Pedofiileille vankeutta
Vilja Anttila Mikkeli |
/ #214.01.2008 01:301. En sanoisi lapsen raiskaamista kolme kertaa oirehtimiseksi. Asiaan johtaneet syyt ovat epäolennaisia - toki selvittämisen arvoisia syyllisen parantamiseksi ja tulevien rikollisten ehkäisemiseksi. Jos puhutaan kuitenkin rangaistuksista, motiivit ovat täysin merkityksettömiä ja hänen kuuluu joutua vastuuteen. (Samalla tavallahan voitaisiin armahtaa murhaajia, jos heillä on onneton lapsuus). 2. 17-vuotias ei ehkä ole laillisesti vielä aikuinen, eikä varmasti henkisestikään. Laillisesti hän on kuitenkin vastuussa omasta seksuaalisuudestaan - ei sillä, että raiskaus ja pedofilia liittyisivät millään tavalla seksiin. Ja henkisestikin 17-vuotiaan kuuluu kyeta ottamaan vastuu omista teoistaan. Kuka todella uskoo, että hän raiskasi viattoman lapsen koska oli "epäkypsä"?! 3. Pitkä vankilatuomio auttaa merkittävästi uhria!! Herranjumala, kuinka tälläistä voi edes kysyä? Vaikka tekoa ei voi tehdä tekemättömäksi, voivat uhri ja hänen läheisensä ainakin olla varmoja siitä että kyseinen henkilö ei ole heille enää mikään uhka. He saisivat mielenrauhan siltä, etttä syyllinen kävelee kaduilla heidän joukossaan. He saisivat vakuutuksen siitä, että he olivat viattomia tapahtumaan. Siitä, että oikeus ja valtio tekivät kaiken mahdollisen varmistaakseen että he voisivat jatkaa elämässään eteenpäin. Että laki olisi heidän puolellaan ja tekijää vastaan. Että tekijä saisi edes jonkinasteisen rangaistuksen teosta, jota ei koskaan saisi tapahtua. Raiskatut monesti puhuvat siitä, että syyllisen tuomitseminen on sivun kääntyminen uuteen elämään ja varmistus siitä, että oikeus on tapahtunut. En usko, että pikkulapsi perheineen on tälläistä puhdistusta kokenut. 4. Miksi muuksi sanoisit 8-vuotiaan raiskausta kuin pedofiliaksi? Mikä muu voisi ajaa tähän, paitsi taipumus pedofiliaan? Pedofilia on sairaus, jota ei voi parantaa, mutta sen voi hallita. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Pedofiileille vankeutta" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1032 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2039 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18208 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
461 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1970 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
676 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
121 Luotu: 16.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6423 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10502 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
708 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.