Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #24479 Re: Re: Re: Re: Avioliittolaille avoin käsittely09.11.2013 16:43#24477: - Re: Re: Re: Avioliittolaille avoin käsittely
Kansalaisaloite on aloite. Ymmärätkö? Aloitteen muoto (lakiehdotus tai toimenpidealoite) määrittää sen käsittelyjärjestyksen eduskunnassa. Lakiehdotuksen sisältävä kansalaisaloite käsitellään lakiehdotuksen käsittelystä säädetyssä järjestyksessä, eli samalla tavalla kuin hallituksen esitykset. Ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä (toimenpidealoitteet) käsitellään ainoan käsittelyn asiana. Jos lakiehdotuksen hyväksyminen edellyttäisi vielä laajaa jatkovalmistelua, eduskunta voisi niin halutessaan tehdä kansalaisaloitteen pohjalta päätöksen, jossa edellytetään, että valtioneuvosto valmistelee asiasta hallituksen esityksen. Käsiteltäessä kansalaisaloitetta valiokunnissa on eduskunnan varattava aloitteen tekijöiden edustajille tilaisuus tulla kuulluiksi. Aloitteen yhdenmukaisuus perustuslain taikka kansainvälisten ihmisoikeuksien tai muiden Suomen kansainvälisten velvoitteiden kanssa jää eduskunnan arvioitavaksi aloitteen käsittelyssä samalla tavoin kuin muissakin lainsäädäntöasioissa. Perustuslain 74 §:n mukaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan tehtävänä on antaa lausuntonsa sen käsittelyyn tulevien lakiehdotusten ja muiden asioiden perustuslainmukaisuudesta ja suhteesta kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Eduskunnan käsittelylle ei aseteta erityisiä aikamääreitä.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
425 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51111 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21065 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
61 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
771 Luotu: 12.06.2025