Pro Kirkkoharju
Pekka Kannus, Pro Kirkkoharju Vieras |
/ #513 Maanvaihtoa on ehdotettu julkisesti25.02.2011 09:22Joku yllä kyselee uskallanko ehdottaa Kangasalan Sanomissa yhdeksi keinoksi säästää Kirkkoharju maanvaihtoa. Sen olen tehnyt ao. lehden palstoilla jo useamman kerran, joten se siitä. Sen sijaan näitä Kirkkoharjun pohjoisrinteen repimistä kannattavia kirjoituksia on KS:n sivuilla omalla nimellä kirjoitettuna näkynyt vähemmän. Enemmänkin on tyydytty vain huutelemaan tänne Pro Kirkkoharjun nettipalstalle "puskista käsin". Tiedä häntä pelätäänkö julkista häpeää. Ehkä pelätään sitäkin, että kohu ja julkisuus näyttää tuovan Pro Kirkkoharjulle koko ajan lisää uusia kannattajia. Ehdottaisin, että rohkeasti vaan omalla nimellä kirjoitus Sanomiin, niin Pro Kirkkoharju pääsee antamaan sille oman vastineensa. Jatkuvaa keskustelua aiheesta tarvitaan. Joku kyselee myös, että virkamiehille täytyisi tehdä ehdotus Kirkkoharjun säästämiseksi. Ilman toimeksiantoa ei kuulemma virkamiehet tee mitään. Voitte olla rauhassa: Mäntyveräjän kaavahankealueen säästämisestä rakentamiselta on tammikuun lopussa 2011 tehty virallinen valtuustoaloite. Nyt siis valtuuston on käsittääkseni otettava perusteelliseen käsittelyyn myös tämä vaihtoehto. Toivottavasti se johtaa neuvotteluihin Sorolan kanssa. Näissä nettipalstoissa on, kuten yllä todetaan, se ongelma, että samaa asiaa aletaan toistaa, kun kaikki järkevä sanominen on jo sanottu useampaan otteeseen. Tämä koskee niin kannattajia kuin vastustajia. Jos haluaa tietää, miten asia on kehittynyt ja mitä siinä on tapahtunut, niin yksi keino on yrittää jaksaa lukea kaikki Pro Kirkkoharjun adressin keskustelupalstan kommentit läpi alusta alkaen. Siellä on jo vastaus valmiina moneen mieltä askarruttavaan kysymykseen mm. suojelun perusteista, maanvaihdoista ymv. seikoista. Ei silloin tarvitse kysyä samoja asioita uudelleen tällä palstalla. Se, että tälle palstalle kirjoitetaan niin ahkerasti (paljon ahkerammin kuin moniin muihin adresseihin) kertoo siitä, että Kirkkoharju kohtaloineen kiinnostaa sekä kuntalaisia että myös ulkopaikkakuntalaisia aivan valtavasti. Palstan lukijoita on vielä huomattavasti enemmän kuin kirjoittajia, toivottavasti joukossa on myös kunnan päättäjiä. Harjun suojelulle tämä kaikki on pelkästään hyvä asia, koska mitä enemmän asia on esillä ja julkisuudessa, sitä perusteellisemmin kaavoituslautakunnan ja valtuuston ja muiden on asiasta keskusteltava ja otettava huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat. Heidän on myös pohdittava erittäin tarkasti päätöstensä kaikki seuraukset, olipa lopputulos mikä tahansa. Kirkkoharjun kohtalo on noussut malliesimerkiksi siitä, miten kunnallisdemokratia ja harjujensuojelu Suomessa toimii vai toimiiko lainkaan. On selvästi havaittavissa, että laineet lyövät jo yli kotikuntamme. Toivommekin hartaasti, että kunnanvaltuusto tekee asiasta viisaita ja kauskatseisia päätöksiä. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Pro Kirkkoharju" tässä luettelossaItämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17163 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1615 Luotu: 04.05.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1077 Luotu: 03.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
917 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
728 Luotu: 06.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1371 Luotu: 29.04.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
606 Luotu: 06.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
562 Luotu: 07.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
508 Luotu: 07.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12648 Luotu: 15.07.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
316 Luotu: 08.05.2024
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
252 Luotu: 04.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
235 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
225 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
578 Luotu: 27.04.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
191 Luotu: 05.05.2024
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4090 Luotu: 13.01.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
349 Luotu: 26.04.2024
Luohuan koulun puolesta
871 Luotu: 24.04.2024
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2538 Luotu: 08.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.