naimalakko

Yksi ääni meni muualle

/ #318 Re: Re: Re: Lapsista ja avioitumisesta

15.05.2011 10:08

#316: sannavain -  Ymmärsin, että esittämäsi näkemykset on tarkoitettu keskustelun pohjaksi ja että ne ovat luonteeltaan väitelauseita. 

Tavalla, jolla ilmaisit asian, se oli sanojen laittamista suuhuni, sen takia oikaisin suoraviivaisesti.

"Kyse on avioliiton solmimisen oikeusvaikutuksista"

Avioliiton solmimisella on monenlaista oikeusvaikutusta. Avioliiton päämäärä ei ole huolehtia adoptiolapsista, vaan koska siihen liittyy paljon avioliiton ulkopuolella toimivien järjestöjen, yritysten ja viranomaisten toimintaa, siitä on säädettävä omassa laissaan.

"Minusta esimerkiksi hedelmättömälle heteroparille sukusolunsa lahjoittanut mies ei ole syntyvän lapsen isä siinä glorifioidussa merkitysessä, jonka yhteiskunta sanalle ”isä” varaa yhtä vähän kuin vaikkapa munasolunsa hedelmättömälle naiselle lainaava nainen on syntyvän lapsen äiti." ja "Mitkä velvollisuudet?"

Tuosta olen hyvin pitkälle samaa mieltä. Jos isä kuitenkin päättää antaa sukusoluja toisen käyttöön, on hän tehnyt tietoisen ratkaisun jatkaa perimäänsä. Itseasiassa väittäisin, että paljon tietoisemman kuin suojaamatonta seksiä satunnaisen partnerin kanssa harrastava. Lapsella on oikeus isään ja näen, että kyllä isän pitää pahimman sattuessa kantaa isän vastuu. Eli jos vanhemmat kuolevat tai vielä pahempaa, jos vanhemmat todetaan täysin kelvottomiksi, pitäisi lapsen syntymän edellytykset tarjoava pitää suorassa alenevassa polvessa huoli lapsesta, jos lapselle syntyy sellainen tarve. Tottakai sellainen isä, joka jakelee spermaansa voi olla kelvoton vanhemmaksi, mutta muutoin lapsi on hänen lihaa ja verta kaikessa biologisessa ja uskon, että vielä laajemmassakin merkityksessä. Maailma on epäoikeudenmukainen, eikä kaikki ihannetilanteet toteudu, mutta jos lapsella on isä joka kykenee tarjoamaan maailmaan yksin jäävälle perheen, sen olisi toteuduttava.

"Niissä kaavakkeissa saisi tasapuolisuuden vuoksi olla myös kohta, jonka ruksimalla mies voisi kohdistaa sukusolunsa vain naispareille."

Käsittäisin, että tuo on mahdollista. Ei tietääkseni ole kaavaketta, mutta vaikka sellainen on, isän kirjalliset ohjeet on se, joka ratkaisee, miten hänen sukusolujaan käytetään.

’Jos katsot, että kohdunvuokraus on tuomittavaa, niin toki sitten tuet esimerkiksi miesparien adoptio-oikeutta, jos pari vain täyttää adoptiokriteerit.’ - 'En' - "Miksi?"

Miesparien osalta näen suuren riskin, että lapsi jää objektiksi. Osalla ehkä ei, mutta sitä en osaa arvioida, kuinka moni miespari on enemmän testosteronipari kuin mies - mies pari tai feminiininen mies - mies pari.

"Jos lapsen etu on tärkein, niin miksi ehdoin tahdoin altistaa lapsipolot sellaisillekin ihmisille (=miehille), joiden hormonaalinen toiminta tilastolliseti estää heitä huolehtimasta lapsista ja jaksamasta ”päivästä toiseen viikko viikonperään monia vuosia”?"

Avioliitossa on mies ja nainen. Kummankin velvollisuus on huolehtia lapsen turvallisuudesta. Jos mies on väärä, on lapsilla äidin turva ja äiti voi tehdä ratkaisut, lastensuojeluilmoituksella saa yhteiskunnan tuen.

"sinun mukaasi lapset ovat pelkästään niiden ihmisten etuoikeus, joiden kroppa tuottaa terveitä sukusoluja ja joiden fysiikka kestää kantaa sikiötä kohdussaan"

Jos en jatka juupas eipäs, sitähän tämä periaatteessa on. Tuohon voi todeta, että lapset eivät tosiaankaan ole kenenkään etuoikeus, vaan lapset saadaan ja kun lapsi on saatu, on lasta rakastettava ja hänestä on pidettävä huolta, meni elämäntilanteet miten tahansa. Kenelläkään ei ole etuoikeutta lapsiin.