Adressi Päivi Räsäsen erottamiseksi ministerinvirasta


Vieras

/ #3303 Re: Päättäjät pilkkaa kansaa

02.10.2013 11:24

#3302: Elzu - Päättäjät pilkkaa kansaa

Eihän se Päivin syy ole, jos kirkosta erotaan. Onhan Päivikin kirkon jäsen. Jokainen tekee itse päätöksensä mihin kirkkoon haluaa kuulua. Äänestäjät eli kansalaiset ovat valinneet päättäjämme eduskuntaan, eikä siihen ole kenelläkään mitään sanomista. Päivillä on kannattajansa niin kuin muillakin ministereillä ja kansaedustajilla, eikä niitä pois laiteta jos ei suurempia virheitä tehdä, joten tämä on aivan turhaa touhua. Monet kansanedustajamme ja ministerimme ovat sopineet poliittisista asioista ja ovat samaa mieltä ja suunta myös, eli "puoluekuri ja ministerisopimukset ovat olemassa". Ei yksi ministeri eikä yksi kansanedusta siellä paljoa saa aikaa, se on yhteistyötä toisten kanssa, siksi tämä on ihan turhaa ja pahaa vihapuhetta toisia ja äänestäjiä kohtaan. Tällä ei saada muuta kuin pahaa aikaiseksi tähän yhteiskuntaa.