Ei hyökkäystä Iraniin
Ota yhteyttä adressin tekijään
Henrik Saarimäki#2 Jan 24, 2007, 13:07
En tiedä onko USA:lla suunnitelmissa Iraniin hyökkäys mutta ainakin Isrealin on huhuttu suunnittelevan ydiniskua, jotakin ydinvoimalaa tai atomitutkimuslaitosta vastaan. Tosin tällä adressin tuskin on paljoa vaikutusta kummankaan toimiin.
Olen hieman kahden vaiheilla, sotaan rythymistä tässä tilanteessa en kannata mutta toisaalta ydinaseistettu Iran ei myöskään ole houkutteleva vaihtoehto. Mielestäni se seikka, että USA:lla, Venäjällä, Ranskalla tai millä tahansa muulla maalla on ydinaseita ei oikeuta tekemään niitä lisää.
Toisaalta voihan olla, että Iranin ydintutkimus on rauhanomaista, mutta jos näin olisi luulisi tarkastajien päästäminen maahan melko kivutonta ja kun tosiasiahan on, että niissä sallituissa tarkastuksissa mitä oli havaittiin rikastusprosentteja jotka viittaavat ydinasemateriaalin tekoon. Ja viimeisin uutinenhan on se, että Iran on ilmeisesti valmistautumassa ydinkokeeseen, P-Korean avustuksella.

Ahti Hietanen#3 Apr 05, 2007, 20:34
George Bush on sanonut että, USA ei aio hyökätä Iraniin.
jaakko juhola#4 Jun 30, 2007, 21:29
Mitä se suomessa haittaisi vaikka sinne hyökättäisiinkin?
Mikko Saari#5 Jul 09, 2007, 13:13
Jossain vaiheessa puhtaasta vedestä voi tulla sota. Tässä vaiheessa olisi parasta rauhanomaisin keinoin estää näitä raaka-aineista johtuvia sotia, jotta saisimme edes lähetettyä viestin ettei semmoinen käy.
Tulevaisuuden sodat voidaan estää jos pystyttäisiin jo nyt rauhanomaisesti käsittelemään noita asioita. Mutta tuskin tällä tai yhtään millään addressilla tai mielipiteellä on vaikutusta USA:n päättävien elinten ahneuteen.

Mika Katajamäki#6 Jul 19, 2007, 22:13
Ette kanssa tajua
Sota kuuluu maailmaan ja sen poistamin johtaa vain suurempiin ongelmiin joista sitten kärsii jokainen.
YLIKANSOITUS
Ajatelkaas että jos koskaan ei ois ollu sotia, murhia tms. niin kuinka paljon meitä täällä olisi. Kaikki metsät olisi hakattu, ruokaa ei olisi tarpeeksi, ilman olisi puhasta paskaa.
YLIKANSOITUS
Ajatelkaas että jos koskaan ei ois ollu sotia, murhia tms. niin kuinka paljon meitä täällä olisi. Kaikki metsät olisi hakattu, ruokaa ei olisi tarpeeksi, ilman olisi puhasta paskaa.
Julia Lappalainen#7 Aug 07, 2007, 03:20
Totta ihmisiä on jo nyt liikaa, mutta onko sota muka se oikea ratkaisu siihen?
Jalo Jalantie#8 Aug 15, 2007, 16:21
Paremmat olot?
Ei hyökkäystä Iraniin? Kenelle tämä addressi lähetetään? George W. Bushilleko? Suomessa tällaisten asioiden puolesta puhuminen on täysin turhaa. Tällaisella ei saada mitään aikaan.
Kaikenlisäksi Irakin kansalaisilla olisi todennäköisesti vieläkin huonommat oltavat jos Natolla ei olisi joukkoja siellä. Ettekö ymmärrä? Irakin kansalaisten henkeä uhkaavat mielipuoliset ääri-muslimit.
Sotaa en tietenkään kannata, mutta valitettavasti se kuuluu ihmisluontoon.
Toistan vielä että viestini tarkoitus on myös avata silmiänne. Netissä addressien kirjoittaminen Suomalaisella verkkosivustolla ei auta ketään Iranilaista tai Irakilasta.

Binke Salutskij#9 Dec 15, 2007, 19:09
Herätys! Kumpi parempi?
Mullaheilla (=kiihko-sekopäät) ydinase vai USA tai Israel pistää pommin päreiksi ajoissa?
Niin tai näin, sota tai , hyvässä lykyssä, vähintään sotilaallinen isku on väistämättä edessä
-Binke
Niin tai näin, sota tai , hyvässä lykyssä, vähintään sotilaallinen isku on väistämättä edessä
-Binke
Binke Salutskij#10 Dec 15, 2007, 19:14
Ai niin,.. vaikuttaa väkisin Suomeenkin
Jos/kun arvoisat sekopää-Mullahit saa pommin käsiinsä, voin vakuuttaa seurauksien tuntuvan koko maailmassa. Jollei maailmantalous yms. aukene, niin zekatkaapa mitä ydinsota nykyisillä latingeilla (Hiroshima=papaatti) aiheutta ilmastolle...
-Binke
-Binke
Taimaz Shabani#11 Jan 18, 2008, 23:19
AI MITÄ SUOMEA HAITTAISI ??
#4
Mitä se suomessa haittaisi vaikka sinne hyökättäisiinkin?
jaakko juhola (Hyvinkää, 30.6.2007 21:29)
^^^^^^^^^^
jAAKKO JUHOLA, sä oot metsästä suoraan päässyt koneelle etkä tiedä mitä maailmalla tapahtuu tai tulee tapahtumaan.. älä puutu asioihin joista et tiedä mitään.

Eetu Hahto#12 Jan 19, 2008, 17:35
Mun mielestä Iraniin pitää hyökätä vasta silloi, ku on hätä kysees esim. jos ne uhkaa ampua sen niitte ydinpommin tai vastaavaa. Siihe asti pitäis mennä iha diplomaattisilla neuvotteluilla kunnes ei muu auta ku hyökätä..
kalle kuronen#13 Jul 29, 2009, 14:43
jos halutaan ratkaista ongelmia lähi-idässä, on ainoa vaihtoehto sota...jos taas halutaan ratkaista ongelmia euroopassa tai länsimaissa, on vaihtoehtona sivistynyt diplomatia...yhteenveto: pommitetaan lähi-itä paskaks mut säästetään kallisarvoinen öljy. Lähi idässä asuu primitiivisiä ihmisiä jotka ei tajuu mistään mitään...
kalle kuronen#14 Jul 29, 2009, 14:44
mahtaaks toi viesti olla muuten rikollinen jo? lol
fdgfghgfgf#15 Jan 20, 2012, 01:05
Pumpum
Iran pitää pommittaa maan tasalle ydinpommeilla ja kaikin mahdollisin keinoin tuhota täydellisesti!
Unohtakaa yllä oleva.
Unohtakaa yllä oleva.
munakuppi#16 Oct 21, 2012, 11:20
Israel tappaa & hyökkää...eikä kysele tai noudata kansainvälisiä lakeja.Sairas valtio.
This comment has been removed by the site administration.
Reason for the removal: spam
| This discussion has been closed. |
Olen itse avannut kansalaisadressin asiasta, joka tähtää maamme täysivaltaisena säilymiseen, mikä mielestäni on osaltaan rauhan tae. Toivon, että saisin tukea tälle hankkeelle. Tuo tuki olisi tietysti allekirjoitus ja viestin levittäminen. Olisin myös kiitollinen ideoista, miten sanoman adressista saisi leviämään kansalaisten keskuudessa.
Ystävällisin terveisin
Tapio Kuosma
[email protected]
*
TIEDOTE (vapaa levitettäväksi)
Kansalaisadressi Itsenäisyyden, Kansanvallan, Ihmisoikeuksien puolesta
Kansalaisadressi 'Itsenäisyyden, Kansanvallan, Ihmisoikeuksien puolesta' on avattu allekirjoitettavaksi internetissä osoitteessa
(http://www.adressit.com/itsenaisyydenpuolesta).
Adressi on jokaisen halukkaan allekirjoitettavissa.
Tuesta kiittäen
Yhteisvastuun ajatuksin
Tapio Kuosma