Kannabis lailliseksi

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kannabis lailliseksi.

Vieras

#2851 Minäkään en ehdottomati allekirjoitaRe:

07.03.2011 16:45

#1: Lauri - -  

 Kannabiksen laillisuutta perustellaan esimerkiksi sillä, että rikollisten toiminta loppuisi. Kuinka kaunista, mutta lapsellista. Rikollisilla olisi vielä hyvä sauma ruveta myymään kannabista ja mitä tahansa huumetta kaikille niille alaikäisille, joille ei saisi lain mukaan myydä huumeita.

Lisäksi olen sitä mieltä, että mitä helpommin huumeita saisi käsiinsä, sen kätevämmin niihin jäisi koukkuun myös sellainen, joka nykyisin ei niihin edes törmäisi. Kaikki varmasti muistavat, miten kävi oluen juonnille, kun se vapautettiin ruokakaupoissa myytäväksi.

herännyt
Vieras

#2852 minäpä allekirjoitin!

07.03.2011 22:22

eipä ole tainnut kukaan väittää että se loppuisi, vaan vähentyisi! joka on FAKTA!! oletko miettinyt semmosta näkökulmaa, että kun nuori haluaakin jostain syystä kokeilla kannabista josta hänelle on väitetty että se on vaarallinen "huume", kokeiltuaan toteaa että hänelle on puhuttu huumeista vaan pas*aa! silloinhan sitä herkästi lähtee kokeilemaan muitakin aineita kun on itse kokenut että se on pas*a puhetta. koska kannabis on laitonta, se on helppo rinnastaa muiden huumeiden joukkoon! jos kannabis olisi laillista, se vähentäisi alkoholin käyttöä, sitä ei rinnastettais huumeisiin joten ei monella kävisi edes mielessä lähteä hankkimaan huumeita, varsinkin kun huomaa että se onkin se alkoholi se pahin huume!!!
Suomen Peralle ja muille stalkkereille; Yksi elämä, elä se?
Vieras

#2853

08.03.2011 01:51

Hämmästyttävää on kyllä ihmisten tietämättömyys, tai suomalainen "brutaalisuus".
Huume kun huume, vankilaan narkit! tai hollantiin.. mitä vitdua oikeesti? :D
Toverit ei itse tajua sitä, kuinka kiskovat useemmin huomattavasti vaarallisempia kemikaaleja, jotka ei koskaan poistu elimistöstä.. KAKARATHAN SEKOTTAA PÄÄNSÄ JO KÄSIDESILLÄKI?!


Kertokaahan viisaat aikuiset, miksi kukaan ei osaa enää ajatella omilla aivoilla?

Kuten tässä jo muutamaan otteeseen on todettu, että delta-9-tedrahydrokannabinoidi on huomattavasti "terveellisempi" vaihtoehto, jos lähetään iänkaikkiseen puhtaaseen suomalaiseen alkoholiin vertaamaan. Kuinka Alkoholi päästää Herra Väkivallan valloilleen ja on lupa seota. Juakaa deekut sitä pirkkabissee :DD

Ja tämmöinen kylmä ja synkkä maa kuin Suomi on niin, miksi täällä ei saa olla onnellinen kansa? Kansa joka tietäisi omat vahvuudet ja heikkoudet?
Kansa joka osaisi ajatella itsensä parasta, minkä takia toisen ihmisen pitää aina mussuttaa, jos toisella ihmisellä on elämä vähän paremmin raiteillaan ja saisi nauttia pienistä elämän elixiireistä/virikkeistä?


Muistakaa rakkaat ihmiset, kenenkään ei pakko vetää mitää päihdettä ja raha hidastaa ihmiskunnan tulevaisuutta, puhumattakaan muusta bisneksestä.

Rauhaa&Rakkautta, Peace!
joy sdongger

#2854 KUNINGASIDEA!!!!

08.03.2011 17:39


En tiedä, onko joku hoksannut tämän (luultavasti on) , mutta voisiko kannabiksesta jalostaa sellaisen lajin, joka lisääntyy nopeasti,kestää talven yli, kestää tuholaiset ja menestyisi muutenkin hyvin suomessa? Onko tälläistä lajia vielä olemassa, vai onko tämä jo vanha juttu? Ei tarvitsisi, kuin laittaa eri puolille Suomea kasvamaan, ja leviämään, ja vuosien päästä suuri osa suomea olisi yhtä kannabisviljelmää.

Kyllä, tiedän, että olen vain kakara, tyhmä, kummallinen mutta narkkari en ole. En ole koskaan kokeillut/käyttänyt muuta kuin kaljaa ja tupakkaa, mutta ei minulla silti mitään "huumeita" vastaan ole.

Vieras

#2855 Re:

08.03.2011 21:12

#2: Reija Tyynismaa -

sinä se et kyllä taida tiitää kannabiksesta hevonviattua

herännyt

#2856 Re:

09.03.2011 00:44

#297: eero-petteri pannahinen -

voitko kirjoittaa tänne kannabiksen tutkitut haittavaikutukset? ja ei mitään tuulesta tempaistuja vaan ihan oikeita, todistettuja, tutkittuja haittoja.

ja tehkää näin vaikka kaikki muutkin!

ei liikaa vihreet luontoo

#2857 Re: KUNINGASIDEA!!!!

09.03.2011 12:57

#2854: joy sdongger - KUNINGASIDEA!!!!

Tämä kuningas idea on muhinut niin kauan suomessa kuin hamppukin...  Tuholaiset hamppuhan kestää sen thc:een avul ihan hyvin mut tuo talvenkestävyys on ollu ongelma.   Kyllä noita jalostus yrityksiä on vaikka kuinka paljon esim venäjällä kasvava ruderialis on yks mistä on jalostettu aika paljon lajeja jotka ehtii kukkii pohjoisessa kesässä.  Lueskelin jostain netistä et kuulemma ois onnistuttu nokkonen( hampun sukulainen) risteyttää  hampun kaa ja näin sit saatu suomen talven kestävä lajike.  En tiiää onko iha höpö puhetta, mut kuullostaa ihan mahdolliselt.  Ainut vaan et nokkonen on niin kaukana hampusta et vähän kyl epäilen tuota.   Mut itse olen kyllä vahvasti sitä mieltä että sellanen laji ois tosi vaarallinen. Ei huumaus aine mielessä vaan luonnon kannalta. Hamppuhan on yks maailman nopein, kestävin ja suuren lehtipinta-alan tuottava rikkaruoho. Intiassaki tuli nähtyy noita villejä hamppuja ja kyllä ne tosi tehokkaasti muut kasvit tieltään jyräs ja kasvoivat vielä melkeen 4 metrii korkeiks..   Teiden reunoissa oli monia kilometrejä vain pelkkiä hamppuja ei mitään muuta.

Joten jos jalostettais laji joka pystyis suomes kasvaan ja sit jos se karkais suomen luontoo ni se tekis  suomen luonnon kasveille aika varmasti pahaa tuhoa.  Ajatteleppas miten paljon nyt jo vieraslajit aiheuttaa suomessa sukupuuttoa muille luonnon kasveille.... jos kiinnostaa ni katteleppas sellassest kasvist tietoo ku kurtturuusu (rosa rugosa). Tuo hamppu ois tota kurtturuusuu varmasti montakymmentä kertaa pahempi.  Eli itse olen ehdottomasti sitä mieltä et pidetään ne lajit hallinassa ja käytetään siemeniä mitkä tuhoutuu talvella.  Nykyään on niin paljon kaikkia autoflower lajikkeita jotka ehtii suomen kesäs kukkia ja kestävät kylmää  pitkälle syksyyn.  Eikä se kyllä ois ehkä hyvä juttu jos joka nurkalla hamppua kasvais....  Varsinki jos tää laittomuus ois vielä voimassa ni todennäkösesti hamppu tietous ois aika lapsen kengis.  Sit jengi keräilis niit puskii mist sattuu eikä osais kattoo onks niis hometta tai muuta hengitys teille vaarallist settii.. varsinki nuoret jotka on siinä iässä et tutustutaan päihteisiin kärsis siitä varmasti eniten.

Tää nyt oli vähä ohi adressin aiheen  mut oli niin kiinnostusta herättävä komenttii...

 

No tässä vähän adressin aiheeseenkin liittyen hyvä dokkari...  http://vimeo.com/14693765 Suosittelen ihmisiä jotka kannattavat kieltolakia katsomaan tämän videon niin ymmärrätte mitä me "laillistajat" ajamme takaa...  idea ei ole hampun käytön lisääminen suomessa vaan ongelmien vähentäminen.  Kieltolaki ei ole toiminut ja käyttö vain lisääntyy ja sitä myötä myös ongelmat. Joten on aika jo tehdä jotakin eikä vain junnata paikoillaan. Ei me laillastamisen kaannattajat haluta suomesta mitään huumelandiaa...

kannatan...
Vieras

#2858 Hamppu lailliseksi vaan

09.03.2011 22:30

Alkoholi tappaa, tupakka tappaa, ja alkoholi yhdisteltynä vanhempien lääkkeisiin tappaa. Hampun laillistaminen veisi rahat pois rikollisilta ja sen viehätys vähenisi. Jos se olisi yhtä yleistä kuin tupakointi, niin sitä saisi kuin asperiinia. Sen hinta alenisi, lisäksi myös rikollisuuden määrä vähenisi. Nyt liian moni tekee itsestään rikollisen , kasvattamalla itse tätä lääkkeeksi. Kyse on kuitenkin haittavaikutuksiltaan mitättömästä aineesta, jos verrataan alkoholiin ja väkivaltaisuuksiin joita alkoholin käyttö tuo mukanaan. Samoin nikotiini aiheuttaa syöpää. Alholin delirium-tremens eli juoppohulluus viittaa alkoholin aiheuttamiin mielenterveysongelmiin, masennukseen, harhoihin. Alkoholi ja tupakan sisältämä nikotiini on myrkkyjä jotka tappaa. Hamppu on lääke. Hampun hidas poistuminen elimistöstä tosin toisi mukanaan sen ettei autolla ajavien sitä tulisi käyttää. Mutta niin ne autoilijat tekee punaisenkolmion lääkkeilläkin, jättää autoilematta. Hamppu rikastuttaa nyt 'rikollisuutta' koska hampun kasvattaja on rikollinen ja nettoaa sadostaan suuria rahasummia. Nämä rahasummat virtaa kansainvälisille rikosliigoille, kun se voitaisiin ohjata valtiolle, vaikka veronalennuksiin ja terveydenhuoltoon. Jos suomessa ei hamppua ole, niin miksi tänne on laillista lähettää siemeniä? Ja kasvattaa? Onhan se omituisuuden huippu että kyllä kasvattaa saa ja siemeniä tuoda mutta käyttämällä ja myymällä sitä sitten joudut linnaan ja sut leimataan rikolliseksi. Etenkin kun suomenvaltion tulisi valvoa ja ottaa vastuu siitä mitä tänne tilataan. Kun se on täällä (hampun siemenet) niin aika kummallista sitten tehdä siitä rikollista toimintaa. Tarkoitan jos ei, niin sitten todella ei. Mutta kannabis tarjoaa laillistettuna hyvän tulon lähteen ja kontrolloidusti ei varmaankaan lisää rikollisuutta vaan hintojen mennessä alas, sen suosio vähenee. Jos hamppu ei jollekin sovi, ei sitä käytetä. Samoin ikäraja ylös, ja perusteeksi tietoa eli se tyypillinen aivojen kehittymisen suojelu. Samoin varoitus ettei sovellu työssä tai opiskelussa. Ei tietenkään sovi. Eihän kukaan kännissä koulussakaan mitään opi. Toisaalta on kanssa aika kummaa. Nyt kun hamppu on rikollista ja kiellettyä, sitä vetää lähes joka ikinen , missä vaan, iästä väliä. Kokeillaan. Mutta kun se olisi laillista, jouduttaisiin luomaan monimutkaisia sääntöjä, ottamaan ihmisten omista teoista vastuuta, kun he sen kuitenkin menevät tekemään. Eihän kukaan imppaa liimaakaan? Mutta jos se erityisesti määriteltäisiin huumeidenkäytöksi, siitä tulisi trendikäs tapa? Ei varmaankaan. Kyllä ihmiset tietää ettei hampusta seuraa peruuttamattomia haittoja. Mielestäni laillistaminen toisi paremman kontrollin, ja myös poistaisi kielletyn aineen tabun. Nimenomaan sen arvo päihdemarkkinoilla menisi alas. Ja käyttäjää ei leimata, syyllistetä taikka tuomita siksi että hän 'lääkitsee' itseään kannabiksella. Kannabiksesta tulisi verrattava yleislääke kuten asperiinista, kun se onkin. Alkoholi vasta hirvittävä aine on. Sille myyntikielto koko suomeen. Samoin tupakalle.
pekka pers karva
Vieras

#2859 jebaa

10.03.2011 01:08

itse en kyllä käytä kun joskus silloin tällöin kerran kaks vuodessa olenko siis narkomaani en hampusta ei tule samalla tavalla riippuvaiseksi kuin alkoholista tai tupakasta ja tuo kohtuus kaikessa on ihan hyvä pointti ja sen sanon että jos aletaan katsomaan että mikä sen ihmisen tekee päästään pimeäksi niin kyllä viina päissään ja kovia huumeita käyttäneenä tulee sekoiltua ja paljon

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

10.03.2011 03:16


OIKEA NIMENI ON ANTI VAURIO JA PORISTA alkoi päässäni
Vieras

#2861 Maria suoleen kanalassa!

10.03.2011 21:26

OLEN ANTI VAURIO JA PORISTA! OliN KANAlaSSA JA VEDIN mARIa sUOleeN. RatsuTULI POLIisi Ja Otin vISKIÄ. OpeTUS On ettei saA VETÄÄ MARIA suoLEEN KANALASSA ILMAN kumia, EtTEI TULE TAUTIpäähän nIINKUIN MINUlle.
kosmos
Vieras

#2862 Logiikkaa

10.03.2011 22:51

Kannabis ja alkoholi ovat molemmat huumausaineita.


Meillä on täten kaksi vaihtoehtoa.

Joko alkoholi muutetaan samaan asemaan kuin missä kannabis on nykyään...

...tai sitten kannabis laillistetaan samaan asemaan kuin missä alkoholi on nykyään.


Kansa valitkoon mieluisamman! Näen järkeä totella vain loogisia lakeja, joten nykyisiä "koska se vain nyt on niin"-tyyppisiä lakeja kannabista kohtaan joudun jättämään noudattamatta.
Vieras

#2863 jep

11.03.2011 00:12

gyno
Vieras

#2864

11.03.2011 07:38

nyt on mennyt ilmeisesti lakiehdotus läpi, jonka perusteella 50 000 ihmistä voivat aloittaa lakiehdotuksen, joka on PAKKO käsitellä eduskunnassa. Tällä hetkellä tässä adressissa on 32 860 nimeä. Nyt on aika alkaa lähettämään tämän sivun linkkiä eteenpäin ja VAATIMAAN asioihin muutosta. Kieltolaki kestää niin kauan kuin ihmiset ovat hiljaa. Herättäkää nukkuvat ja toimikaa. Tätä helpommaksi se ei voi muuttua. Ole valmis panemaan oma nimesi alle ja ehkä tulevat sukupolvet pääsevät nauttimaan maailmasta, jossa on vähemmän alkoholia (ja siitä johtuvaa väkivaltaa)ja enemmän arvostusta, niin ihmisiä, kuin taiteita, kuin ajattelua kohtaan. Nyt on aika taistella ihmisyyden puolesta!
٩๏̯͡๏)۶
Vieras

#2865 Re:

11.03.2011 12:40

#2864: gyno -

╔═════════Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ✿•*¨`*♥•❤♔❤•
♥*¨`*•✿Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ════════╗
☼☀(_̅_̅(̲̲̲̲̲̅̅̅̅̅( legalize it ( ̅_̅_̅_̅()~~~ LOVE AND LET LOVE IN☀☼Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ
╚═════════Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ✿•*¨`*♥•❤♔❤•
♥*¨`*•✿Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ════════╝

marusja åkerlund
Vieras

#2866

11.03.2011 12:48

bvnfgnj

Vieras

#2867

11.03.2011 12:48

gfjfgj
MAtti Kakko
Vieras

#2868 jeeee

12.03.2011 02:38

effwef
Vieras

#2869 Re: joopa joo

12.03.2011 11:56

#10: Tero Ylipulli -

Itse olen n.15v polttanut kannabista ja en ainakaan itselläni ole huomannut ihmeempiä haittavaikutuksia.Tupakoinnin ja alkoholin käytön olen lopettanut.Lailliseksi pitää saada jotta saadaan loputkin,laittomuudesta aiheutuvat haitat minimoitua ja K-18 ikäraja.

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

12.03.2011 15:47


Lade

#2871 Re: Ei, ei ja ei.

12.03.2011 15:49

#1028: Lauri Syrjälä - Ei, ei ja ei.

Voisiko tämän #1028 viestin poistaa? Ja sen jälkeen myös tämän. Kiitän jo etukäteen.

Jani Kokkonen
Vieras

#2872 ,.-

13.03.2011 01:23

lailliseksi
karstafari
Vieras

#2873

13.03.2011 14:46

Jäin kiinni kannabiksen kasvattamisesta. Poliisit ratsasivat kämppäni kahden maijan, kahden mondeon, yhden tutkinta auton kanssa. Asunnossani oli siis 7 poliisia ja kaksi poliisi koiraa. Asun kämppikseni kanssa ja kasvatus oli hänen kanssaan puoliksi. Sitä ei ollut tarkoitettu myytäväksi eteenpäin, vaan itse kasvatin sitä sen takia, ettei minun tarvinnut tukea rikollista toimintaa, näin koko kasvatus prosessin alusta loppuun eli tiesin ettei siinä varmastikkaan ollut mitään lisättyjä aineita (kuten lakkaa) lisäksi sain kasvattaa juuri sitä lajiketta mikä oli sairauksiini kaikkein parhaiten toimivaa (masentuneisuuteen ja ahdistuneisuuteen). Kaapissani kasvoi 12 kasvia. Kun jouduin putkaan ja pääsin kuulusteluihin, pahoittelin samantein kuulustelijaani siitä, että heille oli tullut tavallaan turhia resurssi kuluja pelkän kannabiksen takia johon hän vastasi "Et tiedäkkään kuinka turhauttavaa on juosta kannabiksen perässä päivästä toiseen, kun siitä ei kellekkään haittaa oikeastaan ole, mutta minkäs teet jos pomo näin käskee tehdä..." Mikä oli tuomioni : H- merkintä ja noin 300 euron oheissakko. Ja mietitäänpä hetki sitä, että onko kannabiksen käyttäjä / kotikasvattaja rikollinen ? Juridisesti katsottunahan hän on rikollinen (tietenkin jos hän rikkoo lakia) mutta tarvitseeko siitä ruveta kuitenkaan osoittelemaan ja huutelemaan " rikollinen, narkkari", kun kuitenkin miettii, niin esimerkiksi henkilö joka ajaa jatkuvasti ylinopeutta, niin on ihan samanlailla rikollinen niin kuin minäkin MUTTA hänellä on paljon paljon paljon suurempi riski aiheuttaa muille ihmisille vahinkoa, kuin mitä kannabiksen käyttäjällä / kotikasvattajalla on.

Olen siis itse 2v seurannut kannabiksen "haittoja" ja hyötyjä, keskustellut asiasta monien ihmisten kanssa (sukulaiseni, virkavalta, sosiaalitoimi, psykiatrit, ystävät jne) joista suurin osa on ollut sitä mieltä, että ei se kannabis ole mikään paha asia. Se ei aiheuta fyysistä riippuvuutta kuten heroiini, sen ld50 arvo on 1500kg kannabiksen kukintoa poltettuna 14 minuuttiin (lähde wikipedia), se on myöskin c4 kasvi (eli kasvi joka kuluttaa 4x enemmän hiilidioksidia ja tuottaa 4x enemmän happea verrattuna normaaliin viherkasviin). Se on myöskin tällä hetkellä maailman vahvin luonnonkuitu ja lisäksi kyseisellä viherkasvilla olisi suurta potentiaalista käyttöä esimerkiksi bio polttoaineena. Yhdysvaltain hallitus on tiennyt liki 37 vuotta, että kannabiksen vaikuttavat aineet (thc ja cbd) tuhoavat syöpäsoluja, mutta siltikään sitä ei käytetä sen hoitamiseen. Itse tosiaan käytin kannabista masennuksen ja ahdistuksen hoitoon ja se toimi paljon paremmin kuin esimerkiksi lääke valmiste Xanor (tosin ei kaikki kannabis lajikkeet). Tottahan toki olen myöskin törmännyt kannabiksen haittoihin, joista tosin suurin osa perustuu siihen, ETTÄ SE ON LAITONTA. Yksi ystävistäni sai keuhko ahtauman poltettuaan ½v PL (perus lätkä, hasis) joka on siis kannabiksen hartsia puristettuna yhteen ja jatkettuna jollain aineella saaden siihen lisää painoa. Suomessa kadulla pörräävässä PL:ssä saattaa siis olla seassa ihan mitä tahansa (kengän pohjasta vanhoihin lääkkeisiin) ja lisäksi suomeen rajan ylitulevassa PL:ssä ei välttämättä ole vaikuttavia aineita OLLENKAAAN.
Lisäksi moni tuttavistani jotka ovat polttaneet kannabista niin ovat sen myötä törmänneet muihin huumeisiin kuten amfetamiiniin ja tietenkin kokeilleet sitä, mutta tämäkin vain johtuu siitä, että paikasta josta he ovat tottuneet hakemaan kannabista, niin onkin ilmoitettu, että "hei sori mul ei oo kyl nyt budia, mut mites ottasitko vaikkapa pirreä..." jne... Eli tämäkin johtuu juuri siitä, että kannabis on laitonta. Olisiko esimerkiksi ystäväni törmänneet amfetamiiniin JOS kannabista olisi saanut hakea esimerkiksi lähimmästä alkosta täysin laillisesti (: ?...

Huomasin itse myöskin sen, että kun jäin kiinni ja en pystynyt enään tarjomaan ystävilleni perjantai illan rentoutumis savuja, niin he ovat sen jälkeen päättäneet ruveta juomaan viinaa perjantai illan virikkeiksi.. Mitäpä tästä on seurannut ? Paikkakunnallani on nyt ruvettu tekemään ilkivaltaa, ajellaan kylällä kännipäissään, tapellaan kavereiden kesken pienestäkin asiasta. Tälläistä se ei ollut silloin, jos he polttivat hamppua. Tai tietenkin nämä perus juopot riehuivat aina, mutta ei se näin radikaalia ollut...

Yksinkertasesti AVATKAA IHMISET NE SILMÄT JA HEITTÄKÄÄ NYT NE ENNAKKOLUULONNE..
Vieras

#2874 Re: Minäkään en ehdottomati allekirjoitaRe:

13.03.2011 14:58

#2851: Vieras - Minäkään en ehdottomati allekirjoitaRe:

Onhan se vaikeaa saada rikollinen toiminta kannabiksesta pois, kun siinä kuitenkin pörrää niin suuret rahat, ja olet lisäksi ihan täysin oikeassa siinä, että kannabiksen myynti voisi jatkua alaikäisille, ihan yhtälailla niinkuin sitä myydään nyttenkin, paitsi että poliiseilta vapautuisi paljon resursseja kannabiksen laillistamisen myötä, jotka voitaisiin vaikkapa käyttää juuri sen estämiseen, ettei alaikäisten käsiin joutuisi kannabista ja lisäksi kannabis saataisiin valvottuihin tiloihin myytäväksi. Kannabista myydään ihan yhtälailla alaikäisille tälläkin hetkellä, niinkuin sitä saatettaisiin myydä sen laillistamisen jälkeenkin. Tietenkin.. Rahahan rikollisia kiinnostaa (; ei ikä..

Kannabiskoukku ? Hmm.. mikäs se sellainen on? Enpäs ole kuullutkaan... Kannabis ei edelleenkään hyvä ihminen aiheuta fyysistä riippuvuutta, vaan sen riippuvuus on esim verrattavissa siihen, jos joku ihminen jää vaikkapa seksiin koukkuun (tosin siitä voi kyllä tulla fyysisiä oireita...) En ole koskaan kuullut kannabiksen aiheuttavan fyystistä riippuvuutta. Itse poltin 2v kannabista joka päivä ja lopetin kuin seinään.

Ja myöskin itse varmasti muistat sen minkälaistsa oli, kun viina oli kieltolain alaisena (; ? Eihän sekään kieltolaki toiminut... (:

Ari Antero Tuominoro
Vieras

#2875 Lääkekannabis

13.03.2011 22:03

Aivoinfarkti vuonna 1999, alkoholismista. kehon oikea puoli halvaantui toimintakyvyttömäksi, pyörätuolissa 4kk: lääkärin diagnoosi: et nouse siitä ikinä. maksa-arvot 2000+ jonka jälkeen itselääkitty kannabista oraalisesti että savukkeina. alkoholismi pelastui kannabiksen avulla
puolivuotta myöhemmin osallistui poikansa kanssa jalkapallopeliin ja muihin aktiviteetteihin. tätä nykyään 12v jälkeen fyysisesti täysin palautunut ihanteellisin maksa arvoin ja muin tervein paperein + oikean silmän ja korvan näkö ja kuulo täysin palautunut, puhekyky normalisoitui piakkoin parantumisen alkamisesta. eikö tässä olisi jo syytä käydä tarkempiin kliinisiin tutkimuksiin kannabiksen lääkinnällisestä potentiaalista että alkoholismin ja muiden sairauksien hoidossa.

Kommentoi adressia