Perintövero pois
HESE |
/ #152 MINULLE KAIKKI TÄSSÄ HETI JA NYT !!!18.06.2013 23:34Mielestäni kaikkien olisi tehtävä oma elämänsä. Eikä siitä vanhempien omaisuudesta ole mitään veroja sen kummemmin moneenkertaan maksettu, vaan omaisuutta kerättäessä on maksettu normaalia tuloveroa ja/tai osinkoveroa, joita kaikkien muidenkin täytyy maksaa. Jos suuresta perinnöstä ei täydy maksaa 80% perintöveroa, niin omaisuusvero täytyisi ottaa riittävän suurena ja progressiivisena taas käyttöön, ettei yhdelle suvulle ala taas kerääntyä liian suuria maaomaisuuksia, joilla olisi myös kansantaloudelle negatiivinen vaikutus puukaupan ja maatalouden tuotteiden hinnan määräävänä tekijänä. Jos lapset käyvät silloin tällöin vanhempiensa maatilalla auttamassa vanhempiaan, niin se ei kai vielä ole kuin korkeintaan se ehdottamani n.20% perintöveroton osuus ja on se vaan kumma ettei edes omia vanhempiaan voi enään auttaa edes ilmaiseksi, häpeäisit. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1433 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
821 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
570 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
404 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
288 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21242 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
990 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
176 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
164 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
198 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11143 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025