Lohjan Asemanpellon koulun puolesta vuonna 2015 & taas 2018 & taas 2020
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Lohjan Asemanpellon koulun puolesta vuonna 2015 & taas 2018 & taas 2020.
|
Vieras |
#102.04.2015 10:46Asemapellon koulun lopettamiselle ei ole yhtään järkeen käypää syytä, tuntuu että ainoa painava "syy" on uuden Ojaniitun koulun rakentaminen; tuntuu järjettömältä ja turhalta - siten myös enemmän jonkun henkilökohtaisten intressien kuin yhteisön ja kunnan tarpeiden tyydyttämiseltä. |
|
| |
|
Vieras |
#202.04.2015 11:21Lapsenlapseni aloittaisi koulunkäyntinsä kahden vuoden päästä tässä koulussa. |
|
| |
|
Vieras |
#302.04.2015 11:39Lapsenlapseni tuleva koulu. Miksi lakkauttaa kunnossa oleva, homeeton ja tarpeellinen koulu?!? |
|
| |
|
Vieras |
#402.04.2015 16:07Unohdetaan kaikenmaailman kesäkatsomot ja keskitytään tulevaisuuteen! Täyteen survotut koulut ei aiheuta kuin ongelmia! |
|
| |
|
Vieras |
#502.04.2015 19:19<p>Koulun lakkauttamiseen ei ole toistaiseksi esitetty yhtään järkevää syytä.</p> |
|
| |
|
Vieras |
#602.04.2015 21:20Koska en halua että maailman paras ope menettää työpaikan ja lapset hyvän kasvuympäristön. Kaikkea ei vaan voi eikä kannata "tehostaa". |
|
| |
|
Vieras |
#703.04.2015 04:48Koulu pitää ehdottomasti säilyttää! |
|
| |
|
Vieras |
#803.04.2015 09:10Asemanpellon mahdollinen lopetus vaikuttaisi myös muihin lähialueen kouluihin eli niihin joihin Asemanpellon oppilaat siirrettäisiin ja joissa ei todellisuudessa sitä tilaa ole. |
|
| |
|
Vieras |
#903.04.2015 10:20Olemme muuttamassa Lohjalle toukokuussa ja rakennamme uuden kotimme Asemanpellolle. Yksi tärkeä tekijä tontin valinnassa oli juurikin Asemanpellon koulu. Meillä siis kaksi vuonna 2018 koulutiensä aloittavaa lasta. |
|
| |
|
Vieras |
#1003.04.2015 12:58Asemanpellon koulu on yksi parhaimmassa kunnossa olevia kouluja Lohjan alueella, olisi sulaa hulluutta lakkauttaa se. Esim. Nummelan alueella lähes joka koulu kärsii sisäilmaongelmista, joka on varoittava esimerkki lähikunnille. |
|
| |
|
Vieras |
#1103.04.2015 15:48Oma lapsi tässä koulussa - kaksi vielä tulossa.. Ihana koulu!! |
|
| |
|
Vieras |
#1204.04.2015 11:353 Lastenlapseni asustaa Lohjalla !!! |
|
| |
|
Vieras |
#1304.04.2015 11:50Asemanpellon koulun lakkauttaminen vain sen vuoksi,että saataisiin Ojaniittuun tarpeeksi oppilaita, on todella typerä ajatus. Olen itse käynyt Asemanpellon koulun, samoin kolme lastani. Koulussa ei ole todellakaan mitään vikaa, minkä vuoksi se pitäisi lakkauttaa. Nyt on lapsilla lyhyt ja turvallinen koulumatka ja opiskeluympäristö on huomattavasti rauhallisempi kuin isossa koulussa. |
|
| |
|
Vieras |
#1405.04.2015 15:57Asemanpellon koululla on laaja asuinalue, josta lapset pääsevät turvallisesti ITSE tulemaan kouluun. Koulurakennus on yksi harvoista terveistä kouluista Lohjalla. Ojaniitun koulua rakennetaan niin suureksi, että sinne olisi välttämättä saatava asiakkaita mm Asemanpellon koululta. Mutta muutetaan kaavaa niin, että sen läheisyydessä oleva Veijola saa kasvaa vapaasti tullakseen sellaiseksi, jota se on ollut iät ja ajat jo, kyläksi. Ojaniittu saa sieltä puuttuvat koululaisensa. Ja jossain saa olla myös varatilaa, kun homeongelmaa ilmaantuu yhä uudenpiinkin kouluihin. Kaupungin toiminta ei ole kestävää nyt! |
|
| |
|
Vieras |
#1507.04.2015 13:55Koska olen ehdottomasti sitä mieltä koulun myös käyneenä että koulu on säilytettävä lasten takia. Muistoni ovat parhaat juuri tästä koulusta,koska tunsin olevani yksilö. Ainoa koulu jossa oikeasti panostetaan kunnolla lapsen oppimiseen ja motivoidaan kasvua ja kehitystä todella positiivisesti. Ympäristö on myös hyvä luonnon puolesta,koska lasten on päästävä oppimaan siitä paikanpäällä,eikä pelkästään kirjoista. |
|
| |
|
Vieras |
#1608.04.2015 04:58Lapsen lapseni käyvät Asemanpellon koulua, se on heidän lähikoulu turvallisine koulumatkoineen. |
|
| |
|
Vieras |
#1708.04.2015 06:08Hyvä pieni turvallinen koulu!!! omat kaikki kolme lastani ovat käyneet ko koulun....Siksi muutimme asemanpellolle aikanaan kun lapset pääset ko turvalliseen pieneen kouluun joka oli lähellä kotiamme. |
|
| |
|
Vieras |
#1808.04.2015 14:33Tyttäreni käy tätä koulua. |
|
| |
|
Vieras |
#1909.04.2015 16:40Miksi koulu pitää lopettaa, jos rakennus on kunnossa. Monien lasten koulumatka pitenee. |
|
| |
|
Vieras |
#2011.04.2015 20:373 lapsenlasta ko. koulun alueelle |
|
| |
|
Vieras |
#2114.04.2015 17:51Toivon lasteni saavan käydä turvallista lähikoulua. |
|
| |
|
Vieras |
#2216.04.2015 16:05Koska kaikki lapsemme ovat käyneet nykyistä koulua ja olemme olleet kiitollisia että meillä on lähikoulu |
|
| |
|
Vieras |
#2319.04.2015 11:02On kohtuutonta lakkauttaa kouluja, jos niissä tällä hetkellä on vain vähän oppilaita. Koulurakennus on hyvässä kunnossa. Allekirjoittakaa myös adressi Tytyrin koulusta! |
|
| |
|
Vieras |
#2420.04.2015 03:59Sopivan kokoinen koulu lapsille ,jokaista pidetään yksilönä. Piha-alue luonnon läheinen ja monipuolinen. Kolme lastani ovat käyneet tätä koulua. Koulun tilat monipuolisessa käytössä. Suuri merkitys monen perheen hyvinvoinnille on tällä koululla. Järkeviä perusteluita koulun alas ajoon ei todellakaan ole, rahan säästöä kaupunki vain ajattelee. |
|
| |
|
Vieras |
#2520.04.2015 15:53Olen itse käynyt ko. koulua. |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Taidetestaajat – jotta jokainen nuori voi tuntea taiteen / Rädda Konsttestarna – så att varje ung människa kan få uppleva konst
1332 Luotu: 16.03.2026
Metropolian kirjastoja ei saa lakkauttaa!
1048 Luotu: 17.03.2026
ADRESSI: EI RATIKKAA TURKUUN!
1436 Luotu: 07.03.2026
Säilytetään Myllytien toimintakeskus – Järvenpään yhteinen olohuone
681 Luotu: 12.03.2026
Saattohoito kriisiytyy pohjoisessa Keski-Suomessa, ellei .......
270 Luotu: 15.03.2026
Kaukolämmön välipumppaamon sijoituspaikka tulee olla muualla kuin Haukkalan luonnontilaisissa metsissä
218 Luotu: 18.03.2026
Loppu rasismille - yhdessä vahvempia!
2525 Luotu: 17.03.2025
Romanian kielellä toimitettavien ortodoksisten jumalanpalvelusten tukemiseksi Turun seurakunnassa sekä isä Ioan Duracin työn tunnustamiseksi
454 Luotu: 12.03.2026
Koivuhaan terveysasema tulee säilyttää! Sijaitsee Mäntynäädänkatu 6, 67800 Kokkola
136 Luotu: 17.03.2026
Ridasjärven koulun ja päiväkodin säilyttäminen
461 Luotu: 12.03.2026
Rehtori Pekka Tukosen jatko Haarajoen koulun rehtorina lukuvuonna 2026–2027
112 Luotu: 18.03.2026
KANSALAISADRESSI Tyrvään kirkon kulttuurihistoriallista arvokkuutta kunnioittavan ja vaikean taloustilanteen huomioivan peruskorjauksen puolesta Sastamalan seurakunnan kirkkovaltuustolle
560 Luotu: 29.01.2026
Kouluvalmentajan työ ei saa loppua Mouhijärven yhteiskoulussa
107 Luotu: 18.03.2026
Sudentullin alueen kulttuuriperintö ja luontoarvot on säilytettävä
598 Luotu: 11.02.2026
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
814 Luotu: 22.07.2025
Lapin hyvinvointialueen ylimmän johdon epäluottamus
2980 Luotu: 25.02.2026
Helsingin Kaupungin raidepolitiikka ; Pelastetaan Topeliuksenkatu
85 Luotu: 16.03.2026
Koirapuisto Pielavedelle
48 Luotu: 16.03.2026
Salon kaupungin Hähkänän ja Sirkkulan koulujen säilyttämisen puolesta
1223 Luotu: 01.03.2026
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
18339 Luotu: 15.07.2023