Juhannus palautettava oikealle paikalleen
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Juhannus palautettava oikealle paikalleen.
Kuisma Lappalainen Helsinki |
#1 Myös muita pyhiä pitäisi palauttaa30.06.2009 06:37Presidentti Kekkonen siirsi vuonna 1973 useita pyhiä lähimpiin lauantaipäiviin. Juhannuksen oli siirtänyt jo hänen edeltäjänsä presidentti Paasikivi. Juhannuksen oikea paikka on viikonpäiväriippumattomasti kesäkuun 24. päivä. Palauttaminen tuolle paikalle myös vähentäisi juhannusjuopottelua kun ihmiset tajuaisivat että juhannuksen jälkeen heti 25.6 joidenkuiden pitäisi mennä töihinsä. Nyt kun juhannus on aina lauantai ja seuraava päivä aina sunnuntai ja siten vapaapäivä, on juhannusjuopottelu riistäytynyt käsistä ja onnettomuustilastot ovat sen mukaisia. Joka juhannus joku hukkuu ja joku rattijuoppo jää juhannuksen paluuliikenteessä kiinni. Onneksi Koivisto on sentään tajunnut palauttaa takaisin Kekkosen siirtämistä pyhistä loppiaisen (oikea ajankohta viikonpäiväriippumattomasti tammikuun 6., mutta vv. 1973-1991 se oli sitä seuraava lauantai) ja taivaaseenastumispäivän (oikea ajankohta 40 päivää pääsiäisen jälkeen oleva torstai, mutta vv. 1973-1991 se oli sitä edeltävänä lauantaina) ajankohdat, mutta helluntai (oikea ajankohta on nykyistä sunnuntaita seuraava päivä eli maanantaina) jäi palauttamatta. Myöskään pyhäinpäivä, joka nykyisin Suomessa on siirtyvä pyhä ja aina lauantaina välillä 31.10.-6.11., ei oikeastaan pitäisi olla viikonpäivän mukaan siirtyvä vaan aina viikonpäivästä riippumatta marraskuun ensimmäisenä. Tätäkään Koivisto ei palauttanut takaisin vanhalle perinteiselle paikalleen palauttaessaan muita arkipyhiä pääasiassa Kekkosen jäljiltä. Olisi korkea aika palauttaa takaisin alkuperäisille paikoilleen myös nämä yhä vielä tässä maassa väärään aikaan Koiviston kauden jälkeenkin vietettävät pyhät. Allekirjoitan tämän adressin mieluusti, ja helluntain ja pyhäinpäivän osalta kerään myös itse nimiä. |
Jaakko Leinonen Jyväskylä |
#206.10.2009 22:31Palauttaisin: -Kynttilänpäivä 2.2. -Marian ilmestyspäivä 25.3. -Kolmas ja neljäs pääsiäispäivä -Toinen helluntaipäivä -Juhannuspäivä 24.6 -Mikkelinpäivä ja kaikkien enkelien yhteinen päivä 29.9. -Pyhäinmiestenpäivä 1.11. -Apostoli Johanneksen päivä (3. joulupäivä 27.12.) ja viattomien lasten päivä (neljäs joulupäivä). |
Vieras |
#314.06.2011 13:12Laitetaan joulukin lähimpään viikonloppuun, niin siitäkään ei koidu arkipyhiä vietettäväksi/maksettavaksi. |
Vieras |
#414.06.2011 18:51Hieno juttu. |
Jykä |
#514.06.2011 19:41Muakaan ei huvittais tehä töitä. |
raavasuu |
#6 JOOO!15.06.2011 05:51Miten ois sellaiset ommoo-lommoo-päivät jokamiehen oikeuksisksimutta vain päivin jotka alkaa T-kirjaimella eli tiistai torstai toissapäivänä ja tänään. |
Matti |
#7 Re: Myös muita pyhiä pitäisi palauttaa23.06.2011 16:02#1: Kuisma Lappalainen - Myös muita pyhiä pitäisi palauttaa Niin, juhannushan on alunperin muinaissuomalainen kesäpäivänseisauksen juhla, jolla ei todellisia kristillisiä peruja ole. Näin ollen juhannusta tulisi aina juhlia kesäpäivänseisauksena. |
Vieras |
#8 Re: Myös muita pyhiä pitäisi palauttaa23.06.2011 17:21#1: Kuisma Lappalainen - Myös muita pyhiä pitäisi palauttaa Helluntaipaivaa seuraava maanantai ei ole oikea helluntaipaiva, vaan toinen helluntaipaiva. Helluntai on todellakin sunnuntai. Monissa Euroopan maissa toinen helluntaipaiva on niin ikaan kansallinen lomapaiva. |
Vieras |
#9 Re: Re: Myös muita pyhiä pitäisi palauttaa13.11.2011 09:57#8: - Re: Myös muita pyhiä pitäisi palauttaa Ylimääräinen vapaapäivä silloin tällöin keskellä viikkoa olisi erittäin tärkeää myös työssä jaksamisen kannalta, koska pyhistä luopumisen seurauksena työviikot ovat muodostuneet uuvuttavan monotooniseksi loputtomaksi toistoksi. |
Vieras |
#1028.11.2011 00:04Juhannus on juhlittava silloin kun se on kalenterissa. Jussin päivänä. |
Tomi |
#1118.07.2013 01:39Johannes Kastajan päiväkin on samana päivänä.. Eli ns. "suomalainen juhannus" vaikka juhannus sellaisenaan on pakanallista alkuperää. |
Vieras |
#1218.05.2014 12:18Näin Se on ja kuuluu olla. |
Vieras |
#13 jRe:21.06.2014 09:37Odota vaa kohta se tehdäänkin. Kato ku Eduskunta voi päättää milloin Jeesus syntyi |
Vieras |
#1422.06.2014 15:27Ei siinä muuta kuin, että kuuluu sille päivälle. |
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
25.06.2014 12:32- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Vieras |
#1616.06.2015 12:29Oikea Juhannus on 24.06. |
Vieras |
#1721.06.2015 18:49se kuuluu viettää 24.6 |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Haljastennokkaa ei saa myydä
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1435 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3533 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
399 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
433 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1793 Luotu: 22.03.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20456 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
131 Luotu: 29.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1523 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
73 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
558 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11340 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
23 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025