Kaarina-lisä pidettävä ennallaan!

Kotiäiti vm 2012

/ #3

10.10.2013 11:30

Tuohon pärjäämiseen.

Itse muutin Kaarinaan Turusta ja voin kertoa että todella tiukkaa eläminen on pelkällä kodinhoitotuella. Rahat todella tarkassa ja tarkkaan miettiminen mitä ostaa. Jos tulee ylläreitä, raha-asiat pissii aika pahasti. Jos esimerkiksi joku kodinkone rikkoutuu, sen hankinta jää "harmaaseen tulevaisuuteen", vaikka käytettynäkin löytyisi hyväkuntoisia suht edulliseen hintaan. Huonoimmissa tapauksissa kummallakaan (isällä eikä äidillä) ollut rahaa viikkoon, joten ruoan taikominen vanhemmille oli haasteellista. Pääasia oli, että lapsi sai syödäkseen.

Meillä ei ole onneksi hengittämässä suuri asuntolaina niskaan, joten tämä on mahdollista. Sukulaisenikin olisi halunnut jäädä kotiin lapsensa kanssa, mutta yksinkertaisesti talous ei olisi antanut myöden. Joillakin äideillä taas ei ole työpaikkaa odottamassa äitiysloman jälkeen, joten siirtyminen kht:lle on ihan ymmärrettävä asia.

Mä uskon, että nämä perheet jotka eivät saa kuntalisää, eivät vaan pidä siitä niin suurta meteliä. Kuitenkin hiekkalaatikoilla käydään mm. keskusteluita tämän päiväisistä asioista ja sen mahdollisia muutoksia elämään.