Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #24799 Re: Kumoa sitten nämä tutkimukset!15.11.2013 19:19#24796: - Kumoa sitten nämä tutkimukset! En oikein ymmärrä miksi haluaisit minun kumoavan näitä tutkimuksia ainakaan tässä yhteydessä (kuten tuolla jo aiemminkin). En ole koskaan väittänyt, etteivätkö homoseksuaalit voisi olla hyviä lastenkasvattajia. Se pieni kaikenkaikkinen otos, jonka tutkitut homojen kasvattamat lapset tänä päivänä vielä muodostavat, on tietenkin tieteellisestä katsantokannasta kovin suppea, ja kuten alemmassa linkissäkin todetaan, ne homoperheet tai yksilöt, jotka lapsia ovat kasvattaneet, ovat olleet asiaan paneutuvia ja tehneet sitä omakohtaisen motivaation siivittäminä ("These kids were planned and their lesbian mothers were very engaged in parenting."). Toki sellaisissa oloissa varttuu myös pääsääntöisesti eheitä lapsia, kuten olen itsekin korostanut. Sitä en koskaan ole itsekään epäillyt, että homoperheissä kasvaneet lapsista tulisi yhtään sen suuremmalla todennäköisyydellä homoja kuin heteroperheissäkään. Seksuaalinen ahdistelu on puolestaan enempi sosiaalinen ongelma, joten se jääköön tässä yhteydessä omaan arvoonsa. Olisi kuitenkin mielenkiintoista tietää, millä mittarilla tai asteikolla, ja miltä pohjalta on todennettu sukupuoli-identiteetti tai sukupuolinen käyttäytyminen, joihin yllä mainitut väitteet perustuvat ("Do not show differences in..."). Nimenomaan heteroperheissä syntyy ja varttuu myös lapsia, joiden sukupuoli-identiteetti ja sukupuolinen käyttäytyminen on eri tavoin oletetusta poikkeavaa tai yksilön fyysisestä sukupuolesta eroavaa. Kaikista heteroperheen lapsista nämä edustavat toki melko vaatimatonta prosenttia (myös homot syntyvät ja varttuvat pääsääntöisesti heteroperheissä). Kuitenkin nykyiseen suhteellisen pieneen homoperheiden määrään verrattuna epäterveeltä pohjalta lapsiaan kasvattavia heteroperheitä on runsaasti. Asian ydin ei siis ole nykyisissä homoperheissä, vaan nykyisissä heteroperheissä, ja niiden kasvatuksellisessa miljöössä. Tietenkin voi ja kannattaakin kysyä, mitä tapahtuu, jos kaikille homoille myönnetään avoimen adoption kautta mahdollisuus osallistua lasten kasvatukseen. Ne, jotka todella ovat halunneet lapsia, ovat lapsia hankkineet silloinkin, kun siihen ei ole yhteiskuntatasolla kannustettu, ja ovat silloin luonnollisesti myös antaumuksellisia kasvattajia. Jos "kuka tahansa" saa oikeuden ottaa lapsia kasvatettavakseen, tuleeko se innostamaan myös niitä hankkimaan lapsia, joilla siihen ei ole yhtä suurta paneutumisen intoa ja pätevyyttä? Yhteiskunnallisesti kun olisi sen sijaan järkevämpää pitää huolta siitä, että myös heterot ottaisivat lasten kasvatuksen enempi lasten hyvinvoinnin ja terveen kasvun kannalta. Nämä homoperheiden kasvatustutkimukset eivät siis oikeastaan todenna muuta kuin että asiaan omistautuva kasvatus kantaa hyvää hedelmää, oli kasvattajana kuka tahansa. |
|
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
962 Luotu: 16.05.2025
Suojellaan Pispalan rakennusperintöä – perinteinen rakentaminen on sallittava asemakaavassa
721 Luotu: 16.05.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
378 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
709 Luotu: 21.05.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
612 Luotu: 13.05.2025
Namninsamling för hälsosäkra undervisningsutrymmen för Ekenäs högstadieskola
177 Luotu: 25.05.2025
Skeittipuisto Viialaan
390 Luotu: 11.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
555 Luotu: 17.03.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
851 Luotu: 01.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
592 Luotu: 04.05.2025
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
768 Luotu: 18.05.2025
Adressi Viikinrannan ja Pornaistenniemen luonnon turvaamiseksi
487 Luotu: 20.03.2025
Kemikaalilennot keskeytettävä välittömästi, siksi aikaa, että kansalle tehdään täydellinen tietopaketti aiheesta ja järjestetään tilaisuus kysyä tästä asiasta!
1617 Luotu: 23.09.2023
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
658 Luotu: 07.02.2025
Luonnonuskoville virallinen uskonnollinen yhteisö ja turvattu uskonnonvapaus
115 Luotu: 19.05.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
120 Luotu: 22.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20663 Luotu: 20.03.2025
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11316 Luotu: 13.12.2020
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
428 Luotu: 17.02.2025
Mortin männikön puolesta
413 Luotu: 16.05.2024