Ei jätteenkäsittelyaluetta Uuteenkylään
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Ei jätteenkäsittelyaluetta Uuteenkylään.
|
Vieras |
#104.03.2015 03:12Ehdottomasti EI kaatopaikkaa lähelle asutusta! |
|
| |
|
Vieras |
#204.03.2015 09:23Salpausselän harjujen juureen, eli tärkeälle pohjavesi alueelle. Sinne jätteetkö? Ei kiitos. |
|
| |
|
vainio |
#304.03.2015 15:12En halua elää p*askan hajussa. |
|
| |
|
Vieras |
#404.03.2015 18:49Vaikka Uusikylä onkin unohdettu,niin ei siitä kaatopaikkaa tarvitse tehdä. |
|
| |
|
Toistaiseksi terve Uudenkylän asukas |
#5 Nastolan ja Kujalan jäteasemat riittävät, koska:04.03.2015 19:15
Jätteeksi luokitellaan aine tai esine, jonka sen haltija on poistanut tai aikoo poistaa taikka on velvollinen poistamaan käytöstä. Valtaosa Suomessa syntyvistä jätteistä on peräisin teollisesta toiminnasta. Yhdyskuntajätteiden osuus koko jätemäärästä on alle 10 %. Yhdyskuntajätteeseen kuuluvaksi lasketaan talousjäte, myymälä- ja toimistojäte, pienteollisuusjäte sekä yleisen puhtaanapidon jäte. Terveyshaittoja voi syntyä jätteiden keräyksen, kuljetuksen, varastoinnin ja käsittelyn aikana. Haittoja aiheuttavat jätteissä olevat tai käsittelyssä syntyvät biologiset, kemialliset ja fysikaaliset tekijät.
Biologiset
Kemialliset
Fysikaaliset
Jätehuollon henkilöstö ja teollisuudessa jätteitä käsittelevät työntekijät altistuvat jätteiden aiheuttamille terveysriskeille muita kansalaisia enemmän. Välillisesti ilman, veden ja maaperän saastumisen kautta aiheutuvat terveysriskit kohdistuvat myös laajempiin väestöryhmiin.
|
|
| |
|
insinöörin veli |
#6 Koko hanketta04.03.2015 20:15Tän piti olla koko hanketta vastustava adressi eikä pelkästään uuttakylää koskeva niinku tossa otsikossa lukee. Eikös ne kokouksessa sopineet että porukalla vastustetaan koko hanketta. |
|
| |
|
Vieras |
#705.03.2015 08:39Adressi on tarpeellinen. Ei asutuksien lähelle kaatopaikkoja eikä niitä pitäisi olla lainkaan. Jokaisen pitäisi miettiä jättämäänsä jätteen haittoja ympäristölle. Jokaisella on myös vastuu puhtaasta ympäristöstä. |
|
| |
|
Pasi Karjalainen |
#8 Mielipiteeni05.03.2015 11:17Olen täysin kanssanne samaa mieltä, että ei tämä ole tulossa uuteenkylään. Tämä ei ole sitä rautatieseisakkeiden houkuttavuutta lisäävää. Kyllä tämä hanke ei saa tuulta purjeisiin. |
|
| |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
05.03.2015 12:32- Poiston ajankohta: 05.03.2015
- Poistamisen syy:
|
Vieras |
#1007.03.2015 10:04Jos et allekirjoita nyt, voit katua seuraavat 30 vuotta |
|
| |
![]() Anonyymi |
#11 Re: Koko hanketta09.03.2015 17:00 |
|
| |
|
Uudenkylän kyläyhdistys ry Adressin tekijä |
#12 Re: Koko hanketta09.03.2015 17:01Inhimillisen erheen takia tämä adressi vastustaa vain jätteenkäsittelyalueen perustamista Uuteenkylään. Pyydämmekin allekirjoittamaan myös kaksi muuta adressia, jotka koskevat Nastolaan sijoittuvia kaatopaikkoja: ei_kaatopaikkaa_nastolan_montariin
|
|
| |
|
Vieras |
#1312.03.2015 08:36Uudenkylän seutua pitäisi kehittää jollain positiivisellä rakennelmalla, eikä vain lopettaa kouluja ja niiden sijaan tuoda kaatopaikka. |
|
| |
|
Vieras |
#1418.03.2015 13:08Kaatopaikaksi ja tonttimaaksiko meidät Lahteen liitetään? Eikö ole enää tilaa järkeville ajatuksille talouselämässä? |
|
| |
|
Vieras |
#1501.04.2015 15:11Kaatopaikalla vakava vaikutus elinympäristööni. |
|
| |
|
Vieras |
#1606.04.2015 12:44Ko laitokset eivät kuulu asutusalueelle! |
|
| |
|
Vieras |
#1712.04.2015 13:38En halua kaatopaikkaa ja sen tuoksuja + lokkeja ja helkutin rottia Rakokiven taajaman läheisyyteen. Jotain järkeä nyt tälläiseen suunnitteluun! |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Taidetestaajat – jotta jokainen nuori voi tuntea taiteen / Rädda Konsttestarna – så att varje ung människa kan få uppleva konst
1196 Luotu: 16.03.2026
Metropolian kirjastoja ei saa lakkauttaa!
891 Luotu: 17.03.2026
ADRESSI: EI RATIKKAA TURKUUN!
1404 Luotu: 07.03.2026
Säilytetään Myllytien toimintakeskus – Järvenpään yhteinen olohuone
610 Luotu: 12.03.2026
Ridasjärven koulun ja päiväkodin säilyttäminen
448 Luotu: 12.03.2026
Romanian kielellä toimitettavien ortodoksisten jumalanpalvelusten tukemiseksi Turun seurakunnassa sekä isä Ioan Duracin työn tunnustamiseksi
454 Luotu: 12.03.2026
Saattohoito kriisiytyy pohjoisessa Keski-Suomessa, ellei .......
201 Luotu: 15.03.2026
Kaukolämmön välipumppaamon sijoituspaikka tulee olla muualla kuin Haukkalan luonnontilaisissa metsissä
193 Luotu: 18.03.2026
Loppu rasismille - yhdessä vahvempia!
2485 Luotu: 17.03.2025
KANSALAISADRESSI Tyrvään kirkon kulttuurihistoriallista arvokkuutta kunnioittavan ja vaikean taloustilanteen huomioivan peruskorjauksen puolesta Sastamalan seurakunnan kirkkovaltuustolle
560 Luotu: 29.01.2026
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
806 Luotu: 22.07.2025
Sudentullin alueen kulttuuriperintö ja luontoarvot on säilytettävä
595 Luotu: 11.02.2026
Kouluvalmentajan työ ei saa loppua Mouhijärven yhteiskoulussa
94 Luotu: 18.03.2026
Lapin hyvinvointialueen ylimmän johdon epäluottamus
2974 Luotu: 25.02.2026
Rehtori Pekka Tukosen jatko Haarajoen koulun rehtorina lukuvuonna 2026–2027
78 Luotu: 18.03.2026
Helsingin Kaupungin raidepolitiikka ; Pelastetaan Topeliuksenkatu
69 Luotu: 16.03.2026
Salon kaupungin Hähkänän ja Sirkkulan koulujen säilyttämisen puolesta
1215 Luotu: 01.03.2026
Mellilän julkisivun kunnostus
160 Luotu: 12.03.2026
Säilytetään Puu-Myllypuron lasten lähikouluna Myllypuron peruskoulu
232 Luotu: 12.03.2026
Raatti on säilytettävä uimahallina
2121 Luotu: 28.01.2026
