Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto.

Jeesus on herra

#76 Re:

18.01.2013 18:31

#75: -

Samaa ihmettelin aikoinaan itsekin. Niinkuin lapsi kapinoi vanhempiaan vastaan rajojaan koetellessaan,tuntuvat myös homoseksuaalit kapinoivan Jumalaa vastaan. Lapsen ollessa kyseessä käytös on aivan normaalia lapsen kehitykseen kuuluvana osana. Homoseksuaalien toiminta sen sijaan kertoo vain itsehillinnän puuttesta ja antautumisesta omien itsekkäiden himojensa valtaan. Tälläinen toiminta,jos mikä on osoitus luciferin päästämisestä määräväksi osaksi elämäänsä. Viimeisenä rienauksen osoituksenaan pitäisi Jumalan kirkkokin saada häpäistä menemällä siellä naimisiin. Ihmettelen syvästi kuinka kauan suomalaiset,joista suurin osa on pohjimmiltaan kunnon kristittyjä,antavat pienen vähemmistön pilkata ja häpäistä perinteisiä arvoja. Nykyään tuntuu olevan vallalla käsitys,että suvaitsevaisuuden nimissä tulee suvaita kaikkea. Muutoin olet ahdasmielinen kiihkoilija. Eikö tälläinen enemmistön vääränä pitämän toiminnan puolustaminen sitten ole kiihkoilua jos mikä?

Usein kuulee myös homoseksuaalisuutta puolustettavan sillä,että eläinmaailmassakin vastaavaa toimintaa esiintyy. Eläimethän elävät viettiensä mukaan. Ei eläimillä ole tietoisuutta ja moraalia tai etiikkaa. Nuuhkivathan esimerkiksi koiratkin toistensa takapuolia,nuolevat omia sukuelimiään ja lajitoveriensa takapuolia. Oletteko ikinä nähneet mieleltään terveiden ihmisten tekevän samaa? Koska eläimillä ei ole ymmärrystä,ei liene ihmekään,jos siellä joskus tapahtuu ihmisten homoseksuaalisuutena pitämiä asioita. Ihmisten ollessa kyseessä homoseksuaalisuus on täysin tietoinen valinta ja osoitus huonosta itsehillinnästä. En voi käsittää miksi homoseksuaalisuutta pitäisi ymmärtää tai puolustella. Eihän kukaan puolustele esimerkiksi murhaajia,lapsenraiskaajia tai eläimiinsekaantujiakaan. Yleisen käsityksen mukaan em. ihmistyypit ovat mielisairaita ja heitä paheksutaan ja yritetään hoitaa terveiksi. Eikö siis homoseksuaalikin ole mielisairas syyllistyessään viettiensä vallassa luonnon ja yleisten moraalikäsityksien vastaiseen toimintaan? Olen varma,että homoseksuaalisuudestakin voi parantua hylkäämällä luciferin näivetys ja ottamalla oikea Jumala elämäänsä.

älykkö

#77 Re: Re:

31.01.2013 15:29

#76: Jeesus on herra - Re:

 

No just, ja jeesushan tuon avioliitonkin on varmaan sinun mielestäsi keksinyt. Voi mikä sivistymättömyys tiedoissa ja sydämessä. Mikä ennakkoluulo! Jeesuksesikin itkisi.

 

Kannattaa ehkä miettiä, mikä siinä omaa mieltä niin närästää, jos toinen yksilö saisi tehdä toisen valinnan kun itse tekee. Pientä avaruutta ja lämpöä mieleen - ja itsereflektiota.

 

Kyllä nämä jeesuksen lapset on kauaksi esikuvastaan edenneet. Tuomioko kuului myös uskoon ja jyrkkä lakien naulaaminen? Jeesus lähtisi luotasi syntisen magdaleenan luo ja kääntäisi moiselle moukalle selän.

 

se

#78 Re:

31.01.2013 15:33

#11: -

Miten sinun pieni suojattu elämäsi siitä vaurioituisi jos joku toinen saisi tehdä oman valintansa. Hatara on turvasi ja onneton perhe-elämäsi, jos se muutaman toisella tavalla ajattelevan ja toimivan toimintalupaan kaatuu.

Taitaa olla aika  alkaa vastustaa noin luutunutta heteroperhe-elämää - lapset vaurioituvat tuosta ahdasmielisyydestä.

Jebediah

#79 Re: Re: Re:

31.01.2013 16:18

#77: älykkö - Re: Re:

Herkeä rienaamasta sinä kadotuksen kuilusta huutava riivattu. Kehtaaskin mainita Jeesuksen itkevän sen vuoksi että joku uskova vielä kavahtaa luonnottomuutta. Kuri ei ole ahdasmielisyyttä. MInä en ymmärrä miksi perinteistä elämmenoa ja muotota halajava ei saisi tuoda mielipidettään julki ja pyrkiä elämään sen mukaan. Kaikki uuden aallon joutava roska saa niin avoimen vastaanoton. Mutta sepä se onkin sielunviholllisen juoni ja teosta katalin saada teidät houkat pauloihinsa.


Vieras

#80 Re:

31.01.2013 19:09

Kahden ihmisen välinen ainakin, mutta jumalolentoja on turha sotkea siihen kolmanneksi pyöräksi.

Gepardi

#81

31.01.2013 19:19

Kertaakaan Uudessa Testamentissa ei Jesse tuomitse homoseksuaalisuutta tai sen kummemmin sitä kommentoi. Olettaisin asian olevan hänelle siis ihan ookoo, kyllähän silläkin tota miesseuraa siellä riitti :)
Sen sijaan mitä sanotte Raamatuissa oleviin käskyihin, joiden mukaan mm. sunnuntaisin työtä tekevä tulisi tappaa? Tunnetustihan sunnuntaisin työtä tekevät ihmiset ovat pappeja, joten... :))
Tohtori Yrttimieli

#82 Re: "Synnynnäinen ominaisuus" on kerrottu Raamatussa

01.02.2013 02:03

#6: Vieras - "Synnynnäinen ominaisuus" on kerrottu Raamatussa

Ja raamattu on puhtaasti fiktiivinen teos, luultavasti jonkun katkeroituneen kaappihomon kirjoittama. Jos noihin homeisiin sepustuksiin uskoo, täytyy olla vakavasti mielisairas. Suosittelen lämpimästi laitoshoitoa, ohjelmanpurkua ja tukevaa lääkitystä...

Frank

#83 Re: Miehen ja naisen välinen suhde

01.02.2013 12:50

Jeesus on herra

#84

04.02.2013 01:03

Voi te luciferin sokaisemat houkat! Pintapuolisesti olette raamattua tutkineet ja sillä perusteella kommenttejanne lauotte. Tutkikaapas yleistä historiankirjoitusta raamatun ajoilta ja huomaatte,että luonnottomuutta ei siihen aikaan suvaittu. Homoseksuaalien kivitykset,ristiinnaulitsemiset ja elävältä polttamiset olivat arkipäivää. Karmea oli kuningas Herodeksenkin kohtalo. Luonnottomuuten sortuneen kuninkaan elin mätäni ja matoja kihisi. Lopulta halkesi ja siihen kuoli. Miettikääpäs sodomiitit,kuinka hyvin teillä nykyään onkaan asiat. Teitä ei kivitetä,eikä hirtetä,kuten jossain päin maailmaa tapahtuu päivittäin. Miksi teidän silti pitää olla koko ajan vaatimassa lisää oikeuksia. Olkaa tyytyväisiä siihen mitä teillä jo on. Suomalaisenkaan kristityn vieteri ei veny loputtomiin teidän perverssien vaatimuksienne edessä. Jos koette,että teitä täällä sorretaan,suosittelen muuttamista suvaitsevaisempiin maihin,kuten Iraniin tai Saudi-Arabiaan.

Vieras

#85

16.02.2013 02:37

Kaikki mikä on luonnon vastaista pitää lopettaa.
ateisti

#86 nyt hei ihan oikeesti uskovaiset!!

19.02.2013 13:13

miksi teitä ärsyttää homot ja lesbot? miksi niillä ei saa olla oikeutta mennä naimisiin??
Todisteita

#87 Re: ????

23.02.2013 16:39

#10: Kaija -

Miten todistat jumalan olevan...nähnyt? kuullut?


Vieras

#88

25.02.2013 11:49

Jumalan Sana pyssy, vaikka maa ja taivas katoavat...
Erkki Hänninen

#89

25.02.2013 11:50

Maa ja taivas katoavat, mutta Jumalan Sana ei katoa!
Kiitos Jumalalle! : ))
Vieras

#90 Kiitos Jumalalle ja Sinulle esirukouksistasi:

27.02.2013 20:42

Kiitos Jumalalle ja Sinulle esirukouksistasi: Tasa-arvoista avioliittolakia ei oteta käsittelyyn eduskunnassa

Tasa-arvoista avioliittolakia ei oteta käsittelyyn eduskunnassa

Sananlaskut: 14:34 Vanhurskaus kansan korottaa,
mutta synti on kansakuntien häpeä.

Kiitos Jumalalle ja Sinulle esirukouksestasi,
vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras,
SUOMELLA/meillä on vielä mahdollisuus, JATKETAAN RUKOUSTA! : ))

http://yle.fi/uutiset/tasa-arvoista_avioliittolakia_ei_oteta_kasittelyyn_eduskunnassa/6515195

http://yle.fi/uutiset/nain_valiokunnan_jasenet_aanestivat_tasa-arvoisesta_avioliittolaista/6515459

Aloitteen käsittelyä vastaan äänestivät perussuomalaisten, keskustan, kristillisdemokraattien ja kokoomuksen edustajat Pelkosta lukuun ottamatta.

Aloitteen käsittelyn puolesta äänestivät SDP:n, vasemmistoliiton, RKP:n ja vihreiden edustajat sekä kokoomuksen kansanedustaja Jaana Pelkonen.

Vastaan äänestivät seuraavat edustajat:
Anne Holmlund (kok.)
James Hirvisaari (ps.)
Arja Juvonen (ps.)
Markku Mäntymaa (kok.)
Arto Pirttilahti (kesk.)
Kari Tolvanen (kok.)
Ari Torniainen (kesk.)
Kaj Turunen (ps.)
Peter Östman (kd.)

Puolesta äänestivät seuraavat edustajat:
Stefan Wallin (r.)
Suna Kymäläinen (sd.)
Antti Lindtman (sd.)
Johanna Ojala-Niemelä (sd.)
Aino-Kaisa Pekonen (vas.)
Jaana Pelkonen (kok.)
Kristiina Salonen (sd.)
Jani Toivola (vihr.)

Aloite hävisi keskiviikkona eduskunnan lakivaliokunnassa äänin 9-8.

Eduskunta ei ota käsittelyyn tasa-arvoista avioliittolakia. Asiaa koskeva lakialoite hävisi keskiviikkona eduskunnan lakivaliokunnassa pidetyssä äänestyksessä äänin 9-8.

Lakialoitteessa esitettiin, että avioliittoa koskevat säädökset olisivat samanlaiset kaikille sukupuolesta riippumatta. Nykyään samaa sukupuolta olevat pariskunnat eivät saa rekisteröidyssä parisuhteessa esimerkiksi automaattisesti ottaa toistensa sukunimeä eikä heillä ole adoptio-oikeutta.

Tasa-arvoisen avioliittolain käsittely ehti jo hiertää hallituspuolueiden välejä. Mikael Jungner (sd.) ja Ville Niinistö (vihr.) arvostelivat lakivaliokunnan puheenjohtajaa Anne Holmlundia (kok.) siitä, että tämä olisi jarruttanut aloitteen käsittelyä.

Eduskunnan puhemiesneuvosto tutki Holmlundin pyynnöstä hänen toimintansa ja päätti, ettei siinä ole ollut mitään moitittavaa.

Aihe: Östman: ”Tasa-arvoinen käsittely lakialoitteille” - Avioliittolakia aiotaan muuttaa

Östman: ”Tasa-arvoinen käsittely lakialoitteille”
21.02.2013

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman pitää outona, että julkisuuden kautta yritetään nostaa tietyt lakialoitteet erityisasemaan. Östmanin mielestä syytökset Lakivaliokunnan puheenjohtajaa Anne Holmlundia vastaan ovat olleet asiattomia, sillä Holmlund on toiminut moitteettomasti asian käsittelyn suhteen.

Hallitusneuvotteluissa sovittiin, ettei hallitus tee esitystä avioliitto- ja adoptiolakien muuttamisesta. Tästä syystä sitä ei kirjattu myöskään hallitusohjelmaan.

– ”Mielestäni on kuitenkin selvää, että yksittäisillä kansanedustajilla on oikeus tehdä lakialoite ja olimme tietoisia siitä, että tällainen lakialoite saattaisi tulla”, toteaa Östman

Hallitusneuvotteluiden aikana ei kuitenkaan ole sovittu, että alle 100 kansanedustajan aloite nostettaisiin valiokuntakäsittelyyn. Siksi tulee lähteä siitä, että Lakivaliokunta kohtelee lakialoitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista samalla tavalla kuin muita alle 100 kansanedustajan allekirjoittamia aloitteita. Mikäli toisin toimitaan, poiketaan nykyisistä käytännöistä joka johtaisi kaoottiseen tilanteeseen.

– ”Jonossa on nimittäin paljon muitakin lakialoitteita, jotka tasa-arvoisuuden nimessä, pitäisi siinä tapauksessa nostaa erityiskäsittelyyn”, muistuttaa Östman.
Aihe: VS: RUKOUSPYYNTÖ- Avioliittolakia aiotaan muuttaa
Eduskunnassa jätettiin tänään aloite tasa-arvoisen avioliittolain säätämiseksi. Olen johtanut puhetta aloitetta valmistelleessa puoluerajat ylittävässä työryhmässä. Ensimmäinen allekirjoittaja, Alexander Stubb, jätti aloitteen tänään klo 13:30. Alla lähettämämme tiedote sekä kommenttini aiheesta Nelosen uutisille ja aivan lopussa nimilista aloitteen allekirjoittajista.


TIEDOTE, 8.2.2012
Vapaa julkaistavaksi
http://lassemannisto.fi/2012/02/aloite-tasa-arvoiseksi-avioliittolaiksi-jatettiin/
Puoluerajat ylittävä ryhmä jättää lakialoitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista
Allekirjoittaneita 76 seitsemästä eri eduskuntaryhmästä, mukana poikkeuksellisesti ministereitä ja puolueiden puheenjohtajia
Puoluerajat ylittävä kansanedustajien ryhmä jättää tänään eduskunnan kansliaan lakialoitteen tasa-arvoisen avioliittolain säätämiseksi. Aloitteen sisältö julkistettiin 28.9.2011, jolloin aloitteeseen alettiin kerätä nimiä eduskunnassa.
Aloitteessa esitetään avioliittolain muuttamista niin, että vastedes naimisiin voisivat mennä myös samaa sukupuolta olevat parit. Samalla mahdollisuus solmia uusia rekisteröityjä parisuhteita päättyisi. Aloitteessa ei esitetä muutoksia uskonnollisten yhdyskuntien vihkimisoikeuteen. Kirkoilla säilyisi siis nykyiseen tapaan mahdollisuus päättää itse siitä, keitä ne haluavat vihkiä.
Aloitteen on allekirjoittanut 76 kansanedustajaa. Lista allekirjoittajista on alla aakkosittain eduskuntaryhmien suuruusjärjestyksessä.
- Puoluerajat ylittävään työhömme suhtauduttiin eduskunnassa yleensä myönteisesti, vaikka tavoittelemastamme sadasta nimestä jäätiinkin. Monet edustajat eivät halunneet allekirjoituksellaanprofiloitua asiassa, mutta kertoivat mahdollisessa äänestyksessä kannattavansa tasa-arvoista avioliittolakia, kommentoi avioliittolakiryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Lasse Männistö (kok.).
Aloite lähetetään eduskunnassa todennäköisesti lakivaliokuntaan. Työryhmän jäsenet pitävättärkeänä, että eduskunta pääsisi äänestämään siitä.
- Ihmiset ovat valtavan kiinnostuneita avioliittolakialoitteen kohtalosta. Demokratian kannalta olisi hyvä saada se eduskunnan täysistunnon käsittelyyn ja äänestykseen. Jos aloite vain haudataan valiokuntaan, tulee samasta asiasta ennemmin tai myöhemmin luultavasti uuden perustuslain mahdollistama kansalaisaloite, arvelee avioliittolakiryhmän jäsen, kansanedustaja Susanna Huovinen (sd.).
Lakialoitteen ensimmäinen allekirjoittaja Alexander Stubb (kok.) ja aloitteen valmistellut työryhmä jättävät aloitteen tänään klo 13.30 eduskunnan keskuskansliaan.
Lakialoitetta eduskunnassa eteenpäin vievään ryhmään kuuluvat kansanedustajat Lasse Männistö (kok.), Susanna Huovinen (sd.), Silvia Modig (vas.), Oras Tynkkynen (vihr.) ja Astrid Thors (r.). Tukea aloitteelle ovat osoittaneet edustajat myös muista ryhmistä.


Lista allekirjottajista aakkosjärjestyksessä (eduskuntaryhmittäin suurimmasta pienimpään):
Markku Eestilä (kok.)
Sanni Grahn-Laasonen (kok.)
Leena Harkimo (kok.)
Harri Jaskari (kok.)
Sampsa Kataja (kok.)
Pia Kauma (kok.)
Lasse Männistö (kok.)
Jaana Pelkonen (kok.)
Sari Sarkomaa (kok.)
Alexander Stubb (kok.)
Eero Suutari (kok.)
Sinuhe Wallinheimo (kok.)
Sofia Vikman (kok.)
Henna Virkkunen (kok.)
Jouni Backman (sd.)
Eeva-Johanna Eloranta (sd.)
Maarit Feldt-Ranta (sd.)
Tarja Filatov (sd.)
Maria Guzenina-Richardson (sd.)
Rakel Hiltunen (sd.)
Susanna Huovinen (sd.)
Lauri Ihalainen (sd.)
Mikael Junger (sd.)
Ilkka Kantola (sd.)
Saara Karhu (sd.)
Anneli Kiljunen (sd.)
Krista Kiuru (sd.)
Miapetra Kumpula-Natri (sd.)
Antti Lindman (sd.)
Päivi Lipponen (sd.)
Riitta Myller (sd.)
Johanna Ojala-Niemelä (sd.)
Heli Paasio (sd.)
Sirpa Paatero (sd.)
Tuula Peltonen (sd.)
Kristiina Salonen (sd.)
Katja Taimela (sd.)
Hanna Tainio (sd.)
Erkki Tuomioja (sd.)
Tytti Tuppurainen (sd.)
Jutta Urpilainen (sd.)
Pauliina Viitamies (sd.)
Pia Viitanen (sd.)
Tuula Väätäinen (sd.)
Antti Kaikkonen (kesk.)
Paavo Arhinmäki (vas.)
Risto Kalliorinne (vas.)
Anna Kontula (vas.)
Martti Korhonen (vas.)
Merja Kyllönen (vas.)
Annika Lapintie (vas.)
Silvia Modig (vas.)
Jari Myllykoski (vas.)
Aino-Kaisa Pekonen (vas.)
Eila Tiainen (vas.)
Kari Uotila (vas.)
Erkki Virtanen (vas.)
Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.)
Tuija Brax (vihr.)
Satu Haapanen (vihr.)
Pekka Haavisto (vihr.)
Johanna Karimäki (vihr.)
Ville Niinistö (vihr.)
Anni Sinnemäki (vihr.)
Osmo Soininvaara (vihr.)
Jani Toivola (vihr.)
Oras Tynkkynen (vihr.)
Thomas Blomqvist (rkp.)
Christina Gestrin (rkp.)
Elisabeth Nauclèr (rkp.)
Mikaela Nylander (rkp.)
Astrid Thors (rkp.)
Stefan Wallin (rkp.)
Ulla-Maj Wideroos (rkp.)
Markus Mustajärvi (vr.)
Jyrki Yrttiaho (vr.)
Rukouspyyntö

Taistelu avioliitosta jatkuu eduskunnassa. Tämän päivän uutinen kertoo, että ensi viikolla asia ratkeaa suuntaan tai toiseen. Lakivaliokunta äänestänee asiasta ja tällä hetkellä tilanne on tä`pärä. Nykyisen avioliittolain kannattajia ja vastustajia on lähes yhtä paljon. Jos valiokunta hylkää aloitteen, se raukeaa. On kyse erittäin tärkeästä valinnasta, jolla on kauaskantoisia vaikutuksia!

http://yle.fi/uutiset/tasa-arvoisen_avioliittolain_kohtalo_ratkeaa_ensi_viikolla/6507226

Nyt kaikki uskovat rukoilemaan Suomen puolesta. Rukoillaan, että selvästi Raamatunvastainen lakialoite avioliiton muuttamisesta kaatuisi!

”Kehotan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta,
kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikin tavoin hurskaasti ja kunniallisesti.”  [1. Tim. 2:1-2]

Mitä Raamattu opettaa avioliitosta ja muista suhteista:

”Älä tee huorin.”  [2. Moos. 20:14]

”Mies ei saa maata miehen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan. Se on iljettävää.”  [3. Moos. 18:22]

”Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he molemmat tekevät iljettävän teon. Heidät on surmattava. Heidän verensä tulkoon heidän itsensä päälle.” [3. Moos. 20:13]

”ja sanoi: 'Sen tähden mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa, ja niistä kahdesta tulee yksi liha'?
Niinpä he eivät enää ole kaksi vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." [Matt. 19:5-6]

”Ettekö tiedä, etteivät vääryydentekijät peri Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät haureelliset eivätkä epäjumalanpalvelijat, eivät avionrikkojat, irstailijat eivätkä homoseksuaalisuuden harjoittajat,
eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät peri Jumalan valtakuntaa.
Tuollaisia jotkut teistäkin olivat, mutta te olette antaneet pestä itsenne, te olette pyhitettyjä ja vanhurskautettuja Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengessä.”
[1. Kor. 6:9-11]

”Sen tähden Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naispuoliset heistä ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen,
ja samoin miespuoliset ovat luopuneet luonnollisesta yhteydestä naiseen ja kiihkossaan syttyneet toisiinsa. Miehet ovat harjoittaneet riettautta miesten kanssa ja ovat villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä pitikin saada.” [Room. 1:26-27]

”Paetkaa haureutta. Kaikki muu synti, jota ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella, mutta haureuden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistaan vastaan.”  [1. Kor. 6:18]

”mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa ja kullakin naisella oma miehensä.”
[1. Kor. 7:2]

”Mutta pelkurien ja epäuskoisten, saastaisten ja murhaajien, haureellisten ja noitien, epäjumalanpalvelijoiden ja kaikkien valehtelijoiden osa on tulisessa, rikkiä palavassa järvessä. Tämä on toinen kuolema." [Ilm. 21:8]

Voit halutessasi yrittää vaikutta ja ottaa yhteyttä kansanedustajiin, jotka kuuluvat lakivaliokuntaan! Tässä nimilista. Sähköposti on kaikilla  etunimi.sukunimi@eduskunta.fi

Puheenjohtaja:
•    Holmlund, Anne /kok
Varapuheenjohtaja:
•    Wallin, Stefan /r
Muut jäsenet:
•    Hirvisaari, James /ps
•    Juvonen, Arja /ps
•    Kymäläinen, Suna /sd
•    Lindtman, Antti /sd
•    Mäntymaa, Markku /kok
•    Ojala-Niemelä, Johanna /sd
•    Pekonen, Aino-Kaisa /vas
•    Pelkonen, Jaana /kok
•    Pirttilahti, Arto /kesk
•    Salonen, Kristiina /sd
•    Toivola, Jani /vihr
•    Tolvanen, Kari /kok
•    Torniainen, Ari /kesk
•    Turunen, Kaj /ps
•    Östman, Peter /kd
Varajäsenet:
•    Jokinen, Kalle /kok
•    Jurva, Johanna /ps
•    Kari, Mika /sd
•    Kiviranta, Esko /kesk
•    Louhelainen, Anne /ps
•    Piirainen, Raimo /sd
•    Rantakangas, Antti /kesk
•    Sankelo, Janne /kok
•    Vikman, Sofia /kok

Virkamiehet
Tuokila, Marja, valiokuntaneuvos
valiokunnan sihteeri
GSM: 040 833 7224, Puh: (09) 432 2079
Sähköposti:marja.tuokila@eduskunta.fi

Sivonen, Tuula, valiokuntaneuvos
valiokunnan apulaissihteeri
GSM: 050 550 7540, Puh: (09) 432 2047
Sähköposti:tuula.sivonen@eduskunta.fi

Rauhala, Katri, osastosihteeri
Puh: (09) 432 2040
Sähköposti:katri.rauhala@eduskunta.fi

Raikunen, Pentti, valiokunta-avustaja
Puh: (09) 432 2041
Sähköposti:pentti.raikunen@eduskunta.fi
Yhteystiedot
Lakivaliokunta, 00102 EDUSKUNTA
Puh: (09) 432 2040, Fax: (09) 432 2071
Sähköposti:lav@eduskunta.fi


Tässä vielä linkki lakivaliokunnan sivuille:
http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/valiokunnat/valiokunta-lav01/index.htx?subpage=jasenet&te=lav01

Terveisin,
Harri Latvala
Jyväskylä

Jeesus on herra

#91

27.02.2013 22:21

Olipas ilo huomata,että kaikki kansanedustajamme eivät ole antautuneet luciferin näivetyksen valtaan. Vielä löytyi sentään tarvittava määrä vastustamaan luonnottomuutta. Toivottavasti tämä asia tuli nyt kuopattua lopullisesti. Miehet olkoot miehiä ja naiset naisia ja avioliitto vain miehen ja naisen välinen liitto. Homoseksuaalit harrastakoon sairaita luonnottomuuksiaan keskenään, normaaleilta ihmisiltä piilossa.
Jebediah

#92 MInulta on kysytty mikä minua vaivaa.

01.03.2013 22:25

Minun on nyt pakko tunnustaa kun tuota kyselyä, suoranaista syytöstä ja näivetystä on tullut osalleni. Minut on kirottu, ei se auta vaikka kuinka koittaisin tehdä parannusta. Sillä nimittäin, asia on niin ettei se riitä että taannoin makasin noitanaisen kanssa halpaa hekumaa hakien, minut yllätettiin ja minut petettiin. Todellakin, sanon sen että todellakin, todellakin pahemman kerran. Oli nimittäin niin että olin matkalla veneitä myymässä eteläisellä rannikolla, jolloin tietystikin vietin lukuisia hotelliöitä. En silloin vielä ymmärtänyt rukouksen merkitystä kunnolliselle ihmiselle vaan valvoin huonetoverini kanssa, pääasiassa veneiden asiapapereita ja brosyyreitä tutkien jotta saisin palveltua asiakkaita mahdollisimman hyvin. Niinhän se on että Luciferin suurin juoni on se ettei häntä olisi, nin siinä kävi, Häpeän myöntää ja tunnustaa että en ole sen illan perästä voinut silloiseen huonetoveriini enää silmiin katsoa, sellaisessa määrin kavahdin sitä hetkeä kun havahduin ja sen perästä olen ollut mielestäni kelvoton, palvelijoista alhaisin. Hän lähenteli nukkuvaa minua, työtoveriaan. Viekkaasti yön tunteina oli siirtynyt vuoteeseeni vierelleni ja kiihoittanut itsensä saastaiseen hekumaan. Kavahdin ja tukahdutin huulilleni pyrkivän huudon. En voi ymmärtää miten te voitte nauttia ja uneksia tuosta tykyttävästä elimestä, kun sitä hierotaan reittänne vasten. Minusta se oli iljettävää, ja vaikkei se päätynyt sinne mihin huonetoveri sen oli ajatellut niin ulvoin tuskasta. Minut oli häväisty ihmisenä. Mten hän olikaan voinut ottaa  oikeuden häpäistä toisen ihmisen, miehen työyhteisössään. Tuosta yöstä emme puhuneet vaan välttelin hänen lähellä olemista ja pyrin aina ottamaan etäisyyttä mikäli hän oli paikalla.Elämässäni olin jo löytänyt herran ennen tuota luonnotonta kokemusta, joten en voinut kuin vetäytä hotellin parkkihallin synkimpään nurkkana itkemään ja rukoilemaan herraa. Rukoilin että rankaisisipa hän minua vaikka millä muulla tavalla mutta ei tuolla tavoin. En puhunut hänelle tuosta asiasta koska, pidin etäisyttä, painoin katseeni. Minusta tehtiin se likaisempi osapuoli. Onnekseni, häpeän sanoa, tuo toinen myyntimies löysi otollisemmat apajat musiikintoiminnoista, lienee hän tällä hetkellä tunnettu manageri nuorisomusiikin alalta. Voin vain, mutta en halua, aavistella millaiseen turmioon ja kadotukseen tuo Sodoman ja Gomorran lähettilääksi ylennetty ihmissaasta syöksee nuoria jotka tuntevat vetoa rymikkääksi kutsumaansa musiikkiin, minusta se on vain rikosten taustahälyä, rikoksia ihmisen kuolematonta sielua vastaan. Siksipä taistelen ja nyt puhun tästäkin. En voi sallia yhdenkään luopuvan suojelevasta enkelistään ja syöksyvän turmion liekkeihin, en vain kertakaikkiaan voi, koska minä uskoan ja toivon, sillä minul eon unessa ilmoitettu parempien tekojen tuovan oikean onnen ja ilon. Nyt olen tämän kertonut. Tuomitkaa te edelleen, en kavahda sillä minä olen palvelijoista alhaisin, mutta en saastaa vaan puhdas. Herra on henkeni ylentänyt, olen jalopeuran kaltainen, minä vaellan erämaassa myrskyn lailla, minä olen hänen miekkansa ja peitsensä. Kuten pakanain sadanpäänmiehet konsanaan, uljaudella kannan merkkejänsä ja taistelen vaikka se olisi viimeinen tekoni. Lopunajat ovat koittaneet, mutta minä olen, kuten muutherran ylentämät, olen kuin soiva vaski, en vaikene, olen kuin karkaistu teräs en taivu, olen kuin pahin painajaisensa en taivu vaan aistelen valheelisia pahuuden lähetiläitä ja ruhtinaita vastaan. Herra, näillä sanoilla anna valosi päälleni ja minun olla rohkea kohtaamaan tulevien päivien pahuus, kadotus, tuomio ja kaikki se saasta mitä tuo muassaan. Sanotaan että myrskylinnut lentävät sen edellä salamain lailla. Sanon sen, teistä ei enää kolmanneskaan usko Luciferin olevan olemassa. Hän on todellakin läsnä teidän kaikkien arjessa, myrkyttäen ja näivettäen teidät.

kriste bellator

#93 Re: Kiitos Jumalalle ja Sinulle esirukouksistasi:

01.03.2013 22:31

#90: Kiitos Jumalalle! : )) - Kiitos Jumalalle ja Sinulle esirukouksistasi:

Ken tuota luonnottomuutta kaipaa hän kavahtakoon. Kiitos olkoon herralle sillä tämä oli osittainen voitto taistelussa sielunvihollista vastaan.

kriste bellator

#94 Re:

01.03.2013 23:35

#91: Jeesus on herra -

Minä en ihan noinkään suvaitsevasti suhtautuisi aiheeseen. Se on nimittäin sillen että jos oisit ollu ja nähny mitä noi hemmetin pxxkakasa sodomiitit tuola maailmal puuhaa niin ei sitä suvaittis laisin. Ja mä oon sentäs ollu parisen vuotta tuolla mukamas pyhällä maalla, en missään kibbutisisssa jaffaa poimimassa vaan tähtäileen musuja ja jutkuja. Se se on miesten hommaa ja siell ei homoilua hyvälä katota. Mä oon sentäs hemmetti kuleksinu noissa raamatun ja pyhän kirjan maisemissa ase kourassa. Kristuksen Legioona, amen.

JohnNY

#95 Koti ja turva

03.03.2013 21:00

Onko sinulla hyvä ja turvallinen olo? Oletko onnellinen? Yksinkertaisia kysymyksiä, eikö?
Aika monella avioliittoa ( = miehen ja naisen välinen liitto - sitoutuminen ) vastaan hyökkäävälle ilmeisen vastenmielisiä kysymyksiä, koska sielunvihollinen saattaa mielesi järkkymään ja pakottaa tuottamaan aivan hävettävää herjausta ja käyttäytymään törkeästi kannssaihmisiäsi kohtaan. Tässä kommenttiosassa näitäkin kyseenalaisia "hengentuotteita" on yllinkyllin.
Miksi luonnottomuus, eli samaa sukupuolta olevien keskinäinen sukupuolielämä tulisi laillistaa? Siksikö, että synti painaa ja sille ei löydy ratkaisua? Huomaatko, kuinka sielunvihollisella on kuristava ote?
Jumalan sanan mukaan samaa sukupuolta olevien sukupuolielämä on yksiselitteisesti raskasta syntiä ja siitä ei pääse irti lailla eikä asetuksilla, mutta Jeesuksella on tähänkin vastaus.

Älkää myykö rauhaanne ja vapauttanne sielunviholliselle; olkaa vastuullisia elämästänne ja perheestänne, eläkää raikkaasti.
Jeesus tulee pian

#96 Jumala loi miehen mieheksi ja naisen naiseksi

04.03.2013 21:35


Homot eivät jatka elämää,he ovat kuin kuolleita jo eläessään.
Laittomuus on päässyt kaikkialla valtaan.Herramme sanoi ;
Menkää pois te laittomuuten tekijät minä en ole tuntenut koskaan teitä.


Vieras

#97

05.03.2013 13:16

Jes! Kiva kun on ihmisiä jotka kannattavat perinteitä ja raamatun opetuksia. Herran siunausta kaikille allekirjoittaneille :)

Vieras

#98 Re: Re: Re: Vaikeita aikoja

05.03.2013 13:28

#50: Jebediah - Re: Re: Vaikeita aikoja

Onkohan sinulla lääkitys aivan kohdallaan.

 

Johannes

#99 Kaikki kunnossa?

05.03.2013 14:39

No ei ole ainakaan niillä rienaajilla, joiden elämä menee totuudesta sekaisin. On samalla säälittävää ja toisaalta ihmeteltävää nähdä ihmisten reagoivan synnin hyväksyntään ja suojeluun niinkin hyökkäävästi kuin näilläkin sivuilla olette nähneet. Kun sielunvihollinen on agiteeraajana niin silloin ei sanoissa säästellä, eikä harrasteta hienovaraisuutta.
Totuutta ja elämän puhtautta kadehtivien synnissärypijöiden pahaolo ei parane muita osittelemalla ja syyttelemällä. Sielunvihollisen kuristusote on kamala ja se ahdistaa ihmistä riippumatta asemasta, varallisuudesta, rodusta,jne. Nyt on kohteena avioliitto ( sisältää avioelämän!), joka on miehen ja naisen välinen liitto ( =sitoumus!).
Kahden samaa sukupuolta olevan välillä ei voi olla sukupuolielämää, joka olisi synnitöntä ja saastatonta - tästä ei saa mielenrauhaa millään lailla ja asetuksilla. Mutta synnistäkin on mahdollista päästä irti - kun Jeesus vapauttaa siitä. Keskeinen rauha elämässä on mielenrauha, sisäinen rauha, joka on selkänoja puhtaalle ja terveelle elämälle.
Mistä ihmisten paha olo ja pahat teot johtuvat? Synneistä, joista yhtä petollisinta nyt yritetään ajaa lailliseksi.
Tuhoisat ovat omat Terroristimme !

#100 Tuhotaan elämä ja sen edellytykset

05.03.2013 17:08


Kaikki mukaan Allekirjoittamaan Adressi ; ; ;

------- Vesistöjen Puolesta Stop Talvivaara ---- !

Talvivaarassa on ,,,helvetti irti ,,,kirjoitti Sotkamolainen kirkon mies .
Talvivaara laskee jälleen Uraani - Kemikaali vasiä ,jokiin ,järviin
tuhoten kaiken elämän siellä ! MIssä on moraali ?
Elämä itkee ja huutaa joissa ja järvissämme !!!
Herätys ja kirkon kellot soimaan aina Hangosta---Petsamoon !