Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #24376 Re: Lasten oikeus hyvään kotiin08.11.2013 14:46#24280: - Adoptiovalvonnan porsaanreikä sekä lasten oikeus hyvään kotiin "Miten siis voisimme taata sen, ettei lapsia - niin homoille kuin heteroillekaan - enää syntyisi olosuhteisiin, jossa kelvollisia kasvuolosuhteita ei heille huomattavalla todennäköisyydellä voida taata? Tällä on nimittäin suuri yhteiskunnan hyvinvointiin vaikuttava merkitys, sillä pahoin voivat lapset ovat paitsi taloudellisesti (sekä suoraan että välillisesti) valtava menoerä, ennen kaikkea heidän pahan olonsa ja siitä aiheutuvan oireilunsa kautta alati johtamassa selviin yhteiskunnallisiin ongelmiin ja inhimilliseen kärsimykseen, ei vähiten heille itselleen." Esimerkkinä tästä osui silmiini tuore väitös Helsingin yliopistossa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/41143 Otteita abstractista: "Tulokset osoittavat, että vanhempien alhainen sosioekonominen asema ja kielteinen kasvatustyyli sekä tutkittavien lapsuuden aikainen aggressiivinen käyttäytyminen ennustivat aikuisuuden vihamielisyyttä ja ärtyneisyyttä." "Sekä vihamielisyyden että ärtyneisyyden havaittiin olevan kohtalaisen pysyviä ominaisuuksia nuoruudesta aikuisuuteen. Vihamielisyyden ja työttömyyden välillä havaittiin kaksisuuntainen yhteys, tosin vihamielisyys ennusti vahvemmin työttömäksi joutumista kuin työttömyys vihamielisyyden lisääntymistä. Tutkimus tuo uutta tietoa vihamielisyydestä työttömyyden ennustajana ja siitä, kuinka varhainen perheympäristö sekä vihamielisyyden ja ärtyneisyyden lapsuuden aikaiset edeltäjät ovat yhteydessä vihamielisyyden ja ärtyneisyyden kehityspolkuihin elämänkaaren aikana. Tutkimuksen löydösten perusteella aikuisuuden vihamielisyyden ja ärtyneisyyden ennaltaehkäisyyn olisi hyvä panostaa jo lapsuuden aikana, mikä voisi vähentää niistä yhteiskunnalle ja yksilölle koituvia kustannuksia." (tummennus minun) Aggressiivisuus on vain yksi pahoinvoinnin ilmenemismuoto. Kun soppaan lisätään pelon, turhautumisen, häpeän ja muut negatiivisten kasvukokemusten synnyttämät tunneperäiset vaikutukset, saatamme ymmärtää, miksi ihminen voi niin huonosti, ja levittää pahaa oloaan myös ympärilleen, ja mitä vaikutuksia sillä on sekä yhteiskunnallisella että yksilötasolla. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
418 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51107 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21048 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
58 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
770 Luotu: 12.06.2025