VR:N RAIDELIIKENTEEN SUPISTUKSET LAHTI-RIIHIMÄKI 27.3. ALKAEN
Ota yhteyttä adressin tekijään
Kannattavuusloikka?
Asumme Järvelässä. Vaimo käy työssä Lahdessa. Minä Hämeenlinnassa. Siinä sitä on menty eestaas samalla Valtion junalla. Nyt sitten siirrytään näillä näkymin kahden auton käyttäjiksi. Yksin körötettään omissa kulkuneuvoissamme. Ja verotuksessa haetaan samalta Valtiolta työmatkamatkakorvausta km perusteisena kun muuta mahdollisuutta töihin pääsyyn ei ole. Vakuuttavaa asioiden hoitoa :(
Re:
Niinpä. Ei voi kuin ihmetellä, että kun leikkaukset perustellaan säästöillä, niin itse olen vuosia maksanut VR:lle n. 3000 € vuosittain tymatkoistani kotoa Helsinkiin. Kumma kun pitää kikkailla noilla tilastoilla niin ettei enää edes puhdas raha kelpaa firmalle. Tapetaan lypsävä lehmä, siinä,säästetään heinissä ( jota kasvaa jokapuolella)...
-äiti
Kuuntelin tuossa VR:n edustajan puhetta ei näytä mies olevan ajan tasalla on täysin ulkona logistiikan periaatteesta, ei siellä kirjoituspöydänääressä osata ottaa asioita konkreettisesti näyttää olevan mututuntumalla. Muistan hyvin kun oikorata valmistui, silloin sanottiin, ettei junavuoroja vähennetä, kun pitää hoitaa yhdysliikennettä pohjoiseen ja itään meneviin juniin. Ja puhuttiin silloin kuinka nämä junavuorot vähentää yksityisliikennettä ja vähentää pakokaasu päästöjä ja junat ovat ekovuoroja eivätkä saastu ilmakehää. Nyt VR tekee juuri päinvastoin vähentämällä junavuoroja tällä toimenpiteellä lisäävät yksityisautoilua ja ilman saastumista. En ymmärrä kun nämä Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Uudenmaan kansanedustajat eivät ota mitään kantaa kyseiseen tilanteeseen.
Meikäläinen käyttää tosi paljon junaa kun ei ole omaa autoa. Moni asia vaikeutuu, esim. luottamustoimien hoito, töihin pääseminen ym.
Olen todella kauhuissani jos vuorot vähenevät aamusta..............! APUVA!
Täällä Helsingin ulkopuolella asuu ihan oikeita ihmisiä, jotka yrittävät saada elantonsa ja koulutuksen! Eihän heidän tarvitse asua Helsingissä tätä varten?
Jos kaikki pakotetaan autoihin, lisää se jopa vaaratilanteita liikenteen kuormittuessa esim. Hollolassa. Haluamme käyttää julkista ja turvallista junaa. Miksi se mahdollisuus otetaan meiltä pois?
| This discussion has been closed. |
Keskellä päivää olevilla vuoroja toki voi vähentää koska silloin kulkevat lähinnä ne jotka voivat valita kulkuaikansa.