Vastustamme eläkeiän nostamista


Vieras

/ #25 ELÄKE IKÄ JA ELÄKE KATTO

27.03.2013 16:49

HYVÄT KANSALAISET. Tämä maa on meidän Suomalaisten ja me päätämme yhdessä milloin meidän eläkeikä alkaa. 2015 on seuraavat eduskuntavaalit, joissa on mahdollisuus vaikuttaa myös eläkeikään äänestämällä. Täytyy vain kysyä ehdokkailta mielipide asiaan ja äänestää sen mukaan ja vaatia, että myös lupaus pitää. Mielestäni viimeistään nyt olisi myös päätettävä Suomeen eläkekatto, joka estäisi maksamasta joillekkin muutamille jätti ylisuuria eläkkeitä muiden kustannuksella. On kohtuutonta, että muilta vaaditaan eläkeiän nostoa mm. eläkerahaston vähyyden takia ja joillekkin on kuitenkin varaa maksaa jopa yli 100,000 euroa eläkettä vuodessa ja jotkut eivät saa kuin vaivaiset 500 euroa. Suomessa vaaditaan joka asiassa tasa-arvoa, niin täytyisi tässäkin asiassa vaatia, koska niinhän esimerkiksi ansiosidonnaisessa työttömyyskorvauksessakin on maksimi määrä mitä voi saada.