptoitunutta, kts. seuraava linkki, "Massachusetts Speaker of the House Sal DiMasi sponsor Green Communities Act 4 Years in Jail"

http://boston.cbslocal.com/2014/01/27/u-s-supreme-court-will-not-hear-sal-dimasi-appeal/

Eipä ole tuulivoimasta ollut sähköntuottajaksi USA:ssa viime aikoina, nolla tuloksella on menty, lähes, kts. yllä olevasta linkistä dataa.

Vieras

#252

29.01.2014 19:03

Elkääpä puhuko saastaa. Tuulivoima on yksi parhaista tulevaisuuden energian tuotanto tavoista. Ja varsinkin sitten, kun sähköenergian säilöminen hallitaan riittävästi. Suomessa nämä miljardeja tuottavat ydinvoimalat ovat värvänneet isollarahalla saastan puhujia ympäri Suomea pelastaakseen omat businekset ja suojatakseen vain omat miljoonatulot. He yrittävä estää itseasiassa kaiken vaihtoehtoisen energiatuotannon kehittymisen maassamme. Jokainen tuotettu watti tuulivoimalla tai jollakin muulla tavoin on pois ydinvoiman tuotosta ja lisätarpeesta. Saksassa sentään älysivät jättää vähitellen ydinvoiman kokonaan pois.
Kai Ylikoski
Adressin tekijä

#253 Kaskisissa nytkin jäätymiselle otolliset sääolosuhteet

04.02.2014 16:25

Linkin alta löytyy kirjoitus jäävaarasta.
http://www.kemionsaari.net/tuulivoimassa-piilee-jaavaara/
Jäänheittoriskiä ei ole otettu Kaskisten tuulivoimakaavoituksessa huomioon. Mutta eihän täällä ole tehty melumallinnostakaan. Eikä juuri muitakaan selvityksiä.

Vieras

#254 Kaskinen säästetään ydinvoimalle

06.02.2014 15:52

Tuulivoimaloille on ennen niiden rakentamista oltava ELY:llä hyväksytyt suunnitelmat niiden turvallisesta toiminnasta. Voimaloiden lapojen jäätymisellä ei siksi voi olla haittaa eikä vaaraa ympäristölle muuten kuin tietämättömien tuulivoimaloiden vastustajien mielikuvituksessa. Myös maailmanlaajuisesti vaarallisen ydinvoimaloiden lisäämisen ja niiden taloudellisen tuoton voittojen maksimoinnin turvaamisen puolesta valehtelemalla kampanjoivien lobbareiden vääristelevissä uhkakuvissa esitetään milloin mitäkin keksimällä keksittyjä kauhumahdollisuuksia tuulivoimaloista ja muista energian tuotanto tavoista. Ydinvoimaloista on olemassa järkyttävää kauhutotuutta ilman valehteluakin. Kaskinen olisi tietenkin ihanteellinen paikka myös lisäydinvoiman rakentamiselle, mutta mielestäni tuulivoima olisi HUOMATTAVASTI turvallisempi vaihtoehto. Suomessa aiotaan lisätä ydinvoiman tuotantoa, koska energian myynti myös ulkomaille on erittäin kannattavaa liiketoimintaa. Ydinvoiman vaarallisuuden takia, tuotantolaitokset pyritään sijoittamaan maamme rannikolle sopivin välimatkoin erilleen toisistaan, ettei niistä olisi ydinkatastrofin sattuessa toisilleen liianpaljon haittaa. Siksi myös Kaskinen on erinomainen ydinvoiman sijoituskohde, jota voimalayhtiöiden lobbarit yrittävät säästää juurikin vain ydinvoimaloille. Valehtelu kaikesta muunlaisesta energian tuotantomalleista kuuluu näiden lobbareiden pääasiallisiin tehtäviin. Vai että tuulivoimaloiden lavat jäätyy. No eipähän räjähdä ainakaan puoli Suomea käyttökelvottomaksi sadoiksituhansiksi vuosiksi. Suomeen täytyy rakentaa turvallista ja monipuolista energian tuotantoa, joita on tuulienergia ja jätteistä sekä metsäjätteistä saatavat energian tuotannot. Nämä turvalliset energiatuotantomallit hajautettuna ympäri Suomea työllistäisi erittäin paljon Suomalaisia ja ne tuottaisi Suomeen myös erittäin paljon rahaa juurikin niiden 100% kotimaisuusasteen takia. Ydinenergia tuottaa rahaa vain ja ainoastaan niiden muutamille omistajille.

Kai Ylikoski
Adressin tekijä

#255 Re: Kaskinen säästetään ydinvoimalle

06.02.2014 17:26

#254: - Kaskinen säästetään ydinvoimalle

Luulen että et vaivautunut lukemaan tuota Rambollin jäävaaraselvitystä läpi? Tietohan voi lisätä tuskaa.

http://www.rauma.fi/tevi/kaavoitus/Materiaalit/vireill%C3%A4/asemakaavat/AK13-009Lakari/tuulivoimaselvitykset/82138782_Rauma_J%C3%A4%C3%A4vaararaportti_2011-12-20.pdf

Tuulivoimatoimijat rakentavat alle 10 tuulivoimalan tuotantoalueita jotta välttävät YVA selvitykset.

http://yle.fi/uutiset/pienia_tuulivoimalahankkeita_ely-keskuksissa_ruuhkaan_asti/7071043

Ei tuulivoimaloita Kaskisiin

 

 


Vieras

#256 EPÄREHELLISTÄ JUONITTELUA

07.02.2014 18:32

Nuo kaikki edellä mainitut ovat valehtelua. Jos ydinvoimaloiden lisärakentamisen YVA tarkastus selvitykset maksaisi Suomessa suhteessa yhtäpaljon kuin tuulivoiman, niin Suomeen ei varmasti tulisi yhtään ainoata ydinenergia laitosta lisää, koska jo rakentamisen aloitus olisi liian kallista. Tämäkin on osoitus vain siitä, että ydinvoiman lobbarit yrittävät estää kaiken muun kilpailevan ja riittävän energiatuotannon rakentamisen Suomeen tekemällä esimerkiksi tuulivoiman rakentamisen liian kalliiksi. Tuulivoimatoimijoilla ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin rakentaa vain alle 10 tuulivoiman yksiköitä, koska YVA tarkastusmaksut on 10 ja yli sen oleville tuulivoima alueille tekemällä tehty täysin perusteettomasti moninkertaisen kalliiksi. Kaiken tämän epärehellisen junittelun takana on vain, ettei muun energian tuottajat saa liikaa energiaa myyntiin, jolloin se olisi syysignaali valtiolle lopettaa ydinenergian lisälupien antaminen.
Kaikki työllisyyttä lisäävä ja maakunnallista hyvinvointia edistävät kotimaiset energiatuotanto mallit ovat tervetulleita Suomeen ja niiden määrää täytyisi lisätä. Mutta ydinvoima on liian vaarallista ja vain muutamille suppeasti miljardeja tuottava.
Asioiden ymmärtäminen helepottaa.
Tuomo Kangas

#257 Totuutta tarjolla - satujen sijaan

08.02.2014 10:55

Tuulivoimakeskustelu käy kuumana ja se on ihan ymmärrettävää, koska kyseessä olisi ja on niin merkittävästä muutoksesta ihmisten ja eläinten asuin-, elin-, toiminta ja virkistysympäristön suhteen.
Itse en ole menettänyt uskoa oikeuteen ja sitä vahvisti tuore Vaasan hallinto-oikeuden päätös, jossa se kumosi Kurikan Santavuoren hankkeen.
Kun kyse tässä tuulivoima-aihepiirissä on mitä suurimmassa määrin bisneksestä ja myös vallan käytöstä valtavien alueiden osalta vuosikymmeniksi eteenpäin, on luonnollista, että vääntöä löytyy.
Tässä mielessä reaktio, mielipiteen ilmaisu ja vanhojen mantrojen toistaminen STY:n taholta oli täysin yllätyksetöntä ja odotettavissa (Ilkka 8.2.).
Valaistaanpa hieman tilannetta kansalaisille edes joltain osin:
Syksyllä 2013 käynnistettiin ns. melunohjeistamisprojekti, jonka rahoittajia olivat Energiateollisuus, Suomen Tuulivoimayhdistys (STY) ja Ympäristöministeriö (YM). Sosiaali- ja Terveysministeriötä (STM) ei tuohon sakkiin huolittu, vaikka STM:n vastuulle kuuluu maassamme meidän ihmisten terveys ja sisämeluasiat!
Tähän e.m. projektiin päädyttiin siksi, koska Energiateollisuus ja STY eivät hyväksyneet YM:n v. 2012 laatimia ohjeistuksia tuulivoimamelulle, vaan saivat siitä jatkuvia itkupotkuraivareita. YM on tästä johtuen ollut kovan paineistuksen kohteena koko viime vuoden. STM puolestaan vaatii 2 km:n vähimmäisetäisyyttä voimalan ja asunnon välille. Sekin on useissa tapauksissa täysin riittämätön etäisyys, pitää huomioida se, että Suomeen on rakenteilla käytännössä pelkästään isoja voimaloita (2-7,5 MW). Tanskassa voimaloiden keskikoko on 0,8 MW, Saksassa 1,1 MW. Energiateollisuus ja STY eivät missään nimessä halua tätä eurooppalaista, kasvavassa määrin käyttöön otettavaa vähimmäisetäisyysmallia käyttöön!
Suomi on ilmeisesti sittenkin pinta-alallisesti Viroa pienempi maa, koska Virossa vaaditaan voimaloille 1,5 km:n vähimmäisetäisyyttä, Iso- Britanniassa 2 km jne. Eikö Suomella ollut EY:n kautta EUvostoliittoon liittyessään koko ajan tavoitteena eurooppalaistua, avautua ja päästä pois neuvostoliittolaisesta, salailevasta ja jyräävästä päätöksentekokulttuurista?
Hienoa oli huomata, että Vaasan hallinto-oikeus on kartalla meluasioiden suhteen, jossa se peräänkuuluttaa meluongelmien todellisuutta. Onhan mm. EU:n ympäristömeludirektiivissä (2002/49/EY) kiinnitetty erityistä huomiota melun terveyshaittoihin. Lisäksi WHO:n ja EU:n selvityksissä melu on osoittautunut merkittävimmäksi ympäristötekijäksi, ihmisten terveyteen, pienhiukkasten jälkeen!
Pitkä altistus melulle on yksi verenpainetaudin, sepelvaltimotaudin ja sydäninfarktin riskitekijöistä. (Suomen Lääkärilehti 2012: 36: 2445–2450).
Vaasan hallinto-oikeus osoitti tuossa Santavuoren päätöksessään, myös olevansa hyvin perillä ns. amplitudimodulaatiosta. Kyseinen hieno termi tarkoittaa melun ajallista vaihtelevuutta, joka nimenomaisesti tuulivoimaloille on ominaista. Tätä ei yleisesti ole missään mittauksissa haluttu ottaa huomioitavaksi, turbiinivalmistajien ja melumallinnusten mallinnuksissa. Erityisen huolestuttavaa ja käsittämätöntä on se, että tiettävästi em. melunohjeistamisprojektinkaan liittyvän tutkimuksen tuloksissa sitä ei ole huomioitu! Noihin vajaisiin mittaustuloksiin pohjautuva, koko valtakunnassa tuulivoimarakentamista ohjaamaan tarkoitettu meluohje on tulossa ulos jo kuluvan helmikuun aikana.
Amplitudimodulaatiokorjaus pitäisi ehdottomasti tehdä mittaustuloksiin ja se tarkoittaa käytännössä 5 dB:n lisäämistä mittaustulokseen.











Tuomo Kangas

#258 Tuulivoima - ennen näkemätön "puhallus" osa 1

08.02.2014 15:16

TUULIVOIMA – ENNEN NÄKEMÄTÖN ”PUHALLUS”
JOHDANTO

Ennennäkemätön tuulivoimahurmos on vallannut Suomen. Tämä johtuu valtion tuulivoiman tuottajille räätälöidystä ja takaamasta ns. ”syöttötariffituesta”. Tuo tuki on suuruudeltaan n. 2 miljardia euroa seuraavien n. 12 vuoden aikana. Tämä tuki maksetaan ensimmäisille 2500 MW:tille eli käytännössä n. 800 – 900 ensiksi valmistuville voimaloille.
Käytännössä me veronmaksajat olemme tuon tuen maksajia, koska ilman massiivista tukea tuulivoimaa ei saada rakennetuksi ja kokemukset muualta osoittavat myös sen olevan kannattamatonta energian tuottamista ilman tukea.
Suomessa tuulee vähemmän, kuin monissa muissa Euroopan maissa. Siksi tänne on suunnitteilla pelkästään valtavan isoja voimalaitoksia kompensoimaan em. puutetta.
Tämä yhdistettynä luonnottoman korkeaan tukeen, kiireeseen ja huonoon suunnitteluun on aiheuttanut ja aiheuttamassa monenlaisia vakavia ongelmia, jotka vasta nyt ovat nousseet valtakunnalliseen keskusteluun.
Olemme kansalaisina erittäin huolissamme syntyneestä tilanteesta ja kehityksestä, niinpä yritämme parhaamme mukaan tässä selvityksessä valottaa esille tulleita moninaisia ongelmia.

TERVEYS
Melu on todellinen terveysriski. Isoista tuulivoimaloista lähtevän melun on todettu vaikuttavan seuraavia terveysvaikutuksia:
- Verenpaineen nousua, rytmihäiriöitä, univaikeuksia, tinnitusta, päänsärkyä, oppimis-, keskittymis- ja muistivaikeuksia, mielialan vaihtelua, stressiä.
Pitkä altistus melulle on yksi verenpainetaudin, sepelvaltimotaudin ja sydäninfarktin riskitekijöistä.
(Suomen Lääkärilehti: 2012: 36: 2445–2450).
Lisäksi välkkyvät ja voimakkaat lentoestevalot voivat laukaista esim. epilepsia – tai migreenikohtauksen.
Matalat äänet ns. ”bassoäänet” ovat terveydelle haitallisia:
http://yle.fi/uutiset/matalat_aanet_ovat_korkeita_petollisempia/6181902
http://www.tyosuojelu.fi/fi/tyotohtori/4189
Tuulivoimaloiden matalataajuuksinen ääni kantaa kauas vaimentuen erittäin hitaasti. Pahimmillaan se on n. vajaan km:n päässä voimalasta. Matalataajuuksinen ääni läpäisee esim. asuntojen rakenteet, koska niitä ei ole suunniteltu eristämään tämän kaltaisia ääniä.
STM on nyt linjannut oman kantansa ja vaatii 2 km vähimmäisetäisyyttä noudatettavaksi, juuri tämän melun, terveydelle aiheuttamien riskien vuoksi (Tämä linja on otettu käyttöön esim. Iso- Britanniassa). ”Lausunto Varsinais-Suomen tuulivoimavaihemaakuntakaavasta” 17.9.2013 ja ”Lausunto Pohjois-Savon tuulivoimamaakuntakaavasta” 17.9.2013.
Euroopan Unionin ympäristömeludirektiivissä (2002/49/EY) kiinnitetään erityistä huomiota melun terveyshaittoihin. Lisäksi Maailman terveysjärjestö WHO ja EU:n selvityksissä melu on osoittautunut merkittävimmäksi ympäristötekijäksi, ihmisen terveyteen, pienhiukkasten jälkeen!
Kokonaan oma lukunsa on se, miten melu vaikuttaa eläimiin, joilla on tunnetusti paljon herkempi kuuloaisti kuin ihmisillä. Suomessa on jo havaittu hirvien karttavan tuulivoimala-aluetta. Miten reagoivat esim. ilvekset, peurat, karhut ja kotieläimet? Tuulivoimayhtiöt kyllä väittävät, että vaikutukset ovat vähäisiä, huomioitavaa on, että ne ovat olleet rahoittamassa näitä tutkimuksia.
Tuomo Kangas

#259 Tuulivoima - ennen näkemätön "puhallus" osa 2

08.02.2014 15:22

TURVALLISUUS
Tuulivoimalat sisältävät turvallisuusriskejä, joista tosin Suomen media näyttää vaienneen. Tuulivoimala-alalla on Euroopassa tapahtunut lukuisia kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. Syksyllä 2013 mm. Hollannissa kuoli kaksi huoltomiestä voimalan huoltotöissä turbiinin syttyessä palamaan. Englannissa Daily Telegraph uutisoi v. 2011 siellä tapahtuneen viiden vuoden aikana turbiinionnettomuuksia yht. n. 1500. Näissä oli kuollut neljä ja vakavasti loukkaantuneiden osuus oli 300. http://www.epaw.org/multimedia.php?lang=en&article=a19
http://www.telegraph.co.uk/news/uknews/8948363/1500-accidents-and-incidents-on-UK-wind-farms.html
Tuulivoimala-alueen läheisyydessä asuvien tai, ja siellä toimivien ihmisten turvallisuus vaarantuu ratkaisevasti voimaloiden myötä seuraavista syistä:
Siivistä irtoavat jääpalat voivat 120 m napakorkeuden voimalasta lentää jopa 900 m! Nykyisin suunnitellaan yleisesti 140–155 m napakorkeuden voimaloita, joiden myötä jään lentomatka oletettavasti kasvaa. Tämä Ramboll Oy:n suorittama jäävaaratutkimus on tehty Raumalla v. 2011.
Tätä tutkimusta ei kuntien päättäjät ole vaatineet tehtäväksi ja voimayhtiöt luonnollisesti ovat siihen haluttomia luonnostaan.


Tuomo Kangas

#260 Tuulivoima - ennen näkemätön "puhallus" osa 3

08.02.2014 15:23

http://www.rauma.fi/tevi/kaavoitus/Materiaalit/vireill%C3%A4/asemakaavat/AK13-009Lakari/tuulivoimaselvitykset/82138782_Rauma_J%C3%A4%C3%A4vaararaportti_2011-12-20.pdf
Huomioitavaa:
Metsissä työskentelevien, virkistäytyjien (jokamiehen oikeudet: sienestys, marjastus, luonnossa liikkuminen) turvallisuus? Mikä on vaikutus metsien hoitoon, puun saatavuuteen teollisuudelle ja metsien hyötykäyttöön ylipäänsä, tämänkaltaisen turvattomuuden jatkossa toteutuessa!
Lisäksi tuuliturbiinien palot ovat suuri riski kesäaikana, tuoden mukanaan henkilöihin kohdistuvien vaarojen lisäksi esim. asuntoihin kohdistuvan paloriskin. Erityisesti nyt, kun voimalaryppäitä ollaan rakentamassa asutusten läheisyyteen. Palavaa turbiinia ei voida sammuttaa, edes sen läheisyyteen ei palotilanteessa ole menemistä.
Tuomo Kangas

#261 Tuulivoima -ennen näkemätön "puhallus" osa 4

08.02.2014 15:24

http://www.badische-zeitung.de/windrad-auf-dem-lahrer-langenhard-brennt-landwirte-helfen-beim-loeschen#
Palava turbiini sinkoaa ympäristöön öljyä, palavia osia, myrkyllisiä kaasuja jne. Siivet voivat vielä pyöriä palon alkuvaiheessa, levittäen tulipaloa. Turbiinivalmistaja Vestas mm. edellyttää oppaassaan (sivulla 8) 400 m vaara-alueen noudattamista vuoden ajasta riippumatta eli tuolla halkaisijaltaan 800 m alueella ei saisi ollenkaan liikkua! Vaara-alueet voidaan ohjeen mukaan aidata.

Tuomo Kangas

#262 Tuulivoima - ennen näkemätön "puhallus" osa 5

08.02.2014 15:29

http://www.vindkraftfakta.se/pdf/upload/Vestas_complete_manual.pdf


KANSALAISTEN OIKEUSTURVA- JA TASAVERTAISUUS

Kansalaiset ovat hankepaikkakunnilla kaikkialla hämillään, monet suorastaan ahdistuneita, koska he eivät koe saavansa mistään vastauksia kysymyksilleen. Kuntien virkamiehet ja kuntajohto yleisesti haluavat näitä voimalaitoksia alueelleen seuraavista syistä: Kiinteistöverotulojen ja yhteisöverojen myötä kunnan talous paranisi, tapauksissa, joissa voimalaitoksia saataisiin kunnan alueelle paljon. Kuntien itsenäisyys, vahvistuvan talouden kautta, takaisi virkamiehille tutun ja turvallisen työpaikan säilymisen jatkossakin. Kielipoliittisilla alueilla tämä on erityisen suuri uhkatekijä. Esim. Kristiinankaupungin tavoitteena on vähintään 500 ison voimalan saaminen kuntaan. Nyt kunta sitten on käynyt maakuntaliitossa asti itkemässä ELY- keskuksen maakuntakaavaan antamasta lausunnosta, jossa se pitää osaa ”puistoista” toteuttamiskelvottomina, niiden sijoittuessa koko Suomen kannalta merkittävämmän, rannikon muuttolintureitin tukkeeksi.
http://www.obotnia.fi/fi/binaryviewer.aspx?MediaID=8345
Tuntuu suorastaan käsittämättömältä nykyinen tilanne, että kuntalainen/maanomistaja on jätetty niin yksin selviytymään edellä kuvatun, valtavan, asuin-, toiminta- ja virkistysympäristöön kohdistuvan muutoksen kanssa. Ihmiset ja heidän tarpeensa on unohdettu. Ympäri Suomea on nyt meneillään ihmiskoe.
Pitääkö tavallisen, haja-asutusalueiden kyliin asettuneiden ihmisen hyväksyä se, että heidän asuntonsa välittömään läheisyyteen nousee valtavia voimaloita, koska yhtiö on saanut naapuripalstan, muualla asuvan omistajan allekirjoituksen? Kyseessä voi olla myös kunnan omistamaa maata.
On selvää, että tässä ”kultaryntäyksessä” on mukana paljon myös huijariyrityksiä, jotka ovat haistaneet helpon rahan.
Sopimukset ovat monen kirjavia. Sopimukset ovat kestoltaan olleet ainakin alkuun jopa 50 v. Nyt voimayhtiöt ovat alkaneet tehdä 12 – vuoden sopimuksia… Sisällöltään vaikea tajuisia ja yleensä irtisanomispykälää eivät kansalaiset ole ymmärtäneet sopimukseensa vaatia. Monissa sopimuksissa ainut irtautumismahdollisuus tulee esim. vasta viiden vuoden kuluttua, mikäli rakentamista ei ole tapahtunut ja silloinkin sopimuksen voi irtisanoa 3 kk:n aikana, muutoin sopimus on voimassa lopun ajan esim. 30 tai 45 vuotta!

Ihmiset ovat hyväuskoisuudessaan, kohteliaasti käyttäytyvien ja paljon luvanneiden kauppamiesten houkuttelemina allekirjoittaneet sopimuksia, joita ovat nyt ryhtyneet katkerasti katumaan. Eräässäkin sopimuksessa on seuraavanlainen sanatarkka lainaus:
”Kiinteistön omistajan on tehtävä tarpeelliset toimenpiteet sekä allekirjoitettava tarpeelliset asiakirjat, joita Vuokraaja/Käyttöoikeuden haltija on pyytänyt käyttääkseen Vuokraoikeutta/ Käyttöoikeutta vakuutena rahoitustarkoituksiin”!!!
Ja edelleen:
"Vuokraajalla/ Käyttöoikeuden haltijalla on oikeus siirtää oikeutensa tämän Sopimuksen mukaisesti kolmannelle osapuolelle Kiinteistön omistajaa kuulematta ja Kiinteistön alueelle saadaan rakentaa Vuokraajalle /Käyttöoikeuden haltijalle kuuluvia laitoksia, Vuokraaja /Käyttöoikeuden haltija on velvollinen maakaaren 14 luvun 2§ mukaisesti hakemaan tämän sopimuksen mukaisen oikeutensa kirjaamista lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin."
Eräässä toisessa sopimuksessa puolestaan vedotaan luottamuksellisuuteen – sopimustarjousta ei saa näyttää kolmannelle osapuolelle…!!!!
Eli nyt on liikkeellä paljon huijariyrityksiä, jotka pystyvät näillä, heille sopimuksessa luovutetuilla, kiinteistöihin kiinnitetyillä oikeuksilla saamaan pankeista rahaa! Mitä tapahtuu, kun kyseinen firma menee konkurssiin, menettävätkö hyväuskoiset ihmiset pankeille maatilkkunsa?
Miksei kukaan puutu tähän meneillään olevaan ennennäkemättömään puhallukseen?!
Tuomo Kangas

#263 Tuulivoima - ennen näkemätön "puhallus" osa 6

08.02.2014 15:30


TYÖLLISTÄMISVALHEPROPAGANDA

Tuulivoima kyllä työllistää, mutta ei suomalaisia, koska lähes kaikki materia tulee ulkomailta jopa betonirautoja myöten. Kokoon panon suorittava henkilöstö on erikoishenkilöstöä joka sekin pääosin ulkomailta. Turbiinit tulevat ulkomailta ja ovat voimalan hinnasta n. 75 %. On laskettu, että Suomeen sijoitettujen voimaloiden, suomalaisia koskeva kokonaishyödyn osuus on n. 10 %. Lupaviranomaiset työllistyvät aluksi. Sen jälkeen maansiirtoyrittäjät, betoninvalmistajat, sähkömiehet. Voimalaitoksen rakentaminen kestää n. 3-4 kk. Tämän jälkeen työt loppuvat, koska huoltotoimenpiteistä vastaava porukka tullee pääosin turbiinivalmistajamaasta.
Skotlannissa rakennettiin 3500 MW tuulivoimaa, pysyviä työpaikkoja tuli 2235 kpl. Kun tämä suhteutetaan Suomen tavoittelemaan 2500 MW, työpaikkojen määrä olisi vajaat 1600 kpl. Tukipolitiikan huomioiden yhden työpaikan hinnaksi tulisi maassamme 1,3 milj. euroa. Jos syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle miljoonan, niin nämähän vasta syrjäytyneitä ovatkin!...
Kalevi Nikula Revonlahden koululla 5.11.2013 http://www.youtube.com/watch?v=23h9ECAKKkI

YMPÄRISTÖ
Luonto tulee kärsimään rajusti. Linnustoa tappavat lisäksi massiivisen leveät sähkönsiirtolinjat, koska voimayhtiöt eivät tunnetusti sovi keskenään, vaan kukin vetää oman linjansa toisen viereen. Syntyy ”puistoja”, joiden jylyssä eivät eläimet viihdy, mutta ehkä 45 vuoden kuluttua saamme uuden sammal-lajin, joka viihtyy ainoastaan monsterimyllyn kyljessä?









Vieras

#264 ISOLLA RAHALLA SAA

08.02.2014 15:56

Ydinvoiman lobbarit taas vauhdissa. Isolla rahalla saadaan mieleisiä tuloksia ihan mistävain. Tässätapauksessa rikkaat ydinvoimatoimijat rahoittavat mieleisiään tuloksia ja maksavat medialle niiden sopivan kuuloisesta uutisoinnista. Kas kun rahaa on lähes rajattomasti. Ei ole mikään ihme, että jopa lihantuottajien bioenergian tuotto on erittäin vaikean ja työlään pyrokratian sekä järjettömän kalliin pitkäaikaisen tutkimus ruljanssin takana. Näin on myös kaikilla muilla vaarallisen ydinenergian turvallisilla vaihtoehtoisilla energiantuotanto malleilla. Turvallisen energian tuotannon aloittamisesta on yksinkertaisesti tekemällä tehty vain niin järjettömän kallista, ettei uusilla toimijoilla ole siihen varaa. On käsittämätöntä, että edes nykyiset ydinvoimalat saa vielä toimia Suomessa niiden kaikentuhoavan vaarallisuuden takia ja lisää vain tulee ilman mitään esteitä tuosta vain. Luulisi, että kaikkia hyödyttävä ja ympäristölle turvallisille luonnon energia muodoille annettaisiin lupa helposti ja vaivattomasti, mutta ydinvoimatoimijat pistävät hanttiin oman etunsa turvaten. Uskon että alalla rehottaa korruptio, jolla lahjotaan päättäjiä ja tutkijoita. Eikös sekin ole rikos.

Vieras

#265 ISORAHA ON AINA OIKEASSA

08.02.2014 16:05

On se vaan kumma, että kun yhdelle ydinvoima toimijalle annetaan lupa ydinvoiman lisärakentamiseen, niin lupa tulee myös automaattisesti toiselle ydinvoima toimijalle. Money talks.
Täysjärkinen

#266 Tuulivoima - ennen näkemätön "puhallus" osa 124

08.02.2014 21:46

Ei jessus 7juttuu päiväs. Sulla ei kyl taida pyörii mieles muutakun tuulivoimala. Säkki mikä äijä xD

Vieras

#267

08.02.2014 23:10

Kangas on pahasti kankaalla
Tuomo Kangas

#268 Hyvinhän nämä voimalat palaa ja osat lentää

09.02.2014 04:53

Täysjärkinen ei taida montaa lausetta pystyä kirjoittamaan ja perusteltuja linkkejä kirjoituksiinsa sisällyttämään. Nyt jutussa kolme lausetta.
Jos kirjoittelisit pitempää tekstiä, niin tulisit huomaamaan, että systeemi ei hyväksy kahta linkkiä enempää kirjoitukseen. Tämän vuoksi jutun piti jakaa osioihin.
Eikö olekin hienoa, kun nyt ihmiset voivat tutustua linkkien kautta faktoihin? Iloitaan yhdessä oikean tiedon saatavuudesta!
Minulle tulee paljon palautetta tuulivoimaaiheisista kirjoituksista ja kaikki pelkästään positiivisia, vain jotkut tällä foorumilla nimettöminä vinkujat vinkuvat ahdistuneina.
Viimeksi eilen pyydettiin lupa aika kaukaa oheisen Tuulivoima -ennen näkemätön "puhallus" -muistion tekstin käyttöön, paikallisten kuntapäättäjien valistamiseksi.
Euvostoliiton komissio teki muuten äskettäin erittäin merkittävän ilmastopoliittisen linjauksen, jonka seuraukset tulevat Suomessakin näkymään. Eli nyt on ikään kuin annettu lupa Suomellekin ja Suomessakin kritisoida "tuurivoimaa". Euroopassa suhtautuminen tuurivoimaan on jo tosiasia. Liian kallis, ihmisille vaarallinen ja luontoa tuhoava energiantuotantomuoto. Poliittinen valinta. Kyse tuulivoiman edistämisyrityksessä on erityisesti bisneksestä ja vallan käytöstä.
Itse pidän itseäni luontoa vaalivana ja ympäristöasiat ovat minulle ERITTÄIN TÄRKEITÄ.
Vihreät ovat menettäneet TÄYSIN uskottavuutensa tämän tuulivoiman edistämispyrkimystensä kautta. Kokonaisuutena tuulivoima on erittäin tuhoavaa luonnon kannalta.
Tässä vielä pari tuoretta uutista tuulivoimaloiden paloherkkyydestä ja niiden ihmisille aiheuttamasta turvallisuusriskistä.
Hyvin palaa. Palokunta seuraa vierestä, sammuttaa ei voi, helikopterilla liian vaarallista:
http://epaw.org/multimedia.php?lang=en&article=a22
Ranskassa puolestaan lensi ympäristöön jäähdytysjärjestelmään kuuluneita 10 kg:n painoisia ja metrin pituisia paloja. Näin oli tapahtunut myös kuukausia aiemmin, josta ihmiset olivat jo aiemminkin viranomaisille valittaneet:
http://epaw.org/multimedia.php?lang=en&article=a21


Vieras

#269 Fakta ?

09.02.2014 08:58

Nuo ylistämäsi "faktat" kun nyt vain sattuu olemaan sitä valhetta, jota on tuotettu ydinvoimaloiden antamalla rahalla. Rahalla kun saa tässä maailmassa ihan mitä haluaa. Rahalla voi ostaa tutkijoita tekemään tilaajalle mieleisiä tutkimustuloksia. Rahalla voi ostaa median uutisoimaan tulokset mieleisellään tavalla. Rahalla voi ostaa päättäjät tekemään mieleisiään päätöksiä. Eli eipä kannata suurta painoarvoa antaa noille esittämillesi "faktoille". Kaikkialla maailmassa tiedetään ydinvoiman kaiken mahdollisen elollisen tuhoavan vaarallisuudesta. Nyt vastuullisimmat ja järkevimmät maat ovat siitä siksi myös luopumassa ja alkamassa tuottamaan energiansa varattomilla tavoilla. Useilla mailla on jo nyt tuulivoimalla kannattavasti tuottavaa tuulienergiaa ja muita turvallista energian tuotantoa. Jos Saksa aikoo tehdä tuulivoimansa kanssa mitä aikookaan, niin ei kai se tarkoita sitä, että Suomen on pakko tehdä samoin. Onneksi meillä täällä on sentään vielä edes tässä asiassa itsemääräämisoikeus. Myös tuulivoimaloilla tapahtuu työtapaturmia, joissa loukkaantuu ihmisiä samoin kuin vaikka lastenhoitajille työssään, eikä me olla kieltämässä siksi lastenhoitoa. Tuulivoima yksiköitä on esimerkiksi Ranskassa niin paljon, että ne tarvitsevat jo paljon myös huolto henkilökuntaa. Tuohon porukkaan mahtuu jo muutama tunarikin, joille sattuu ja tapahtuu, mutta eivät he saa jokatapauksessa tuhottua puolta Ranskan aluetta ydintuhon takia tunaroivatpa he mitenpaljon ja rankasti tahansa. Ydintuhon mahdollisuushan vain kasvaa mitä enemmän niitä ydinvoimaloita on ja mitä enemmän henkilökuntaa niissä on, kas kun se inhimillisen erehdyksen vaara lisääntyy henkilöstön kasvaessa ja yhdessä voimalassa työskentelee satoja työntekijöitä. Eli tietoinen riski mahdollisesta lopullisesta tuhosta muutaman ydinvoimalan rikkaan omistajan puolesta. Voi saa-ta-na miten typerä kangas.

Vieras

#270

09.02.2014 15:40

Se, joka menettää malttinsa on jo hävinnyt - tämäkin on fakta.
Nimetön kirjoittaja vinkuu koko ajan ydinvoimasta, vaikka en ole sanallakaan siitä edes maininnut - sulla taitaa olla aika kova trauma ydinvoimasta. Vinkki: Täällä on menossa keskustelu tuulivoimasta.
Mitäs näistä nimettömistä hermoilijoista, joka ei kykene kirjoittamaan omalla nimellään ei ansaitse tulla noteeratuksi. Tsemppiä!
läheltä seurannut

#271 Re: Tuulivoima - ennen näkemätön "puhallus" osa 5

09.02.2014 18:17

#262: Tuomo Kangas - Tuulivoima - ennen näkemätön "puhallus" osa 5

olen mukana sähköasemia rakentavan yrityksen toiminnassa.ja saanut huomata että mukana on kaikki kynnelle kykynevät tahot jotka eivät tiedä tuon taivaallista laitteistojen tekniikasta vaan ovat vain rahan takia.multakin on kyselty valmiin sähköaseman kuvia että tietäisivät miltä ostamansa asema näyttää.


Vieras

#272 Re:

09.02.2014 22:16

#270: -

Tsempaten tässä on täytynytkin edetä, koska sinä julistat ymmärtämättä itse sitä ydinvoimaloiden suurellarahalla tuotettua valheellista saastaa tuulivoimaloista. Itsehillintäni olen kanssasi pitänyt ja tulen pitämäänkin, koska tiedän sinun olevan vain pelkkä valheen levittäjä ressukka ilman omaa mielipidettä asioista. Ne pas-ka tarinoiden keksijät ja rahoittajat saattaisivat ollakkin sitten kanssani hieman heikommalla.

läheltä seurannut

#273 Re: Kaskinen säästetään ydinvoimalle

10.02.2014 13:41

#254: - Kaskinen säästetään ydinvoimalle

tästä lapojen jäätymisestä vielä,kaikki luulee että se on ainut ongelma jos palasia lentää siivistä.merijärvellä olevat voimalat olivat yli kuukauden pysähdyksissä kun toissa vuodenvaihteessa oli ensin vesi ja räntäsade perään.sitten tuli pakkaset ja siivet jäätyi, kun niissä ei ollu lapalämmitystä.virran tuotto on liian epävarmalla pohjalla näillä laitteilla.

Tuomo Kangas

#274 Kurikan Santavuoren hanke nurin

10.02.2014 15:23

Vaasan HAO päätös oli juuri oikeanlainen: Kurikan Santavuoren hanke nurin. Meluongelma, amplitudimodulaatiokorjaus huomioimatta mittaustuloksiin jne.
Hienoa, että maassamme on toimiva oikeuslaitos! Tosin täällä on jokin nimimerkin takana piileskelevä suuruus, joka on varmaan näitä tuomareitakin viisaampi DDD.
Minä uskallan kirjoittaa omalla nimelläni.
Tsemppiä!

Vieras

#275 Re: Re: Kaskinen säästetään ydinvoimalle

10.02.2014 19:07