naimalakko
Yksi ääni muualle Vieras |
/ #214 Re: Re: Keskiviikkoa sannavain,09.04.2011 02:10#213: sannavain - Erilaisia säännöksiä - kokonaisia säädöksiäkin – kumotaan jatkuvasti: se on täysin luonteva osa lainsäädännön kehittymistä uuden sääntelyn syntymisen myötä
Tuosta olen kanssasi samaa mieltä, mutta muusta pitkälti eri mieltä. Laki ei perustu biologiaan, avioliittolakikaan ei. Avioliittolaissa on kuitenkin luettava miten se toteutetaan. Suomessa avioliittoon vihitään, vihkiminen on uskonnollinen toimitus, jonka peruste on kulttuurissa ja historiassa. Käsittelet avioliiton historiallista taustaa vain omaisuuden kannalta, kun historiallinen peruste on kaikessa muussa. Omaisuutta varten on aina säädetty avioehtoja. Avioliiton tarkoitus on ollut suojella osapuolia ja vahvistaa heidän kuuluminen sukuun. Suku, joka on luovuttanut aviovaimon on aikanaan maksanut myötäjäisiä ja sopimus avioliitosta on vihitty Jumalan edessä varmistaakseen tahdon ja sitoumuksen. Mies ja vaimo sitoutuvat toisiinsa ja aikanaan suvulle on vahvistettu, että mies ja hänen suku ottavat vaimon suvun jäseneksi, eikä vain konkubiinaksi. Samalla mies on varmistanut/vahvistanut vaimonsa jälkeläisten olevan hänen omiaan. Avioliitto sopimuksen tärkein syy on jälkeläiset. Aikanaan on ollut jopa oikeus erota ilman seuraamuksia, jos toinen ei ole kyennyt saamaan jälkeläisiä tai muuten kyvytön hoitamaan heitä. Jotta olisi syytä muuttaa vihkimistä koskevaa lakia, pitäisi olla uskonnollinen yhdyskunta, jossa vihitään homoja. Nyt Vihreät hakevat uskonnollisen toimituksen laajentamista ilman uskonnollista perustetta. Erotilastojen perusteella ja kun asiaa ajetaan poliittisen puolueen pääagendana voisi ajatella, että uskonnollista toimitusta yritetään korjata yhteiskunnallisilta lähtökohdilta, joka sinällään loukkaa uskonnonvapautta. Kun peruste on yhteiskunnallinen, pitää säätää yhteiskunnallisesta toimituksesta. Yhteiskunnallinen toimitus on jo säädetty, homot voivat rekisteröidä parisuhteen. Homoilla on siis täysin samat oikeudet solmia puolisonsa kanssa sopimus. Sopimuksen sisältö poikkeaa, niinkuin usein. Sisällön tärkeimmät eroavuudet liittyvät siihen biologiaan, jonka moni nykypäivänä kieltää. Homosuhteesta ei synny luonnollisella tavalla jälkeläisiä, joista sopia, jolloin rekisteröidyllä parisuhteella ei ole lähtökohtaista tarvetta sille. Jälkeläisistä sopiminen rekisteröidyssä parisuhteessa on kuitenkin yhteiskunnallinen ratkaisu ja sitä voidaan käsitellä lailla juuri kuten lainaamassani kohdassa esititkin. Lain käsittely ja lakien kumoaminen ei ole täysin luonteva osa lainsäädäntöä, vaan se on osa demokratiaa. Nyt käytännössä tuon muutoksen aikaansaamiseksi pitäisi adressin ja piispojen kantojen muuttamisen lisäksi saada muultakin yhteiskunnalta saada riittävästi tahtoa. Kansanedustajat muuttavat lait, vaalien alla juuri ydinonnettomuuden jälkeen vihreiden kannatuksen tippuminen on luonnollista, mutta ydinonnettumuutta en pidä sinä luonnollisena syynä. Itse ainakin luovuin jo etsimästäni vihreästä ehdokkaasta, kun tuli tämä loistoidea "naimalakko". Itse luulin Vihreisiin kuuluvan myös avioliiton kannattajia, mutta nyt tiedän. Se yhden asian liikkeeksi muodostuneen puolueen kannatuksen tippuminen juuri silloin, kun olisi edellytykset kannatuksen vahvistamiseen kuvaa hyvin, minkälaiset demokraattiset edellytykset lain muutokselle on syntymässä. Etenkin, kun seuraa vasemmistokonservatiivisen puolueen ryminää. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
464 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51123 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21076 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
63 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
468 Luotu: 22.05.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
950 Luotu: 17.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11084 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
55 Luotu: 22.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
277 Luotu: 10.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
773 Luotu: 12.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3682 Luotu: 10.09.2021
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
247 Luotu: 29.07.2025