Adressi Israelin tueksi!

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Adressi Israelin tueksi!.

Sirpa

#301 Re: Shalom!

02.06.2010 23:40

#295: Eero Vuorela - Shalom!

 Minun käy sinua sääli

M.V.

#302 Mielestäni meidän tulee seistä tässä Israelin tukena.

03.06.2010 09:55

Israel on saartanut Gazan. Tämä on fakta, josta voi olla montaa mieltä, mutta tällaisen saarron purkaminen ei missään nimessä ole minkään itsensä aktivisteiksi nimittämien ihmisten tehtävä. Se on valtioidenvälisen diplomatian tehtävä.

Aktivistien tavoitteena oli selvästi asettaa Israel pakkoraon eteen: joko "avustuslaivasto" onnistuisi murtamaan Israelin asettaman saarron, tai Israel pakotettaisiin käyttämään väkivaltaa "aktivisteja" kohtaan. Kummassakin tapauksessa tappio olisi Israelin.

"Avustuslaivaston" tavoitteena ei ollut avun vieminen Gazaan. Heidänhän olisi ilman muuta pitänyt tarttua Israelin tarjoukseen tuoda tarvikkeet Ashdodin sataman kautta Gazaan.

Tapahtumien yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa. Selvää näyttäisi olevan, että kuolonuhreja vaatinut välikohtaus tapahtui ainoastaan yhdellä laivueen kuudesta aluksesta.

Mielestäni meidän ei pidä lähteä tällaiseen vasemmistolaiseen politikointiin mukaan, missä "aktivistit" tahallaan uhittelevat demokraattisen valtion armeijalle ja saavat sitten selkäänsä.

Gazan saarto aiheuttaa inhimillistä kärsimystä. Mutta sen lopettaminen molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla on hoidettava diplomaattisen yhteistyön kautta, ei millään "aktivistien" pakkokeinoilla.

nm
Vieras

#303 musliimeilla on monta maata juutalaisilla yksi ja sekin haluttais niiltä riistää pois!!!!

03.06.2010 10:33

kuinka monet kerrat juutalaiset ovat saaneet taistella tämän maan puolesta ilman sitä saamatta...esim suomalaiset menettivät karjalan ja vieläkin se kuuluu venäjälle..musliimi maita on monta juutalaisilla yksi ja jatkuvasti saavat sen puolesta taistella

Matilda

#304 TUKI ISRAELILLE

03.06.2010 12:07

Shalom!

Hyvä asia, että Israelia tuetaan suomalaisten keskuudessa laajasti!

Muitakin toimenpiteitä tarvittaisiin.

Kiitos!

M.V.

#305 TORSTAI 03.06.10

03.06.2010 15:24

1. HEVONEN ON päästetty pilttuustaan vapaaksi, toteaa Isi Leibler JP:n kolumnissaan. Hän valittaa sitä, että taas kerran Israelin vastaavat virkailijat, hallitus ja sen ministerit, onnistuivat sotkemaan Free Gaza operaation pysäyttämisen ja sen jälkihoidon sekä taitamattomuudellaan että valmistautumattomuudellaan. Hän toteaa, että heillä oli monen kuukauden ajan tiedossaan Gazaan pyrkivän laivasaattueen todellinen tarkoitus, ja että viimeinen varoitus tuli erään saattueen osanottajan suusta, joka totesi ennen saattueen lähtöä Kyprokselta, että päämääränä on joko pääsy Gazaan tai marttyyrikuolema.

SIITÄ HUOLIMATTA todellista valmistautumista sen estämiseksi ei suoritettu ja pysähtymiskieltoa rikkoneen aluksen pysäyttämiseksi ja ottamiseksi valvontaan lähetettiin sotilaita vain väriammuksilla varustettuina ja ehdottomalla käskyllä pidättyä käyttämästä kovia ammuksia ilman eri komentoa. Kai IDF:n suunnittelijoilla oli tiedossaan, että ”heitä vastassa oli muutaman kymmenen hengen kokenut ja uskonnollisesta vakaumuksestaan tietoinen terroristien joukko, jotka tunsivat käyvänsä uskonsotaa vääräuskoisia vastaan ilman kompromissin mahdollisuutta, ja jotka olivat varustautuneet ja aseistautuneet sen mukaisesti”.
ISI LEIBLER toteaa kolumnissaan, että Israel todella tarvitsee tutkintakomitean, mutta sen päämääränä tulee olla selvittää, miksi hallitus toistuvasti epäonnistuu käsitellessään elintärkeää sotaa aatteista (ideas). Toiseksi sen tulee selvittää, miksi tällaiseen sodankäyntiin ei anneta tarvittavia varoja, ja kolmanneksi, miksi siinä ei käytetä lahjakkaita israelilaisia, joilla on tarvittava taito edustaa Israelia näissä kysymyksissä.

HEVONEN on päästetty vapaaksi, kuten Leibler toteaa, ja että ”vaikka tekisimme asian kuinka selväksi tahansa, kansainvälisesti Israel todettaisiin kuitenkin syylliseksi, mutta olisi korkea aika edes paljastaa kaksinaismoraalia edustavat teeskentelijät häpeämään”. Hän viittaa tässä vaikka Pohjois-Korean upottamaan Etelä-Korean sota-alukseen, joka sivuutettiin kansain-välisesti hartioita kohauttaen. Leibler toteaa, että ”tämä on mahdollista vain, jos objektiivisesti ja tasapuolisesti ajattelevat henkilöt saavat tarvitsemansa välineet pystyäkseen tekemään selväksi, että vastassamme on barbaarinen, määrätietoinen vihollinen, joka edustaa äärimmäistä vastakohtaa sille, mitä voisi odottaa ihmisoikeuksien puolustajien taholta”.
LEIBLER esittää toivomuksen, että Israelin poliittiset puolueet – lähinnä Kadima - voisivat poistaa keskinäiset kiistansa ja henkilökohtaiset loukkauksen tunteensa ja yhdistää voimansa taisteluun yhteistä vihollista vastaan, jonka päämääränä on Israelin tuhoaminen. (JP)

2. ISI LEIBLERIN havainto laivasaattueen todellisesta tarkoituksesta tulee täysin selväksi siitä tavasta, millä Hamasin johto Gazassa suhtautuu sille lähetettyihin avustustarvikkeisiin. Israelin viranomaiset alkoivat välittömästi - laivojen päästyä satamaan ja poistettuaan niiden matkustajat ja henkilökunnan - purkaa tarvikkeita laiturille ja sieltä suoraan rekka-autoihin. Lastin purkamista haittaa niiden järjestäytymätön lastaus ja olematon selvitys sen sisällöstä. Viranomaiset laskevat, että tarvikkeiden kuljettamiseen riittää 70 - 80 rekka-autoa.
He toteavat, että Israel vie normaalisti Gazaan joka päivä 80-100 rekka-autollista tarvikkeita ruoka-aineista lääkkeisiin ja muihin terveystarvikkeisiin sekä lasten leluihin saakka.

LAIVOISTA Gazan raja-asemalle tarvikkeita kuljettavia rekka-autoja ei kuitenkaan ollut ketään ottamassa vastaan, ja Hamasin virkailijat kieltäytyvät käsittelemästä niitä. Koska suoria kontakteja Israelin ja Hamasin viranomaisten kanssa ei ole, tarvikkeet puretaan terminaalialueelle odottamaan selvityksiä, kenelle ne kuuluvat. Vallitsevan käytännön mukaan israelilaiset rekat eivät aja Gazan alueelle, vaan purkavat lastinsa terminaalialueella, josta palestiinalaiset rekat Gazassa hakevat ne. Jos Gazassa olisi kriittinen puute ruuasta ja välttämättömyystarvikkeista, voisi kuvitella Hamasin tekevän kaikkensa tarvikkeiden pikaisesta toimittamisesta niitä tarvitseville. Free Gaza operaation järjestäjien mukaan tarvikkeet oli tarkoitus luovuttaa suoraan Hamasin hallitukselle Gazan satamassa. (JP)

ISI LEIBLERIN kuuluttamaa vastarintaa – käyttäen terroristien käyttämää termiä – vaikeuttaa se, että kansainväliset järjestöt, lähinnä YK ja sen alaiset neuvostot ja komiteat, ovat joutuneet muslimi- ja kehitysmaitten kaappaamiksi, joiden päätökset ja julkilausumat ovat automaattisesti Israelia tuomitsevia riippumatta niiden oikeutuksista. Eikä siinä kaikki, vaan EU-maat ovat niissä asuvan runsaan muslimiväestön painostuksen vuoksi yhä haluttomampia tulemaan piskuisen Israelin tueksi muslimi-suhteittensa kustannuksella.

3. PÄÄMINISTERI Netanyahu sanoi lyhyessään lausunnossaan Israelin TV:ssä eilen, että Israelia vastassa on kansainvälinen teeskentely ja yksipuolinen kiire sen tuomitsemiseksi. ”Israel ei tule pyytämään anteeksi puolustaessaan itseään”, hän julisti pyytäessään kansainvälistä yhteisöä lopettamaan IDF:n tuomitsemisen maanantaisesta valtauksesta. Pääministeri puhui ensin hepreaksi ja sitten englanniksi kansliassaan pitämässään lehdistökonferenssissa, jonka osanotto oli TV-kuvien mukaan kovin heikko. Hän kertoi soitellessaan kansainvälisille johtajille: ”Mitä te olisitte tehneet? Miten teidän sotilaanne käyttäytyisivät vastaavassa tilanteessa? Sydämessänne jokainen teistä tietää vastauksen.”

PÄÄMINISTERI esitti puheessaan, kuten hän sanoi, mahdottomalta tuntuvan pyynnön, tiedustelun tai vaatimuksen, ettei Israelia kohdeltaisi toisin kuin kaikkia muita maita; ettei juutalaisella valtiolla olisi oikeus puolustautua.
Netanyahu selitti, että jos avattaisiin vapaa laivayhteys Gazaan, siitä tulisi Iranin aseviennin valtaväylä Gazan terroristeille. Kuten on havaittu, Iran etsii jatkuvasti uusia ja epätavallisiakin menetelmiä aselähetystensä salakuljettamiseksi Gazaan. Niitä laivataan Afrikan länsirannikolle, josta niitä kuljetetaan rekoilla Siinaille ja sieltä eri teitä pitkin Gazaan. Aseita sullotaan vedenpitäviin tynnyreihin, jotka lasketaan Gazan rannikon edustalle aaltojen kuljetettaviksi Gazaan, jossa kalastajat ja Hamasin meripoliisi ne nostavat maihin. Myös suurehkoja aluksia käytetään aseitten ja ohjusten salakuljettamiseen Hamasille, minkä johdosta Israel on pyrkinyt valvomaan tarkoin Gazan sataman laivaliikennettä.

NETANYAHU totesi lausunnossaan, että Israel todetaan ja on jo todettu syylliseksi, asetettiinpa kansainvälinen tutkimuskomitea tai ei. Hän ei ottanut kantaa siihen, miten hallitus aikoo suhtautua, kun sellainen asetetaan, mutta Israel tuskin toivottaa sen tervetulleeksi. (JP)

4. ISRAELIA tuomitsevia lausuntoja on tullut joka taholta. Jopa USA:kin petti rivistön
menemällä mukaan Israelia tuomitsevaan YK:n ihmisoikeusneuvoston lausuntoon, jonka vesitystä PA:n edustajat valittivat todeten kuitenkin tyydytyksellä USA:n tukemisen.
Moshe Yaalon nousu tätä vastaan Raananassa todeten, ettei Israelin ole aihetta itse-syytöksiin lisäten, että Israel on itsenäinen valtio, joka päättää omista asioistaan, eikä ”banaanivaltio”. Englannin pääministeri David Cameron totesi, ettei Gazan saarto ole tuonut mitään hyvää eikä vähentänyt Hamasin otetta vallankahvasta Gazassa.
EU:n uusi ulkopoliittinen johtaja Catherine Ashton vaati Brysselissä Gazan saarron välitöntä purkamista ja kaikkien porttien avaamista Israelista ja Egyptistä Gazaan.
Turkki kutsui lähettiläänsä pois Israelista; Nicaragua katkaisi kaikki suhteensa Israeliin.
Turkin parlamentti piti äärimmilleen latautuneen istuntonsa keskiviikkona Ankarassa. Pääministeri Erdoganin AKP-puolueen edustajat kuitenkin vastustivat vaatimuksia suhteitten edelleen kiristämisestä Israelin kanssa. Edustajat vaativat Israelin anteeksipyyntöä, korvauksia uhreille ja syyllisten saattamiseksi oikeuteen. Kaiken järjen mukaan, Israelilla olisi kaikki oikeudet vaatia korvauksia laivasaattueen järjestäjiltä toteuttaa operaatio vastoin Israelin kieltoa ja toteamista, että se tullaan pysäyttämään ennen Gazaa.

ISRAELIN oikeuskansleri Yehuda Weinstein teki päätöksen – ilmeisesti neuvoteltuaan siitä poliittisen johdon kanssa – päästää kaikki laivoissa olleet matkustajat ja henkilökunta vapaaksi, myös ne, joiden tiedettiin vahingoittaneen IDF:n merisotilaita. Kaikki eivät suinkaan hyväksyneet tätä päätöstä, mutta sitä vaativat monet ulkopuoliset valtiot YK:n mukana.
Neljä surmansa saaneista oli Turkista, kaksi turkkilaista pahoin haavoittunutta ovat edelleen Israelin sairaalassa odottaen kuntonsa paranemista lentomatkaa varten. Myös neljä saattueessa mukana ollutta israelilaista vapautettiin, mukana sheikki Raed Salah.
Israelin Knessetissä näyteltiin eilen raju tunteenkuohu arabikansaedustaja Zoabin noustessa puhujapönttöön. Syntyneen lähelle käsirysyä kehittyneen tilanteen selvittämiseksi kolme arabiedustajaa ja yksi juutalainen naiskansanedustaja poistettiin salista. Zoabi oli mukana Mavi Marmaralla, eikä haastattelussa sanonut tienneensä mitään terroristeista laivalla. Monet ovat vaatineet hänen erottamistaan Knessetin jäsenyydestä. (JP)

5. FREE GAZA organisaation puuhamiehet kehuvat lähettävänsä uusia laivasaattueita Gazaan, ja että heillä on rahoitus kunnossa vielä suuremman saattueen valmistamiseksi. Kaksi laivaa purjehtii tällä hetkellä Kyprokselta Gazaan, mutta niiden päällystö on ilmoittanut suostuvansa purjehtimaan Ashdodiin yhteenottojen välttämiseksi.

ISRAELIN rauhankumppaniksi nimetty Mahmoud Abbas kutsui IDF:n operaatiota Välimerellä ”kansalliseksi massamurhaksi”. Hän nimesi Beetlehemissä meneillään olevan talous-konferenssin ”vapauskonferenssiksi” ja lupasi ”Palestiinan” kansalaisuuden kaikille Free Gaza operaation aktivisteille. Abbas sanoi toivovansa, että viime päivien tapahtumat helpottavat Fatahin ja Hamasin välisten erimielisyyksien tasoittamisessa. Hän sanoi palestiinalaisten joutuvan päivittäin Israelin harjoittamien surmaamisten, tiesulkujen, turvallisuusaidan, karkottamisten, maan rohmuamisen ja Gazan saarron alaisiksi. ”Jerusalem on ympäröity eristysmuurilla, Gaza on saarrettu, Hebron on jaettu, Betlehem on eristetty ja sen maat varastettu.” Hän vaati Turkkia pysymään lujana Israelin terrorismin edessä. Siinäpä sitä tulikin tämän ”rauhankumppanin” näyte terminologiasta, miten rauhaa rakennetaan ”rauhan-keskustelujen” ollessa meneillään. Mikähän sopisi tällaisen ”rauhankyyhkyn” symboliksi?

5. UUTISOTSIKOITA
- Entinen brittikomentaja eversti Richard Kemp neuvoo Israelia kieltäytymään kansainvälisestä tutkimuskomiteasta. ”Miksi Israel alistetaan tällaiseen, kun toisia demokraattisia valtioita ei?” Hän selittää, että demokraattiselle valtiolle kuuluvan oikeuden ja velvoitteen mukaisesti Israel vastaa omista tutkimuksistaan. Hän viittaa todella vakavaan sotilasvirheeseen Afganistanissa, jossa Saksan armeijan sotilaat surmasivat 50 – 150 siviiliä ilmapommituksissa ilman mitään puolueetonta tutkimuskomiteaa. Kemp kritisoi IDF:n valmistautumista operaatioon ja varsinkin sen tiedustelun puutetta, mutta että vastuu seurauksista kuuluu operaation järjestäjille. (JP)
- Tri Dore Gold vastasi tietoihin NATO-joukkojen asettamisesta Länsirannalle: ”NATO tänään ei ole tarkoitettu neuvostojoukkojen estämistä varten Itä-Euroopassa, vaan terrorisminvastaiseen taisteluun vailla sanottavaa menestystä.” Hän katsoo NATO-joukkojen sijoittamisen Juudeaan ja Samariaan estämään palestiinalaisten aseistautumista ”katastrofiksi”. (JP)
- Free Gaza aluksista löydettiin veitsiä, linkoheittimiä, yönäkökiikareita ja muita varusteita, mitkä kyseenalaistavat operaation rauhallisen tarkoituksen. Gill Hoffmanin laatiman artikkelin mukaan aluksista puretut tarvikkeet mahtuvat 23 rekka-autoon vietäviksi Gazaan, kun vain kelpaisivat jollekin.
- Turkissa asuvat juutalaiset antoivat tukensa Free Gaza operaatiolle, minkä uskotaan – ja toivotaan – varmistavan heidän turvallisuutensa. Turkin viranomaiset ovat kuitenkin lisänneet turvallisuustoimenpiteitä heitä varten. Istanbulissa asuu 23 000 juutalaista. Israelilaisten matkasuunnitelmat Turkin lomanviettokeskuksiin ovat kuitenkin peruuntuneet radikaalisti. (JP)
- Israelilaiset kehittelevät mitä oudompia hedelmiä ja vihanneksia kokonaan uudenlaisella maulla. Yksi on sitruunantuoksuinen tomaatti, toinen suklaan-värinen persimoni, kolmas minikokoinen valkosipulinkynsi, tai purppuran-värinen peruna, joka maistuu keitettynä voille. Edelleen perunanmuotoinen porkkana, tähdenmuotoinen zucchini, ulkoa tummanvihreä, sisältä mehukkaan punaisella lihalla, punapippurissa on kolminkertainen määrä vitamiineja, madonnäköisiä marjoja ja sininen banaani. Keltainen kirsikkatomaatti on erittäin suosittu Euroopan ravintoloissa, jossa sen siemenet maksavat 160 000 USD paunalta. Israel ei tietenkään ole ainoa epätavallisten hedelmien kehittäjä maa, kuten neliömäinen vesimeloni Japanissa osoittaa. (JP)
- Suunnitteleeko Turkki suojelevansa seuraavan suuren saattueen Gazaan omilla sotalaivoillaan? Merkitsisikö se sotaa maitten välillä? http://www.ianwelsh.net/holy-sweet-lord-turkey-has-announced-they-will-send-another-flotilla-to-gaza%E2%80%94escorted-by-the-turkish-navy/
- WND arvioi, että Obama voi käyttää Free Gaza operaatiota tekosyynä vaatia
Israelilta uusia myönnytyksiä vaikkapa Iranin ydinsuunnitelmien suhteen.
http://www.wnd.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=161793

Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

03.06.2010 16:22


Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

03.06.2010 16:25


Tarmo Tuomenharju
Vieras

#308 Shalom veljet ja sisaret.

03.06.2010 18:13

Maailma yrittää jatkuvasti murskata Jumalan Pyhää kansaa Israelia mutta Herran käsi lepää Israelin päällä. Ps.132, Gal.5:15-16.

Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

03.06.2010 20:21


Juhani Starczewski
Vieras

#310 ISRAEL-TUKIMARSSI TORSTAINA 10.6.2010 KLO 18

03.06.2010 20:48

HELSINGIN KESKUSTASSA!

PAIKKA SELVIÄÄ MYÖHEMMIN.

TÄMÄ ON ENNAKKOTIETO, JOTA SAA LEVITTÄÄ MAHDOLLISIMMAN LAAJALLE!

JÄRJESTÄJÄ ISRAEL-YSTÄVYYSTOIMIKUNTA

Elli Kukkula
Vieras

#311 Adressi Israelin tueksi

03.06.2010 23:30

En alkujaankaan uskonut syytöksiä todeksi,mitä luin.

Uskon,että Israel on aito ja rehellinen vastauksissaan ja teoissaan.Tuen vakaasti sydämmessäni Israelia ja rukoilen sen oikean rauhan puolesta.Rauhaa ei saavuteta maata luovuttamalla,vaan pitämällä kiinni Jumalan sanasta ja mikä kuuluu Israelille.Jerusalemia ei saa jakaa,eikä antaa pois muitakaan alueita.Israel tulee olemaan vielä suurempi alue aina Eufrat virtaan asti.Siunausta rakkaalle suurlähetystölle ja  rakkaalle Israelille. Love and Blessing Elli Kukkula

Eila Lehtomäki
Vieras

#312

03.06.2010 23:49

Siunaan ja rukoilen Israelin puolesta

Eero Vuorela
VANTAA

#313 Re: musliimeilla on monta maata juutalaisilla yksi ja sekin haluttais niiltä riistää pois!!!!

04.06.2010 09:55

#303: nm - musliimeilla on monta maata juutalaisilla yksi ja sekin haluttais niiltä riistää pois!!!!

Meillä eurooppalaisilla on monta maata, jehovantodistajilla ei yhtäkään, mutta ei sen takia pidä mitään maata perustaa minkään uskontokunnan ympärille.

Israel on ja pysyy, mutta toivottavasti tulevaisuudessa palaa omien rajojensa sisälle ja alkaa kunnoittaa ihmisoikeuksia.

Nykyisellä käyttäytymisellään Israel luo Hamasin ja IDF:n "erikoisjoukkojen" kaltaisia terroristi soluja.


Vieras

#314 ISRAEL-TUKIMARSSI TORSTAINA 10.6.2010 KLO 18.OO HELSINGISSÄ!

04.06.2010 12:35

Kokoontuminen Helsingin Auroran kentällä (Finlandia-talon takana) alkaen klo
17.15.

Reitti: Auroran kentältä Mannerheimintielle, josta Etelä-Esplanadia pitkin
Kasarmintorille.

Seuraa ICEJ:n nettisivuilta (www.icej.fi) mahdollisten bussikuljetusten
reittejä omalta paikkakunnaltasi Helsinkiin ja takaisin.

Israel-tukimarssin järjestää Israel-Ystävyystoimikunta.

Toivomme mahdollisimman runsasta osanottoa. Viestiä saa vapaasti lähettää
eteenpäin.

Seistään Israelin rinnalla!


Ystävällisin terveisin


John Remes

Ystävyystoimikunnan puheenjohtaja

044 263 5084

john.remes@saunalahti.fi

M.V.

#315 PERJANTAI 04.06.10

04.06.2010 12:46

1. HE TULIVAT päälle murha silmissään, kertoo kokemuksiaan Mavi Marmaran kannelle helikopterista laskeutunut Shayetet 13 osaston viimeinen viidestätoista sotilaasta. Hän kertoo havainneensa syrjäsilmällä, että ennen häntä laskeutuneista sotilaista kaksi makasi kannella, yhdellä ampumahaava vatsassa, toisella polvessa, ja kolmas makasi tajuttomana ammottava metallitangolla isketty haava päässään. Koska hän oli komentosuhteessa toinen, hän otti komennon työntäen haavoittuneet ylemmän kannen seinää vasten ja muodosti sotilaista suojaverhon aloittaen haavoittuneiden hoitamisen. Sen jälkeen hän muodosti toisen suojaverhon ja vetäen oman 9 mm:n pistoolinsa aloitti tulituksen estääkseen hyökkääjiä pääsemästä sotilaitten kimppuun.

SOTILAITA vastassa oli yli tusinan verran ”palkkasotilaita”, kuten hän heitä nimitti, jotka olivat siepanneet kaksi pistoolia sotilailta tulittaen heitä kaiken aikaa. Koska hän katsoi ryhmänsä hengen olevan vaarassa, hän käski sotilaitaan avaamaan tulen, joka surmasi yhdeksän hyökkääjää, kuusi hänen omalla pistoolillaan. Sotilas, joka saanee mitalin urheudesta, kertoi kokemuksistaan JP:n toimittajalle Yaakov Katzille Shayetet erityisosaston päämajassa Galileassa. Hän kertoo, että hyökkääjillä oli aseinaan puukarttuja, metalliputkia ja kirveitä. Hyökkääjät olivat saaneet siepattua sotilaista ainakin kaksi pistoolia tulittaen heitä niillä. Hän vakuuttaa, että he olivat terroristeja ja heidän tarkoituksensa oli tappaa, mikä näkyi heidän silmistään ja käyttäytymisestään.

SHAYETET 13 sotilaat surmasivat itsepuolustuksekseen 9 hyökkääjää, heistä 8 turkkilaista ja yksi USA:n kansalainen, lisäksi n. 30 haavoittui. Mavi Marmara laivalla oli kaikkiaan viitisen-kymmentä ”aktivistia”, palkkasotilasta, jotka oli koulutettu ennen matkaa ja jotka oli muodostettu ryhmiksi, kussakin 15-20 miestä, kukin ryhmä määrätyllä osalla kantta. Tästä näkyy, että he olivat tietoisia tai ainakin olettivat valtaajien tulevan helikoptereista, ja että he olivat päättäneet vastustaa väkivaltaisesti valtausyrityksiä. He suihkuttivat letkuilla vettä aluksensa vierelle tuleviin merivoimien veneisiin ja heiluttivat aseitaan uhkaavasti laidan yli.
Mavi Marmara laiva kieltäytyi suuntaamasta Ashdodiin vaan jatkoi matkaansa kohti Gazaa, muut viisi alusta suostuivat merisotilaitten käskyyn ottaa uusi kurssi. (JP)

2. TOISEN version mukaan kolme tajutonta sotilasta oli vähällä joutua siepatuiksi, sillä matkustajat raahasivat heidän alemman tason halliin. He kuitenkin virkosivat ja liittyivät toisiin sotilaisiin. He olivat menettäneet tajuntansa hillittömistä karttujen ja metalliputkien iskuista, joilla ”palkkasotilaat” heitä hakkasivat.

MERIVOIMIEN edustaja kieltää, että operaatio olisi päättynyt tappioon, sillä viisi alusta suostui muuttamaan kurssinsa Ashdodiin ilman väkivaltaa. Viides alus päätettiin vallata vasta, kun selvisi, ettei se suostu keskeyttämään matkaansa Gazan satamaan.
Alustavien tutkimusten mukaan ”aktivistit” sieppasivat sotilailta useita pistooleja ja kiväärin, minkä lisäksi heillä oli omiakin tuliaseitaan. Aluksen kapteeni kertoo, että ”aktivistit” heittivät aseensa mereen havaittuaan vastarintansa turhaksi ennen sen täyttä valtausta.

ALUSTAVISSA tutkimuksissa on havaittu, että kovapintaisia aktivisteja oli 60 – 100. Heidän kuulustelunsa pidätyksen jälkeen jäi pintapuoliseksi poliittisen johdon päätettyä vapauttaa kaikki laivassa olleet matkustajat, aktivistit ja henkilökunta. Turkin ilmoituksen mukaan vapauttamista joudutti presidentti Obaman hillitön painostus.
Aktivistien joukossa oli turkkilaisten ja amerikkalaisten lisäksi miehiä Jemenistä, Afganistanista ja yksi mies Eritreasta. Merivoimien käsityksen mukaan heitä oli koulutettu ennen matkaa ja monet heistä olivat tottuneet lähitaisteluun.
ISRAEL aikoo tehdä oman tutkimuksensa tapahtumista, mutta varmaa on se, ettei se tule tyydyttämään kansainvälisiä järjestöjä, oli se kuinka vilpitön tahansa.
http://www.haaretz.com/print-edition/news/israel-navy-3-commandos-nearly-taken-hostage-in-gaza-flotilla-raid-1.294114

3. TOISEN Gazaan pyrkivän laivasaattueen ”lippulaiva” Rachel Corrie palaa Irlantiin eikä toteuta suunniteltua matkaansa, Tämä siksi, kertoo Free Gaza liikkeen lainopillinen neuvonantaja Andrey Bomse, että ”lippulaivaa seuraavat kaksi alusta joutuivat Israelin sabotaasin kohteiksi eivätkä teknisistä ongelmista johtuen ole merikelpoisia”. Näin kertoo Armeijan Radio, jota haaretz.com referoi. Noissa kahdessa aluksessa oli tarkoitus kuljettaa journalisteja. Alukset olivat Kreikan satamassa odottaen matkan alkamista. Alusten päällikkö oli alustavasti ilmoittanut, ettei matkan aikana turvauduta väkivaltaan, jos Israel keskeyttää niiden matkan ja suuntaa ne Ashdodiin.

FREE GAZA järjestön asianajaja Bomse kertoi Armeijan Radion mukaan, ettei Rachel Corrie alus lähde matkaan ilman kahta saattoalusta. Hän myös kielsi tiedot, että alukset olisivat suostuneet sovintoratkaisuun. Hän vakuutti, että humanitäärisen avun ohella tarkoitus oli antaa viesti Israelille Gazan saarron purkamiseksi.
RACHEL CORRIE alukselle oli tulossa mukaan Nobel palkittu Mairead Maquire sekä YK:n aiempi apulaispääsihteeri Denis Halliday, ja ryhmä Malesiasta.
Tämän laivasaattueen tukijat olivat NGO-järjestöjä Irlannista ja Malesiasta.
Sen lastiin kuului sementtiä, lääkintävälineitä kuten tomograph (CT) sekä leikkikaluja ja painokone. Israel on virallisesti ollut yhteydessä Irlannin hallituksen kehottaen sitä estämään saattueen matkan tehden selväksi, ettei yksikään alus mene Gazaan ilman uutta sopimusta.
http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/report-gaza-bound-aid-ship-delays-voyage-due-to-israeli-sabotage-1.294173

4. TURKKI jatkaa aloittamaansa politiikkaa, jossa se katsoo Israelin menettäneen käyttö-kelpoisuutensa Turkin etsiessä läheisempiä suhteita USA:n kanssa. Päinvastoin Turkissa nähdään, että Obaman hakiessa suhteita muslimimaitten kanssa se voi toimia siltana USA:n ja Lähi Idän maitten välillä.
PÄÄMINISTERI Recep Tayyip Erdogan sanoi torstaina, että Israel teki historiallisen virheen valloittaessaan alukset. ”Israel on menettämässä läheisimmän ystävänsä Lähi Idässä, ellei se muuta mieltään. Turkki halusi säilyttää suhteet, mutta Israelin hallitus ei ymmärtänyt tätä.”

ULKOMINISTERI Lieberman totesi, että vastuu operaatiosta on alusta lähtien Turkilla. ”Meillä on taipumus aina ottaa syy niskaamme – mutta se ei ole totta. Muutokset Turkin suhteissa tulevat Turkin sisältä”, hän analysoi.
ANAT LAPIDOT-FIRILLA Heprealaisesta Yliopistosta kertoo, että Israelin ja Turkin suhteet ovat aina olleet ongelmalliset. Turkki veti etäisyyttä 1980-luvulla vetäen lähettiläänä pois ja jättäen suhteet konsulin hoitoon. Tätä kesti 1990-luvulle, mutta nykyinen kriisi on pahempi, hän selvittää, sillä se johtuu sisäisistä ja ulkoisista muutoksista Turkissa. Turkki ei katso enää hyötyvänsä Israelin suhteita, vaan luottaa omaan rooliinsa välittäjänä idän ja lännen välillä.

IDF:N INTERNETIIN asettamat kolme videoesitystä Mavi Marmaran tapahtumista saivat keskiviikkona kolme miljoonaa katsojaa YouTubessa, ylittäen huimasta al-Jazeeran. .
http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/3-most-viewed-youtube-clips-in-the-world-posted-by-idf-1.293994

5. FREE GAZA operaation jälkiseurauksia koottuina otsikkoina.
- Istanbulissa 10 000 ihmistä osallistui rukoustilaisuuteen surmansa saaneiden 8 turkkilaisen ja yhden Amerikan turkkilaisen ”marttyyrin” hautaustilaisuudessa. Omaiset vakuuttivat, että kyse oli massamurhasta, sillä aktivistien tarkoitus oli rauhanomainen. He inttävät, että he vain puolustautuivat hyökkäystä vastaan, vaikka olivat rikkomassa saarto-määräystä. (JP)
- Etelä Afrikka ilmoitti torstaina, että se kutsuu lähettiläänsä Israelista konsultointia varten, mikä on suhteitten katkaisemisen esiaste, joskaan ei aina. Etelä Afrikan puolesta Judika Tladi sanoi, ettei Israelin lähettilästä karkoteta Pretoriasta eikä suhteita katkaista. 3 500 mielenosoittajaa kokoontui Cape Towniin vaatimaan suhteitten katkaisemista Israelin kanssa. (JP)
- Apulaisulkoministeri Danny Ayalon vakuuttaa, että sen PR-toiminta oli onnistunut. Hän sanoo, ettei ole syytä kritisoida IDF:n ottamien videokuvien julkistamisen viivyttämistä. Hän sanoo olleensa jatkuvassa yhteydessä eri ulkoministeriöihin pitäen ne ajan tasalla. Hän vakuuttaa, että monet aiemmin kriittisesti suhtautuneet kirjeenvaihtajat ovat muuttaneet kantaansa tutustuttuaan paremmin kuva- ja videomateriaaliin. (JP)
- Sheikki Raed Salah, joka sai pieniä ruhjeita Mavi Marmaralla, väittää IDF:n yrittäneen surmata hänet jättäen sanomatta, miksi se ei onnistunut. Hän sanoi palattuaan omiensa luo Umm el-Fahmiin, jossa hän sai innostuneen vastaanoton, että sionismi alkoi Turkissa ja päättyy siellä. Hänet päästettiin kotiarestiin 150 000 NIS takuuta vastaan. (JP)
- Mavi Marmara aluksessa oli sheikki Abdullah Yusuf Azzamin vävypoika Abdullah Anas ja hänen 19-vuotias poikansa Muhammad. Toinen poika Ahmed , 17, suunnitteli liittyvänsä seuraavaan Gazan saattueeseen, kertovat palestiinalaislähteet. Azzam syntyi pienessä kylässä lähellä Jeniniä. Hän matkusteli Euroopassa kooten varoja Jihadia varten. Hän on Osama bin-Ladenin tukija ja rahoittaja. (JP)
- Korkein oikeus hylkäsi kuusi laivasaattuetta koskevaa valitusta, joissa kolme vaati tietoja pidätetyistä, kolme oikeuskansleri Weinsteinin päätöstä vastaan keskeyttää poliisitutkimukset asiassa. (JP)
- Entinen tuomari Richard Goldstonelta poistettiin Heprealaisen Yliopiston hallituksen jäsenyys. Hän ei juuri ole osallistunut sen toimintaan, mutta Gaza-raportin laatiminen on voinut olla varsinainen syy. (JP)
- Erdogan ilmoitti eilen, että Turkki keskeyttää kaikki yhteistyöprojektit Israelin kanssa infrastruktuurin ja energian alueilla. IDF on vienyt Turkkiin huippu-nykyaikaisia aseita ja järjestelmiä ja on ajanmukaistanut sen vanhenevia NATO-aseita, mutta on hidastanut sitä suhteitten viilennyttyä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3898754,00.html
- Gazan terroristit ampuivat neljä Kassamia Israeliin, ei ihmisuhreja. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3898895,00.html
- Hamasin poliisit tekivät useita ratsioita NGO-järjestöjen tiloihin eilen takavarikoiden laitteita ja dokumentteja sekä sulkien toimistot selittäen, että niiden toiminta on peruutettu. Syytä ei ole ilmoitettu. (JP)
- Haifan lähistöltä löydetty kaasukenttä on osoittautunut suuremmaksi kuin viimeiset arvioit. http://www.jpost.com/Business/BusinessNews/Article.aspx?id=177467
- Uusin geneettinen tutkimus osoittaa juutalaisen kansan yhteenkuuluvuuden siitä huolimatta, että se on hajaantunut kaikkialle maailmassa. http://www.jpost.com/HealthAndSci-Tech/ScienceAndEnvironment/Article.aspx?id=177446


Anonyymi

#316 Mitä matkalla Gazaan todella tapahtui?

04.06.2010 16:44

Seuraavat tiedot, jotka haluan tuoda esille mahdollisimman totuudenmukaisessa valossa on saatu Israelin suurlähetystöstä, joka taas nojaa tiedonannossaan Israelin viranomaisten nauhoittamiin ja kirjaamiin tietoihin. Olen haastatellut Israelin suurlähetystön tiedotusvastaavaa ja kaikki tiedot on myös tarkistettavissa.

Ensiksi tässä yhteydessään tuotava esille, että kaikkiin tosiasioihin pohjautuen voidaan todeta Gazan alueen ja Israelin välillä on viimeisen yhdeksän vuoden aikana vallinnut sotatila. Yhdeksän vuoden ajana Gazan alueelta on ammuttu Israelin siviilialueille 10 000 Kassam-rakettia. Viimeinen Kassam raketti ammuttiin eilen 1.6. Gazan alueelta Israelin puolelle. Ensimmäisen kerran Kassam-raketti iskeytyi Israelin alueelle 10. helmikuuta 2002. Israelilaiseen kaupunkiin Kassam osui ensimmäistä kertaa 5. maaliskuuta 2002. Kassam-raketti vaati ensimmäiset kuolonuhrit 28. kesäkuuta 2004. Kassam - raketit ovat historiansa aikana surmanneet noin kymmenen israelilaista ja haavoittaneet lukuisia.

Tähän jatkuvaan Israelin kansalaisiin kohdistuvan uhan torjumiseksi Israel on saartanut Gazan alueen. Israelin saarto perustuu kansainvälisiin sopimuksiin, jotka oikeuttavat sotatilassa olevan maan oikeuden vihollisalueen saartoon. Tällä saarrolla Israelin tarkoitus on ollut estää aseiden pääsyn saartoalueelle, josta käsin hykkäystä johdetaan Israelia vastaan.

Koskien viimeaikaista veristä yhteenottoa Israelin armeijan ja humanitääristä apua tuovien laivojen matkustajien välillä on syytä tarkastella nauhoitettujen keskustelujen valossa. On ensinnäkin hyvin kyseenalaista puhua siitä, että kyseiset laivat olivat alunperinkään humanitäärisen avun asialla. Pikemminkin kyseessä on ollut poliittinen tarkoitus rikkoa Gazan saarto.

Tämä tosiasia perustuu siihen, että kun laivat lähestyivät Israelin ja Gazan alueita, niihin otettiin radioyhteys ja Israelin viranomaiset toivottivat laivat tervetulleeksi Dot Port satamaan, jossa turvatarkastukset suoritettaisiin ja kaikki apu toimitettaisiin Gazaan. Päälaivasta vastattiin; " Negative, Negative-Our target is Gaza." Suom. Negativiinen - kohteemme on Gaza. Tämä viesti toistettiin kolme kertaa, eikä Israelin viranomaisten tarjoamaa rauhanomaista yhteistyöehdotusta noteerattu.

Israelin armeijan kommandojoukot lähetettiin laivoille estämään laivojen eteneminen. Armeijan sotilailla EI OLLUT rynnäkkökivääreitä, vaan he käyttivät maalipatruunakivääreitä. Lisävarusteena heillä oli vyöllä pistoolit. Kun ensimmäiset sotilaat saapuivat köysiä pitkin laivojen kannelle, hyökättiin heidän kimppuunsa välittömästi rautakankien, kivien ja veitsien kanssa. Jos laivalla olisi ollut todellisia rauhanaktivisteja, niin miksi he käyttivät yleensäkin väkivaltaa? Rauhanaktivistithan eivät toimi väkivaltaisesti!?

Seuraavaksi sotilaat pyysivät lupaa voimankäyttöön, mutta joukkojen johtaja ei antanut siihen lupaa. Väkivalta laivalla jatkui ja yksi israelilaisen joukon sotilas heitettiin laivan ylemmältä toiselta kannelta alas kymmenen metrin pudotus pääkannelle. Hän on edelleen haavoittunut vakavasti. Tässä vaiheessa sotilaat ilmoittivat, että heidän henkeään uhataan vakavasti ja pyysivät lupaa jälleen voimankäyttöön, mutta vasta kolmannen kerran jälkeen he saivat luvan käyttää käsiaseitaan.Kyseessä oli siis itsepuolustus-ei hyökkäys tai verilöyly israelialisten sotilaiden taholta.

Tiedotusvälineet ilmoittivat välittömästi Israelin armeijan aiheuttamasta joukkomurhasta ja liiallisesta voimankäytöstä. Olen jälleen hämmästynyt siitä, kuinka tosiasiat aina hämärtyvät juuri silloin, kun on kyse Israelista. Jos Suomen siviilialueille ammuttaisiin kuolettavia raketteja, miten reagoisimme kyseisen tahon alueen toimintaan? On syytä katsoa ensin peiliin, ennen kuin tuomitsemme Israelin toimet ja yritykset suojella omia kansalaisiaan

On myös syytä kyseenalaistaa kyseisten "rauhanaktivistien" "humanitäärinen toiminta. Ja vielä kysyisin, miksei kukaan ole huolissaan siitä, että Palestiinassa on kymmeniä tuhansia palestiinalaisia Hamasin vankeja? myös Israelilaisten kaapattujen sotilaiden ihmissoikeudet tuntuvat olevan monista toissijainen seikka. Jos todella uskomme oikeuteen ja vapauteen, tulisi erityisesti Suomen poliittisten tahojen ottaa lausunnoissaan totuus huomioon.Hamas on terroristijärjestö, jonka myös EU on määritellyt näin. Israel edustaa vapaata demokratiaa, jolla on velvollisuus puolustaa kansalaistensa turvallisuutta ja oikeus toimia maanpuolustuksellisesti niinkuin minkä tahansa hyökkäyksen kohteena olevan maan oletetaan toimivan kansansa suojelemiseksi.

Cata Mansikka-aho
Eduskunta-avustaja
Helsingin kaup. luottamushenkilö,
Keskusta


Anonyymi

#317 BUSSIKULJETUS:

04.06.2010 16:52

ISRAEL-TUKIMARSSI TORSTAINA 10.6.2010 KLO 18.OO HELSINGISSÄ!

Kokoontuminen Helsingin Auroran kentällä (Finlandia-talon takana) alkaen klo 17.15.

Reitti: Auroran kentältä Mannerheimintielle, josta Etelä-Esplanadia pitkin Kasarmintorille.

Seuraa ICEJ:n nettisivuilta (www.icej.fi) mahdollisten bussikuljetusten reittejä omalta paikkakunnaltasi Helsinkiin ja takaisin.

Israel-tukimarssin järjestää Israel-Ystävyystoimikunta.

Toivomme mahdollisimman runsasta osanottoa. Viestiä saa vapaasti lähettää eteenpäin.
Seistään Israelin rinnalla!

Ystävällisin terveisin

John Remes
Ystävyystoimikunnan puheenjohtaja
044 263 5084
john.remes@saunalahti.fi
 
BUSSIKULJETUS:

KIHNIÖ - PARKANO - IKAALINEN -
HÄMEENKYRÖ keräilyauto. Varattu suuri auto. Tarkemmat aikataulut ym. myöhemmin. Ilm. Hanna Rantavaara

03 45 222 55 / 040 9638083.

Armath Sargon
Vieras

#318 Hienoa ja selkään taputuksia meidän johtajille

05.06.2010 09:09

En kyllä ymmärrä miksi se Antisemitismi jatkuu ja sa jatkua samalla tavalla kuin Natsi-saksassa. Muslimit ovat seuraava porukka joka seuraa hitlerin esimerkkejä ja hehän tukevat mein kampf- ajattelua asiosta. Siispä Mena kampf keskushan nousee New york:in keskustaan. Se moskeija ja muuta propakanda sälää jakeleva anti- kristuksen Pimeä Saatanallinen uskonto pääsisi leviämään. Mitä hedelmää puu tuottaa se kuvastaa tässäkin taas Islamia ja sitä että ei uskoville, jotka eivät kuulu Islamiin saa valehdella, korani itse tukee tätä ajattelua. Kuka on valheiden isä? Saatana.

Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

05.06.2010 14:52


Henrik Tuisku
Nokia

#320

05.06.2010 15:48

Pitäs tuhota koko gaza!!!!!!!

Hesekiel 28

#321 Ja minulle tuli tämä Herran sana:

05.06.2010 18:27

 Ja minulle tuli tämä Herran sana:
Ihmislapsi, sano Tyyron ruhtinaalle: Näin sanoo Herra, Herra: Koska sinun sydämesi on ylpistynyt ja sinä sanot: 'Minä olen jumala, jumalain istuimella minä istun merten sydämessä', ja olet kuitenkin ihminen, et jumala, vaikka omasta mielestäsi olet jumalan vertainen - ja katso, viisaampi sinä oletkin kuin Daniel, ei mikään viisaudessasi ja ymmärtäväisyydessäsi olet hankkinut itsellesi rikkautta, hankkinut kultaa ja hopeata aarreaittoihisi, ja suuressa viisaudessasi olet kaupankäynnillä kartuttanut rikkautesi, ja niin sinun sydämesi on ylpistynyt rikkaudestasi - sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Koska omasta mielestäsi olet jumalan vertainen, sentähden, katso, minä tuon sinun kimppuusi muukalaiset, julmimmat pakanoista; he paljastavat miekkansa sinun viisautesi kauneutta vastaan ja häpäisevät sinun ihanuutesi.
8He syöksevät sinut alas kuoppaan, ja sinä kuolet, niinkuin kaadetut kuolevat, merten sydämessä.
Vieläköhän sanot surmaajasi edessä: 'Minä olen jumala', kun kuitenkin olet ihminen, et jumala, kaatajaisi käsissä?
Niinkuin kuolevat ympärileikkaamattomat, niin sinä kuolet muukalaisten käden kautta. Sillä minä olen puhunut, sanoo Herra, Herra." 
Ja minulle tuli tämä Herran sana:
"Ihmislapsi, viritä itkuvirsi Tyyron kuninkaasta ja sano hänelle: Näin sanoo Herra, Herra: Sinä olet sopusuhtaisuuden sinetti, täynnä viisautta, täydellinen kauneudessa.
Eedenissä, Jumalan puutarhassa, sinä olit. Peitteenäsi olivat kaikkinaiset kalliit kivet; karneolia, topaasia ja jaspista, krysoliittia, onyksia ja berylliä, safiiria, rubiinia ja smaragdia sekä kultaa olivat upotus- ja syvennystyöt sinussa, valmistetut sinä päivänä, jona sinut luotiin.
Sinä olit kerubi, laajalti suojaavainen, ja minä asetin sinut pyhälle vuorelle; sinä olit jumal'olento ja käyskentelit säihkyväin kivien keskellä.
Nuhteeton sinä olit vaellukseltasi siitä päivästä, jona sinut luotiin, siihen saakka, kunnes sinussa löydettiin vääryys.
Suuressa kaupankäynnissäsi tuli sydämesi täyteen väkivaltaa, ja sinä teit syntiä. Niin minä karkoitin sinut häväistynä Jumalan vuorelta ja hävitin sinut, suojaava kerubi, pois säihkyväin kivien keskeltä.
Sinun sydämesi ylpistyi sinun kauneudestasi, ihanuutesi tähden sinä kadotit viisautesi. Minä viskasin sinut maahan, annoin sinut alttiiksi kuninkaille, heidän silmänherkukseen.
Paljoilla synneilläsi, tekemällä vääryyttä kaupoissasi, sinä olet häväissyt pyhäkkösi. Niin minä annoin sinun keskeltäsi puhjeta tulen; se kulutti sinut. Ja minä panin sinut tuhaksi maahan kaikkien silmäin edessä, jotka sinut näkivät.
Kaikki tuttavasi kansojen seassa ovat tyrmistyneet sinun tähtesi. Kauhuksi olet sinä tullut, eikä sinua enää ole, hamaan ikiaikoihin asti."
Ja minulle tuli tämä Herran sana:
"Ihmislapsi, käännä kasvosi Siidonia kohti ja ennusta sitä vastaan ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Siidon, ja näytän kunniani sinun keskuudessasi. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, kun minä siinä panen toimeen tuomiot ja näytän siinä pyhyyteni.
Minä lähetän sinne ruton ja verta sen kaduille, ja kaatuneita on viruva sen keskellä, kaatuneita miekkaan, joka käy sen kimppuun joka taholta. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.
Sitten ei Israelin heimolle enää ole pistävänä orjantappurana eikä vaivaavana ohdakkeena yksikään sen naapureista, jotka ovat heitä halveksineet. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, Herra.
Näin sanoo Herra, Herra: Kun minä kokoan Israelin heimon kansoista, joitten sekaan he ovat hajotetut, silloin minä näytän pyhyyteni heissä pakanakansain silmien edessä, ja he saavat asua maassansa, jonka minä annoin palvelijalleni Jaakobille.
He asuvat siinä turvallisesti ja rakentavat taloja ja istuttavat viinitarhoja. Turvallisesti he asuvat, kun minä panen toimeen tuomiot kaikille heidän naapureillensa, jotka ovat heitä halveksineet. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, heidän Jumalansa."

Janica Candolin
Vieras

#322

05.06.2010 18:53

Am Yisrael Chai!

 

 

Jesaja 2:1-5
Vieras

#323 Ja he tulevat tietämään!

05.06.2010 19:58

Sitten ei Israelin heimolle enää ole pistävänä orjantappurana eikä vaivaavana ohdakkeena yksikään sen naapureista, jotka ovat heitä halveksineet. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, Herra.
Näin sanoo Herra, Herra: Kun minä kokoan Israelin heimon kansoista, joitten sekaan he ovat hajotetut, silloin minä näytän pyhyyteni heissä pakanakansain silmien edessä, ja he saavat asua maassansa, jonka minä annoin palvelijalleni Jaakobille.
He asuvat siinä turvallisesti ja rakentavat taloja ja istuttavat viinitarhoja. Turvallisesti he asuvat, kun minä panen toimeen tuomiot kaikille heidän naapureillensa, jotka ovat heitä halveksineet. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, heidän Jumalansa."

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

05.06.2010 20:02


Hatikva

#325

05.06.2010 20:07

AM YISRAEL CHAI !

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…