Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #25043 Re: Re: Suhteet, soidinmeno, orientaatio ja fiksaatio19.11.2013 18:47#24967: - Re: Suhteet, soidinmeno, orientaatio ja fiksaatio "Ystävystyminen tai rakastuminen - onko siinä oikeasti mitään muuta eroa kuin seksuaalinen ulottuvuus?...." Esittämiesi esimerkkien valossa on hyvin epäuskottavaa väittää, ettei näillä asioilla olisi merkittävää eroa. Seksuaalinen kiinnostus ja henkisen yhteyden haku voivat tapahtua samaan aikaan kohdistuneena samaan hankilöön tai olla toisistaan tyysti erossa. "Kyllä ihmiselläkin tosiaan on mielestäni selviä "soidinmenoon" liittyviä kuvioita, mutta näen ne osittain kulttuurillisesti kehittyneiksi, ja osittain yksilötason variaatioiksi, joten siinä mielessä ne ovat suurelta osin "opittuja"..." En väittänyt, että soidinmenot olisivat muodoltaan lajityypillisiä. Väitin, että soidinmeno yleisenä ilmiönä on sitä, joskin se saa tunnetusti kulloinkin kulttuurisen ilmiasunsa. ".... En siis usko, että näissä tapauksissa välttämättä on ollut kyse biseksuaalisuudesta, vaan eroaminen ja homosuhteeseen ryhtyminen on ollut "kaapista ulostulemista" myös heille itselleen." Tätä asiaa on vaikea todistaa suuntaan tai toiseen, mutta kuvauksellesi tuottaa ongelman se, että puhtaiden homojen ei yleensä oleteta kykenevän normaaliin perhe-elämään naisen kanssa. "Kuten tuolla aiemmin eräässä tuubipätkässä näytettiin, erään yksinhuoltajaäidin (näin ymmärsin) kaksospojista toisen huone oli pojan huone, mutta toinen pojista eli pikemminkin tytön miljöössä. Silti kumpikaan pojista ei ollut selvästi "miehekäs" (mikä uskoakseni johtui juuri puuttuvasta miesmallista), ja todellisuudessa tämä "tyttöpoika" oli näistä kahdesta itsevarmemman oloinen ja reippaampi, eli itse asiassa näistä kahdesta "poikamaisempi" (vaikka kasvonpiirteiltäänkin oli jotenkin "tyttömäinen")." Tulkintasi asiasta on totaalisen spekulatiivinen, puuttuvalla miesmallilla ei ole välttämättä mitään osuutta lapsen nais- tai miesmäisyyteen. Tyttöpoika saattoi yhtä lailla olla reippaampi sen takia, että hän sai olla sellainen, kuin oli ja äiti osasi siinä häntä jopa tukea paremmin kuin veljeä. Asialla ei ole välttämättä mitään yhteyttä siihen, miksi pojat olivat erilaisia. "Lapsi on hyvin altis muotoutumaan (ja siten luonnollisesti sopeutumaan) olosuhteiden mukaan, jotka toisaalta houkuttelevat häntä itseään, ....Henkilökohtaisen identiteetin eräs pääalueista on juuri seksuaalinen identiteetti, ja se siis ei ole merkittävässä määrin synnynnäinen, kuten biologinen sukupuoli on. Mm. hormoneilla on tosin osuutensa prosessissa." Teet taas karkeita tasojen sotkemisia puhuessasi yleisestä sopeutumisesta ja seksuaalisen identiteetin synnystä. "Haluamme niin mielellämme ajatella, että olemme syntyjämme tällaisia ja että emme siksi voi muuttua, sillä se olisi niin mukavan uhriuttavaa ja omakohtaisesta vastuusta vapauttavaa. "Ei voi mitään, tällainen olen"." Alkoholistiesimerkissäni ajattelin raitistunutta, joka kyllä hallitsee tilanteen, mutta ei silti ole lakannut olemasta alkoholisti. "Minulle riippuvainen on aina ensisijaisesti psyykkisesti riippuvainen, eli riippuvuus on korvaava toimenpide jollekin vahvalle sisäiselle tyydyttämättömyyden tunteelle. Ellei tätä "perustyydyttämätöntä" tilaa onnistuta todellista tyydyttämättömyyttä tyynnyttävällä keinolla tyydyttämään, ihminen jatkaa sen turruttamista korvaavalla tyydykkeellä, eli ulkoisella tai sisäisellä hyvänolon kemikaalilla (nautintoaineella tai elämyksellä siis). Aiemmin mainitsemani fiksaationomainen itsetyydytys voi muuten myös olla tällainen korvaava tyydyke." Oletko lukenut liikaa Tommy Hellsteniä..? On totta, että ihminen jolla on taipumus fiksaatioihin tai addiktioihin, korvaa tällä tavoin usein jotain vakavaa deprivaatiotaan, jota asiaa voidaan usein auttaa terapialla. Riippuu addiktion tai fiksaation syvyydestä, onnistutaanko hänelle vahingollinen toimintatapa "opettamaan pois". Tähän on tietysti houkutus pistää loppuun, että homous ei kuuluu parannettavissa oleviin eikä myöskään parannuksen tarpeessa oleviin fiksaatioihin tai addiktioihin. Eri asia on, että seksistä voi tulla jollekin homolle addiktio - kuten myös heterolle |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haljastennokkaa ei saa myydä
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1283 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3430 Luotu: 27.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1696 Luotu: 22.03.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
387 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
298 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20410 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
369 Luotu: 17.02.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68599 Luotu: 15.02.2024
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1460 Luotu: 10.12.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
537 Luotu: 01.04.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
256 Luotu: 17.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11307 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
653 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2487 Luotu: 15.07.2023
Haljastennokkaa ei saa myydä
331 Luotu: 06.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1838 Luotu: 10.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
244 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus lohen puolesta
116 Luotu: 12.04.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
754 Luotu: 10.03.2025