EI! synnytysten lopettamiselle Oulaskankaalla.

KT

/ #16 Puhun kokemuksesta...

01.10.2013 16:17

Olen synnyttänyt molemmissa paikoissa ja kokemuksella voin sanoa, että Oulaskangas on miljoona kertaa parempi paikka synnyttää kuin OYS. Paljon paremman ohjauksen, hoidon ja huolenpidon sain Oulaskankaalla vaikka olin toista tekemässä 2010. Oulaskankalla tunsin olevani ihminen, kun taas Oys:ssa olin liukuhihnalla kulkevaa poikivaa karjaa, joka pukataan tosesta ovesta sisään ja toisesta ulos. Ohjausta 2007 OYS:ssa en saanut imetykseen, enkä paljon muuhunkaan ja ensimmäistä silloin olin tekemässä. Hoitajien käytöksessä oli myös todella suuri ero. Lempeämmät ja mukavemmat hoitajat ovat Oulaskankaalla.
Olen kaksi lasta siis tehnyt molemmat sectiolla ja paljon turvallisempi ja selkeämpi oli Oulaskankaalla olo. Olin kartalla kokoajan siinä mitä tapahtui eikä minua jätetty yksin. Oys:ssa olin yksin lähes koko ajan apua sai vain kerjäämällä.