Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #23521 Re: Kommentteja avioliittolakialoitteesta30.10.2013 16:30#23511: - Missähän tässä on adoptio salattu???? "Missähän tässä on adoptio salattu?" Ei tuossa, mutta julkisessa kuvassa se on pidetty taka-alalla ainakin niiltä osin, mitä itse olen sattunut kuulemaan. Puhe on jatkuvasti ollut "tasa-arvoisesta avioliittolaista" ja homojen oikeudesta avioliittoon, mutta se vaatii oma-aloitteista aktiivisuutta, jotta todella selviää, mitä tämä avioliittopyrkimys pitää sisällään. Olisi hauska tietää, kuinka moni Suomen aikuisesta väestöstä on tämän aloitetekstin ajatuksella lukenut. Asianlaita ei tietenkään ole homomyönteisten vika tai syytä, mutta käsitykseni on, ettei homoasiassa ole tässä vaiheessa mitenkään erityisesti haluttu korostaa, että tähtäimessä on nimenomaan avoin adoptio-oikeus, eikä "tasa-arvoinen avioliitto-oikeus", jonka nimellä tämä kuitenkin kulkee.
"Lapsen kehitys edellyttää rakastavia ihmissuhteita ja vastuullista vanhemmuutta, mikä vaatii paneutumista ja antautumista vanhemmalta, oli hän sitten nainen tai mies. Lapsen kasvu ja kehitys eivät vaadi kahta eri sukupuolta olevaa vanhempaa, kunhan ihmissuhteet ja elämisen ehdot ovat muuten kunnossa. Lapsen etu on adoptiopäätöksissä aina ensisijainen huomioitava seikka, ja sen toteutuminen tulee arvioida tapauskohtaisesti." (ote kansalaisaloitteesta kohdasta "adoptio-oikeus"). Ensimmäisen ja kolmannen lauseen allekirjoitan koko sydämestä. Mutta mihin perustuu toisen lauseen väite? Se on aika rohkea olettamus, jota ei kerta kaikkiaan ole tähän päivään mennessä voitu tutkia tarpeeksi kattavalla otannalla. Jos olisin kahden miehen kasvattama tyttö tai kahden naisen kasvattama poika, mihin tunnepohjainen käsitykseni omaan sukupuoleeni perustuisi? Jos minulla sattuu lähipiirissä olemaan saman sukupuolen aikuisia edustajia, ehkä sitä kautta saisin siitä käsityksen, mutta muuten se jäisi lähinnä yhteiskunnallisen muokkauksen ja yleisten roolihahmojen varaan, ja ne kuten tunnettua ovat vähintäinkin kyseenalaisia. Ne vaikuttavat kielteisesti ihmislapsiin muutenkin, ja siksi tarvittaisiin vastavoimaksi vahva perheensisäinen (tunnesitoutunut) terve roolimalli. Tämä ei automaattisesti tarkoita, että minusta sen takia tulisi sukupuoli-identtisesti ambivalentti tai muuten ahdistunut - eikä se tarkoita automaattisesti sitäkään, että heterosuhde tarjoaisi sataprosenttisen ihanneratkaisun - mutta riski tälle on ehdottomasti jo yksilötasolla huomattavan korostunut terveesti toimivaan heteroperheeseen verrattuna. Saman sukupuolen mallia kun ei mainituissa tapauksissa kerta kaikkiaan ole. Luonnollisesti jos koko perhe on samaa sukupuolta, sekin vaikuttaa lapsiin omalla tavallaan, sillä tässä varttuvat lapset eivät vastaavalla tavalla opi tuntemaan todellisia vastakkaisen sukupuolen ilmentymiä. Lisäksi tulee vielä homovanhempien mahdollinen oma asenne vastakkaiseen, edustamatta olevaan sukupuoleen, jota he ehkä tietämättään välittävät lapselleen (tätä manipulaatiota tapahtuu valitettavasti myös hetero- ja yksinhuoltajaperheissä, mutta se ei silti sen takia puolla homosuhteita, joskin teoreettisesti ainakin voisi niihin jopa johtaa). Johonkinhan perustuu heidän kyvyttömyytensä rakastua tai muodostaa suhdetta vastakkaiseen sukupuoleen. Tutkimukset eivät käsittääkseni ole edes pyrkineet selvittämään syitä tähän. Kaikki kunnia yksinhuoltajavanhemmille, mutta tilanne on niissä psykologisesti samankaltainen. Avioliiton kestävyysihanteella on ihan todellinen funktio. Sen perimmäisenä todellisena tarkoituksena on luoda jälkikasvulle rakkaudellinen ja turvattu, mutta myös virikerikas ja vaikutinpitoinen fyysinen ja psyykkinen kasvuympäristö. Siinä on edustettuna ihmisen koko sukupuolisuuden fyysisten ja henkisten ominaisuuksien kirjo. Se ei ole merkityksetön sivuseikka, jonka voi kuitata yhdellä lauseella, vaan se on tärkeä osa ihmisen todellista identiteettiä. Sosiaalisilla ja oikeudellisilla, vanhempiin kohdistuvilla oikeuksilla on avioliitossa vain toissijainen merkitys. Senkin perusteella kysymykset avioliiton oikeudellisuuksista on homojen kannalta todelliselta merkitykseltään täysin toissijainen lapsien oikeuksiin verrattuna. Aloitteessa mainittu transgenderproblematiikka on lainsäädäntötasollista erityisoikeusasiaa, joka liittyy tähän aloitteeseen vain sukupuolisten erityisominaisuuksien katsantokannasta, eli mielestäni voitaisiin käsitellä ihan omassa asiayhteydessään. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haljastennokkaa ei saa myydä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1312 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3470 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
408 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
344 Luotu: 04.05.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
370 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20428 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1703 Luotu: 22.03.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1844 Luotu: 09.05.2022
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68603 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
541 Luotu: 01.04.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
681 Luotu: 13.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1462 Luotu: 10.12.2024
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
41 Luotu: 29.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11322 Luotu: 03.02.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2504 Luotu: 15.07.2023
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
260 Luotu: 17.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1849 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
588 Luotu: 01.03.2023
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
12 Luotu: 07.05.2025
Vetoomus lohen puolesta
117 Luotu: 12.04.2025