naimalakko
sannavain Vieras |
/ #192 Re: sannavain,04.04.2011 01:24”Kaikki ymmärrämme, että luonnottomuus ja epänormaalius eivät ole mustavalkoisia käsitteitä. Heterous on homoutta normaalimpaa, homous ilmeisestikin insestimielisyyttä normaalimpaa, mikä edelleen monia muita ominaisuuksia normaalimpaa. Sille ei voi mitään, jos joistakin tosiasioiden mainitseminen tuntuu pahalta - sitä pahaa ei liene tarpeen vältellä. Motiivien pohtiminen on epäoleellista - faktat, loogisuus ja niiden päälle liimatut makuasiat sen sijaan ovat oleellisia. ” Näin on asianlaita muidenkin tilastollisesti epänormaalien ryhmien, kuten yksinhuoltajien kohdalla. Loogisesta yhteiskunnallisesta keskustelusta innostuneena kannustankin kaikkia tosiasioiden mainitsemiseen mieltyneitä suuntaamaan kulkunsa esimerkiksi avioeroperheiden ja yksinhuoltajaisien keskustelupalstoille. Tarkoituksena on hakea mikä tahansa näiden ihmisten asiaa käsittelevä viestiketju ja huomauttaa (ehkä jopa hokea) sen jälkeen heidän epänormaaliudestaan. Faktat puhuvat myös sen puolesta, että isät syyllistyvät äitiä useammin pedofiliaan, joten lapsiinsekaantumishuolet on hyvä pontevasti ilmaista. Muistakaa, että faktat ovat oleellisia. Koska isät usein raiskaavat lapsiaan, on loogista muistuttaa heitä tästä seikasta kaikenlaisten keskustelujen yhteydessä. Motiivien pohtiminen on epäoleellista. Yhden vanhemman perheiden valistamisen jälkeen askeleet vievät Munuais- ja maksaliiton sivuille, josta voi noukkia tiedot elinsiirtopotilaiden yhteisistä tapaamisista. Toisen ihmisen elävän elimen siirto kuolevaan ihmiseen on päivänselvästi luonnonvastaista. Kun kaikki ymmärrämme, että luonnottomuus ei ole mustavalkoinen käsite, saadaan mandaatti puhutella esimerkiksi siirteen saanutta lasta epänormaalina luonnonoikkuna. Kontekstilla ei ole väliä. Sille ei voi mitään, jos joistakin tosiasioiden mainitseminen tuntuu pahalta – sitä pahaa ei liene tarpeen vältellä. Kannattaa tuoda luonnottomuus-argumenttia esille mahdollisimman monessa eri tilanteessa. Motiivien pohtiminen on epäoleellista. Faktat sen sijaan ovat oleellisia.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
464 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51123 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21076 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
63 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
468 Luotu: 22.05.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
950 Luotu: 17.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11084 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
55 Luotu: 22.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
277 Luotu: 10.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
773 Luotu: 12.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3682 Luotu: 10.09.2021
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
247 Luotu: 29.07.2025