Lähipalvelujen ja lähidemokratian puolesta
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Lähipalvelujen ja lähidemokratian puolesta.
|
Herkku Hernesniemi |
#1 Adressin luovutus kansanedustajille10.02.2014 19:19Tämä adressi luovutetaan Eduskuntaan ennen pakkoliitoslain eduskuntakäsittelyä. |
|
| |
|
Hohohoijaa Ramasee ? |
#2 adressin aloitteiden tekijöiden motiivit ?10.02.2014 19:30Puhe jättimäisistä kunnista SOTE reformin tuloksena on kyllä aika asiantuntematonta. Pelkästään Helsingin Metropolialueen luominen yhdeksi kaupungiksi kasvattaisi 4 kunnan yhdistämisellä vain varsin vaatimattoman kaupungin ,jossa olisi 1,4 miljoonaa asukasta. Maailman mitassa se olisi aivan mitätön pikkukaupunki. Nelinkertainen kunnallishallinto saataisiin keskitetyksi yhteen ainoaan. Nykyteknologialla helposti hallittava kokonaisuus. Adressin nimienkeruun motiivi on pelko menettää varsin vähäiset kunnanvaltuutetut vaaleissa. Pienen kuntien mahdollisuus tulevaisuudessa olla vastuussa terveys- ja sosiaalipalveluista ja opetussektorista kuihtuu verotulojen puutteeseen ja väestöpohjan katoamiseen muuttoliikkeen ja väestön vanhentumisen myötä. SKP:llä vastustaminen kuuluu sen folkloristiseen tapaan tehdä politiikkaa. EU:n kaataminen ja kapitalismin vaihto kommunismiksi ei taida äänestäjiä vakuuttaa vaaliohjelmana,varsinkin kun puolueella on vain muutama bussilastillinen jäseniä ja pienen syrjäkylän asukkaiden määrä äänestäjinä. |
|
| |
|
Noeiramase! |
#311.02.2014 09:17Ilmeisen edistyksellisenä itseään pitävä kommentoija on - juuri niinkuin nimimerkkinsäkin - malliesimerkki siitä, miksi suomessa eletään edelleen antikommunistista aikaa. Aivan kuin Neuvostoliitto edelleen loisi stalinin ajan varjon maamme ylle. Suomessa vasemmistolainen politiikka (ei se periaatteensa myynyt parlamentaarinen vasemmisto/demarit) on päivitetty ajat sitten vastaamaan nykyajan yhteiskunnallisia vaatimuksia ja kansalaisten tarpeita. Ajan olisi jo pitänyt ajaa antikommunismin ohi suomessa ja itse asiassa tämä (antikommunismi)on eräs seikka joka eniten - ja negatiivisesti - vaikuttaa ihmisten tapaan valita ja vaikuttaa äänestymiskäyttäytymiseensä. Tai paremmin jättää vaikuttamatta, koska mikään nykyisistä parlamenttipuolueista ei kykene ajamaan demokraattista, ihmislähtöistä politiikkaa, joten tuntuu ymmärrettävistä syistä yhdentekevältä ketä äänestää. Ympäri eurooppaa on vasemmistolaisuus nousussa. Juuri sen vuoksi, että ihmiset ovat saaneet tarpeekseen markkinajohtoisesta oikeistolaisesta uusliberalismista. Muualla euroopassa kansalaisilla (lukuunottamatta ehkä juuri entisiä varsovan liiton maita) EI ole kannettavaan antikommunistista taakkaa kuten meillä, vaan vasemmistolainen vaihtoehto on varteenotettava vaihtoehto vaikuttaa. Mikäli ihmiset todella ottaisivat selvää mitä esimerkiksi euroopan vasemmisto - ja varsinkin suomessa SKP - ehdottaa, heittäen samalla sen kauhtuneen nationalistisen antikommunistimanttelin päältään, asioihin voitaisiin todellakin saada parannus. Kuinka voi oikeasti olla paha asia se, että pyritään toimimaan ympäristöarvoja kunnioittaen niin, että talous on ihmistä varten eikä päinvastoin. |
|
| |
|
Vieras |
#411.02.2014 11:32DET ÄR DAGS ATT RESA SIG OCH SAMLAS TILL EN AKTION FÖR FÖRÄNDRING I FÖRDELNINGSPOLITIKEN.... OCH DET ÄR BRÅTTOM GOTT FOLK... |
|
| |
|
Petri Rautiainen/ Unionin Haudankaivajat |
#5 Kuntaliitokset osa EU:n korruptoitunutta toimintaa11.02.2014 13:46Kuntaliitokset ovat osa EU:n korruptoitunutta toimintaa. EU on valtiopetoksilla luotu unioni, jonka aikana Suomessa on todistetusti tehty kolme valtiopetosta. Valtiopetos ei rikoksena koskaan vanhene. Allekirjoitin itse tämän adressin ja suosittelen kaikkia allekirjoittamaan myös oheisen adressin, jotta saisimme mahdollisimman paljon nimiä kokoon ja levittämään adressia edelleen eteenpäin. http://www.adressit.com/?page=statistics&petition=suomessa_tehdyt_eta-_ey-_ja_eu-politiikkaan_liittyvat_petokset |
|
| |
|
Käännän kylkeä haukotus |
#6 Vasemmisto nostaa päätä Euroopassa11.02.2014 19:07Antikommunistien määrä nähdään ensi Euro-vaaleissa. Jostain syystä kommunistit tuntevat olevansa vainon kohde. Sehän kuuluu puolueen profiiliin niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Säälistä ei heitä kuitenkaan äänestetä. Pienten mikropuolueiden voima kapitalismin kääntämiseksi sosialismiksi ja EU:n purkamiseksi ei taida riittää. Epärealistiset ehdotukset vievät pohjan asialliselta keskustelulta-Toiveet ja utopiat ovat tervetulleita. Konkreettiset aivoitukset tuntuvat puuttuvan kovakalloisten tovereiden ajatuselimistä !
|
|
| |
|
Vieras |
#712.02.2014 23:58Hallituksen harkittu toiminta kuntien talouden alasajamiseksi on yhtä paljon perustuslain vastaista, kuin kuntien pakkoliitoslaki. |
|
| |
|
Vieras |
#8 Re: Vasemmisto nostaa päätä Euroopassa13.02.2014 03:02#6: Käännän kylkeä haukotus - Vasemmisto nostaa päätä Euroopassa Säälistähän perusssuomalaisiakin äänestetään. Mikään puolue ei ole onnistunut uhriutumaan niin säälittävästi kuin he. Kohta tähänkin joku marttyri tulee itkemään "persufobiasta", paljostako vetoa? |
|
| |
|
Eero Vainio Vieras |
#913.02.2014 09:38Kokoomus, SDP ja muut puolueet hallituksessa ajavat suurien kaupunkien ympäristökunnat keskuskaupunkien osaksi ja siirtävät samalla tutut lähipalvelut suuriin keskuksiin! - Vain kuntien itsenäisyys voi turvata lähipalvelut ja myös demokraattisen päätöksenteon koskien kuntien palveluita ja myös elinkeinoelämää. |
|
| |
|
Vieras |
#1013.02.2014 10:36Pitkästä aikaa oikeaa ja asiallista asiaa jonka allekirjoittaa ihan sydämestään saakka... |
|
| |
|
Vieras |
#1113.02.2014 12:01Ei kuntaliitoksia, jotka vievät palvelut |
|
| |
|
72 päivää |
#12 Re: Re: Vasemmisto nostaa päätä Euroopassa13.02.2014 13:06#8: - Re: Vasemmisto nostaa päätä Euroopassa Tammikuisen EU-parlamentin julkistaman ennusteen mukaan vasemmiston paikkamäärä nousisi noin 54 %:lla tulevissa vaaleissa. Eivätkä nämä ihmiset säälistä näin äänestä vaan haluavat vaihtoehdon nykyiselle pelille. |
|
| |
|
Herkku Hernesniemi |
#13 Adressi luovutettu01.06.2014 15:40Ministeri Susanna Huovisen valtiosihteeri Ulla-Maija Rajakangas otti vastaan adressin lähidemokratian ja lähipalvelujen puolesta, sekä jätesäkkejä sote-sotkun siivoamiseksi. 20.05.2014 |
|
| |
|
Herkku Hernesniemi |
#14 Re: Adressin luovutus kansanedustajille01.06.2014 15:41#1: Herkku Hernesniemi - Adressin luovutus kansanedustajille Ministeri Susanna Huovisen valtiosihteeri Ulla-Maija Rajakangas otti vastaan adressin lähidemokratian ja lähipalvelujen puolesta, sekä jätesäkkejä sote-sotkun siivoamiseksi. |
|
| |
|
Vieras |
#1508.05.2020 20:03SDP on yks maan petos puolue ja joka liitti suomen EU :*hun :( ! |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suojellaan Järvelän kosteikko ja metsät kokonaisuutena
758 Luotu: 28.04.2026
Adressi Hyvinkäänkylän koulun ja päiväkodin säilyttämisen puolesta
619 Luotu: 30.04.2026
Bevara Anna dagis i Jakobstad – stoppa indragningen av stadens stöd - Säilyttäkää Anna dagis Pietarsaaressa
359 Luotu: 30.04.2026
Ei ydinaseita Suomeen - Inga kärnvapen i Finland!
1738 Luotu: 02.04.2026
Oriveden kaupunki ei saa myydä Oriveden Aluelämpö Oy:n osakkeita
222 Luotu: 29.04.2026
Salon kaupungin Hähkänän ja Sirkkulan koulujen säilyttämisen puolesta
1553 Luotu: 01.03.2026
Adressi Siuron koulun korjaamisen puolesta
738 Luotu: 22.04.2026
Vanhuspalvelut paremmiksi
2858 Luotu: 02.04.2026
Raatti on säilytettävä uimahallina
2495 Luotu: 28.01.2026
Steinerlukio Lappeenrantaan
156 Luotu: 28.04.2026
Pelastakaa Barker-teatteri / Save Barker theatre
693 Luotu: 09.04.2026
Ruustinnanhovi ja sen vanha puisto on säilytettävä
322 Luotu: 24.04.2026
Säilytetään Tuusulan Tuuskoto ja sen puisto
1202 Luotu: 15.04.2026
Lappeenrannan Kauppatori tulee suojella ja kehittää, adressi 2026
821 Luotu: 13.04.2026
Vetoomus Keski-Suomen reuna-alueiden sairaanhoidon puolesta
968 Luotu: 18.04.2026
Keski-Suomen hyvinvointialuleella on turvattava työntekijöiden mahdollisuus yhteisölliseen autonomiseen työvuorosuunnitteluun
79 Luotu: 02.05.2026
Hovinsaaren koulu on säilytettävä
448 Luotu: 17.04.2026
Tvijälp saari säilytettävä virkistyskäytössä !
531 Luotu: 09.04.2026
Adressi: Ei pienydinvoimalaa eikä raskaan liikenteen tielinjausta Kuopion Hepomäkeen!
36 Luotu: 03.05.2026
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
18549 Luotu: 15.07.2023