Jyväskylän Keskustan terveysaseman lakkauttamista vastaan!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Jyväskylän Keskustan terveysaseman lakkauttamista vastaan!.
|
Stalin |
#1 Puhdistusta tarvittaisiin05.11.2014 20:54Tosi ikävää kuultavaa tänäpäivänä,kun terveysasemat lakkautetaan.Ei luulisi tulevan kalliiksi,jos kunta rakentaa terveysaseman ja palkkaa lääkärin ja joku mummo on lisäksi siinä sivussa täysihoidossa.Nythän syydetään aivat kymmeniä,jopa satojakin miljoonia pienissäkin kunnissa suoraa suurin osa JOPA SIJOITTAJIEN TASKUIHIN. Se on sitä voittojen tavoittelijoiden pelkkää työtä. |
|
| |
|
valtuutettu Tynjä |
#2 Faktaa asiaan09.11.2014 09:31Keskustan terveysaseman hoidossa on noin 33 000 jyväskyläläistä. Henkilöstöä asemalla on noin 70. Mikäli asema suljetaan ensi kesänä, joudutaan toiminta hajauttamaan Kyllön, Palokan ja Kuokkalan terveysasemille. Tilareserviä näillä asemilla ei ole. Esitys on siis täysin absurdi. Halssilalaiset eivät esityksen mukaan pääse kulkemaan Vaajakosken terveysasemalle, jos niin kuvittelivat. Uuden terveysaseman rakentaminen siellä on alkutekijöissään ja valmista on vasta v. 2017. Vaajakosken uuden terveysaseman väestöpohjan kerrotaan olevan 25 000 asukasta. |
|
| |
|
Vieras |
#313.11.2014 10:48Päätö todistaa vanhan sanonnan todeksi:Köyhät(vanhukset) kyykkyyn.Kotihoidon maksut pienennetty.Ja ovat jo muutekin tiellä.Lisää säästöjä! Kiitos |
|
| |
|
Vieras |
#413.11.2014 12:31Jotain järkeä ihmisten arkeen !! |
|
| |
|
Vieras |
#5 Ei pitäisi missään nimessä lakkauttaa13.11.2014 16:56Ei pitäisi missään nimessä lakkautaa keskusta terveuskeskusta |
|
| |
|
Vieras |
#613.11.2014 20:10Erittäin hyvä adressi ja hyvän asian puolesta! |
|
| |
|
Riitta Tynjä |
#7 Lakkauttamista vastaan14.11.2014 18:53Nyt on koossa jo yli 1000 nimeä, sillä paperiversioissa on n. 900 nimeä. Tämä kaikki viikossa. Terveysaseman väestöpohja on 33 000 asukasta. Eiköhän kerätä 10% väkimäärästä 2.12. mennessä. Eihän se ole kuin 1000/viikko. |
|
| |
|
Vieras |
#816.11.2014 14:51andrssonin ökyporvarin viimeinen rynnäkkö palveluiden heikentämiseksi!! |
|
| |
|
vastuutonta ja sivistymätöntä |
#918.11.2014 09:47Olin muutama vuosi sitten kirkon järjestämässä tilaisuudessa Jyväskylän yliopistolla. Siellä silloinen kirkkoherra haastatteli Markku Anderssonia ja mieleen jäi Anderssonin lupaus, kun hän lupasi kuunnella herkällä korvalla kaupunkilaisia. Lupaus on osoittautunut täysin katteettomaksi. Kaupunkilaisten peruspalvelut ovat surkeassa tilassa Anderssonin vastuuttoman johtamisen seurauksena. Rahaa on riittänyt Lutakon tyhjillään olevalle aukiolle, turhalle tunnelille, jopa järven täyttämiseen kymmeniä miljoonia euroja. Nyt ollaan viemässä Keskustan terveysasema pois keskustassa asuvilta, etupäässä vanhuksilta ja se on ala-arvoista. Nämä ihmiset pystyvät ehkä lyhyitä matkoja keskustassa kävelemään, mutta bussimatka on jo suuri rasitus, omaa autoa ei ole ja taksiin ei ole varaa.Tämä on ikävä kyllä heitteille jättämistä. |
|
| |
|
Vieras |
#1019.11.2014 17:49Keskustasta ei saa viedä terveyspalveluja pois. Kaupungin ydin on paikka missä pitää palvelun olla!! |
|
| |
|
Vieras |
#1119.11.2014 19:52Todella paljon ikäihmisiä asuu keskustan terveysaseman alueella. Jalkaisin käynnit terveyskeskuksessa on tosi hyvää liikuntaa ja ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa. Äitini kävi lähes 90- vuotiaaksi itsenäisesti ja kävellen Cygnaeuksenkadulta "Riikan" luona. Nämä käynnit hän koki todella arvokkaiksi ja ne tukivat hänen hyvinvointiaan todella paljon. Kiitos Oma lääkäri Riikka Vuori äitini pitkäaikaisesta, hyvästä hoidosta. |
|
| |
|
Vieras |
#1219.11.2014 21:11Lähikirjastojen, -koulujen ja -terveysasemien sulkeminen on väärää politiikkaa. Lyhyen aikavälin säästö on varsin vähäinen, ja loppujen lopuksi ainakin terveyspalveluiden saatavuus huononee, mikä vaikuttanee kielteisesti kansan terveyteen ja myös kokonaiskansantalouteen. Ja onhan näiden lähiterveysasemien perustamista aikanaan varmaankin ihan järkevästi perusteltu, kun se on saatu rakennettua. Mikä on muuttunut. HP |
|
| |
|
Vieras |
#1319.11.2014 21:29Keskustassa Terveysasema on erittäin tärkeä. Terveysaseman ympärillä asuu ennenkaikkea paljon vanhuksia, joille kulku ilman bussiliikennettä helpottaa elämää ja arjen sujuvuutta. Paljon turhaa taxiliikennettä ja laskua syntyy terveysaseman siirrosta ja ennen kaikkea se on monella tavalla raskasta etenkin vanhuspotilaile. |
|
| |
|
Vieras |
#1420.11.2014 08:47Jo nyt jonot julkisella terveydenhoito puolella ovat sietämättömät, vieläkö niitä pitää pahentaa?? |
|
| |
|
Vieras |
#1520.11.2014 08:51Keskustassa asuu paljon vanhuksia, ei heiltä saa viedä terveyskeskusta. Ei kaikilla ole autoa millä mennä kauemmas hakemaan hoitoa, eikä kaikilla ole rahaa mennä yksityiselle. |
|
| |
|
Vieras |
#1620.11.2014 09:15Tämä on oikeata asiaa |
|
| |
|
Vieras |
#1720.11.2014 18:10Hyvän ja tärkeän asia puolesta alakaupungin vanhoille asiakkalle ja nuoremmillekin. |
|
| |
|
Vieras |
#1820.11.2014 18:20Hyvä juttu. Toivottavasti tehoaa |
|
| |
|
Vieras |
#1921.11.2014 04:33Ei ole mitään realistisia mahdollisuuksia lopettaa Keskustan terveysasemaa. Ei ole sellaisia tiloja, jossa tämä väestö mahduttaisiin hoitamaan. Turhaa sapelienkalistelua, toivottavasti valtuustossa järjen ääni kuuluu. |
|
| |
|
Vieras |
#2021.11.2014 09:01Minne vanhemmat ihmiset pääsevät helposti ilman autoa . Jos vähätuloisille vanhuksille kaupunki järjestää helpon kulkuyhteydene,niin mikäs siinä. Taitaa kyseessä olla siirto yksityiseen palvelun joihin harvoilla pienituloisilla ilman mitään tukimuotoa ei ole varaa. |
|
| |
|
Vieras |
#2121.11.2014 09:15-terveyskeskus keskeisellä paikalla,jonne huonokuntoisetkin pystyvät tulemaan -tk:n lopettaminen ruuhkauttaisi entisestäänkin täyttä keskussairaalaa -ihmisiä ohjataan yksityisiin sairaaloihin,joihin harvoilla varaa |
|
| |
|
Vieras |
#2225.11.2014 16:59allekirjoitin adressin vanhempieni puolesta, koska he ovat iäkkäitä ja asuvat kävelymatkan päässä Tapionkadun terveysasemasta.Autottomina on vaikeampi mennä kauemmaksi lääkärikäynneille. |
|
| |
|
Vieras |
#2327.11.2014 18:56Autoton pikkulapsien äiti joutuu käymään keskussairaalassa polkupyörällä kaikkina vuoden aikoina. Tapahtumia on ollut monta tämän syksyn aikana. |
|
| |
|
Vieras |
#2427.11.2014 19:05Yksinhuoltaja äidin on hyvin vaikeaa ja vaarallistakin käyttää lastaan polkupyörällä keskussairaalassa. Autoa ei ole. Tapauksia on ollut vuoden aikana useita koska lapsi on erittäin allerginen |
|
| |
|
mummo |
#25 tasapuolisuutta12.12.2014 17:36Myöskin laitakaupungilla asuu autottomia ja vähävaraisia ihmisiä, joille esimerkiksi bussikyyti toiselle terveysasemalle, on kynnyskysymys hoitoonhakeutumisessa. Heillä pitää myös säilyttää lähellä terveyspalvelut. Kyyti maksaa keskustasta laidalle ihan saman hinnan ja matkakin on yhtäpitkä. Kun kaupungin laidalta suljetaan terveysasema niin suljetaan samalla keskustastakin. Kohtelu on tasapuolista ja oikeaa silloin. Laitakaupungit kasvavat kaikenaikaa, lapsiperheet lisääntyvät ja samalla koulut suljetaan ja palvelut lakkautetaan. Kuten esim. Tikkakoski.. jonka palvelut Palokassa minne ei kulje bussit ja bussimaksut hirveitä. Jopa laavut käydään pöllimässä kaupungin käyttöön muualle. |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
17173 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus S-ryhmälle israelilaisten tuotteiden palauttamiseksi myyntiin! / Vädjan till S-gruppen om att återinföra israeliska produkter i sortimentet
21913 Luotu: 21.11.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
1514 Luotu: 17.03.2025
Carea Koulun Säästäminen Kouvolan Kuusankoskella
473 Luotu: 15.12.2025
Anna Davidin jäädä – Pysäytä Suomessa kasvaneen lapsen karkotus
320 Luotu: 17.12.2025
Suojellaan Muuramen Härkövuoren vanha metsä
254 Luotu: 18.12.2025
Vastustamme Rymättylän seurakunnan lakkauttamista
372 Luotu: 13.12.2025
Pelastetaan Nuottasaari, Itä-Helsingin helmi
222 Luotu: 19.11.2025
Karsikon Lemmikkihotellin uudet toimitilat Joensuun keskusta-alueelle tai sen läheisyyteen
1443 Luotu: 07.11.2025
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
7837 Luotu: 27.09.2024
Adressi Loviisa osasto 5 säilyttämiseksi / Adress för att bevara Lovisa avdelning 5
673 Luotu: 12.12.2025
Oikeus viralliseen osoitteeseen myös epätyypillisissä asumismuodoissa asuville
134 Luotu: 14.12.2025
PELASTETAAN JALOTUKSEN KOTI
457 Luotu: 29.11.2025
EI JOOGAA SEURAKUNTAAN!
806 Luotu: 31.03.2023
Vaatimus Kennelliitolle corgien terveyden edistämiseksi
769 Luotu: 12.12.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2702 Luotu: 15.07.2023
Tonttu-konvehtien valmistamista jatkettava
588 Luotu: 10.11.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
23377 Luotu: 20.03.2025
Pullia pitää saada leipoa jatkossakin – Vetoomus Pirkanmaan hyvinvointialueelle vanhusten osallisuuden ja vapaaehtoistoiminnan vahvistamiseksi
3781 Luotu: 11.11.2025
Yle Radio 1 muutokset peruttava
3587 Luotu: 14.10.2025