Ei uusia pakolaisia Lieksaan
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Ei uusia pakolaisia Lieksaan.
|
syyrialaista |
#1 Eipä tosiaankaan24.09.2015 14:00Kukapa niitä loisia käykään rahoittamaan. Valtio lupaa kuulema maksaa kustannukset. Rahat kerää kohonneina veroina kantasuomalaisilta.Tosi kieroa politiikkaa. Samoin asia on turvallisuudenkin suhteen. Kantasuomalaisten hyvivointi on Suomessa rappiolla, on nimittäin suuri vähemmistö, köyhät,sairaat,työttömättömät asunnottomat, rahattomat ja muut hungingolle heitetyt, syrjäytetyt,sekä valtion rosvot rohmuavat kaiken pois ulosottoteitse. |
|
| |
|
melkein.vanha.jarru |
#2 Re: Eipä tosiaankaan24.09.2015 14:48#1: syyrialaista - Eipä tosiaankaan Se on kaksipiippuinen juttu. Ollahan myö monet suomalaiset eletty leveesti ja suurin osa elää vieläkin. Työttömyys on kovasti paisunut ja minäkin, melkein 6kymppinen ukko, jolla työhistoriaa 40+ vuotta, oon pudonnut peruspäivärahalle. Töitä ei ole näin vanhalle eikä ikää eläkkeelle. Mutta enpä valita osaani kun on torpassa lämpö, kaapissa ruokoo ja katto pittää vettä. Kotimaisesta puolesta lisättäkköön, että paljon on sekä täällä Lieksassa erityisesti että myös muualla sellaista porukkaa, jokka ei ole juuri jos ollenkaan töitään tehneet vaikka tarjolla olisikin ollunna. Osulasta vaan kaljaa ja naapureiden verkoista särvintä. Ne on niitä suurimpia kitisijöitä, vähän niinkun ne vihreät naiset vai mikä se les..eiku ämmälauma on. Maahantulijoista osa on selvästi hädässa ja avun tarpeessa. Sitä ei käy kiistäminen. Tietäisi vaan kuka jaottelee vuohet ja lampaat. Siinä sitä onkin hommaa. Selvää on, että melkoinen osa nuorista miehistä on seikkailumatkalla tyyliin "albanialaiset". Tarkoittaa, että tietävät tulevansa karkoitetuksi, mutta pari kk lomaa ja ilmainen paluukyyti houkettelelvat."Näkevät vähän muolimoo" kuten se ukko lottomainoksessa -70 luvulla haaveili. Tämän ikäisen ukon mieleen nousee suuri hatutus tai nykytyylin mukaan kyrpä otsaan kun näkee tuollaisen joukon RINTAMAKARKUREITA leikkivän marttyyria ja suurta kärsijää. Kurikomppaniaan kuuluisi koko sakki ja sitten kotiin. Valtion rosvoille ei ole koskaan voitu mitään. Kyllä se Ruotsin kunkku ja hännystelijänsä aikoinaan tämän maan niin tyhjäsivät, että saisivat maksaa koko lystin. Sen ne kumikyrpä perssessä pomppivat pellet ovat meille vähintään velkaa.
|
|
| |
|
estää miehittäminen |
#3 Pakolaiset24.09.2015 16:39Suomalaisten tulisi nousta vastarintamaan ja pyytää presidentti Putinia apuun, ja perustamaan venäläinen varuskunta Kontiolahden lakkautetun varuskunnan tilalle. Tarvitaa kunnon uskottavat joukot puolustamaan maata todellakin suurelta uhkaavalta miehitykseltä. |
|
| |
|
voi, että miten raskaat ovatkin kantasuomalaisten kärsimyksetkin |
#4 Pakolaisten sijoittelu24.09.2015 17:02Porukkaa jota tulee lomailemaan ja majailemaan Suomeen, valtion täysi ylläpidolle, muka täytyisi työllistää ja onhan niitä työllistettykin jo vuosikymmenten ajan. Se on tehty pitkälti siten, että Suomalaiset työntekijät on potkittu pois ja otettu tilalle pakolainen.Mutta suurinosa ei kyllä haluakaan, kuin lomailla ja hoitaa pisneksiään, kotimaansa, lähtömaansa välillä. Huumettahan pakolaiset kauppaavat eräässäkin osoitteessa, maksukykyisille kantasuomalaisille. Rahaa keräävät ja lisääntyvät, kuin kanit. |
|
| |
|
miksi ei käännytetä jo heti samanapäivänä tulijat pois maasta |
#5 Pakolaisia sijoittelevat24.09.2015 17:07On tosiaa raskasta,paljon kannattajat puolustavat pakolaisiaan ja haukkuvat tosiasioita valottavia, rasisteiksi. |
|
| |
|
Vieras |
#625.09.2015 12:26Suomessa ei ole varaa maksaa eläkkeensaajien asumistukea mutta on varaa ottaa pakolaisia. Eikö oman maan köyhien pitäisi olla etusijalla? |
|
| |
|
Vieras |
#726.09.2015 14:48Lieksan sijasta nuo pakolaiset pitäisi sijoittaa eduskuntatalon kellariin tai vintille. Siellä ne olisivat kansanedustajien ihmeteltävänä eikä tavallisen kansan. Itehän ne poliitikot pakolaisia ottaa niin ite saavat niitä ihmetellä. |
|
| |
|
pedetyt kansalaiset |
#8 Ei pakolaisia27.09.2015 06:45Aivan kauheeta on tuo viranomaisten toiminta. Ottaa pakolaisia ja maksattaa pakolla kansalaisilla, kaikki suuret rahavirrat ulkomaille ja elättää vieraan valtakunnan karkulaisia. Pysykööt kotimaissaan ja pitäkööt omista asioistaa huolen. Eihän kehenkään ihmisees voi luottaa ja vielä vähemmän mennä äänestämään sellaisia päättäjiä, jotka toimivat sitten äänestäjiään vastaa. |
|
| |
|
tarvitaan kaataa perustuslaki ja uutta perustuslakia |
#9 Lieksaan tulevat pakolaiset27.09.2015 10:00Ne saa pois, kun ei anna rahaa ja asuntoja, ryöstää entisetkin mitä on , kuten valtio tekee kaikille kantasuomalaisillekin. Varmasti moni menettää maksamattomista veroista omaisuudensa pakkohuutokaupalla. Ei siinä mitään armoa tunneta. Näin on käynyt aikojen kuluessa sadoilletuhansille ja sadoilletuhansille suomalaisille ja näin tulee varmasti edelleenkin käymään tulevaisuudessakin, niin armotonta on supisuomalaisen elämä. Yksitellen valtio nujertaa ja tappaa yksityisen kansalaisen kerrallaan. Todellakin tehokas koneisto valtionvirkamiehet ja naiset, verottaja,tuomarit,poliisit ja kaikki perustuu lakiinkin muka. On parempi nousta rintamaan aina ajoissa, kuin liian myöhään ja puolustaa oikeuksiaa, suoraan sanoen lisätä oikeuksiaan, etteivät valtion herrat kuse kintuille. |
|
| |
|
Emme mussoliineja tarte |
#10 Ei yhtään Mussoliinia Suomeen27.09.2015 13:44Pysykööt Muslimi valtioissa sillä se on heidän ongelmansa ja sotikoot vaikka viimmeiseen mieheen. Nuoret jätkät tulee tänne ,karkurit pelkuri raukat ,takaisin saman tien puolustamaan kotejaan. |
|
| |
|
Mohammed Aasikusi |
#1128.09.2015 10:43Mina haluta lieksa siela minu suku siela ystäviline sosutati soile syrjileene maksa kaiki pensa automobil ja laita kaiki maksusitomus iha vaikke pyytäkän sata siela koulutyto yksi metsatiela helpo saata ei pelko |
|
| |
|
nurmeksen.raikulipojat |
#12 Re:28.09.2015 11:46Huva veli. Siis mene ja löydä loppusijoituspaikkasi allekirjoituksesta 34. Toimi nopeasti. Vain 20 ensimmäistä mahtuu. |
|
| |
|
Mohammed Aasikusi |
#1328.09.2015 13:19Mina tieda mina tieda kuvasa ihku lehmavituisa soile tyto. se hyva anta raha meile aulisest se saaliä sotalapset. Mina haluta soile herku mina lehmipaimenus tykata |
|
| |
|
Vieras |
#1419.02.2016 13:49Muuten hyvä adressi, mutta monta vuotta liian myöhässä! |
|
| |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Yle Radio 1 muutokset peruttava
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Maantien 468 peruskorjaus
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Pyynikin vanhojen mäntyjen puolesta – Älkää kaatako historiaa!
1076 Luotu: 22.10.2025
Pelastetaan Galleria Forum Box – Turvataan taiteen tulevaisuus Helsingissä vuoteen 2030 asti!
2025 Luotu: 17.10.2025
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
2043 Luotu: 15.10.2025
Konneveden terveysasema on säilytettävä!
615 Luotu: 22.10.2025
Kaltialan virkarikoksesta on suoritettava kattava esitutkinta
417 Luotu: 19.10.2025
Vetoomus Suomussalmen Syväjärvenkankaan ja Pitämänkankaan metsien puolesta
1658 Luotu: 11.10.2025
Korpilahdelle sote-palvelupiste
283 Luotu: 23.10.2025
Juankosken Iivolan palvelukeskuksen asukaspaikkojen säilyttäminen
948 Luotu: 13.10.2025
Länkipohjan palvelutalo aiotaan lakkauttaa, me allekirjoittameet vaadimme, että Keski-Suomen hyvinvointialue turvaa ikäihmisten inhimillisen loppuelämän ja hoidon lähellä omaisiaan.
246 Luotu: 25.10.2025
Eteläisen alueen koulu tulee rakentaa esityksen 2b mukaisesti Niittylahden koulun paikalle ja varhaiskasvatusyksiköt Niittylahdenrantaan ja Reijolan yhteisötalon taakse
189 Luotu: 24.10.2025
Yle Radio 1 muutokset peruttava
257 Luotu: 14.10.2025
Kuusankosken uimahallin säilyttäminen
170 Luotu: 21.10.2025
Tikkakosken terveysaseman lakkauttaminen
674 Luotu: 14.10.2025
Säästetään Haukkalan lähteen metsä luonnontilaisena
685 Luotu: 15.10.2025
VETOOMUS Suomen ja Venäjän hyvien naapurisuhteiden palauttamiseksi / PETITION för återupprättandet av god grannsämja / ОБРАЩЕНИЕ о восстановлении добрососедских отношений / PETITION for restoring good
2745 Luotu: 05.10.2025
ADRESSI Ympäristölupa tai 3 km suojaetäisyys Kiuruveden tuulivoimaloille
137 Luotu: 20.10.2025
Adressi Satumetsän päiväkodin säilyttämiseksi
103 Luotu: 20.10.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
6485 Luotu: 22.09.2025
Vastusta Ääneniemen ranta-alueen vireillä olevaa kaavaa (Äänekoski)
317 Luotu: 05.10.2025
PERUTAAN LEIKKAUKSET KAIKISTA KÖYHIMMILLE – NÄPIT IRTI TOIMEENTULOTUESTA
4476 Luotu: 22.09.2025