Tuki Poliisille ja Kari Rajamäelle
Henry raatikainen lahti |
/ #9 Mitään mellakkaa ei ikinä ollutkaan.30.11.2007 16:47Paikalle tulleet poliisit, Joita oli moninkertaisesti tarvittavaa suurempi määrä, alkoivat lähes välittömästi ajaa mielenosoittaja ja ihmisiä, jotka eivät osallistuneet mielenosoitukseen, pienempään ja pienempään tilaan. Saartorenkaasta ei päästetty ketään pois, vaikka ihmiset olivat täysin rauhallisesti. Muutamat omista oikeuksistaan tietoiset henkilöt menivät tästä tuohtuessaan kyselemään oikeuksiensa ja vapautensa perään, jolloin poliisi alkoi perusteettomasti ottamaan haltuun näitä henkilöitä. Tässä kohtaa osa paikallaolijoista hermostui ihmisten perusteettomasta vapaudenriistosta. Suurin osa istui rappusilla rauhassa ja osa kuvasi poliisin toimintaa, jolloin poliisi otti haltuun myös näitä kuvaajia, jälleen täysin perusteettomasti. Saartorenkaan sisällä olleet ihmiset joutuivat odottamaan monta tuntia päästäkseen pois. Myös lapsensa kanssa liikkuneita ulkoilijoita jäi saartorenkaan sisään, eikä päässeet pois. Poliisin haltuun otetut henkilöt joutuivat pahimmillaan odottamaan poliisin busseissa monta tuntia, jolloin joutuivat jopa tekemään tarpeensa bussiin muiden ihmisten, ja poliisin, läsnäollessa, kahlittuina bussin penkkiin kiinni. On laitonta pitää ihmistä kahlittuna liikkuvassa liikennevälineessä niinkuin on sekin, että poliisi estää henkilöltä tarpeilleen pääsyn. Muistakaamme vielä, että mielenosoittaminen on demokratian perusta ja mitään mellakkaa ei ollutkaan, ennenkuin poliisi alkoi riistämään ihmisten perusoikeuksia. Kuka on tehnyt väärin? |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Tuki Poliisille ja Kari Rajamäelle" tässä luettelossaRiikka Purran erottava valtiovarainministerin tehtävistä!
Esittely Me allekirjoittaneet vaadimme Riikka Purran välitöntä eroa valtiovarainministerin tehtävistä ja valtioneuvoston jäsenenä toimimisesta. EDIT: MUISTATHAN VAHVISTAA ALLEKIRJOITUKSEN S-POSTISTASI! Purra on esittänyt Jussi Halla-Ahon blogin vieraskirjassa useita erittäin rasistisia ja väkivallalla leikitteleviä kommentteja vuonna 2008. (1. lähde) Me katsomme, että Purra ei ole kompetentti toimimaan missään muodossa valtioneuvoston jäsenenä. Me katsomme myös, että Purra ei ole kantanut vastuu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Säilyttäkää opistotalo työväenopistoilla – Bevara institutshuset för Arbetarinstituten
1523 Luotu: 27.11.2023
Vetoomus nykyisen akuuttilääketieteen ja perusterveydenhuollon päivystyksen statuksen säilymisen puolesta Kymenlaaksossa
1464 Luotu: 19.11.2023
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuultava asioiden valmistelussa hyvinvointialueen jäseniä
1581 Luotu: 17.11.2023
Vetoomus kansanedustajille: ei vieraan vallan sotilastukikohtia Suomeen!
1863 Luotu: 07.11.2023
STOP Jyväskylän kulttuurileikkauksille!
4486 Luotu: 17.11.2023
Poppikoulu on säilytettävä Yleisradion ohjelmistossa
292 Luotu: 28.11.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
265 Luotu: 29.11.2023
Suomen ja Venäjän rajaliikenne sallittava perhesiteellä.
14397 Luotu: 16.11.2023
Varhaiskasvatuspalvelut säilytettävä Kangasniemen pohjoisilla kylillä
154 Luotu: 27.11.2023
Heinolan sorsien talviruokinta
145 Luotu: 29.11.2023
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
9680 Luotu: 25.08.2023
Vetoomus Rovaniemen kaupungin tekniselle lautakunnalle Rovaniemen Wanhat Markkinat- tapahtuman aluevuokrien poistamiseksi
65 Luotu: 16.11.2023
Pikisaaren ja Korkeasaaren metsät turvattava
248 Luotu: 20.11.2023
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
9023 Luotu: 13.12.2020
Vaatimus Suomen hallitukselle: Tulitauko Gazaan
16669 Luotu: 16.10.2023
Oulaisten kyläkoulujen puolesta!
286 Luotu: 22.11.2023
Toijalan kierräyskeskus lopetusuhan alla!
236 Luotu: 18.11.2023
Stansvikin metsä säästettävä rakentamiselta
6526 Luotu: 01.10.2023
Kylien minimipalvelut tulee säilyttää - Kuhmoisten sivukirjastoja ei saa sulkea!
47 Luotu: 24.11.2023
Vetoomus Suomi–Venäjä-seuran valtionavun, Venäjä-tuntemuksen ja kansalaisyhteiskunnan tukemisen puolesta
1456 Luotu: 31.10.2023
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.