Adressit.com

Uskonnon tyrkyttäminen pois kouluista

Ota yhteyttä adressin tekijään

Anu Vesteri#1 Mar 26, 2007, 21:34
Mun mielestä ei lapsi ole valmis päättämään omista uskonasioistaan alle 10-vuotiaana. Hän ei tiedä asioista tarpeeksi, jotta osaisi muodostaa kunnon mielipidettä. Tietenkin tämä on yleistystä, eikä kosketa kaikkia. Tieto pohjautuukin omiin kokemuksiini.
Ja sit tämä virsien laulaminen ja rukouksen lausuminen. Nämä kuuluvat luterilaiseen uskontoon. Minun koulussani kaikki kuuluivat luterilaiseen uskontoon, joten eikö se ole ihan realistista silloin lausua rukous? En sano olevani mikään harras uskovainen, mutta siihen aikaan se kuului perinteeseen. En minä loppujen lopuksi olisi koulussa osannut mennä syömään jos sitä rukousta ei olisi lausuttu.. ;) Ja nämä virret kuuluivat meidän aamunavaukseen. Minusta siinä ei ollu mitään outoa, ja se kuului myös perinteisiin. Aamunavaukset käsittelivät lähes aina raamattua tai jotain sen tekstiä. Se ei haitannu mua ollenkaan.
Tietenkin asia on erikseen, jos koulussa on kirkkokuntaan kuulumattomia. Silloin järjestelyjä on mietittävä uudelleen.

En siis allekirjoita.

This comment has been removed by the person who wrote it.

Joni Muotkavaara#3 Mar 27, 2007, 18:22
Jos sulla on valmis adressi, niin voin sen allekirjoittaa.

Hienoa, että ihmiset ajavat samaa asiaa
Kimmo Koljonen#4 Apr 16, 2007, 11:33
Uskonnon opetuksen pitäisi olla ainoastaan uskonnollisen yhteisön tiloissa ja/tai valinnaisena aineena toisen asteen opistoissa.
Koska uskonnot kuuluvat kulttuureihin, voi niistä kertoa, mutta silloin pitäisi käsitellä kaikkia uskontoja ja kertoa niistä kulttuureina. Opettajana näillä tunneilla pitäisi olla ateisti, koska ainoastaan ateisti pystyy kertomaan tasapuolisesti uskonnoista tyrkyttämättä yhtä niistä oppilaille.
Ritva Glans#5 Apr 24, 2007, 18:20

Näin ainakin Porvoosssa

En tiedä kuinka vanhoja muut keskusteluun liittyneet ovat mutta itse olen päättänyt peruskoulun vasta muutama vuosi sitten ja uskonnon tunnit ovat vielä muistissani. Ainakaan Porvoossa uskontoja ei tyrkytetä kenellekään, jokaisella on omat mielipiteensä ja niistä keskustellaan luokan kanssa yhdessä.
Uskonnon tunneilla me ainakin kävimme läpi kaikki uskonnot ortodoksisesta ateismiin. Pääsiäiset ym. muut "JEESUKSEN" juhlapäivät olivat suurimmaksi osaksi pelkkää aiheesta askartelua. Täytyy myös muistaa että uskonnosta saa todella helposti hyvän numeron todistukseen kunhan vain jaksaa tehdä jotain tunneilla ja tämähän korottaa helposti todistuksen keskiarvoa. Itselläni on ainakin erittäin hyvät muistot tunneilta ja kiitokset siitä kuuluu ala-asteen ja yläasteen uskonnon opettajille.
Oikea Mielipide#6 May 21, 2007, 20:52

kevyttä kritiikkiä Anu Vesterille

Mainitsit että: "Minun koulussani kaikki kuuluivat luterilaiseen uskontoon, joten eikö se ole ihan realistista silloin lausua rukous?"
Lapsi ei tosiaan saa ennen 18 ikävuotta erota kirkosta tai vaihtaa uskontokuntaa ilman vanhempiensa suostumusta. Ikäraja jolloin tarvitaan sekä lapsen, että vanhempien suostumus tais olla 15-17. Tätä ennen päätös on täysin huoltajien käsissä, joten tuon ikäiset lapset eivät voi mitään sille että kuuluvat kirkkoon. Jos näin siis on että uskontoa tyrkytetään jossain koulussa (omassani näin ei muistaakseni tapahtunut) niin eräänlaista aivopesuahan se on. Mielestäni kaikkien pitäisi itse pystyä päättämään mihin uskoo, kun on kypsä siihen. Ei niin että opettaja kertoo tietämättömille lapsille ylhäältä omasta uskostaan.

Ei näissä uskonnoissa mun mielestä mitään vikaa ole, kunhan kaikki vaan saavat mahdollisuuden päättää itse mihin uskovat.

Niin tosiaan. Korjatkaa toki jos noissa ikärajoissa meni joku pieleen. En ole varma muistanko noi oikein.
Anu Vesteri#7 May 29, 2007, 15:49
Ikäraja taitaa olla 15, jotta kirkosta saa erota vanhempien suostumuksella..
Ja totta kai kaikilla on oltava mahdollisuus valita oma uskontonsa. :) Mutta eihän 10-vuotias osaa vielä sellaisia päättää. Se, että kaikki kuului silloin luterilaiseen kirkkoon, kaikki kuuluu edelleen. ;)
Ja sehän on oikeastaan niin että vanhempien uskonto, on se, joka on niiden mielestä se oikea. Ja totta kai siitä kerrotaan omille lapsille, ja yritetään saada ne myös uskomaan.
Ja se riippuu ihan opettajasta tyrkytetäänkö niitä uskonasioita oppilaille vai ei. Mutta tietenkään tyrkyttää ei saisi. Kaikista uskonnoista täytyy saada tasapuolinen kuva, jotta päätöksiä voi mahdollisesti sitten tulevaisuudessa tehdä. :)

This comment has been removed by the person who wrote it.

Reason for the removal: .

Johann Wolfgang Von Goethe#9 Jul 06, 2007, 15:25
On meillä sentään hieman paremmin asiat kuin rapakon takana. Joissain Yhdysvaltalaisissa kouluissa kun opetetaan kristinuskon avulla maailman syntykäsitys - evoluutioteoriaa heillä ei edes mainita, joten se se vasta aivopesua on.

Mielestäni vapaus uskoa valheisiin tekee maailmastamme riitaisan. Poistetaan suorilta käsin koko huuhaa ja poltetaan tekstit! (Alkaa kuulostaa enemmän tai vähemmän fasistiselta natissialta, mutta minkäs teet) =D

"Jokainen tulee omalla uskollaan autuaaksi", sanotaan. Eikä sillä luulisi olevan kovin suurta ongelmaa lapselle, jos hän rukouksia kuulee koulussa - tuskin 7-vuotiasta moinen kovinkaan kiinnostaa. Eikä ole näemmä kovin paljoa vaikuttanutkaan hänen ajatusmaailmaansa, jos verrataan esim. adressin kirjoittajaan: "tätä käänyttämistä en tullut silloin hyväksymään, enkä myöhemminkään antamaan anteeksi."

Itse eroan kirkosta, jahka olen käynyt alttarilla, sillä kirkkohäät tahdon perinteen vuoksi - en uskonnon. Toisaalta siunaus voisi tapahtua kesäisessä ulkoilmassa isovanhempien kartanolla, mutta parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla.
Karoliina Hartikainen#10 Jul 07, 2007, 11:17
Mä en edes kuulu kirkkoon (13 w.) ja mun mielestä uskonto on täyttä satua johon jotkut höyrähtäneet uskovat:)) Itse uskon tieteeseen, koska ei ole loogista selitystä, et miten "jumala" ois voinu luoda maan. :O Nii et ois tosi hyvä juttu jos uskonto otettais pois ja opetettais vaa tieteen näkökulmasta :D Allekirjoitin
Iinamaija Sala#11 Jul 11, 2007, 23:33
Ittehä en oikee usko mihinkää, mutta onhan kristinuskolla toki nättejä käsityksiä. Suurta satua toki kaikki mutta miten kukaki haluaa.

Itte oon aina ollu ET-oppilas koulussa ja oli aivan kamalaa ku opettaja välillä sano että muita luokassaolijoita kunnioittaakseni mun pitää laittaa kädet ristiin. Eka luokalla opettaja kysy että haluanko mennä luokan ulkopuolelle, mutta tokalla meijän opettaja oli todella ihana himouskovainen. Hahhah. :D Ei seurannu tyrkyttämisestä hyvää, ku omin sitte niin valtavan huonon käsityksen koko asiasta.
Iina Öykkönen#12 Jul 25, 2007, 01:14
mä karsin koulukäynnin uskonnollisen open vuoksi. se pakotti muistamaan kaikkea raamatusta ja sillai. jos ei muista niin niitä toistetaan aina uudelleen vaan.. nyt olen käynyt riparin (harmittaa tosin) ja nyt täysi-ikäisenä erosin kirkosta, mutta kunnioitan kyllä muiden uskontoja ja käyn joskus kirkossa esim kaste, häät tai kaverin seuraksi. mutta ei siitä tarvii tyrkyttää uskontoaan. nytkin mä tiesin raamatusta enemmän kuin uskovaiset ystäviäni, vaikka olenkin itse ateisti. turhia tietoa päässäni! jokaisen on saatava päättää haluaako vai ei. ja miksei esittelee muita uskontoja? nekin ovat uskontoja kuten usko jeesukseen.
Tommi Salenius#13 Jul 29, 2007, 12:32

Muotkavaara on puhuu silkkaa asiaa

Minun kouluni näitä kouluja joissa on myöskin AIVAN LIIKAA uskontoon liittyvää asiaa. Onneksi olen itse ateisti enkä kuulu kirkkoon vaan käyn ET-tunneilla. Kaverit, jotka itsevät ovat uskontoryhmässä, tunti alkaa 45 minuuttia aiemmin ja kun he tulevat pois sieltä tunnen oikein heidän ajattelevan että "ei v*ttu mitä p*skaa!". Meillä päin täytyy ennen kuin istumme tehdä "aamtutoimia" kuten lausua uskonnollisia runoja "...oi herra Jumalan puoleesi käänny, sua sinuaus ja voima plääplääpläää...!" ja muutenkin heidän ope on sellainen tosi uskovainen, joka lähes syljeksii meidän ET-ryhmäläisten päälle, ja pakotti meidät kerran oikein joulukirkkoonkin! Ja kiitos joidenkin mölyjien jouduimme koko luokka kuuntelemaan kirkon lauletut laulut uudelleen!! X( Lisäksi jouduimme ainakin ensimmäiset neljä vuotta, koko luokka sanomaan uskonnollisia ruokarunoja "...rakas Jumala, rakas maa, teitä emme tahdo unhoittaa plääplääplää...".

Olen samaa mieltä Muotkavaaran, Hartikaisen ja Öykkösen kanssa, kouluissa oleva uskonto on pelkkää aivopesua, johon onneksi harva meidän koulussa on sortunut. Oma pikkuveljeni (9v) sen sijaan valitettavasti on kärsinyt aivopesusta ja uskoo koulussa sokeasti kaiken mitä hänelle sanotaan. Eikä tämä ole todellakaan ole sitä mihin hän tosissaan uskoo, sillä vanhempani ovat lausuneet hänen kanssa iltarukouksen jo pitkään, mutta ei hän uskonut Jumalaan siitä huolimatta.

Allekirjoitin heti kun näin tämän adressin!
Martti Kaipainen#14 Aug 16, 2007, 15:32

Sivistävä tarkoitus

Mielestäni ette ole ajatellut asiaa loppuun asti. Oman kouluni uskonnontunneilla ei käännytetty ketään kristinuskoon, vaan siellä keskusteltiin erilaisten kulttuurien ja uskontojen eroista. Mielestäni uskonto on tärkeä asia yleissivistyksessä. Uskonnon kautta voi oppia asioita, ja tapoja muista kulttuureista, ja ihmisistä. Tämä ainakin oli omalla uskonnontunneilla tarkoituksena. Mielestäni uskontoa ei pitäisi poistaa kouluista juuri tämän kyseisen syyn takia. En halua olla hyökkäävä millään lailla, mutta tuo väite, että koulussa opetettava uskonto on "aivopesua" on naurettava. Uskonto toimii myös historiallisena opetuksena, erilaisten uskontojen syntymisten kautta.
Fleetwood Arakawa#15 Oct 03, 2007, 20:00

Sivistävämpi ehdotus...

Taitais elämänkatsomustieto olla uskontoa sivistävämpää. Kuka voi oikeesti väittää että uskonnossa ei laiteta kristinuskoa edes pienelle erityissijalle. Uskontoa kiistattoman tiedon seassa/kiistattomana tietona + ns. lapsen usko...
Niko Penttinen#16 Oct 03, 2007, 23:56

Evoluution opetus pois

Mielestäni oppilaan tulisi valita uskonnon evoluution tai jonkun muun väliltä.
6-10-vuotiaat menevät kyllä sekaisin kun koulussa opettaja kertoo että jumala on luonot maan ja toisella tunnilla että ihminen on periytynyt apinasta.
En kuitenkaan allekirjoita.
Kalle Kärki#17 Oct 06, 2007, 19:00

Vanhemmat valitsevat

Jos ette ole sattuneet huomaamaan, niin vanhemmilla on vastuu ja valinta, ottaako lapsi koulussa elämänkatsomustiedon, jolloinka tätä uskonnon "tyrkyttämistä" ei tapahdu ja saadaan yleissivistävää tietoa, tai sitten he voivat valita heidän omaan uskontoonsa perustuvan opetuksen, jossa kerrotaan heidän oman jumalansa alkuperästä ja siinä sivussa tutustutaan muihin uskontoihin. Miten on siis mahdollista, että kouluaineen poistaminen vaikuttaisi asiaan? Jos vanhemmat ovat sitä mieltä, että hänen täytyy saada oppia omasta uskonnostaan ja sen historiasta, niin hän saa sen mukaisen opetuksenkin. Te puhutte, että niin nuori ei voi päättää omista asioistaan ja että hän on liian altis vaikutteille. Kiellettäköön koululaulajaiset, joulujuhlat, pääsiäisen vietot jne. Koska jokainen lapsi saa varmasti niistä jotain vaikutteita uskonnosta. Kieltäkäämme myöskin joulupukki kokonaan,koska hänkin on vain pelkkää silmänlumetta ja lapset uskovat häneen.

Ongelma onkin siis opettajissa, jos ongelmasta voidaan puhua. Tähän etsitään ratkaisua väärällä tavalla, kun muutama opettaja ala-asteella saattaa olla turhan hurahtanut omaan uskonoppiinsa. Ala-aste opettajille siis pitäisi pistää rajoituksia ja heidän koulutuksessaan pitäisi tiedottaa kyseisistä asioissa sen sijaan, kuin poistettaisiin kokonainen kouluaine. Itsekään en pahemmin usko Jumalaan, tai ylempään voimaan. Viihdyn silti aivan mainiosti uskonnontunnilla ja opettajamme on erinomainen. En allekirjoita adressia. En näe koko ehdotuksessa mitään muuta, kuin jonkun kiihkoateistin "jeesustelu-yrityksen".

This comment has been removed by the person who wrote it.

Elina Nostaja#20 Nov 28, 2007, 22:44
Muistelen kauhulla omia kokemuksiani ala-asteajoilta, kun todella fanaattinen luokanopettajani pakotti meidät joka aamu laulamaan virsiä, lukemaan ruokarukouksia ja kerran viikossa hän piti aamuhartauden, jonka aikana toki laulettiin virsiä, mutta hän myös luki otteita meille raamatusta. Koen itse sen siten, että hän käytti tärkeää oppimisaikaamme täysin turhanpäiväisiin löpinöihinsä, joista ei ole ollut minulle (eikä varmasti kenellekään muullekaan ) minkäänlaista hyötyä.

Kerran hän jopa riehaantui niin pahasti, että kertoi meille jeesuksen olevan komerossa ja paiskoi ovea kiinni ja auki huutaen "me emme voi yhtenä päivänä rakastaa jeesusta ja toisena päivänä unohtaa hänet kokonaan sulkemalla hänet pois silmistämme"!

Tuollainen käyttäytyminen ei ole ollenkaan suotavaa ja siitä voi jäädä pieneen lapseen iänikuiset traumat. Jokainen vanhempi voi raahata lapsensa kirkkoon laulamaan virsiä, jos se niin paljon kiinnostaa. Sitä ei tarvitse tehdä kouluissa opettajien ohjauksella.

This comment has been removed by the person who wrote it.

esko aalto#22 Dec 23, 2007, 22:56

.!

kuule minä olen 13v ja uskon täysin jeesukseen,voivoi teitä raukkoja jotka joutuvat helvettiin :( tehkää viimehetken käännös ja eläkää kuin jeesus opetti.ei uskontoa pois koulusta,sillä se on tärkein asia jonka tulet ikinä kuulemaan,sitäpaitsi 10v lapset eivät ole valmiita päättämään asiasta.
Fleetwood Arakawa#23 Dec 24, 2007, 10:59
Right... kyllä minä ainakin menen helvettiin enemmin kuin revin silmät päästäni ja kivitän vanhempani. Ja onse tyypillistä että juuri ne omat ajatukset halutaan istuttaa toisten päähän.
Samuli Rask#24 Dec 27, 2007, 16:05

Kannatetaan

Uskonto on myös asia joita ei pitäisi olla pakkokoulutuksena missään! Asia ei ole mikään tärkeä, jos perhe kokee sen opettamisen tarpeelliseksi lapselleen niin se on heidän asia.

Koulutuksia saisi alkaa järkeistämään, lukemaan minun adressi asiaan liittyen.
Niina Jääskeläinen#25 Dec 29, 2007, 12:22

en allekirjoita

Uskonnon myötä lapset ooppivat moraalia, joka kyllä myöskn et:ssä tulevat.
Jos koko aja ajateltaisiin mitä muut ajattelee, olis kyllä ihan sama pistää lapsi komeroon ettei se vaan joutuisi kiusatuksi.



Hintavertailu.com
Sähkö, suoratoisto, musiikki ja äänikirjat — ilman kirjautumista
Aloita vertailu →
🎮
Selainpelit
Ilmaisia pelejä suoraan selaimessa
Kaikki pelit →
Selainpelit.fi