Kaupunkipuroko Imatrankoskelle?

Heikki

/ #40 Periaatteesta

23.10.2013 07:10

Tuntuu, että adressin alullepanija vastustaa kaikkea kehitystä ihan vaan periaatteesta. Kuitenkin hyvin tiedetään, että periaate alkaa silloin, kun järki loppuu.

Eräs kotiäiti täällä ketjussa vaati kaupungilta lisää poliisivoimia? Tietääkseni poliisien palkat maksaa valtio, eikä kunnat. Valtio on myös se joka päättää siitä minkä verran missäkin kunnassa on poliiseja, eli ei niitä kaupunkipurosta säästyneitä rahoja siihenkään voida sijoittaa.
Eräs kirjoittaja olikin jo kertonut, ettei niitä voida käyttää homekoulujenkaan kunnostukseen, kun YH-rakennuttaja isännöi niitä ja saa vuokratuloja joista tällaiset kunnostukset pitäisi tehdä eli niistä valitukset on osoitettava YH-rakennuttajalle.

Kyllä kaupunkipurolle, en allekirjoita adressia mistään hinnasta.