Tienaatko alle 2600e/kk? Allekirjoita siis.
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re: meillä kohta 6 lasta tulot 2600 mieheni kanssa yhteensä
me olemme suurperhe vantaalta asumme vuokralla pienessä neliössä jossa tila käy pieneksi kun lapset kasvaa - emme saa isompaa asuntoa kun huoneita on jo 4 - lapsia on pian 6 tulot ovat pienet - mieheni ja minun käteen jäävä tulo on yhteensä tuo 2500- 2600 euroa -aina sanotaan että voi nojata sosiaalitukeen ja siis siihen kuinka kaikki tuet ovat lapsiperheiden saatavilla voin kertoa kokemuksen syvällä äänellä Että näin ei todellisuudessa ole - että emme saa mitään tukia emme saa toimeentulotukea -emme saa asumiskustannuksiin tukea - kaikki mitä meillä on on se mitä meillä on - raha ei riitä elämiseen eikä varsinkaan hankintoihin - niihin säästetään vähistä rahoista käytetään kierrätettyä ostetaan käytettyä uusiin ei ole varaa - monesti mietin missä kohtaa ollaan menty peppu edellä puuhun kun apu joka olisi saatavilla kaikilla suomen kansalaisilla Sossut / kela eivät myönnä tukea meille tarvitseville - mutta sitten näen monia jotka eivät elä köyhyysrajan alapuolella jotka saavat tukia kelasta joille maksetaan sosiaalista tukea myös elämiseen ja hankintoihin naureskellen kyselevät että miksi et mene sossuun - no jaa niin miljoonasti kun olenkin käynyt itseäni nöyryyttämässä sielä - tai kirkon ruokajakelussa - josta sain homeista leipää ja kanakeiton silloin 4 mukulalleni sekä villasukat jokaiselle pienelle jalalle varpaita lämmittämään - mietin että kyllä vielä joskus mekin hymyillään ja sitä hymyä odotellaan edelleen - lotossakin olisi parempi onnistumis kerroin kun avun saamisessa - vaan jos olisin tummaihoinen onnistuisiko tukien saaminen paremmin en ole katkera mutta kuitenkin - omat ensin sitten muut kansalaiset -
This comment has been removed by the site administration.
Tällänen on hyvinvointivaltio
Re: Pitäisikö tämän adressin idea muuttaa
#24: M1ka_ - Pitäisikö tämän adressin idea muuttaa
KETÄ ÄÄNESTÄT SEURAAVISSA VAALEISSA? KANSA ON ÄÄNESTÄNYT PORVAREITA JA SILLÄSIISTI.
Haistakaa p***a koko valtiovalta...
Hyvähän se on tollasella watun tyhmällä ministerillä äimistellä ruskeereikä puukonpäätä pitkällä kun oma palkka on 12600e (vähintään).
Kaikista tyhmimmätkö sinne ministerin palleille otetaan?
Teen välinehuoltajan työtä isossa sairaalassa kuukaudessa saan palkkaa 1777€ -verot ei paljoa ostella eikä matkustella :(
Ylitöillä
Viikonlopputöillä, yötöillä, ylitöillä ja pyhäkorvauksilla saadaan 2600€ kasaan, ehkä hieman ylikin. Mutta ei silloin tarvitse omaa elämääkään elää.
| This discussion has been closed. |