Joutsenon lukio säilytettävä


Vieras

/ #14 Lappeenrantaan vain kaksi lukiota

13.05.2013 19:45

Ammattikouluja on Lappeenrannassa vain yksi ja keskustassa. Joutsenossa asuvat lukiolaiset eivät siis voi tehdä samaa matkaa kuin ammattikoululaiset???

Joutsenon lukiolainen maksaa lappeenrantalaiselle veronmaksajalle enemmän kuin keskustan lukiolainen, tämä epäkohta pitäisi poistaa samantien. On eriarvoista, että lukiot saavat eri perusteilla rahaa toimintansa järjestämiseen. Tämä päätös löytyy kasvatus- ja opetustoimen tämän keväisistä pöytäkirjoista.

Kaikki Lappeenrannan nykylukiot ovat liian pieniä, jotta niihin saataisiin säädösten mukaiset oppilaanohjauspalvelut, erityisopettajan avut sekä terveydenhoitajan vastaanotto. Muodostamalla kaksi lukiota tämäkin asia ratkeaisi.

Opettajat eivät saa pienistä lukioista opetusvelvollisuuttaan välttämättä täyteen, joten he reissaavat sitten toiseen kouluun opettamaan, jotta opetusvelvollisuus täyttyy. Opettaja sitoutuu paremmin työyhteisöönsä, kun on 'vain' yhden koulun opettaja.

Etäopetus ei toimi, eikä tule toimimaan. Aikuisten koulutusmaailmassa tästä on jo luovuttu, koska huomattiin, että asiakas ei tätä halua (se, jonka pitäisi oppia jotain).

Nettipohjaisia oppimisympäristöjä on pilvin pimein, mutta nuoret eivät niistä innostu, ei edes yliopistotasolla, vaikka silloin ollaan jo olevinaan erikoistuttu siihen, mikä kiinnostaa.

Ylisuuria koulua ei Lappeenrantaan ole tulossa, 500 opiskelijaa on keskikokoinen koulu. Tikkurilan 1000 lukiolaisen koulu on suuri.

Kahden lukion mallilla saataisiin lukiolaiselle enemmän valinnan varaa kurssiensa valintaan ja toteutumiseen.

Rahaa säästyy, kun itäsuunnalla olevia homeisia alakouluja ei tarvitse korjata saati tehdä uusia rakennuksia, vaan pienet pääsevät suoraan Joutsenon koulukeskukseen. Eli säästetään kiinteissä kustannuksissa, sekä kahden rehtorin palkat. Puolen miljoonan säästöt lukiopuolelle tulee helposti, kun on kaksi elinvoimaista lukiota keskustassa.

Jos rahaa ei ole, niin sitä ei yksinkertaisesti ole. Joutsenoon kai tehtiin urheiluhalli, joka on vajaa käytöllä, kun se piti sovitusti rakentaa. Ei järkevää, jos käyttöä ei riittävästi ole ja siinä on kuitenkin kiinteitä kuluja kaupungille vuosittain.

Länsialueelle oli aikanaan myös suunnitelmissa lukio. Eiköhän länsisuunnalla ole yhtäpaljon lukiolaisia kuin itä suunnalla. Ei ole lukiota rakennettu ja tuskin rakennetaankaan, ei ole myöskään etelässä tai pohjoisessa lukioita. Keskustaan kun on nääs helppo tulla kaikist' Lappeenrannan kolkist'.

Sitä paitsi niitä joutsenolaisia on jo nyt keskustan lukioissa.... ja osa korvenkyläläisistä käy imatran lukiossa.