Uskonnon tyrkyttäminen pois kouluista
Haluaisin ottaa esille vakavan asian, joka koskee uskonnon tyrkyttämistä kouluissa.
En ole tietoinen, missä mennään nykyään, mutta käsittääkseni, ainakin joissakin kouluissa, esim. aamunavauksissa ja ruokailun yhteydessä, käytetään uskonnolisia piirteitä.
Annan esimerkillä, joka koskee minua.
Aloitin koulun muistaakseni 7 vuotiaana ja tuo uskonto oli yhtä piinaa minulle.
Joka kerta, ennen ruokailua, piti laittaa kädet ristiin ja lausua ruokarukous, joskus luokassa laulettiin virsiä aamuisin ja lähes jokaisessa, perjantain aamunavauksessa käsiteltiin jotenkin kristinuskoa.
Mielestäni lapsi ei ole kykenemä ymmärtämään tuolaisia asioita, viellä tuossa iässä ja tämä voidaan luokitella aivopesuksi.
Olen toki kiitollinen mukaville opettajilleni, 9 vuoden ajasta, mutta tätä käänyttämistä en tullut silloin hyväksymään, enkä myöhemminkään antamaan anteeksi.
Asia on vakava tietyissäsuhteissa, sillä suomessa on uskonvapaus, eikä kellekkään pidä tulla tyrkyttämään uskontoa, ei etenkään pienille lapsille.
Nykytilanteesta en ole varma, mutta tuolaisia uskonnollisia piirteitä tapaa varmasti yhä kouluissa, etenkin pienemmissä.
Minulta ja monilta muilta ei ole koskaan kysytty, haluavatko he kuulua tähän uskontoon, uskovatko he, haluavatko he kuunella viitteitä tästä uskonnosta?
Vastaus olisi ollut silloin EI ja pysyn yhä kannassani, auttakaa lasten kasvaa maailmassa, älkää tyrkyttäkö kauniita mielikuvia taivaasta ja jumalasta, vaan antakaa lasten itse päättää, sillä siihen heillä on oikeus.
Kiitos ja anteeksi, etten osaa selittää asiaa paremmin, mutta toivottavasti ajatus selvisi.
Lisäksi, en tiedä kelle tämän adressin lähetän, jos nimiä tulee tarpeeksi, ehdotuksia otetaan vastaan.
7.5 2007
100 allekirjoitusta
25.12 2009
Ollut täällä jo 2.5 vuotta ja lähes 700 allekirjoitusta.
Aktiivisuutta ihmiset, ei tämä ole kuollut
Joni Muotkavaara Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45603 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10627 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1754 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1464 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
827 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
327 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
248 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
219 Luotu: 18.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2263 Luotu: 22.03.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
207 Luotu: 13.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
180 Luotu: 03.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
177 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20883 Luotu: 20.03.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
152 Luotu: 01.07.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
120 Luotu: 18.06.2025