VAADIMME UUSIA SUSITUTKIJOITA RKTL PALVELUKSEEN
Erik |
/ #75 Re: Re: Re: Lain noudattaminen on ihmiselle kunnia, laittomuus häpeä ja synti.02.04.2013 17:40#74: Esa Hankonen - Re: Re: Lain noudattaminen on ihmiselle kunnia, laittomuus häpeä ja synti. Saatetaan taas mennä kansan oikeustajun ulkopuolelle, koska 1. säästetään liikkuvan poliisin hallinnon lakkauttamisesta (heikentäen samalla kansalaisten turvallisuutta, jonka pitäisi olla oikeusvaltion erityisessä suojeluksessa), säästö 6,4 M€ vuodessa 2. lisättäisiin Esan haluamalla tavalla erävalvontaa (tarkoituksena parantaa susien turvallisuutta), ja arvatenkin edellä mainitsemani säästö menisi sen siliän tien lisääntyneen valvonnan kuluihin. Lainsäädäntöä, joka ei saavuta hyväksymistä, ei voida saada legitiimiksi millään valvonnalla. Olkoon tästä esimerkkinä vaikkapa ihmiskunnan suurin valhe Neuvostoliitto, jossa kansa ei hyväksynyt eikä noudattanut vääränä pitämäänsä lainsäädäntöä (ja valvonnasta ei tunnetusti ollut puutetta), ja lopulta kansa hävisi vallanpitäjiensä takaa. Kansa onkin jo kehittänyt täällä omat "neukkuvitsinsä" suden suojelun tiimoilta, esimerkiksi: kun rattijuopot terrorisoi syrjäkyliä, ja poliisi valittelee puuttuvia resurssejaan ehtimättä paikalle, niin kannattaakin ilmoittaa, että täällä taidetaankin jahdata susia, niin jopa kohta on useampi poliisipartio paikalla, ja lopputulos on onnellinen, jäähän kuitenkin rattijuoppo kiinni! Jos täällä ei ole varaa ylläpitää riittäviä poliisipalveluja kansalaisten turvaksi, niin on väärää priorisointia - suorastaan hukkainvestointi - suunnata niukkenevia resursseja susien paimennukseen. Parempaa politiikkaa on pitää järki päässä suden suojelussakin ja säästää samalla petovahinkokorvauksia toiset 6 M€ vuodessa, siis oikealla petopolitiikalla, joka pienentää ja ennaltaehkäisee nämä vahingot järjelliselle tasolle. Ehkä nämäkin rahat voitaisiin käyttää vaikkapa lastensairaalan rakentamiseen Helsinkiin, nythän sinne kerjätään kansalta lahjoituksia, kun verovarat eivät tunnu riittävän näinkään tähdelliseen asiaan. Tätä vikaa on siis upottaa rahaa pohjattomaan sudensuojelun suohon. Raha ei riitä rapautuvassa hyvinvointivaltiossa! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1444 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3591 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
399 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
436 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1825 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20460 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
137 Luotu: 29.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1531 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
76 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
559 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68606 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11344 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
686 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2511 Luotu: 15.07.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
25 Luotu: 08.05.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
20 Luotu: 08.05.2025