Mielenilmaus 4.6.2013 lainmukaisen lastensuojelun puolesta

En tee enää töitä sosiaalialalla

#26 Vaikea uskoa??

05.06.2013 18:43

Se on niin käsittämättömän vaikea uskoa, mitä suomessa tapahtuu ja miten lakia ohitetaan.
Onko suurin ongelma siinä, että jos vanhempaa epäillään jostain, asiasta ilmoitetaan sosiaaliviranomaiselle? Eikö poliisi olisi oikea osoite? Eikö ensin pitäisi tutkia ja osoittaa vanhempi syylliseksi, ennenkuin tehdään toimenpiteitä? Jos sosiaalityöntekijä lähtee ajamaan asiaa esim asiantuntijaryhmään, että vanhempi on vaarallinen; eikö hänen tulisi ensisijaisesti kävellä poliisin luokse eikä kysellä muilta "asiantuntijoilta", joilla ei ole mitään koulutusta tai virallista valtaa alkaa syyttämään ketään mistään?? Miten suomessa on menty tähän? Marssijärjestyshän pitäisi olla sellainen, että jos poliisi toteaa, että vanhempi on vaarallinen lapselleen, hän soittaa virka-apua eli sosiaaliviranomaiset paikalle. Minä en ymmärrä.
Siksi, että marssijärjestys on täysin väärä, on myös lastensuojeluasiakkailta ihmisoikeudet hukassa. Oletetaan, että ihminen on automaattisesti syyllinen, koska joku on niin mahdollisesti ilmoittanut, jollekin on noussut määrittelemätön huoli tai sosiaaliviranomainen on sitä mieltä. Tässä kohtaa, pitäisi astua oikea laki ja tutkintapyyntö mukaan, ENNEN lapsen sijoitusta.
ENNEN tapaamisrajoitusten laittamista, kännyköiden viemistä lapsilta, uuteen kouluun sijoittamista, toiselle paikkakunnalle viemistä.. Ymmärtääkö sosiaalityöntekijä, mitä hän pahimmillaan tekee lapselle? Kaiken tuon edellä mainitun; KOKO lapsen elämä muuttuu yhdessä silmänräpäyksessä; sillä hetkellä, kun kaksi poliisi kävelee sossun pyynnöstä kouluun hakemaan lapsen koulupäivän päätteeksi. Poliisin olisi ensin pitänyt käydä kotona, ehdottomasti. Ehkä olisi taas jäänyt yksi turha sijoitus tekemättä, koska lyhimmilläänkin valitus KHO:on ja huostaanoton purku kestää 8kk:tta. Se on pitkä aika lapselle.
Suomeen pitää saada ihmisoikeudet lapsille. Heitä ei saa sulkea laitoksiin ilman todellista syytä.


Vieras

#27

06.06.2013 07:02

No, kuinka monta osallistujaa oli paikalla? Riittikö yhden käden sormet?

Vieras

#28 Olet niin oikeassa!

07.06.2013 07:07

#13: -

Maamme tapa hoitaa apua tarvitsevia perheitä on todellakin aivan väärä. Nyt meidän pitää vain yrittää saada lainlaatijoiden ja lasten kanssa työskentelevien tahojen kanssa yhteinen ymmärrys aikaan!!!


Vieras

#29 Oli meitä ehkä noin 25, mutta hyvä porukka olikin!!!:

07.06.2013 07:08


Vieras

#30

12.06.2013 08:42

Tämä on täysin totta. Mikä eniten ärsyttää on sana huoli ja sitten kukaan ei tee mitään.Jos minulla olisi valtaa poistaisin tuon sanan kokonaan suomenkielestä ja korvaisin sen ongelman ratkaisulta.Sillä toiminta on tällä hetkellä ongelmakeskeistä missä vaan vatkataan asioita ilman ulos pääsyä.

Vieras

#31

13.08.2013 21:03

Herran haltuun,toivon sydämestäni että perheeni(minä ja LAITOKSEEN huostaanotettu LAPSENI)pääsemme eroon tämänkaltaisesta lastensuojelusta joka on tuhonnut meidät,ajanut erilleen, horjuttanut mielenterveyttä, työllistänyt lisää avuntarpeista ja vailla tukiverkostoa elävää perhettämme,loukannut, mitätöinyt,kohdellut alentuvasti,arvostellut, tuominnut,vähätellyt,riistänyt erikoisterveydenhuollon palvelut,jättänyt täysin yksin vailla minkäänlaista tukea tai apua,vallannut kotimme(perhetyönä),jättänyt tyttäreni kärsimään vailla opiskelun sujumiseksi vaadittavaa erityistukea,ryöstänyt lapseni tahdonvastaisesti laitokseen,koulua käymään,saamati kuitenkaan pakottamalla laitoskouluaan käymään.Pakottaneet ottamaan "tukea" jota emme ole pyytäneet tai joka olisi meitä auttanut,päinvastoin,tilanne vain pahentunut,kieltäytyneet uskomasta äitiä,lukuisia lääkäreitä, psykologeja. erityisopettajaa,koulun viranomaisia,suosituksia neurologisiin tutkimuksiin,päinvastoin ovat HIRMUVALTAANSA käyttäen SYSTEMAATTISESTI SABOTOINEET KAIKKI ÄIDIN YRITYKSET SAADA LAPSELLEEN APUA. jUMALA/LUOJA JOS OLET OLEMASSA AUTA LASTANI JA AUTA MEITÄ,ANNA LAPSENI ELÄÄ RAKKAUDESSA JA TURVASSA OMAN RAKKAAN ÄIDIN KANSSA OMASSA KODISSAAN,ANNA MEILLE SE APU JA TUKI JOTA KIPEÄSTI TARVITSEMME,ANNA JOKAPÄIVÄINEN LEIPÄMME,PÄÄSTÄ MEIDÄT PAHASTA.AMEN. YT. MARIA EKLÖF