Adressi Israelin tueksi!

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Adressi Israelin tueksi!.

Blogi 23.07.2013

#1801 Kiitos!

23.07.2013 19:16

http://www.paivirasanen.fi/ajankohtaista/17-blogit

Blogi 23.07.2013

Kiitos!

Ylen uutisen mukaan Kirkko- ja kaupunki-lehden päätoimittaja
Seppo Simola on esittänyt anteeksipyynnön kristillisdemokraatteja ja minua
koskevasta pääkirjoituksesta. Otan kiitollisena tämän vastaan niin omasta kuin
puolueeni puolesta. Kun anteeksi pyydetään, niin anteeksi annetaan. Tästä on
hyvä jatkaa asiallista keskustelua, jossa voi vapaasti myös ilmaista erilaisia
näkemyksiä.

Samalla kiitän tuhansista saamistani tukiviesteistä. Olen
suurimman osan lukenut ja aion vielä ne kaikki lukea. Kiitän erityisesti
rukoustuesta, olen vakuuttunut siitä, että tuhannet rukoukset isänmaamme
puolesta on kuultu.

Liitän tähän vielä keskustelua aiheuttaneen puheeni, sillä
sitä on minulta vielä kyselty ja pyydetty julkaistavaksi.

Päivi Räsänen
6.7.2013 Kansanlähetyspäivät, seminaari
Kristittynä maallistuneessa yhteiskunnassa
Facebookissa sunnuntaina 21.7.2013

#1802 Piispa Tapio Luoma

23.07.2013 19:24

Piispa Tapio Luoma

Pohdinta siitä, miten heinäkuun kirkolliseen keskusteluun olisi pitänyt kenenkin tarttua, jatkuu. Hyvä niin. Jatkan vielä omaa ajatuksenjuoksua tuomalla esille yhden analyysiyrityksen. Kansanlähetyspäivillä kohua herättänyt puhe ei ylittänyt uutiskynnystä sen vuoksi, mitä sanottiin vaan kuka sen sanoi. Henkilöityminen jyrkensi keskusteluilmapiiriä. Siksi ounastelen, että vaikka kirkon puolelta annettiin tai olisi annettu minkälaisia lausuntoja tahansa, niissä ei kuultu eikä olisi kuultu kirkon näkemystä erilaisista ajankohtaisista sosiaalieettisistä kysymyksistä. Sen sijaan niissä pakostakin nähtiin tai olisi nähty kirkon kanta ennen kaikkea itse kohutun puheen pitäjään.

Uskon, että viime päivien tilanteet koituvat lopulta kirkkomme parhaaksi. Pidän myös hyvänä, että esimerkiksi toimittajat puhuvat kirkollisesta aiheesta nyt - ainakin minusta - poikkeuksellisen monipuolisesti ja rakentavasti. Tapauksen opetuksia pohditaan epäilemättä laajalti. Meidän jokaisen keskusteluun osallistujan on tarpeen muistaa vastuumme sanojen käyttäjinä. Tunteetkin kuuluvat asiaan eikä niitä pidä vähätellä. Silti apostolinen muistutus on paikallaan: ”Vaikka vihastuttekin, älkää tehkö syntiä.”
Mielipidekirjoitus 24.7.2013

#1803 Suomella on kallis kirkkoministeri

24.07.2013 07:39

http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/suomella-on-kallis-kirkkoministeri/1356096

Tossavainen ei nyt oikein ymmärrä, mikä on varsinainen syy ja mikä seuraus. Jos kirkko olisi koko ajan opettanut Sanaa niinkuin sen pitäisi, niin kaikilla olisi tieto, mitä Jumala ja ja Sana opettaa. Nyt kirkko pyrkii luopumuksessaan miellyttämään "yleistä mielipidettä", joka tunnetusti on ns. jumalaton. Ja kun sitten joku kertoo kirkon omista kirjatuista ajatuksista ja Raamatusta, miten asiat todellisuudessa ovat, niin piispat pyllistää kilvan KD:lle ja Räsäselle ja kumartaa yleistä mielipidettä. Tästä johtuen erobuumin jossakin määrin ymmärtää, jos ymmärtää.....

Niinhän täällä tapahtuu kuin aikoinaan Baabelissa, kun Jumalan kansaa vainotaan ja heidät pyritään eliminoimaan: Silloin nämä miehet sanoivat: "Me emme löydä tuossa Danielissa mitään syytä - ellemme löydä sitä hänen jumalanpalveluksessaan".
http://ftp.funet.fi/index/bible/fi/1933,38/Dan.6.html
Puoluetoimiston pommiuhkaaja jätti jäljen

#1806 Re: Kristillisdemokraattien puoluetoimisto uhattiin räjäyttää

24.07.2013 16:12

Seurakuntalainen

#1807 Tuovinen Räsäsen puheesta: Uutiskohu osoitti totuusarvon

24.07.2013 16:39

Lähtekää siitä ulos minun kansani!

#1810 Arkkipiispa: Raamattu ei ole lakikirja

25.07.2013 15:47

http://yle.fi/uutiset/arkkipiispa_raamattu_ei_ole_lakikirja/6748057

Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani."
Baabel&Laodikea

#1817 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kirkkokansa kaipaa ja vastustaa uudistuksia

25.07.2013 16:00

Laittomalle arkkipiispalle!

#1818 Re: Arkkipiispa: Raamattu ei ole lakikirja

25.07.2013 16:08

#1810: Lähtekää siitä ulos minun kansani! - Arkkipiispa: Raamattu ei ole lakikirja

"Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"  Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.' Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.' Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."

Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.

Baabel&Laodikea

#1819 Re: Re: Arkkipiispa: Raamattu ei ole lakikirja

25.07.2013 16:13

#1818: Laittomalle arkkipiispalle! - Re: Arkkipiispa: Raamattu ei ole lakikirja

Laittomalle arkkipiispalle:

Matteuksen evankeliumi:
7:23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'
13:41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,
23:28 Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta.
24:12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.

Roomalaiskirje:
6:19 Minä puhun ihmisten tavalla teidän lihanne heikkouden tähden. Sillä niinkuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuuden ja laittomuuden palvelijoiksi laittomuuteen, niin antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen.

2.Tessalonikalaiskirje:
2:3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
2:7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,

1.Timoteuksen kirje:
1:9 ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,

Tiituksen kirje:
2:14 hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.

Hebrealaiskirje:
1:9 Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi."
10:17 ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista."

1.Johanneksen kirje:
3:4 Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus.

Laittomuus on päässyt valtaan ev lut kirkossa!

#1820 Miksi kirkon johto reagoi hitaasti Räsäs-kohuun – arkkipiispa vastaa

25.07.2013 17:22

http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/12071-miksi-kirkon-johto-reagoi-hitaasti-raesaes-kohuun-arkkipiispa-vastaa

Niin hän sanoi heille: "Oi, te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet!

 

Herätysliikkeet hämmentävät kirkkoa

#1821 Helsingin piispa Irja Askola patistelee kriittisiä jäseniä haastamaan kirkon vuoropuheluun

30.07.2013 15:00

http://www.hs.fi/kotimaa/Herätysliikkeet+hämmentävät+kirkkoa/a1374895282620

Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua.Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua haureudestaan. Katso, minä syöksen hänet tautivuoteeseen, ja ne, jotka hänen kanssaan tekevät huorin, minä syöksen suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoistansa; ja hänen lapsensa minä tappamalla tapan, ja kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä olen se, joka tutkin munaskuut ja sydämet; ja minä annan teille kullekin tekojenne mukaan.
Jumala ei tunnusta häntä!

#1822 Re: Helsingin piispa Irja Askola patistelee kriittisiä jäseniä haastamaan kirkon vuoropuheluun

30.07.2013 16:06

#1821: Herätysliikkeet hämmentävät kirkkoa - Helsingin piispa Irja Askola patistelee kriittisiä jäseniä haastamaan kirkon vuoropuheluun

Järjestys seurakunnan kokouksissa

Mitä tämä siis tarkoittaa, veljet? Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa: laulu, opetus tai ilmestys, puhe kielillä tai sen tulkinta. Kaiken on tapahduttava yhteiseksi parhaaksi. 27 Jos puhutaan kielillä, vain kaksi tai enintään kolme saa puhua, kukin vuorollaan, ja jonkun on tulkittava puhetta. 28 Ellei tulkitsijaa ole, puhuja olkoon seurakunnan parissa
vaiti ja puhukoon vain itselleen ja Jumalalle. Samoin profeetoista saa esiintyä vain kaksi tai kolme, ja toiset arvostelkoot. 30 Jos joku muu läsnäolijoista saa ilmestyksen, edellisen puhujan tulee vaieta. Kaikki te voitte profetoida, kukin vuorollanne, jotta kaikki oppisivat ja saisivat rohkaisua. Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan, sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen
vaan rauhan Jumala.

Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei
ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on
kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne? Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä. Veljet, tavoitelkaa siis profetoimisen lahjaa älkääkä estäkö kielillä puhumista. Kaiken on vain tapahduttava arvokkaasti ja hyvässä järjestyksessä.

Eivät kärsi kuunnella!

#1823 Re: Miksi kirkon johto reagoi hitaasti Räsäs-kohuun – arkkipiispa vastaa

30.07.2013 16:47

#1820: Laittomuus on päässyt valtaan ev lut kirkossa! - Miksi kirkon johto reagoi hitaasti Räsäs-kohuun – arkkipiispa vastaa

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013073017311693_uu.shtml

Raamattu sanoo, että kivetkin huutavat, mutta, että pappi, se on ennen kuulumatonta!? : ))
Mutta hän vastasi ja sanoi: "Minä sanon teille: jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat".

Obadja

#1824 Keskipohjanmaa: Magneettimedian kirjoituksesta uusi rikosilmoitus

30.07.2013 16:55

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013073017310718_uu.shtml

Sillä lähellä on Herran päivä kaikkia pakanakansoja: Niinkuin sinä olet tehnyt, niin sinulle tehdään; kosto sinun teostasi kohtaa sinun omaa päätäsi.
http://ftp.funet.fi/index/bible/fi/1933,38/Ob.1.html
Autuaita olette te, kun ihmiset vihaavat teitä ja erottavat teidät yhteydestään ja herjaavat teitä!

#1825 Re: Re: Miksi kirkon johto reagoi hitaasti Räsäs-kohuun – arkkipiispa vastaa

30.07.2013 18:16

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…