Vetoomus luottamusmiehen aseman parantamiseksi
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Vetoomus luottamusmiehen aseman parantamiseksi.
|
Vieras |
#106.09.2011 02:16Työnantajapuoli haluaa kiihdyttää työtaisteluja työpaikoille, siksi myös työntekijöiden edusmiesten asemaa tulee turvata. |
|
| |
|
Vieras |
#206.09.2011 13:31Tämän suuntaisia merkkejä on jo jonkin aikaa ollut nähtävillä. Ei tässä tietyt työnantajat jätä muita keinoja käytettäväksi kuin lainsäädännön keinoin puuttua asiaan. Ajankohta puuttua asiaan nyt, on aivan oikea. Toivon mitä parhainta menestystä hankkeelle palautteen kera. |
|
| |
|
Vieras |
#3 Kuka neuvottelee06.09.2011 18:37Tänä päivänä kun luottamusmieheksi ei tahdo ketään saada alkamaan on tärkeätä, että niille rohkeille työtätekeville ihmisille turvataan toimintaedellytykset. Irtisanomiset ja lomautukset ovat joka päiväisiä alasta riippumatta, luottamushenkilöiden pitää saada todellista tietoa taloudellisista perusteista ja myös koulutusta niihin. |
|
| |
|
Vieras |
#407.09.2011 12:54Hyvä tälläisiä kannattaa pitää enemmänkin. Ehdotan adressia Kreikka-humputuksen lopettamiseksi. Sehän kuitenkin maksetaan meidän veronmaksajien pussista. On törkeää, että meidän edustajat. Eli, kansanedustajat touhuavat tuollaista. Kysymättä kansalta mitään. Johan eduskuntavaalitkin antoivat heille suuntaa, että "keskittykää meihin, Suomalaisiin!" |
|
| |
|
Vieras |
#503.10.2011 13:07Olemme työpaikan ehdottomia ykkösvalvojia,pidämme tehdyt sopimukset kirjaimellisesti kunnossa jokaista työntekijää kunnioittainsamoin työnantajaa.Adressi tuo tässä muodossa paljon hyväksyntää moni reakoi tähän.t."tarkkailija" |
|
| |
|
Vieras |
#603.10.2011 20:29Kaikille työsuojeluasiamiehille myös irtisanomissuoja! |
|
| |
|
Vieras |
#717.10.2011 13:34Firma joka aliarvioi asiakkaansa ei menesty. En enää muista kenen kirjoittama teksti se oli Helsingin sanomassa. Aihe oli silloin ajankohtainen, kyllä se vieläkin on aivan yhtä ajankohtainen. Työnantaja joka ei arvosta työntekijöitään on liian lyhytnäköinen menestyäkseen. Järjestäytynyt ammattinsa osaava henkilö takaa työrauhan ja tuotteen laadun. |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa.
Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman?
Muita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Mutalan koulun jatkoaika on investointi Joensuun tulevaisuuteen
631 allekirjoitusta
319 Allekirjoitukset / 7 päivää
03.06.2026
Kasakkamäen koulu säilytettävä – lakkautusperusteet arvioitava uudelleen
1 018 allekirjoitusta
248 Allekirjoitukset / 7 päivää
19.05.2026
Luumäen kuntalaisia on kuultava ennen keskittämispäätöksiä
165 allekirjoitusta
165 Allekirjoitukset / 7 päivää
05.06.2026
Pelastetaan Martinniemen koulu – lähikoulu kuuluu lapsille
1 263 allekirjoitusta
142 Allekirjoitukset / 7 päivää
20.05.2026
Ei ydinaseita Suomeen - Inga kärnvapen i Finland!
2 731 allekirjoitusta
112 Allekirjoitukset / 7 päivää
02.04.2026
Älkää purkako toimivaa palvelua – säilyttäkää kasvatus- ja perheneuvonta sosiaalihuoltolaissa
11 262 allekirjoitusta
77 Allekirjoitukset / 7 päivää
07.05.2026
Tuusulan lampaat laitumella - toiminnan jatkaminen nykymuodossa Tuusulan kunnassa
1 026 allekirjoitusta
61 Allekirjoitukset / 7 päivää
18.05.2026
Kauniin keskustan puolella – vastustamme Kauppahallin korttelin pilaamista ylimitotetuilla rakennuksilla!
863 allekirjoitusta
58 Allekirjoitukset / 7 päivää
21.05.2026
Viittomakielisen kulttuurin rahoitus tulee turvata
680 allekirjoitusta
55 Allekirjoitukset / 7 päivää
19.05.2026
Loppu rasismille - yhdessä vahvempia!
3 045 allekirjoitusta
51 Allekirjoitukset / 7 päivää
17.03.2025
Lappeenrannan Kauppatori tulee suojella ja kehittää, adressi 2026
1 436 allekirjoitusta
47 Allekirjoitukset / 7 päivää
13.04.2026
Oikeutta Fitness24Seven jumppaohjaajille!
185 allekirjoitusta
41 Allekirjoitukset / 7 päivää
15.05.2026
Savon oikoradan Lusin linjauksen vastustaminen
317 allekirjoitusta
30 Allekirjoitukset / 7 päivää
18.05.2026
Aloite Villilänniemi-kadun muuttamiseksi pihakaduksi
22 allekirjoitusta
22 Allekirjoitukset / 7 päivää
05.06.2026
Autonimisen työvuorosuunnittelun säilyttäminen Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella.
883 allekirjoitusta
21 Allekirjoitukset / 7 päivää
05.05.2026
Vaadimme, että Suomen pohjavedet sekä vesistöt suojellaan pysyvästi
156 allekirjoitusta
13 Allekirjoitukset / 7 päivää
23.05.2026
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.