Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #23826 Re: Re: Markkinointikeinot ja tuote, "oikeus" lapsiin02.11.2013 17:10#23807: - Re: Markkinointikeinot ja tuote, "oikeus" lapsiin "Tasa-arvoisuus ei ole tasapäistämistä." Niinpä. Sukupuolen sisäistä tasapäistämistä olisi esimerkiksi se, että kaikilta pojilta odotetaan samanlaista käyttäytymistä keskenään ja tytöille vastaavasti keskenään. Tätä tapahtuu nykyään valitettavan paljon. Sukupuolista riippumaton tasapäistäminen olisi sitä, että kaikilta odotetaan samaa, ei rajuja eikä hempeileviä lapsia. Sukupuolineutraali tai -sensitiivinen kasvatus taas lähtee siitä, että lapsi voi olla hempeä tai raju sukupuolesta riippumatta. Siihen EI kuulu se, että rajun pojan vanhempien pitäisi hänen "poikamaisuudestaan" huolestua. En kerta kaikkiaan voi ymmärtää, mikä tällaisessa sukupuolineutraaliudessa voisi olla niin vaarallista. ""erilaisuudesta" halutaan tehdä samanarvoisuutta, ja homouden eriluonteisuutta halutaan häivyttää omimalla heteronormatiivisia yhteiskuntamalleja (lue: avioliitto ja lapsiperhe). Pyrkimyksenä saattaa jopa olla ainakin tietyllä tasolla "kirjoittaa uusiksi" koko kulttuurillinen olemuksemme, hyvässä ja pahassa." Parisuhde ja perhe eivät ole heteronormin yksinoikeuksia. Homoilla on yhtäläisiä tarpeita parisuhteeseen ja lasten kasvattamiseen, vaikka ei toki kaikilla - kuten ei heteroillakaan. Niinpä heteronormatiivinen kultturimme, joka ei ole tähän asti näita asioita homoille sallia, on ollut lähtökohtaisesti diskriminoiva. Tämän tason diskriminointia ei ollut aikanaan helppo havaita, koska homojen vielä rankempi diskriminointi esti käytännössä tämän tason kysymyksenasettelun - eiväthän kriminaalit voineet parisuhdetta julkistaa tai lapsia siihen ottaa. Siinä olet oikeassa, että tämä normisto halutaan kirjoittaa uusiksi, mikä vaikuttaa vääjäämättä myös kulttuurilliseen olemukseemme. Jo aiemmin esittämäni kysymykseni vain kuuluu, mitä haittaa siitä on, että syrjivät arvot ja rakenteet korvataan sellaisilla, jotka sallivat ja kunnioittavat monimuotoisuutta tälläkin alueella? "Kun "perinteiset sukupuoliroolit" (mikä käytännössä tarkoittaa ei pelkästään ajallisesti ja paikallisesti muodostuneita ja mahdollisesti ylikorostuneita sukupuolisia rooleja, vaan myös luonnollisia eriäväisyyksiä poikien ja tyttöjen välillä) pestään pois opetussuunnitelmista ja ympäristöstä, on vaarana, että pesuveden mukana menee myös jotakin oleellista lasten todellisen identiteetin kasvuaineista." Sinulla on varmaankin jotain syvempää tietoa siitä, mitä kamalaa tapahtuu, jos pojalle voidaan kertoa, että hänen ei tarvitsekaan olla se öykkäröivä kova jätkä ja tytölle, että aina ei tarvitse asettaa muiden intressit oman edelle. Tai vaikkapa siitä, että ei ole syytä ahdistua, jos ensirakkaus sattuu olemaankin omasta sukupuolesta. "Lastenteko ja kasvatus ei ole oikeuskysymys ja tasa-arvokysymys aikuisten kannalta, vaan pitäisi olla vastuullinen kunniatehtävä, johon pääseminen pitäisi ansaita." Olet siis haluamassa vanhempien täyttävän hyvän vanhemman kriteerit, fine. Mikä saa sinut automaattisesti ajattelemaan, että heitä löytyisi vain heteroista - ajatellen tuota yllä kirjoitettua. Vaikka asiaa jossain määrin kiertelet, tämä kuva kirjoituksestasi huokuu. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
404 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51097 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21026 Luotu: 20.03.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
57 Luotu: 07.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
872 Luotu: 14.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
401 Luotu: 21.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
459 Luotu: 22.05.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
943 Luotu: 17.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11081 Luotu: 09.06.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
243 Luotu: 29.07.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025