Keskuspuistoa ei saa supistaa
Keskuspuistoryhmä pettyi kaupunginhallituksen yleiskaavaehdotukseen
Muutimme Haagaan nimenomaan tästä syystä, että ulkoilu- ja virkistysalue on käytännössä takapihallamme, ja kuitenkin yhteydet silloiselle työpaikalleni ja tyttäreni kouluun sekä harrastuksiin ovat riittävät. Kun nyt ihan kaikki viheralueet kahden kilometrin säteellä kotoamme kaadetaan toimisto- ja asuinrakennusten alta, joudumme vakavasti harkitsemaan Haagasta poismuuttoa.
Sydäntäsärkevin tunnelmin. :'(
Sonja Aitamurto,
Keskuspuiston metsä- ja liikunta-alueiden aktiivinen käyttäjä
Näpit irti Keskuspuistosta!
Hyvä että ollaan järjestämässä mielenosoitusta! Tulen varmasti. Todella tyhmää että asukkaiden mielipide ollaan näin jyräämässä.
Tämä lienee hyvä muistaa tulevissa kunnallisvaaleissa ja siitä olisi hyvä muistuttaa mm. allekirjoittajia vielä vaalien ajankohdan aikoihinkin.
EI VOI OLLA TOTTA
Moro, luin aamulla Hesarista Mechelininkadun reunassa kasvavasta 100vuotiaasta tammesta, jota uhkaa katutyömaa.Mutta puuta yritetään varjella jotta saisi jatkaa elämäänsä ehkä jopa toiset 100v.
Toivoisi Helsingin kaupungin päättäjiltä silmää tulevaisuuteen myös tässä Keskuspuisto asiassa.
Tästä 100 vuotta eteenpäin kun mennään niin silloinkin on vielä IHMISIÄ ja eläimiäkin, jotka mielellään puistossa viihtyisivät.
Sinne voisivat vaivautua myös nuo "ihmiset", jotka puistoa haluavat aina pikkuhiljaa nakertaa.Kun saavat siellä vähän happea niin voisi ajatukset muuttua.Pelkkä rahan haju kun saattaa sumentaa ajatukset :)
Keskuspuisto on ainutlaatuinen !!!!
keskuspuisto
olen aivan järkyttynyt että kansalaisia ei kuunnella. Mietin myös kuinka moni kunnan päättäjistä asuu Helsingissä? Toimistoja on tyhjillään eli niiden lisärakentaminen on turhaa. Toisaalta ne tyhjät remontoida asunnoiksi ratkaisisi asuntopulaa. Väkisin on mielessä että joku/kut nettoaa isot rahat. Taistellaan keskuspuiston puolesta, myös Malmin
Luonnollista
On aika hauska tilanne kun autoilijat raskasliikenne ja taksinkuljettajat ymmärtävät Keskuspuiston merkityksen paremmin kuin vihreät luonnonsuojelijat. Ilman laadun vuoksi keskuspuisto on elintärkeä kaupungille. Katsokaapa New Yorkia tai Washingtonia esimerkkeinä. Olisiko taustalla lehmänkaupat Keskuspuiston palanen - Hämeentie autottomaksi ja Mechelininkadun pyörätiet. Onhan toki kivempaa fillaroida Kuudennelle linjalle oluelle politikoimaan kuin lähteä metsään hyttysten armoille puolustamaan luontoa. Ikävä tulee Koijärveä Altasta puhumattakaan ja Komsin ryhmää.
Terveisin taksinkuljettaja stadin yöstä.
Itku pääsee vaik ei se auta
EN USKO! EIVÄT VOI OLLA NÄIN RÖYHKEITÄ! ME OLEMME TEILLE VALTUUTETUT PAIKKANNE ANTANEET ÄÄNESTÄESSÄMME ETTÄ te KUUNTELETTE MEITÄ JA TUETTE PÄÄTÖKSISSÄNNE MEIDÄN TOIVEITA. KUUNNELKAA SIIS MEITÄ!!! IRTI KESKUSPUISTOSTA JOKAINEN PIKSELI!!
This comment has been removed by the person who wrote it.
More vihreä viher-eliitti
Keskuspuisto on upea paikka, jossa olen vuosikaudet juossut ja hiihtänyt. On käsittämätöntä, että Koijärven "jälkeläiset" ovat sitä nyt tuhoamassa. Orwellin "Eläinten Vallankumouksessa" eliittisikojen joukko oli "more equal". Ehkä oma vihreä eliittimmekin kokee kaikessa tekemisessään olevansa nykyään "more vihreä", myös luontoa tuhotessaan.
Atro Niiniluoto
Erosin tänään vihreästä puolueesta. Olen tavattoman surullinen vihreiden takinkäännöstä jota ei voi millään ymmärtää.
Lisäksi minua hävettää lukuisten ystävieni puolesta joita olen houkutellut puolueeseen.
Nyt ainut mahdollisuus ajatellen tulevaisuutta on perustaa uusi oikea vihreä puolue. Toivoisinkin nyt
poliittisesti aktiivisia henkilöitä käynnistämään uuden puolueen perustamisen. Henkilökohtaisesti uskon helposti
löytyvän riitävän määrän nimiä tähän hankkeeseen ja tiedän että tähän on tulossa nimekkäitä
henkilöitä mukaan.
totaalisesti vihreiden pettämä luonnonystävä
Asioiden, joilla ei ole selkeää ideologista pohjaa luulisi järjestyvän asukkaita kuunnellen kun perustellut argumentit tukevat mielipidettä eikä vasta-argumentteja ole tai jos on, niin niitä ei vaivauduta edes esittämään. Vihreisiin voi syystä olla pettynyt! Ideologisesti olisin olettanut heidän jos kenenkään ymmärtävän Keskuspuiston metsien, niittyjen, soiden, purojen, polkujen ja kasvuston sekä eläimistön suojelemisen tärkeyttä sekä puistojen monipuolisen virkistyskäytön ymmärtäen. Siis miksi supistaa Keskuspuistoa!
Ulkoilevat tietävät, että talvisin Paloheinän ladut ovat enemmän kuin täynnä ja viikonvaihteessa vasta kasvatettuille P-paikoille silti on jonoa. Millainen tilanne on jos meitä on lähes neljännesmiljoona enemmän! Missä ja miten tämä virkistystarjonnan tilanpuute hoidettaisiin?
Mikä politiikkojamme vaivaa? Ymmärrän, että Helsingissä merkittävässä määrin mennään tulevaisuuden rahoitus mielessä ja "Katubulevardien" asuntorakentaminen sitä rahaa toisi, mutta entäpä jos kasvu asuntotarjonnan lisääntymisestä huolimatta ei toteudu?
Helsinki on kallis kaupunki asua! Millaista tervettä elinkeinotoiminnan rakennetta tulee edellyttää, että asukkaat voivat asuntonsa ostaa tai vuokransa maksaa? Millaiset elinkeinot ovat riittävän kilpailukykyiset voidakseen tarjota vaaditun tulotason asumiselle? Jos elinkeinorakenteen kilpailukykyä ei kustannusrakenteen takia ole, niin yritykset eivät hakeudu Helsinkiin! Seurauksena on, että ei ole työpaikkoja ja vision kasvu ei toteudu. Jos on menty asuntorakentaminen edellä, saatamme löytää itsemme tilanteessa, jossa yrityksiä kaatuu ja luodutkin työpaikat haastetaan. Pienetkin vastoinkäymiset saattavat ajaa Helsingin tilanteeseen, jossa kasvun ylläpitämistä joudutaan rahoittamaan kasvavilla asuntotukien korotuksilla ja toimeentulotuilla. Tarvitsemme ratkaisuja, jotka ovat uskottavia, kestäviä ja lisäävät luottamusta!
Yleiskaavalla betonoidaan tulevaisuutta! Sen muuttamisesta on tehty joustamatonta, vain sen takia, että asemakaavasuunnitteluun päästäisiin nopeasti. Helsinki tarvitsee ketteryyttä, nopeutta reagoida, mutta tietojen tulevaisuudesta täytyy olla nykyistä luotettavampia. Nyt visio ulottuu 2050 saakka ja sitä on ennustettu katsomalla peräpeiliin. Kaupunkien kasvu on ollut yleinen trendi, mutta siitä on poikkeuksia. Useimmat suurkaupungit kasvavat ylöspäin! Helsinki kasvaa keskustasta säteittäin ulos suurimpien väylien reunoja mm. Hämeenlinnan väylän reunoja ja Keskuspuistoa rakennuttamalla.
Kasvu edellyttää toimivaa liikennekulttuuria. Helsinki tarjoaa pikaraitioteitä. Pikaraitioteitä, jotka eivät sellaisena toimi risteysten ja liikennevalojen takia. Metro ja raitiotiet ovat megainvestointeja verrattuna busseihin ja autoihin. Niiden kohdalta on edellytettävä saasteongelmien ratkaisua. Teknologiset ratkaisut ovat jo käsillä kunhan veroratkaisut niiden käyttöönottamiseksi etenevät. Valtiovallan ja hallituksen luulisi huolehtivan edellytysten luomisesta.
Massiivista puistojen käyttöä ei tarvita asuttamiseen, kun varanto jo nykyisellään kattaa tulevan tarpeen moninverroin. Muitakin vaihtoehtoja on jos tarvittaisiin esim. jos yleiskaava sallisi kantakaupungin olemassa olevan rakennuskorkeuden korottamisen parilla kerroksella. Yksinkertainen päätös, joka ei edellyttäisi juurikaan asemakaavoitusta.
Puistoja pitää verkottaa ja pyöräilyä on ohjattava puistoväylille ei katukuiluihin jossa pienhiukkaset tappavat. Näin ainakin siihen saakka, että nykyiset polttomoottorit korvataan modernilla saasteettomalla teknologialla. Miksi Keskuspuiston pelastaminen halutaan estää betonoimalla luodut pikselit yleiskaavaan vaikka vaihtoehtoja on? Dialogi ei toimi jos asenteet keskusteluun eivät muutu!
Vaalit lähestyvät, mutta Keskuspuistoa ei jätetä!
Vihreän puolueen aatteellinen loppu.
Kun vihreitten ex puheenjohtaja Anni Sinnemäki pääsi vihreälle oksalle kaavoituksesta ja rakentamisesta vastaavaksi apulaiskaupunjohtajaksi, unohtui häneltä millä oksalla istuu.
Niinpä hän päätti katkaista koko puun ja samantien koko metsän ympäriltään.
Näitten päätösten jälkeen ei Helsingissä olekaan muuta vihreätä kuin vihreä puolue.Kauankohan?
"Kuntalaisten tuhannet muistutukset, adressit ja huolenilmaukset on sivuutettu valmistelussa täysin."
Maahanmuuttokysymyksessä koko Suomen kansan tahto on sivuutettu täysin.
Tähän kansalaisten mielipiteen ylikävelyyn on jo totuttu, mikä on paha asia.
Suomiko muka demokratia? Sallikaa minun nauraa!
EI VOI USKOA SILMIÄÄN
Järkyttävää, kerrassaan. Tällaiset "ympäristörikokset" ovat juuri niitä asioita, joita EN pysty enkä edes halua ikinä ymmärtää. Hävetkää päätöksentekijät – hävetkää paljon! Te ette nyt tiedä mitä teette.