Kultainen ja Hopeinen harmonikka kilpailut takaisin televisioon
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kultainen ja Hopeinen harmonikka kilpailut takaisin televisioon.
Vieras |
#2603.04.2013 14:04Ehdottomasti takaisin televisioon. Yle-verolla kustannetaan jo ylikaupallista tangomarkkinaakin! |
Vieras |
#2709.04.2013 21:18Parasta ohjelmaa,kun on itse nuorena hieman harrastanut musiikkia.Adressi on tosi tärkeä et saamme saman henkiset ihmiset äänemme kuuluviin. |
Vieras |
#2815.04.2013 05:21On se vaan kumma juttu, kun niin televiossa kuin radiossakin soi soimasta päästyäänkin kaikkea muuta kuin harmonikka musiikkia. Tahti pysyy samana, mutta joiku, ja falsetissa inisemisen malli vain muuttuu. Toki näin saa ollakin, mutta vaihtelu ei ainakaan pahentaisi asiaa. Minä en juurikaan mm radiota käytä kuin levyjen kuunteluun. Uutisten välissäkin soi monesti "jytä" musiikki. Televiossa on ehdottomasti liikaa samankaltaista ohjelmaa kaikine kilpailuineen,ja keittiöineen. Luulisi että myöskin harmonikka aiheista ohjelmaa sopisi ruutuun. Harmonikka on lunastanut paikkansa takuuvarmasti tässä "suloisessa Suomenmaassa" joten luulisi sen kelpaavan myöskin television ruutuunkin. Ketkä määrännevät julkaistavat tv ohjelmat, näyttääkin että he eivät ole ainakaan Harmonikka musiikin suosijoita, miksi ? Oliskin tv:n ja radion syytä tarkistaa ohjelmiensa sisällöt toisesta kulmasta, kuin mitä ne nyt ovat. Meitä harmonikan "sylissä pitäjiä" on vielä maassamme, ja onneksi uusiakin ilmaantuu, joten järki käteen myöskin tv ja radio ohjelmien suhteen. Järki käteen,arvoisat ohjelmoitsijat, kaikille katsottavaa ja kuunneltavaa, vai onko meiddät kauniimman musiikin kuuntelijat tarkoitus siivota sillan alle ????????? |
Sirmakka |
#29 Tärkeällä asialla29.05.2013 11:45Tiedän heti yhden lapsisoittajan jonka koko soittoharrastus alkoi siitä kun näki hopeisen harmonikan lähetyksen tv:stä. Epäilen ettei ole ainoa |
Vieras |
#3007.07.2013 16:13Meinaavat TV pomot että harmonikka ohjelmien katsojat ovat liika vanhaa väkeä? ei kannata niille ohjelmia tehdä. Ruoka ohjelmia tullee joka tuutista, sieltä joutais aikaa haitarillekkin Kyllä se tahtoo maha kasvaa ilman ruokaohjemiakin |
Vieras |
#3118.07.2013 20:06Uskon että saamme paljon kannatusta adressiimme, jolloin asiaamme voidaan viedä eteenpäin aina päättäviin elimiin asti. |
Vieras |
#3217.08.2013 19:15Suomalaista kulttuuria tarvitaan korvaamaan ylikansallista roskaa. |
Vieras |
#3318.11.2013 20:45Harmonikan ystävänä, haluan kilpailut takaisin televisioon. Kesän odotetuin ohjelma. |
Vieras |
#3419.11.2013 09:15Olen ollut itse aikoinaan mukana Kultaisen Harmonikan loppukilpailussa 80-luvulla ja vaikka en silloin voittanutkaan, niin sain paljon keikkoja TV-esiintymisen kautta. Jotenka puolustan ilman muuta sitä, että sekä Hopeinen-, että Kultainen Harmonikka kilpailu saataisiin takaisin kanaville. Jos ei Ylen, niin miksei sitten MTV:n, joka alkuvuosina pyöritti näitä kisoja kolmosella. |
Vieras |
#3509.02.2014 13:49Yksi korkeatasoisemmista kilpailuista joissa soittotaito ratkaisee voittajan. |
Vieras |
#3627.02.2014 07:09Ilmanmuuta. |
Vieras |
#3728.02.2014 14:28Harmonikkamusiikki kuuluu suomalaisuuteen. YLE on vähentänyt tätä taiteenlajia kaikilta kanaviltaan. Olen useasti kommentoinut radion suorissa kontaktiohjelmissa tätä puutetta. Tavanomaisin vastaus on ollut: "Sunnuntaiaamuisin tulee". |
Vieras |
#3804.03.2014 14:28Hyvä kun asiasta tehdään adressi! olen kaivannut molempia TV:n. |
Vieras |
#3909.03.2014 12:13Kaikki hyvät ohjelmat yl lopettaa, tyhjänpäiväisiä tilalle. |
Vieras |
#4017.03.2014 11:00Enemmän keskustelua ja perusteluja YLE:n poppiporukalta miksi SUOMALAISEN kansanperinteen esittämiset pitää hävittää. Kyllä täällä on muitakin ,kuin rokkareita. Poppia,Rockia tulee tuutintäydeltä joka päivä televisiosta ja radiosta ja vielä koko päivän. Haitari musiikki kunniaan. Toki haitarilla soitettu rock musiiki on paljon mielyttävämpää kuunella siinä on paljon enemmän väriä. |
Näkis edes jälkikäteen tallenteen |
#41 hanurikilpailut takaisin telkkariin09.06.2014 13:44Kuka kumma poisti Kultaisen ja Hopeisen harmonikan televisiosta? Raukkamaista. -tana! Oli muuten paljon katsojia. |
Kotitarvesoittaja. |
#4214.06.2014 19:19Kyllä oli tosi typerä asia lopettaa televisiointi vuoden parhaan ohjelman kohdalta. Se oli tosiaan odotetuin tapahtuma televisiossa. Ulkomaalaisia ohjelmia näytetään.Monet niistäkin jo kuinka monennetta kertaa.On kysymys vain YHTENÄ ILTANA TAPAHTUVASTA OHJEMASTA. Sanotaan,että nuoriso ei katsoisi harmonikkaohjelmia. Olkoot katsomatta.Ei ole todistettu,että katsovat niitä vaihtoehtoohjelmia. Eikös pitäisi olla useampia vaihtoehtoja? Harmonikkakilpailu puolustaa paikkaansa televisiossa. Kiireellä takaisin. Jos ei muuten,niin voisi olla jälkilähetys.Itsekin olen soittaja. En tietenkään kaikkein korkeimmalla tasolla,mutta haluaisin nähdä mestarit. |
Vieras |
#4303.07.2014 12:07Tehkää päätös siellä televisiossa, että ensi vuonna näytätte Kultaisen ja hopeisen harmonikka kilpailun. Olisi plussaa, jos järjestätte hanuri musiikin toivekonsertin. |
La Melodiosa |
#44 Lakkoon05.07.2014 10:18En katso enään ikinä yhtäkään urheiluohjelmaa ellei harmonikka kilpailuja näytetä. Eli mää aloitan nyt LAKON ! |
Vieras |
#4514.07.2014 17:22Olen kirjoittanut Yleen asiasta parissakin yhteydessä palauteryhmään kuuluneena. Asia on tärkeä ja lahjakkaiden ihmisten harmonikan soitto, jonka eteen on tehty paljon työtä. Seppo Nissilä |
musikaalinen |
#4616.07.2014 09:35johan nyt mulla on oikeesti ikävä sitä kilpailua kun en tiedä koska tulee sen sivuille video viime vuoden ja tämän vuoden kilpailusta sata häme soi juhlilta jotka järjestetään ikaalisissa joka vuosi laittakaa pliis ylelle valitus |
Vieras |
#4723.08.2014 13:01kyllä haitari kuuluu suomen kesään.kaikenmaailman ruokaohjelmia tulee joka kanavalta jokapäivä |
Vieras |
#48 Re: samaa mieltä. Muuta hömppää vähemmän ja laadukasta tilalle :)02.05.2015 16:51 |
Vieras |
#4923.05.2015 15:26Koska tällainen yli miljoonan kiinnostuneen katsojan ohjelma pitää näyttää TV:ssä. Harvaa ohjelmaa katsoo kesällä niin moni suomalainen kuin tätä katsoisi! |
Antero |
#50 Kannatettava aloite23.05.2015 15:27Kerrassaan paikallaan tällainen mielenilmaisu½ |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
879 Luotu: 08.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1188 Luotu: 19.04.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
501 Luotu: 07.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
255 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
970 Luotu: 12.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21174 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
206 Luotu: 07.09.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
186 Luotu: 28.08.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
416 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
245 Luotu: 09.08.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
193 Luotu: 22.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1118 Luotu: 25.07.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
786 Luotu: 17.03.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
280 Luotu: 10.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11133 Luotu: 09.06.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
80 Luotu: 12.08.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
273 Luotu: 29.07.2025