Ei sikatehdasta Nousiaisiin

maalla oli ihanaa ennen sikalaa

/ #473 Vastaus 471 ja 472

17.09.2013 19:07

alituvalla ei ollut yhtään emakkoa noin 10 vuotta sitten ja nyt niitä on 1250 kpl.ASUkKAAT OVAT TULLEET ALUEELLLE ENNEN SIKA TOUHUA ELI RAKENTANEET TALONSA ENNEN KUN HATTOJA OLI OLEMASSA.Tämä adressi puolustaa alueella asuvia ja tänne rakentaneita ihmisiä. KAIKKIA jotka suursikalan vaikutuspiirissä kärsivät haitoista. Olen sitä mieltä, että jos viestin kirjoittaja olisi rakentanut oman talonsa sikalan läheisyyteen ennen näitä laajennuksia, hänkin allekirjoittaisi ja vastustaisi sikalatouhua. Myöskin yrittäjät, joilla on hallit tai muuta elinkeinoa alueella, eivät halutessaan voi esim. myydä yritystään tai hallejaan, koska kukaan ei niistä maksa todellista arvoa vastaavaa summaa, varsinkaan sitten, jos sikala saa laajennusluvan. Mikäli sikalatoiminta alueella lakkautetaan, kiinteistöjen ja tonttimaan arvo palautuu. Selvää on, että haitat eivät laajennuksen jälkeen ainakaan vähene eikä kiinteistöjen arvo nouse, vaan haitat moninkertaistuvat ja kiinteistöjen arvo putoaa.Käsitykseni mukaan Kaikki allekirjoittajat ovat kirjoittaneet omasta vapaasta tahdostaan, ketään ei ole painostettu tai häiriköity. Yli 70% allekirjoittajista on Maskusta ja Nousiaisista. He ovat aidosti huolissaan asumisympäristönsä viihtyvyyden merkittävästä heikentymisestä ja vaaraasta, että se vielä tästä heikkenee. Loput 30 % ovat vastustaneet muusta syystä. Kun Alitupa laajensi 400 emakosta 1250 emakkoon, pistekuormitus alueella muuttui sietämättömäksi v. 2009-2010.SIKALAN TOIMINTA TULEE LAKKAUTTAA KOSKA MAALLA OLI IHANAA ENNEN SIKALAA