Kaarina-lisä pidettävä ennallaan!

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kaarina-lisä pidettävä ennallaan!.

Kk-a

#1 Sori, pakko kysyä

10.10.2013 11:04

Miksi muualla maassa pärjätään kodinhoitotuella ilman kuntakohtaisia lisiä?

Vieras

#2

10.10.2013 11:24

Myös isät/puolisot allekirjoittamaan!
Kotiäiti vm 2012

#3

10.10.2013 11:30

Tuohon pärjäämiseen.

Itse muutin Kaarinaan Turusta ja voin kertoa että todella tiukkaa eläminen on pelkällä kodinhoitotuella. Rahat todella tarkassa ja tarkkaan miettiminen mitä ostaa. Jos tulee ylläreitä, raha-asiat pissii aika pahasti. Jos esimerkiksi joku kodinkone rikkoutuu, sen hankinta jää "harmaaseen tulevaisuuteen", vaikka käytettynäkin löytyisi hyväkuntoisia suht edulliseen hintaan. Huonoimmissa tapauksissa kummallakaan (isällä eikä äidillä) ollut rahaa viikkoon, joten ruoan taikominen vanhemmille oli haasteellista. Pääasia oli, että lapsi sai syödäkseen.

Meillä ei ole onneksi hengittämässä suuri asuntolaina niskaan, joten tämä on mahdollista. Sukulaisenikin olisi halunnut jäädä kotiin lapsensa kanssa, mutta yksinkertaisesti talous ei olisi antanut myöden. Joillakin äideillä taas ei ole työpaikkaa odottamassa äitiysloman jälkeen, joten siirtyminen kht:lle on ihan ymmärrettävä asia.

Mä uskon, että nämä perheet jotka eivät saa kuntalisää, eivät vaan pidä siitä niin suurta meteliä. Kuitenkin hiekkalaatikoilla käydään mm. keskusteluita tämän päiväisistä asioista ja sen mahdollisia muutoksia elämään.

KK-a

#4 Edelleen, en oikein ymmärrä

10.10.2013 12:08

Miksi muualla maassa "pärjätään" mutta Kaarinassa ei?
Penni ja sentti

#5 Miksi nipistetään lapsiperheiltä?

10.10.2013 12:52

Itse en taas ymmärrä, miksi yritetään säästää lapsiperheiden kustannuksella. Pienten ihmisten kasvattaminen voi olla kokonaisuudessa melkoisen rankkaa yövalvomisineen eikä tätä urakkaa takuulla helpota se, että vähäisistäkin tuloista nipistetään.

En tiedä nimimerkki KK-a:n taloudellista tilannetta, mutta itselleni tekee ainakin tiukkaa elää jokusella sadalla eurolla kuukaudessa. Ja mitä muiden kaupunkien lapsiperheiden pärjäämiseen tulee, niin väittäisin, että jos kysyisit  keneltä tahansa hoitovapaalla olevalta, hän luultavasti sanoisi yhdeksi suurimmaksi murheekseen raha-asiat.

Esimerkiksi golfkentän puuhaaminen Kaarinaan tuntuu suorastaan törkeältä, kun samalla ajetaan lapsiperheet ahtaalle.

Itse en ainakaan uskalla edes ajatella perheeseemme kolmatta lasta, koska häneen, surullista kyllä, ei yksinkertaisesti ole varaa.

Iloinen tulevaisuus

#6 Tuskin muallakaan pärjätään

10.10.2013 13:01

Ei takuulla ole helppoa kenelläkään niissä kunnissa ja kaupungeissa, joissa lisää ei makseta. Onko nimimerkki KK-a sitä mieltä, että koska kaikilla muilla ovat asiat kurjasti, niin on syytä olla jokaisella? Mitä sitä suotta panostaa lapsiperheisiin ja lapsiin, tuleviin veronmaksajiin, vaan kiskotaan heiltäkin viimeiset sentit pois ja ajetaan ahtaalle. Itketään sitten kaikki kauppajonossa, kun kärryissä on vain puuroa ja nahistuneita porkkanoita, kunnolliseen ravitsevaan ruokaan ei ole varaa tänäänkään. Ajetaan lapset aivan liian pieninä koneiston jäseniksi päiväkoteihin, kierrätetään kihomadot ja täit kodista toiseen, ruuhkautetaan terveyskeskukset ja suututetaan työnantajat, koska otetaan saikkua joko omaan tai lapsen sairasteluun. Halleluja!
T

#7 Re: Edelleen, en oikein ymmärrä

10.10.2013 13:03

#4: KK-a - Edelleen, en oikein ymmärrä

Muualla maassa, siis niillä paikkakunnilla, missä kuntalisää ei ole, varmasti toivottaisiin, että lisä olisi. Pienituloisimmathan tässä kärsii, jos tähän asti kuntalisän avulla on juuri ja juuri pystynyt yhden tuloilla sinnittelemään, niinlisän poiston jälkeen on pakko palata töihin/ilmoittautua työttömäksi/tms ja vietävä lapset hoitoon kodin ulkopuolelle. Uskon, että paikoissa joissa ei kuntalisää ole, hoitovapaalla on enimmäkseen hyvätuloisten miehien vaimoja.. tarkoitus tuskin on, että vain jo valmiiksi parempiosaiset saavat tarjota pienokaisilleen parempaa hoitoa kotona..

IT

#8 It

10.10.2013 13:14

Nimimerkille KK-A. Hyvä kysymys ja vastaus on että eipä hyvin. Muualla maassa päivähoitotilanne on vielä pahempi kuin Kaarinassa. Lisähän tuli tänne juuri sen vuoksi, että kunta ei pystynyt vastaamaan päivähoitojonoihin. Tilanne on yhä yleisempi kunnissa eli kuntalisiä on otettu koko ajan enenevissä määrin käyttöön.
Yksittäisten ihmisten pärjäämiseen on vaikea ottaa kantaa. Toiset on rikkaampia toiset köyhempiä. Toisilla on töitä, toisilla ei. Helppoa ei kuitenkaan ole kenelläkään ja kuntalisä on kuitenkin aika pieni kädenojennus (muutama satanen kuussa) joten sillä saa sen leivän päälle ehkä jotain leivänpäällistäkin.
Nipottaja

#9 Faktat kuntoon

10.10.2013 13:48

Kuntalisä on tärkeä asia, mutta jotta ei mene puurot ja vellit kokonaan sekaisin niin golf-kenttää ei kannata tähän sekoittaa. Jos (toivottavasti kun) kenttä Kaarinaan valmistuu, tehdään se yksityisten sijoittajien rahoilla eikä kaupungin. Eli kenttä ei ole lapsiperheiltä pois, vaan jopa päinvastoin tuodessaan matkailijoita ja sitä kautta tuloja Kaarinaan.
Sama vanha

#10 Re: Faktat kuntoon

10.10.2013 14:04

#9: Nipottaja - Faktat kuntoon

Selvä homma ja pahoittelut, olin ymmärtänyt väärin.

Saavutetuista eduista ei luovuta!

#11 Tuleeko niitä säästöjä? kysynpähän vaan.

10.10.2013 14:14

KK-a

#12 Viimeistään kuntaliitosten kautta lisä tulee...

10.10.2013 16:04

Loppumaan. Kuntien taloudellinen tilanne ajaa säästöihin ja lapsiperheethän on yleensä se helpoin säästökohde. Omasta puolestani en allekirjoita, eivät kai nämä kunnat huvikseen ole näitä lisiä poistamassa.
IT

#13 IT

10.10.2013 17:01

Arvon KK-a. Epäilemättä tulee loppumaan. Me pienten lasten vanhemmat olemmekin siitä huolissamme, että miten hoitopaikkatilanne räjähtää kuntaliitoksien myötä muutenkin. Salossa jo nähtiin, kuinka ruvettiin "syrjäkyliltä" heti leikkaamaan vanhusten hoitopaikoissa yms. Kuka lasten puolia pitää enää suurkunnassa, varsinkaan kun virkamiesbyrokratia ja hallinto kasvaa moninkertaiseksi nykyiseen verrattuna. Et saa enää mitään mielenilmaisuja läpi eikä niillä ole mitään arvoa.

Toivonkin, että kuntaliitoksiin mennessä vihdoinkin oltaisiin löydetty valtion tasolta kelvollinen ratkaisu kotihoidontukeen, mahdolliseen korotukseen, pituuteen yms. Hallituksen nykyinen trendi pelottaa ihan vietävästi, mutta toivomme toki edelleen että poliitikot ja virkamiehet pystyisivät astumaan pienten lasten kenkiin hetkeksi. Lasten puolia ei nykyään pidä kukaan. Päiväkotien ja koulujen tilanne pahenee koko ajan, 90-luvun lamasta saakka ja yhä enemmän nuoria aikuisia on psyykkisesti ja fyysisesti sairaita kaiken tämän kärsimyksen jälkeen.

Koska minä olen vain yksi pienten lasten äiti eikä sanani merkitse kenellekään mitään, niin viittaan tässä arvostettuun Turkulaiseen politiikoon ja lastenlääkäriin Kaija Hartialaan.

http://www.turkulainen.fi/blogit/kaija-hartiala/253411-hallitus-maksattaa-kestavyysvajetta-pikkulapsilla
mummeli

#14 Re: Tuleeko niitä säästöjä? kysynpähän vaan.

10.10.2013 17:14

#11: Saavutetuista eduista ei luovuta! - Tuleeko niitä säästöjä? kysynpähän vaan.

Erittäin hyvä ja asiallinen kirjoitus, kannattaa lukea!

 


Vieras

#15

10.10.2013 21:16

Jopas täällä nyt on vääntöä. Jos KK-a on asiasta tietämätön ja siihen vaan halusi vastausta? Ja toi golfkenttä.. Miten se nyt vaikuttaisi tähän lisään tai siihen että se toisi Kaarinaan lisää ostovoimaa? Tää kolopallo on taas sitä et kun päättäjät meinaa et tarvitaan sellanen ku naapurissakin on ja meillä on vielä rakentamatonta maata :O

Olen allekirjoittanut adressin ja meinaan mennä poikani kanssa "barrigaadeille" jos se vaikka auttaisi jotain, tai ainakin saan itselleni siitä hyvän mielen jotta saan pienen ihmisen äänen kuuluviin.

Vieras

#16 Kaupungin laskelmat Kaarina-lisän suhteen eivät pidä paikkaansa

11.10.2013 07:43

Kaarinan sivistyslautakunnan pöytäkirjasta 3.10.2013 ilmenevät Kaarina-lisän poistosta, laskemisesta tai kohdentamisesta esitetyt koituvat säästöt. Kehottaisin jokaista asiasta kiinnostunutta katsomaan tarkemmin näitä laskelmia, sillä ne eivät yksinkertaisesti voi pitää paikkansa.

1. Pöytäkirjassa todetaan seuraavaa:
- kotihoidon tuen piiristä poistuu 83 lasta ja nämä tulevat vaihtoehtoisten palvelujen piiriin
- näistä 35 lasta sijoitetaan kunnallisiin päivähoitopaikkoihin tehostamalla toimintaa ja 25 lasta ostopalvelupaikoille
- yksityisenhoidon tuen piiriin tulee lyhyellä aikavälillä 23 uutta lasta

Kaarina-lisän poistamisen seurauksena KAARINAN KAUPUNGIN KUSTANNUSTEN ARVIOIDAAN LISÄÄNTYVÄN VAIN 130 000 € / VUOSI (lisäksi yksityisen hoidon tuen on arvioitu lisääntyvän 70 000 € per vuosi)! Jos lasketaan tämä kustannusten lisääntyminen per lapsi, käyttämällä vaikka vain pelkästään alimitoitettua lapsimäärää, jotka laskelmassa on huomioitu kunnallisten päivähoitopaikkojen ja ostopalvelujen suhteen (yht. 35 + 25 = 60 lasta, laskelmassa ei siis ole huomioitu yksityisen hoidon tuen piirin tulevia lapsia). Niin jakolaskulla kustannusten lisäys on 130 000 / 60 = 2166, 67. Kuukautta kohti tästä tulee per lapsi 2166,67 / 12 = 180 € /kk, ja jos lasketaan vaikka vain 10 kk mukaan (jos ajatellaan että lapsi olisi päivähoidosta pois 2 kk per vuosi), tulos on silti 216, 67. Tämä on vähemmän kuin vanhemmille keskimäärin kokopäivähoidosta koituva kustannus per kuukausi. Eihän se voi mitenkään pitää paikkaansa! Kunnalle koituva kustannus päivähoitopaikasta on tietysti suurempi kuin vanhempien maksettavaksi jäävä osuus (ks. esim. Taloussanomat: http://www.taloussanomat.fi/palvelut/2010/05/19/katso-paljonko-hoitosi-oikeasti-maksaa/20107035/12). Onko niin, että laskelmassa on huomioitu vain ostopalvelupaikoista koituva lisäys eli 130 000€ / 25 lasta. Tällöin kunnallisille hoitopaikoille tulevista lapsista (35 lasta) ei ikäänkuin tulisi MITÄÄN LISÄKULUJA? TÄLLÖINKIN KUSTANNUS PER LAPSI PER VUOSI OLISI SELKEÄSTI ALIMITOITETTU 130 000€ / 25 / 12 = 433,33€ / lapsi.


2. Laskelma on yhtälailla väärin myös Kaarina-lisän puolittamisen ja kohdentamisen vain alle 2-vuotiaille lapsille laskelmien suhteen

Tässä olisi tarpeen yksityiskohtaisemmin nähdä, millaisia yksikkökustannuksia näissä laadituissa laskelmissa on käytetty. Tämä on tärkeää, että ymmärretään todelliset koituvat säästöt ja kustannukset pelkkien heittojen sijaan.
mummeli

#17 Re: Kaupungin laskelmat Kaarina-lisän suhteen eivät pidä paikkaansa

11.10.2013 11:09

kiitos tästä kommentista! Hienoa, että joku viitsii paneutua asiaan ja ymmärtää mistä kirjoittaa

#18 Re: Re: Kaupungin laskelmat Kaarina-lisän suhteen eivät pidä paikkaansa

11.10.2013 11:12

kotiäiti 2012

#19 Re: Faktat kuntoon

11.10.2013 12:58

#9: Nipottaja - Faktat kuntoon

Niinhän se piti Kaarinan jäähallikin pysyä yksityisrahoituksessa, mutta melko pian valmistumisen jälkeen oltiin kaupungilta haluamassa rahoitukseen apua. Minä tiesin että näin käy jo silloin kun jäähallia tehtiin. Sama koskee tätä golfhanketta. Kaupunki tulee tavalla tai toisella siihen rahaa laittamaan. Golf on harvojen laji ja sydämestäni toivon, että hienoja maita ei Golf- kentiksi ikinä muuteta! Lasten leikkipuisto on uhattu täältä Kaarinan Sorroskin lopettaa, näin ne päättäjät lapsiperheitä arvostaa. Toivon että joskus saadaan tähänkin iso muutos ja löydetään järkeviä ratkaisuja, ilman että aina heikkoimmat kärsii eniten. Itse menen koko perheen kanssa mielenilmaukseen Kaarina-lisän puolesta ja niin tekee toivottavasti moni muukin! Joukkovoima käyttöön!!! :)

 

Bell

#20 EI !!!

12.10.2013 21:26

En todellakaan kannata. Yksikään Kaarinalainen ystäväni ei ole tota lisää edes hyödyntänyt koska heillä ei pienituloisina ole siihen varaa. Pienipalkkaisella pariskunnalla ei ole varaa siihen, että toinen jää omasta halustaan kotiin lasten kanssa pidemmäksi aikaa, ei edes Kaarina-tuen avustamana. Keskituloisilla-hyvätuloisilla sen sijaan on. Tämä on pelkästään parempituloisten käyttämä hyödyke, ja on vain oikeus ja kohtuus, että se vihdoinkin poistetaan.
Kaarina-lisä kannattaa säilyttää

#21 Re: EI !!!

13.10.2013 09:14

#20: Bell - EI !!!

Lähes kaikkien tutkimusten mukaan alle 3-vuotiaan paras hotitopaikka on oma koti ja alle 3-vuotiaan päivähoito maksaa yleisten laskelmien mukaan kaupungille yli 1000 euroa. Eikö tällöin 200 euron Kaarina-lisä ole kaupungille säästöä ja kotiinjäävälle keski/hyvätuloiselle vanhemmalle rahan menetystä ja Tampereella 2011 tehdyn gradun mukaan hoitovapaalle yleensä jäävätkin heikkotuloisimmat? Vain harva vanhemmista voi oikeasti hoitorahalla kotiin jäädä ja ne jotka jäävät, saavat menonsa tosi tarkkaan laskea ja silloin tuo 200 euron lisä on iso raha. Toivottavasti hallitus hoitovapaaseen muutoksia tehdessään nostaa hoitovapaarahan (336,67 e/kk) edes minimi työmarkkinatuen suuruiseksi (698 e/kk), jotta oikeasti mahdollisimman moni vanhempi halutessaan voisi edes hetkeksi hoitovapaalle jäädä. Tällaisena suurtyöttömyys aikana pitäisi muutenkin kannustaa pienten lasten vanhempia jäämään kotiin hoitamaan lapsiaan, jotta työttömille vapautuisi edes hetkeksi työpaikka ja he saisivat arvokasta työkokemusta.

Kolmen mamma

#22 Re: EI !!!

13.10.2013 20:25

#20: Bell - EI !!!

Huh kuinka pahalta kirjotuksiesi tuntuu kun tiedän miten sinnittelimme mieheni syövän läpi (1,5 v) ja pidimme lapset kotihoidossa lisän avulla...Nyt et valitettavasti tiedä mistä puhut!

KYLLÄ!

#23 Re: EI !!!

14.10.2013 06:31

#20: Bell - EI !!!

Vai että parempituloisten hyödyke! Minun palkka on noin 1600 euroa kuussa, mieheni hiukan parempi. Olemme todella matalapalkkaisia. Haluamme silti hoitaa lapsemme kotona ainakin kaksivuotiaaksi. Pitää vaan olla tarkkana raha-asioissa. Tiedän useita muitakin Kaarinalaisia pienituloisia perheitä, jotka hoitavat 1-3 vuotiaat lapsensa kotona. Tämä Kaarina-lisä on ollut minulle tärkeä, koska kodinhoidontuki on todella pieni.(vajaa 400 euroa kuussa!) Kaarina on vaan hyötynyt tästä Kaarina-lisästä ja saanut uusia asukkaitakin tämän vuoksi. Toivotaan että jatketaan samaan malliin ja säästetään kerrankin jostain muualta!

Kotihoito, paras hoito

#24 Re: EI !!!

14.10.2013 11:04

#20: Bell - EI !!!

Et taida tosiaan ainakaan omasta kokemuksesta puhua. Vaikka olisi miten pienipalkkainen, voi Kaarinalisän avulla hoitaa lapsensa kotona. Kyse on vain omista valinnoista. Kaiken ei tarvitse olla uutta ja hienoa, ja omista menoista voi karsia. Lapselle tärkeintä on rakastava vanhempi, joka on lähellä kuuntelemassa lapsen tarpeita, lohduttamassa ja antamassa aikaansa, ei jokin uusi tekninen vempain, ulkomaanmatkat, eikä leluvuoret.


Vieras

#25

20.10.2013 12:32

Entisenä kaarinalaisena tietenkin allekirjoitan, kun tiedän mitä se lasten hoito kaarinassa on, emmekä jääneet sitä kaipaamaan.